Eiliselle osui aika paha dilemma: Elle Awards gaala Helsingissä vaiko Red Hot Chili Peppersin konsertti Tukholmassa. Kaikkea ei voi saada eikä varsinkaan voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Täytyy kyllä myöntää, että tänään, kun on katsellut ihmisten iloisesti kuplivia fäshion-kuvia gaalasta, on kyllä käynyt mielessä, että miksen sittenkin lähtenyt…

No, eilinen Red Hot Chili Peppersin konsertti Globenissa oli ihan mieletön ja ikimuistettava! Enkä olisi mistään hinnasta jättänyt kokematta sitä, vaikka mitä gaaloja olisi ollut tarjolla. En nyt ala leikkiä musiikkitoimittajaa ja analysoimaan konserttia biisi biisiltä. Sen nyt sanon kumminkin, että kaiken ihanan hulinan keskellä Under the Bridge toi kyyneleet silmiin. Ja että onpas mahtavaa, että joku sentään uskaltaa vielä soittaa sen verran kovaa, että melkein tarvitsee korvatulppia. Fiiliksen kautta!

Melkeinhän tässä oli tulla varsinainen viihdepaniikki, kun tajusin, että pimenevien syysiltojen iloksi ei ole sen paremmin kuvaustauolla olevaa True Bloodia kuin Solsidaniakaan. Onneksi Peetu haravoi jostain esiin visuaalisesti ihanan ja ainakin näin kolmen ensimmäisen jakson perusteella erinomaisesti viihdyttävän Pan Am -uutuussarjan.

Pan Am sijoittuu ihan 60-luvun alkuun – aikaan, jolloin lentomatkustaminen oli luksusta ja lentoemäntien työssä hohtoa. Pääosassa on nimenomaan lentoemännät ja purserit. Kapteenit, lentoperämiehet ja muut sarjan miehet saavat tyytyä perinteisesti naisille varattuihin sivurooleihin. Näin kolmen jakson perusteella luvassa on sopivassa suhteessa pientä jännitystä, ripaus romantiikkaa, yllättävänkin monisävyisiä henkilöhahmoja, hienovaraista yhteiskuntakritiikkiä ja roppakaupalla tajuttoman ihania vaatteita – puhumattakaan eleganteista Pan Am -univormuista.

Ilahduin siitä, että kerrankin on tehty naisten liidaama tv-sarja, jossa miehet eivät varasta pääosaa olemalla ainoa päähenkilöiden toimintaa liikuttava moottori, kuten esmes SATC:ssa. Pan Am on kehittymässä maukkaaksi draamaksi ilahduttavan itsetäänselvällä tavalla. Tuskin maltan odottaa seuraavia jaksoja!

Eilisen jakson seikkailut sjoittuivat taivaalla liitelyn lisäksi Berliiniin. Aika passelisti, kun Minttukin lennähtää – tosin huomattavasti vähemmän glamouristi – torstaina samoille hoodseille. En mitenkään panisi pahakseni, jos voisin kipsutella ympäriinsä samanlaisessa hurmaavassa kukkamekossa kuin Christina Riccin roolihahmo Maggie. Tosin kelit eivät taida tähän aikaan Berliinissäkään olla ihan sopivat paljaille olkapäille…

Olipas mahtavan onnistunut viikonloppureissu Helsinkiin!

Indiedaysin palaverissa puhutiin asiaa blogien mainonnasta ja piilomainonnasta. Jonna oli kahlannut läpi kaikki aiheeseen liittyvät pykälät ja liudan ennakkotapauksia. Blogit ovat niin uusi media, että tulkinnanvaraa varmasti löytyy, mutta peruspelisäännöt tuli kyllä selväksi varmasti kaikille. Lukijoita ei saa johtaa harhaan epämääräisellä sanankäytöllä ja blogin kautta tai muuten markkinointimielessä ilmaiseksi saadut kamppeet on aina selkeästi kerrottava. Toivotaan, että lain mukaisten käytäntöjen vakiintuessa päästäisiin eroon siitä melko ärsyttävästä tavasta mainita milloin kysymyksessä ei ole mainos.

Palaverin ja ihanan lounaspäivällisen jälkeen siirryttiin Kaapelitehtaalle Voicen Muotiviikkohulinoita katsastamaan.

Salla ja Moksu VIP-tiloissa – hillittyinä  vielä tässä vaiheessa iltaa…

Indiedaysin pisteellä hengaili väkeä tsekkailemassa, kun rohkeat tyylitaiturit kuvauttivat oman outfitinsa.

Tyylinsä kuvaamalla oli mukana kisaamassa unelmien Pariisin matkasta. Innokkaita, ennakkoluulottomia osallistujia riitti ainakin lauantaina pitkäksi jonoksi asti.

Veera kuvaa… Huikean frakkitakista tuunatun liivin rinnuksia, kaulusta ja selkää koristaa satojen hakaneulojen rivistöt. Tuunaushommeli sujui kuulemma leppoisasti televisiota katsellessa. Nykyajan ompelukerho?

Lisää mahtavia tyylejä löytyy Lookbookin kuvagalleriasta. Käy tsekkailemassa kuvat ja äänestä lemppariasi!

Hilpeä Indiedays-bloggariporukka Sofia, Hanna ja Nata.

Ihana Pupulandian Jenni ja nimikirjoitusta metsästävä fani. Vaikea sanoa kumpi oli iloisempi – Jenni, koska häneltä pyydettiin nimmaria vai nimmarin vastaanottaja. 🙂

VIP-parvelta oli mukava näköala catwalkille. Ihan täydellistä käsitystä asuista ei tietty yläviistosta saa, mutta… Oh well. Fiilis oli hyvä ja tarjoilu pelasi! 🙂

Lentoliput Berliiniin on nyt varattu! Jei!! Vajaan kolmen viikon päästä on tiedossa ihana city break bf:n kanssa. Vähänkö mahtavaa!!

Ohjelmassa on hyvän, Berliinissä asustelevan, ystävän  synttärikemut. Varsinaisesti mitään muita suunnitelmia ei ole. Pelkästään ihanassa kaupungissa hilluminen riittää. Paitsi että muurimuseossa voisi käydä. Jos vaikka tuo hippasen surreaslistinen ajanjakso lähialueella ja lähihistoriassa muuttuisi vähän konkreettisemmksi.

Edellisellä – sinänsä erinomaisen mukavalla – Berliinin reissulla ohjelma, ravintolat, yöpymiset etsetera oli mukavasti fiksattu järjestäjien puolesta. Yövyttiin muitten bloggareitten kanssa hauskassa Michelberger hotellissa ja syötiin hyvissä ravintoloissa..

Jotenkin tuntuu kuitenkin erityisen tyhmältä kulkea omia jalanjälkiään – vaikka ne olisi olleet kuinka hauskat. Tiedän, että ainakin puoli blogosfääriä ja varmasti muutakin kansakuntaa on käynyt lähiaikoina Berliinissä. Olisi tosi mahtavaa saada vähän hyviä vinkkejä, mistä löytyisi mukava, tunnelmallinen, ei-sikakallis, persoonallinen yöpymispaikka ja samat kriteerit täyttäviä ravintoloita, kahviloita, kortteleita…

Gudrun Sjödén esitteli eilen 35-vuotisjuhlamallistonsa Rosendals Trägårdin tunnelmallisessa miljöössä. Laitan lisää kuvia herkullisen värikylläisistä asuista heti, kun saan haravoitua helmet muistikortille päätyneiden noin ziljoonan kuvan joukosta. Nämä ekologisesti viljellyistä kaaleista väsätyt päähineet oli kuitenkin pakko laittaa heti eetteriin!

Eikö kaikki trendigurut olekin yhtä mieltä siitä, että hattu on tämän syksyn ykkösjuttu? Kaalihattu kerää takuuvarmasti pointsit kotiin! 😀

Nyt tarvitsisin apua!

Olen jo pitkään miettinyt, miten saisin ohjelmaani jotain lihaskuntoa kehittävää treeniä. Kun istuu päivät päästään (ja useimmat illatkin…) tietokoneen näppiksen ääressä, tuntuu, ettei pelkkä lenkkeily tai muu satunnainen aerobinen liikunta yksinään riitä. Hartianseutu, selkä ja oikeastaan koko yläkroppa huutaa apua, jonka oletan löytyvän painoharjoittelusta.

Ongelma on vain se, että inhoan treenata kuntosalilla. Pelkään sotkeutuvani laitteisiin ja aina joku lihasmörkö läähättää niskaan: onks sulla vielä monta sarjaa jäljellä? Ei ole kovin tehokasta, jos ensimmäinen ajatus on: joko saa lähteä kotiin.

Body Pump oli pitkään mainio ratkaisu, mutta näin yhdentoista vuoden jälkeen se tuntuu yksinkertaisesti puuduttavan tylsältä. Ja jostain syystä olen viime aikoina onnistunut eksymään sellaisten ohjaajien tunneille, jotka lätisevät jokaikisen biisin välissä niin pitkään, että motivoituneemmaltakin menee hermo.

Facebook – tuo moderni informaation ja inspiraation kultakaivos – on kertonut, että suorastaan hämmästyttävän suuri osa tutuistani treenaa kahvakuulien kanssa. Kiinnostus heräsi, mutta huomaan olevani aiheesta ihan pihalla…

Tarvitsisin siis apua!

• Onko kahvakuulille yleensä jotain ohjattuja tunteja vai tapahtuuko treenaus issekseen?
• Mistä sitä tietää, miten kuulia kuuluu heilutella?
• Riittääkö yhden kokoinen paino, vai pitäisikö niitä olla useampia?
• Mistä tietää, minkä painoisen kuulan hankkii? Mikä sopisi aloittelijalle?
• Treenataanko yleensä yhdellä vai kahdella kuulalla?
• Onko treenaaminen “turvallista” (joku fb-kaveri valitti, että ranteet tulivat kipeäksi)?

Olisin erittäin kiitollinen kaikista uuden treenimuodon aloittamiseen liittyvistä vinkeistä!!