Tämä blogipostaus on omistettu erityisesti ja ensisijaisesti kaikille niille, jotka rakastavat outoja ja oivaltavia, ihmisläheisiä ja standardikategorioiden ulkopuolelle sijoittuvia elokuvia. Sekä kaikille niille, jotka rakastuivat Eric Northamiin True Bloodissa (tai Brad “Iceman” Colbertiin HBO:n Generation Kill sarjassa – tai näyttelijä Alexander Skarkårdiin ihan missä tahansa muualla).
Kävin viime perjantaina katsomassa elokuvan The Diary of the Teenage Girl, jossa pääosassa on 15-vuotias Minnie (Bel Bowley) ja hänen kasettimankulle sanelemat päiväkirjat. (Sivuhuomautuksena voin kertoa, että itselläni oli tismalleen samanlainen magnetofoni, jossa oli tismalleen samanlainen mikki kuin elokuvan Minniellä!)

Tarina sijoittuu 70-luvun San Franciscoon. Huumeet, vapaa seksi ja yleinen ajan henki antaa tietty oman, tapahtumien kulkua kärjistävän sävynsä, mutta perusfiilis on tuttu: teininä ei ole helppoa.
Elokuva kuvaa mielestäni erinomaisesti sitä millaista on olla teini ja kasvaa aikuiseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään nuorisoelokuvasta, vaikka vanhana leffakerholaisena olen kyllä sitä mieltä, että nykynuoret voisivat voida ihan hyvin siitä, että näkisivät välillä jonkun independent-elokuvan myös.
Powley on erittäin uskottava roolissaan ja Skarsgård onnistuu tekemään aikuisesta poikaystävästä realistisen hukassa olevan, yhä itseään etsivän ja kaikkea muuta kuin musta-valkoisesti pahan aikuisen. Oikeastaan aika virkistävää, että elokuvan henkistä ja fyysistä teini-vuoristorataa elävä Minnie on kuitenkin se tarinan vahva henkilö – ja Skarskårdin Monroe on ennemminkin se normi-stereotyyppinen hölmö blondi kuin varsinaisesti ikävä hyväksikäyttäjä.


Aika kuvaavaa, että elokuvan jälkeen sekä minä että ystävättäreni totesimme ensimmäisenä ja yhteen ääneen: “On se vaan hienoa, että ei enää ikinä tarvitse olla teini”. Mutta suosittelen kuitenkin The Diary of the Teenage Girl -leffaa ihan jokaiselle, joka kaipaa välillä fiksua ja nastaa katsottavaa, hyvää dialogia, oivaltavia kohtauksia ja hyvää tarinankerrontaa ilman, että pitää romuttaa sata autoa tai loppuskenessä pelastetaan maailma.
Oikeastaan piti julkaista tämä postaus jo maanantaina klassisessa Man Candy Monday (#MCM) -hengessä. Ensimmäiset viralliset kuvat Alexander Skarskårdin ensimmäisestä oikeasti ison budjetin elokuvasta, ensi kesänä ensi-iltaan tulevasta Tarzanista, on nimittäin julkaistu – samoin eka traileri.

Vielä yksi syy lisää odottaa kesää! 😀

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että paras tapa muuttaa maailmaa, on muuttaa omaa käyttäytymistään. Tässä on vähän sama kuin treenaamisessa “every step counts”. Eli ei tarvitse ryhtyä fanaatikoksi vain siksi, että haluaa tehdä osansa ympäristön suhteen. Pääsin mukaan Indiedaysin, Finishin ja Boschin kampanjaan – ja opin samalla pari asiaa.
Luonnonmukaisen ja ympäristöä säästävän elämäntyylin tunnusmerkkinä on ollut, että pitäisi välttää koneiden – tai ylipäätään modernin tekniikan – käyttöä ja mieluiten tehdä kaikki itse. Tiskaaminen voisi olla klassisin esimerkki mikroaaltouunittomuuden ja autottomuuden lisäksi. Mutta miten ympäristöystävällistä käsin tiskaaminen oikeastaan on?
Tämä video kannattaa tsekata, jos a) kaipaa argumentteja tiskikoneita puolustavaan keskusteluun hippiystävien kanssa, b) ei ole ihan varma, pitäisikö hankkia astianpesukone vai ei ja c) jos on oikesti tekemässä ympäristöystävällisiä ratkaisuja omaan kotiin!

Tässä välissä on kai hyvä tunnustaa, että meillä ei ole astianpesukonetta. Ratkaisu on toistaiseksi ollut täysin teknis-taloudellinen ja oikeastaan homma on jäänyt vähän jumiin yleiseen keittiöremontin aloittamista lykkäävien yksityiskohtien sumaan. Keittiöremontin suunnitelmat on kuitenkin jo hyvällä mallilla ja tiskikoneen perusominaisuudet – joista ei tingitä – päätetty.
Zeoliitti-kuivaus ja yläkori (siis se ylin taso, johon voi laittaa ruokailuvälineet) on ihan ehdoton must. Hiukan kyllä on ajattelututtanut, että pääseekö siitä ikuisesta viinilasien kiillottamisesta, mutta tämän mukaan kyllä:

Hiukan kyllä tuntuu siltä, että meidän kisut olisivat kyllä pärjänneet kolmosvaihtoehtoina video-kissaa paremmin.. Toisaalta mikään youtube-video ei ole turha, jos siinä esiintyy kissa! Ja tässä tapauksessa kisuliinuska on pesemässä juuri samanlaisia Iittalan Essence-viinilaseja, joita meilläkin on.

Olen aina ollut sitä mieltä, että bloggaamisessa yksi hienoimmista asioista on samanhenkisten, upeiden ihmisten tapaaminen. Useimmiten kohtaaminen tapahtuu netissä – mikä on aika luonnollista tässä formaatissa – mutta aina silloin tällöin on mahdollisuus tavata kaikkia mahtavan hienoja ihmisiä myös livenä.
Lisähuomautuksena edelliseen pitää nyt kyllä ehdottomasti sanoa, että en millään muotoa pidä automaattisesti vähempiarvoisena tai pinnallisempana netissä löydettyjä kaverisuhteita. Itselläni on ainakin muutamia lukijoita, jotka on ollut mukana jo todella pitkään, jotka ovat eläneet kanssani monet ilot ja surut, nähneet Karkin ja Peetun kasvavan yläaste-teineistä yliopistossa opiskeleviksi nuoriksi naisiksi ja nähneet omankin elämäni muuttuvan matkan varrella. Monet ovat olleet mukana tässä yhä jatkuvassa itseksi tulemisen prosessissani, kannustaneet, tukeneet ja antaneet vinkkejä.
Myös toisten bloggareitten kanssa ystävyyssuhteet kehittyy ensisijaisesti netissä, blogien, kommenttien ja facebookin kautta. Silti on aina niin ihanaa, kun välillä saa tavata ihan nokakkain.

 
Aina välillä harmittaa, että asun niin kaukana (ja turhan tyyrin matkan takana…) Helsingistä, että en pysty osallistumaan kovinkaan moniin tapahtumiin, joissa voisin tavata ihania bloggarikollegojani, mutta onneksi sentään aina joskus!
Kuvista kiitos: Krista Luoma Photography

Yleensä yritän antaa täällä blogissa vinkkejä Tukholmaan reissaajille vähän erikoisempiin ja harvinaisempiin, vaikeammin löydettäviin matkakohteisiin. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Se, että tänne meille on avattu vuosikausien väännön jälkeen ABBA museo parisen vuotta sitten, ei ole varmasti uutinen enää kenellekään. Olen ollut jo muutamankin kerran melkein menossa tsekkaamaan mestan, mutta vasta nyt, kun Tuike oli täällä viikko sitten viikonloppureissulla, pääsin ihan paikanpäälle.
Nyt, kun olen siellä käynyt, voin kertoa, että olen todella positiivisesti yllättynyt ja suosittelen lämpimästi lisäämään sen seuraavan Tukholman reissun ohjelmaan. En oikeastaan ollutkaan mitenkään epäileväinen museon laadukkuuden ja viihdyttävyyden suhteen etukäteen. Onhan sitä ollut toteuttamassa viihteen rautaiset ammattilaiset – ja lukuisat kävijät ovat todistaneet, että paikka on todella melko korkean sisäänpääsymaksunsa arvoinen.

En ole ollut mikään hillitön Abba-fani koskaan – siis todellinen fani-fani. Toisaalta kukaan 70-luvun puolenvälin jälkeen järjissään oleva ei kai ole täysin voinut välttyä super-bändin musiikilta. Toki muistan istuneeni kotona olohuoneen sohvalla kuulokkeet korvilla Abba-levyjä kuunnellen ja levypussiin painettujen laulun sanoja ulkoa opetellen. Pitihän sitä alakoulun diskossa osata laulaa fiksuna mukana eikä vain miimata jotain sinnepäin. Eli jonkun tason fanitusta oli kuitenkin havaittavissa.
Historia-osasto on museossa katettu hyvin. Vasta nyt tajusin mm. että kaikilla bändin jäsenillä oli pohjalla ihan lupaava ura musiikin parissa – eli mistään tyhjästä kootusta hittikoneesta ei tosiaankaan ollut kyse. Ja sitäkään en tietänyt, että molemmat pariskunnat olivat löytäneet toisensa ensin, ennen kuin he alkoivat esiintyä nelistään.

Abban huikean uran varsinainen lähtölaukaus oli Euroviisujen voitto 1974.

Puistonpenkillä Abban kanssa!

Täydellinen kopio Polar-studiosta, missä suurin osa (kaikki?) Abban levyt luotiin. Hauska yksityiskohta on studioon sijoitettu sähköpiano. Se on kuulemma yhdistetty Bennyn (Björnin?) kotistudiossa olevaan pianoon ja aina kun hän soittaa sitä myös museon studion piano soi. Tällä kertaa se ei valitettavasti soinut.

Lisää autenttista vuorovaikutteisuutta: mikäli puhelin olisi soinut, olisi toisessa päässä ollut joku Abban jäsenistä! Legenda ei kerro, miten usein puhelin oikeasti soi, mutta olisi kyllä ollut tosi hauskaa, jos niin olisi käynyt!
Kaikkea muutakin hauskaa toiminnallisuutta oli tarjolla vaikka miten paljon: musiikkivideon tekoa, levytystä, pelejä, tietokilpailuja, tanssilattioita etsetera.

Lauantai-aamupäivällä emme olleet niin bile-tuulella, että olisimme innostuneet muutamia tanssahduksia lukuunottamatta irroittelemaan. En yhtään ihmettele, että museo on tosi suosittu polttari-kohde. Parin skumppalasillisen jälkeen sitä voisi kuvitella hyvinkin kykenevänsä vetämään Dancing Queenin puhtaasti. Haha! Jotenkin tässä kohtaa tuntuu melkein hassulta puhua museosta, sillä paikka tarjoaa niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että paremminkin kyse on aikuisten leikkikehästä.

Abba muistetaan musiikin lisäksi kertakaikkiaan huikaisevista esiintymisasuistaan. Niitäkin oli esillä kiitettävän paljon ja monista löytyi myös kaikkea kivaa taustietoa ja pieniä anekdootteja.
Suosittelen muuten ehdottomasti satsaamaan “kapuloihin”, joiden avulla voi kuunnella abbalaisten itse selostavan läpi koko museon. Opastukset löytyy sekä ruotsiksi että englanniksi. Kannattaa valita ruotsinkielisen opastus, jos vain kielitaito vähänkään kestää. On ihan älyttömän hauska kuunnella, kun Agnetha, Frida, Björn ja Benny kertoilevat tarinoita ja anekdootteja sekä olemisestaan Abbana että elämästään sinä aikana. Monesti he ovat äänessä yhdessä – ja vaikuttaa siltä, että heillä on tosi mukavaa yhdessä! Tosin ilmeisesti englanninkielinenkin selostus on tosi hyvä, mutta äidinkieli on aina äidinkieli.
Opastusnauhat voi siis kuunnella tuon kaulassani roikkuvan kapulan avulla.

 
Abban musiikki kuuluu luonnollisesti joka puolella museossa. Bändin huikaisevan retro-upeat musiikkivideot pyörivät pitkin museota sijoitetuissa näytöissä. Täytyy sanoa, että molemmat yhdessä tekivät tosi voimakkaan vaikutuksen ja koko aamupäivä meni alakoulunostalgisessa huumassa.
Suosittelen ABBA museota ehdottomasti kaikille, jotka ovat edes vähänkään kiinnostuneita musiikista, musiikkibisneksestä, viihteestä tai populaarikulttuurin lähihistoriasta. Se ei missään tapauksessa ole suunnattu vain todellisille Abba-faneille, vaan erittäin antoisa ja viihdyttävä kokemus, jos ei nyt erityisesti inhoa syvästi heidän musiikkiaan!

Nyt vihdoinkin on Helsinkimatkapäiväkirjan aika! Ennenkuin mennään asiaan haluaisin hiukan murmuttaa tämänpäiväisestä Balmain X H&M -yhteistyömalliston lanseerauksesta – ja etenkin verkkokaupan tukkeisuudesta jälleen kerran.
Muutamana edellisenä vuonna olen ollut jo keskiviikko-iltana VIP-shoppailutilaisuudessa hankkimassa ennakkoon himoamiani yhteistyön hedelmiä. Myös ennakkoshoppailussa pätee viidakon lait ja siitä syystä olen yleensä parsinut hankintojani seuraavana päivänä nettiputiikissa. Tänä vuonna olin valitettavasti estynyt osallistumaan eiliseen shoppailutilaisuuteen – ja siksi netti oli ainoa vaihtoehtoni.
Jokaikinen vuosi nettikauppaan “jonottaminen” on ollut tuskallista puuhaa, mutta sitkeällä yrittämisellä ja “yritä uudelleen” -napin väsymättömällä klikkaamisella, jossain vaiheessa shoppailutaivas on auennut. Yleensä siinä vaiheessa osa tuotteista on jo loppu, mutta sellaista se on, siihen on totuttu ja siitä en valita.
Sen sijaan pisti kyllä korpeamaan aika reilusti, kun tänään ensin päästyäni sisään putiikkiin noin 8 minuuttia myynnin alkamisesta ja klikattuani nopeasti kaiken haluamani (t-paidat sekä valkoisena että mustana, helmibrodeeratun mustan kauluspaidan, musta-valkoraitaisen kauluspaidan, sen ihanan huivin ja hopeisen clutchin), kello 10.13 klikkasin itseni ensin kassalle (tiedän, että pitää toimia nopeasti, sillä yhteistyömallistotuotteet eivät ole sinun ennenkuin olet maksanut), mikä meni mainiosti ja nopean tarkistuksen jälkeen painoin “check out” – ja järjestelmä heitti mut ULOS!!
Tällaista ei ole tapahtunut i k i n ä !! Siis nettiputiikkiin sisään pääseminen voi olla nahkeaa, mutta sitten kun on sisällä, kaupat saa kyllä vietyä loppuun ja saa syyttää vain omaa hitauttaan, jos tuotteet on tässä välissä ehtinyt loppua. Klikkailin tauotta ja sormi turtana “yritä uudelleen” -nappia sekä tietokoneella että puhelimessa. Kun sitten lopulta yhden aikaan – eli vähän vajaan kolmen tunnin pykeltämisen jälkeen – pääsin vihdoin viemään ostokseni loppuun (puhelimessa…), oli ostoskorissa enää musta-valkoraitainen kauluspaita (joka oli toivelistani alimpana, mutta onhan se toki hieno) ja hopeinen clutch (joka on kyllä tosi ihana ja tulee varmasti käyttöön ziljoonaksi vuodeksi).
Eli siis aavistuksen ottaa päähän nyt – eikä tällä kertaa voi lähettää edes Tinniä scouttaamaan Tampereen tarjontaa – niinkuin on tehty joskus aikaisempina vuosina – kun koko Balmainia ei ole Tampereelle asti saatu.
No, puhinat sikseen ja viime viikonlopun Helsinki-elämyksiin. 🙂

Perjantaina pistäydyttiin Karkin kanssa Fashion & Beauty Forumin kivassa after work -tilaisuudessa. Hyvää ruokaa, mahtavaa seuraa, kauniita koruja ja vaatteita, kivoja sisustusideoita, kuplivaa juotavaa ja noin ziljoonan aivan mahtavan palkinnon arvonta – paljon sen hauskemmin ei Helsinki-viikonloppuni olisi voinut alkaa!
Hiukan kyllä ihmetyttää, että onko maailmankaikkeudella ja kohtalolla – ja mitä näitä nyt on – jotain Minttua ja Mintun jälkikasvua vastaan. Aivan huikean upeita palkintoja arvottiin tosiaankin monta, mutta kumpikaan meistä ei onnistunut voittamaan yhtään mitään. Tosin ei meitä kyllä yleensä ikinä arpaonni potki muutenkaan. Haha!
No, kivaa oli siitä huolimatta! Erityisesti jumiuduttiin testailemaan Karkin kanssa Trend Opticin paikalle tuomia ihania kehyksiä ja aurinkolaseja. Periaatteessa suosikkini olivat nuo aivan mahtavan ihanat kissalasit, jotka on Saran päällä tuossa ylempänä. Malli oli kuitenkin sen verran keski-eurooppalainen, että tällaisia slaavilaisia poskipäitä oli aivan turha yrittää tunkea niiden alle. Ihan kivat ovat nuo jännällä tavalla futuristiset arskat lähes kirkkailla pokilla myös. Livenä tykkäsin niistä kyllä vielä enemmän kuin kuvassa…

“Karkilla on sellainen pää, että sille sopii kaikki” – sanoi Karkin päiväkodin lemppari-ohjaaja silloin, kun neito oli noin 3 tai 4 vee ja ihastelin päähän ilmestynyttä palmikkokruunuviritelmää kotiinhakuhetkellä. Tuntuu vähän siltä, että sama pätee edelleen. Kaikki pokat, joita Karkki kokeili, näytti vähintäänkin tosi hyvältä neitokaisen päällä.
Omat suosikkini taitavat olla oikean yläkulman maskuliiniset arskat – vaikka yllättävän kivalta punaiset retro-kisulasitkin kuvassa näyttää.
Perjantai-iltaan tuli hiukan jännitystä, kun kotiinpaluu mutkistui aavistuksen raitiovaunun reitille sattuneen tulipalon vuoksi. Pimeässä syysillassa vilkkuvat hälytysvalot ja suojavarusteissaan vakavana liikkuva pelastushenkilöstö loivat ihan elokuvakulissimaisen tunnelman. No, sen dramaattisemmin ilta ei kuitenkaan päättynyt. Päädyimme vain aavistuksen myöhässä Karkin suurlähetystön saunasta varaamalle vuorollemme.
Saunan jälkeen oltiin aika valmista kamaa punkkaan. Tosin hiukan kyllä piti ensin ottaa hiukopalaksi Karkin ostamaa taivaallisen hyvää Brie-juustoa samalla, kun viriteltiin viimeisiä lauantain Halloween-asuja varten.
Lauantaina Karkin luona nautitun aamiaisen jälkeen olikin Mintun aika suunnata Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumaan ja Karkin asentaa itsensä muutamaksi tunniksi gradunkirjoitusasentoon.

Inspiration Day oli jälleen nimensä mukaisesti inspiroiva – ja sen lisäksi myös ihanan rentouttava kokemus. Aloitin päivän hankkimalla mustan geelilakkauksen kynsiini. Olikin ensimmäinen kerta ever, kun kynsilläni on jotain muuta kuin tavallista lakkaa. Täytyy sanoa, että olen kohtuullisen tyytyväinen. Siis lauantaina olin ihan supertyytyväinen, mutta jos tämän todella pitäisi kestää kaksi viikkoa hyvänä niin nyt vajaan viikon jälkeen tuntuu, että tuskin pitää paikkansa. Aika paljon väri on jo ehtinyt rispaantua, vaikka en ole edes tiskannut tällä viikolla.

Bloggareita hemmoteltiin ihanilla herkuilla!

Kuvausta Vagabondin osastolla. Idea oli se, että kuka tahansa saattoi käydä kuvauttamassa itsensä ja asunsa valitsemiensa Vagabond-kenkien kanssa. Kuvaussetting oli houkuttelevan ammattimainen valoineen, assistentteineen ja kuvaajakin taisi tehdä tosi hyvää jälkeä. Pisteeseen oli kuitenkin koko ajan sen verran pitkä jono, että levoton sieluni ei kyennyt olemaan niin pitkää aikaa paikoillaan. Lisäksi ajattelin, että tapahtuman lopussa siellä olisi varmasti jo tyhjää, mutta vielä kymmentä minuuttia ennen sulkemisaikaa jonoa oli niin paljon, että uusia ei enää otettu mukaan. Hiukan harmi, mutta oma vika, kun en jaksanut jäädä jonottamaan aikaisemmin.

Tämä on ehdottomasti yksi lempparikuvani tapahtumasta! Monta kameraa ja monta kuvaajaa. Bloggaritapahtumat on siitäkin niin ihanan rentouttavia, että kerrankin ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että kaikesta pitää ottaa kuva. Haha!!

Aivan loistava vinkki pikkujouludrinksuksi: puolet Fresita -mansikkakuohuviiniä ja puolet Blossa-glögiä. Tarjoillaan kuohuviinilasista ja koristellaan mansikalla. Jos nyt tohdin tunnustaa, niin voin kertoa, että Fresita ei ole ollut mikään suosikkijuomani. Tykkään kuivista, kirpeistä ja puhtaista mauista. Ei se missään tapauksessa pahaa ole – vain hiukan liian makeaa makuuni. Oikeastaan ainoa makea juoma (tähän lasketaan mukaan sekä alkoholittomat että -holilliset), josta tykkään, on glögi.
Suureksi hämmästyksekseni kaikki aikaisemmat käsitykseni meni nurin Fresitan ja Blossan yllättävässä ja yllättävän onnistuneessa liitossa (ja tämä ei todellakaan ole maksettu mainos – paitsi, että lasillisen sain toki drinksua maistaa). Elegantti, kevyesti kupliva, raikkaan mansikkainen ja sopivasti oikealle glögille maistuva juoma sopii erinomaisesti pariksi glögikutsujen cocktail-paloille, pikkujouluetkoille ja muihin kepeisiin joulunalusajan tilaisuuksiin. Miksei itse jouluunkin, mutta meillä tarjoillaan kyllä silloin ihan perinteistä glögiä.

Instrun ständillä testailemassa pokia – siis tarkemmin sanottuna avian mielettömän ihania pokia! Sen sijaan tuo peilin kautta kuvaaminen ei ole oikein ikinä luonnistunut. Eikä näköjään vieläkään… 😀

Kamerakuolausta Olympuksen ständillä. En voi käsittää, että kamerastani ei löydy yhtään kuvaa heidän uudesta, chanel-henkisestä kamerahihnasta! Niin hieno – sellainen on ihan pakko saada!!

 
Lisäksi muotia, kenkiä, henna-tatuointeja ja vaikka mitä. Oikean alakulman täydellisen ruskeat Vagabond-nilkkurit päätyivät välittömästi ostoslistalle…
 

Inspiration Dayn jälkeen treffattiin jälleen Karkin kanssa. Käytiin syömässä ihan ookoot Cesar-salaatit hotellin ravintolassa ja alettiin laittautua iltaa varten. Oli tosi helppo yrittää asentaa irtoripsiä paikoilleen, kun Karkki nauratti huikeilla music video -esityksillään. 😀

Superkisut in action! <3

Sunnuntaina vedettiin vielä ihan mieletön ähkyaamiainen hotellissa Karkin kanssa ennenkuin Mintun oli aika lähteä takaisin kohti Tukholmaa. Hotelliaamiainen on ehkä maailman paras ateria ever!
Kotona odotteli kaksi tällaista killisilmää.

 
Sunshine & Sailor Moon
Kiitos kaikille viime viikonlopusta! Oli ihana tavata kaikkia teitä vanhoja rakkaita blogituttuja, kuten myös kaikkia teitä uudempia tuttavuuksia – tuntuu kuin olisimme tunteneet jo ikuisuuden ja löytäneet yhteisen aaltopituuden, vaikka livenä nähtiinkin nyt vasta ensimmäistä tai toista kertaa!
Hiukan harmittelen sitä, että jäi niin monta ihanaa tyyppiä tapaamatta ja monta kuulumista vaihtamatta. Toisaalta sitä suuremmalla innolla sitä odottaa sitten sitä seuraavaa tapahtumaa!

Karkki ja Minttu superkisuina – eli ensimmäiset kuvat Indiedays Blog Awards – Halloween edition -juhlista!
Illan teema oli “Haunted Circus” – ja tosi monet olikin pukeutunut ihanan creepyihin monster-halloween-sirkus -asuihin. Minttu oli jo ennen teeman julkistamista ehtinyt saada päähänsä, että nyt pitää saada pukeutua kissanaiseksi, kun siihen kerran on mahdollisuus. Karkin kanssa Skypessä pyöriteltiin ideaa pariinkin kertaan ja lopulta päätettiin, että ollaan superkisuja! Tarvitaanhan sitä siperkisut paikalle vainottuun sirkukseen, jos vaikka pitää alkaa sähistä pahiksille – eikö!? 😀
Oli tosi mahtavan hauskaa, että Karkki pääsi avecikseni juhliin! Kaiken muun lisäksi oli niin kätsyä ja kivaa, että oli joku, joka otti kuvia. Yleensä jätän itse aina kameran iltatapahtumissa kotiin, mutta nyt Karkki oikein erikseen sanoi, että tottakai se otetaan mukaan!
Kuvausolosuhteet olivat tietty aika haastavat ja suurin osa kuvista on enemmän tai vähemmän tärähtäneitä. Yökerhon pimeys toisaalta ja värikkäät superkirkkaana pyörivät spotit toisaalta, eivät varsinaisesti tukeneet kuvien onnistumista. Siihen nähden täytyy sanoa, että kyllä löytyy Olympus PEN Lite E-PL7 kamerasta ja 17 mm kiinteästä linssistä hyvin vääntöä – niin monta ihan ookoo hyvää kuvaa muistikortilta kuitenkin löytyi. (Salamavaloahan ei siis kertakaikkiaan voi käyttää!)

Superkisu yhdessä superihanan At Maria’s Marian ja hänen supercharmikkaan miehensä sekä superduunin illan onnistumiseksi puskeneen Indiedaysin Veeran kanssa.

Seuraavaksi löysimme supersuloisen nuken, joka osoittautui Uuden Kuun ihanaksi Emiliaksi!
Se täytyy kyllä sanoa, että yllättävän monia oli ihan älyttömän vaikea tunnistaa, vaikka Halloween asu ei olisikaan ollut mikään kokovartalonaamari. Esimerkiksi yhtäkin tyyppiä katselin pitkään, että sillähän on ihan samanlainen upea punainen pitkä hame kuin Polka Dotsin Jonnalla, mutta eihän sitä nyt pelkän hameen perusteella viitsi mennä toista hihasta nykimään. Onneksi Jonna sitten a) tunnisti minut, b) otti pois silmikon (tai miksi niitä vain silmien päälle tulevia elegantteja naamareita kutsutaan?) ja c) tuli moikkaamaan.
Monelle muulle jäi varmasti sanomatta heipat, kun en vaan tunnistanut. En, vaikka aikaisemmin samana päivänä Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa monien kanssa jo vähän juteltiinkin, että millaisessa asussa ollaan illalla.

 
Yhden silti tunnistin huolimatta huikean upeasta, kasvot puoliksi peittävästä maskista. Tuosta hymystä ei vaan voi erehtyä! Tässä jo aika loppuillasta (huomaa superkisun seitsemän peninkulman saappaat edellisten kuvien korkojen sijaan… Haha!) aivan hillittömän upeisiin asuihin pukeutuneiden Are You Feelin Fashionable Nadjan ja poikaystävänsä Aleksin kanssa.
Täytyy toivoa, että kuvausseinäkuvat onnistuivat, että saadaan myös Karkin superkisu-asu tänne näytille. Kameravapaata iltaa viettävälle Mintulle ei tullut mieleenkään napata taisteluparin asusta ainoatakaan kuvaa. 😀