Category: Lifestyle

Kerran kirjoitin joulukorttiin, joka oli menossa vanhemmalle sukulaiselle, että JOULURAHAA… En tiedä vielä tänä päivänäkään, mahtoiko varsin kaukainen ja melkoisen huumorintajuton sukulaiseni tajuta, että kysymyksessä oli kirjoitusvirhe… Sen verran tuosta jäi kuitenkin traumoja, että olen nyt lukenut otsikon läpi ainkin ziljoona kertaa ja olen Aivan Varma, että siinä lukee Joulurauhaa. Just niinkuin pitääkin!

Välillä on käynyt mielessä, että olisin halunnut tulla toivottamaan hyvää joulua kaikille ihanille lukijoilleni. Mutta kai se käy nyt vielä tapanin iltanakin?

Mintun joulu on ollut täynnä iloa, mielettömän ihania leipomusten ja ruokien tuoksuja, kiireetöntä yhdessäoloa, vuorokauden ympäri pyjamassa hiihtelyä, joululahjadekkarista (Karin Wahlgren, Glasklart) naatiskelua, Bridget Jones ja Love Actually -uusintoja, syvällisiä keskusteluja, elämänmuutoksia, joululauluja non-stopina, epätoivoisia yrityksiä saada kisusta kiva tunnelmallinen joulukuva (miten tyhmä otus voi kääntää aina katseensa pois kuvasta sekunnin sadasosan ennen kuvan ottoa?), uusia ja vanhoja perinteitä, unohtamatta tietenkään herkullisia suklaaövereitä (kiitos Tinni taivaallisesta belgialaisesta suklaasta!!) ja 50,- kruunun voittoa Triss-lotossa!

Oikeastaan meillä piti olla ihan joulunvastustusjoulu. Sovittiin, että ei esimerkiksi anneta ollenkaan joululahjoja ja pidetään muutenkin jouluhässäköinti minimissään. Jouluvalot ja kynttilät on okei – näin sovittiin. Tähän aikaan vuodesta oikeastaan ihan mikä tahansa, mikä tuo valoa ympäri vuorokauden jatkuvaan pimeyteen on okei. Kuusta meille ei tosiaankaan pitänyt hankkia. Mutta sitten näin fb:ssä Peetun hyvän kaverin vanhempien kuvia pikkuisesta Cassius-kissasta, joka kiipeili ihan onnessaan Palmqvistien kuusessa, ja tajusin, että Sunshine tarvitsee kuusen. Lisäksi bf oli sitä mieltä, että no tottakai sitä kuusi pitää olla. Niinpä löysin itseni aatonaattona onnellisena koristelemassa kuusta.

Ja siitähän tuli oikeastaan aika hieno! Joulukuusihommassa more is more – sanokoot minimalistit mitä hyvänsä!

Sunshine suhtautuu kaikkeen uuteen ja vieraaseen tosi epäluuloisesti. Cassius-kissan tapaisia kiipeilysessioita meidän pidättyväinen pikku seikkailijatar ei ole ollut halukas toteuttamaan. Kuusen oksien alla on kuitenkin kisun mielestä aivan ykkösloistava piileskellä ja rohkeana hetkenä voi vähän käydä kurkistelemassa koristeitakin.

Jouluaattoilta. Hyvää ruokaa ja lämmintä yhdessäoloa. Ja sit vielä vähän lisää sitä uskomattoman hyvää ruokaa… 🙂

Eihän se “joulustakieltäytymisprojekti” mennyt ihan suunnitelmien mukaan… Kuusen lisäksi meille tuli kinkku – ekaa kertaa ikinä !! – koska bf halusi ja myös valmisti sen (oli btw aivan törkeen hyvää omenamehussa ja portviinissä keittämällä kypsennettyä kinkkua!). Yksilönvapauden arvostus on onneksi ollut meillä periaaterintamalla aina paljon kovemmassa kurssissa kuin satunnaiset kieltäytymisjutut.

Oikeasti emme hankkineet lahjoja, mutta ilmeisesti olemme olleet niin uskomattoman kilttejä, että niitä vaan jostain kuusen alle ilmestyi. 😀 Paketit jaettiin ja avattiin meillä tänä vuonna brittityyliin joulupäivän aamuna. Oikeastaan oli ihan mielettömän ihana herätä aikas pitkäksi venähtäneen aattoillan jälkeen pikkuisen yhdeksän jälkeen aamulla siihen, että Karkki nykii peiton kulmaa ja kuiskii innokkaasti äiti, äiti, nyt avataan paketit!! <3

En aio tehdä mitään erillistä joululahjapostausta, mutta siskokset olivat vähintään yhtä iloisia potkupuvuistaan kuin äiti aifounistaan. Ja ne kaikki muutkin – ihania ja kiitos! Ootte kaikki tosi rakkaita – pitäis muistaa sanoa useammin…

Hengailua joulupäivänä…

Karkki sai lahjaksi Signspotting-kirjan. Siihen on kerätty ympäri maailmaa kaikenlaisia tahattomasti hauskoja englanninkielisiä kylttejä ja tienviittoja. Nauroin monet kerrat ihan vedet silmissä, kun selailin, kirjaa! Sen verran sitä on nämä Ruotsin-vuodet tehneet tekosiaan, että en ollenkaan tajunnut, mitä hauskaa on Tanskasta bongatussa kyltissä, jossa luki: BAD – Toilet… Vasta, kun hoksasin ajatella asiaa englanniksi, alkoi poletit putoilla paikoilleen. 🙂

Ehkä joku haluaa joulupäivän iltana baariin? Varmasti haluaa, mutta suurempi ongelma on löytää baari, johon voi mennä OnePiece-haalarissa… Kerran kun sellaisen kiskoo päällensä, on kyllä todella suuri kynnys ottaa se pois. 🙂

Elämänmuutoksia. Ihanaa, uskomatonta, kaunista ja kertakaikkiaan mielettömän f**king upeeta, että vielä näin – köh – “yli kolmekymppisenäkin” on mahdollista löytää sukulaissielu, kumppani, jonka kanssa niin monet aiemmin vaikeana tuntuneet asiat ovat ihan yksinkertaisia. Ja että hauskanpitoon ei tarvita muuta kuin se toinen. Tähän palaan vielä. Ja lupaan lyhyen (epäsentimentaalisen) selostuksen niille, jotka ovat olleet mukana Go 4 it vol. 2 :n matkassa alkuajoista lähtien…

Karkki ja Peetu olivat sen verran fiksuja, että lähettivät tämän Karkin iPhonella aatonaatto-iltana otetun kuvan sähköisenä joulukorttina ainakin joillekin sukulaisille ja tuttaville. Minttu käytti “joulustakieltäytymispäätöstä” tekosyynä sille, ettei lähettänyt yhtä ainokaista joulukorttia sen paremmin old school -versiona kuin sähköisenäkään… Ehkä toimisi jos laitan kaikille linkin tähän postaukseen ja toivotan näin jälkikäteen (mutta huom. – kuitenkin joulunpyhien aikana!) kaikille aivan mahtavan ihanaa joulua?!!

Pukkaako kiirettä? Onko joulun lahjahankinnat vielä kesken?

Joululahjaostospaniikissa on helppo tukeutua erilaisiin suosikkilahjalistoihin. Ruotsissa varsinaiseksi trendi-ilmiöksi on noussut käsite Årets Julklapp, vuoden joululahja. Kaupan alan järjestö julkistaa “virallisen” voittajan, joka tänä vuonna on kuulemma Lina’s matkasse – kotiin toimitettu kassillinen ruokaa, josta mukana seuraavan reseptin avulla kiireinenkin kuulemma valmistaa nopsasti illallisen neljälle hengelle. Lisäksi eri lehdet äänestävät omia vaihtoehtojaan (Metro-lehden ykköslahjaksi äänestettiin matka) ja kauppiaat julistavat milloin minkäkin härpäkkeen vuoden joululahjaksi lisämyynnin toivossa.

Epävirallisen facebook-statuspäivitys-tutkimuksen ja Mintun henkilökohtaisen päätöksen perusteella julistan tämän vuoden Vuoden Joululahjaksi hyväntekeväisyyden!

Lahja on aina kivempi antaa silloin, kun lahjan vastaanottan toivomukset, elämäntyyli ja persoonallisuus on otettu huomioon. Hyväntekeväisyyslahjojen ei tarvitse olla tästä poikkeus! Tässä Mintun vinkit onnistuneen hyväntekeväisyyslahjan hankintaan.

Eläinrakkaalle pikkusiskolle, tyttärelle tai kummilapselle oma kelpaisi varmasti oma vuohi!

Lahjoita vuohi täällä!

Kamahullua veljeä, iskää, appiukkoa ilahduttaa kaikki, missä on liikkuvia osia – Mintun ehdotus on KAIVO!

Maailmanmatkaajaystäviä tai sellaiseksi hinkuavia löytynee kaikkien lähipiiristä pilvin pimein. Globe trotter arvostaa aivan varmasti käytännöllistä ja hyödyllistä malariaverkkoa.

Hypokondrikko-anopille hankkisin ilman muuta vähän rokotteita ja kulinaristikaverin pakettiin sujahtaisi luonnollisesti maapähkinätahnaa.

Hellämieliselle äidille/mummolle/muulle sukulaiselle paketoisin parempaa joulua lapsille. Vaihtoehtona aina ajankohtainen Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Sopii erityisen hyvin annettavaksi sille uteliaalle sukulaiselle, joka piinaa koskas teille on niitä pikkuisia tulossa -kysymyksillään…

Jokainen joulushoppaaja tietää, että aina siinä sivussa tulee ostiskeltua jotain kivaa myös itselle.

 

Mintun omaan hyväntekeväisyyspakettiin sujahtaa apuja Kissojen Katastrofiyhdistykselle.

Hyväntekeväisyyslahjoilla lahjoitat hyvää mieltä niin lahjoituksen vastaanottajalle kuin lahjan saajallekin. Lisäksi lahjat on helppo hankkia muutamalla klikkauksella! Vältät kaupoissa tungeksimisen ja näin kolme yötä ennen joulua, olet erittäin hyvissä ajoin liikkeellä. Todellinen win-win-win -tilanne!

Teemaan sopivasti vielä päivän soundtrack:

Noin aika tasan tarkkaan vuosi sitten lähdin unelmieni lomareissulle Costa Ricaan. Lupailin silloin kunnon matkaopasta avuksi niille, jotka haluavat tutustua tuohon fantastiseen maahan – ehkä vähän surffatakin. Kuvat jäivät jumittamaan tietokoneenvaihdon yhteydessä vanhalle PC:lle, mutta nyt sain vihdoinkin homman kuntoon. Parahultaisiksi, kun sadekausi siellä päättyy juuri joulun aikaan – ja paras matkustus- ja surf-sesonki kestää tuonne huhtikuulle.

Loppuyhteenvetona näin heti alkajaisiksi voin todeta, että reissu oli hienoimpia, mitä olen ikinä tehnyt ja Costa Ricaan haluan ehdottomasti palata vielä uudelleen.

Costa Rica on poliittisesti tasapainoinen – ja naapureihinsa verrattuna varsin hyvin toimeentuleva maa. Vaikka länsimaisella mittapuulla mitattuna maa ei olekaan varsinaisesti rikas, jotain paikallisten onnellisesta ja stressittömästä elämänasenteesta kertonee se, että siellä ihmisten odotettu elinikä on maailman pisimpiä!

Alle 90 päivää kestävälle visiitille ei tarvitse viisumia. Paikalliset puhuvat omaa versiotaan espanjasta, mutta bf pärjäsi aivan mainiosti brasilian portugalilla myös. Mintun italian alkeet ei paljoa ilahduttanut, mutta vaikka harva paikallinen puhuu englantia, halu elekielikommunikointiin on suuri ja silläkin pärjää auttavasti.

Osallistuimme reissulla ruotsalaisen Surfakademin järjestämälle kymmenpäiväiselle surffileirille. Surf Camp sopii ihan kaikenikäisille – vanhin meidän leirillä oli jo täyttänyt 60 v. (hän tosin oli surffannut koko ikänsä…) ja nuorimmat olivat alle kouluikäisiä. Suurin osa oli kuitenkin 20 – 30 vuotiaita. Etukäteistaitoja ei tarvita, mutta haasteita löytyy konkareillekin. Surfakademin opetuskielinä on ruotsi ja englanti.

Nicoya-niemimaa ja varsinkin Tyynenmeren rannikkoseutu on Costa Rican suosituin matkailukohde. Meidän kohteemme oli pieni Santa Teresan kylä. Tosin niillä paikkeilla “kylä” on ehkä vähän liioittelua. Kaikki rantaelämän ulkopuolelle jäävä action on sijoittunut yhden rantaviivaa seurailevan kuoppaisen hiekkatien molemmin puolin ja pikku taajamat Santa Teresa, Carmen ja Mal Pais ovat käytännössä kasvaneet yhteen.

Surffileirillä jokainen aamu alkoi parilla tunnilla meressä. Aamusessio aloitettiin klo 5.30 ja 9.00 välillä – riippuen täysin aalloista. Tosisurffarit tuntuvat olevan varsinaisia luonnontuntijoita ja leirimme opettajien lisäksi kaikki kaupanmyyjistä ravintoloitten baarimikkoihin keskustelivat pääasiassa siitä, mihin aikaan seuraavana päivänä on odotettavissa parhaat aallot!

Päivälevon jälkeen ohjattua surffausta oli lisäksi pari-kolmetuntia myös iltapäivällä – illalla.

Surfakademin päämajana toimii ihan beachillä sijaitseva Papa Pochote -niminen ranch. Suurin osa leiriläisistä myös asuu ranchilla.

Ranchin suuri avokeittiö on leirin sydän. Tänne kokoonnuimme joka aamu keskustelemaan aalloista, kuulemaan hyviä vinkkejä, syömään taivaallista brunssia tuntikausiksi ja iltaisin hengailemaan, juttelemaan ja muutaman kerran söimme yhdessä myös loistavaa paikallisen kokin valmistamaa illallista yhteisessä keittiössämme.

Heti keittiön vieressä on leirin surffilautavarasto. Laudan vahaaminen auringon siilautuessa ihanasti pahimmalta kuumuudelta suojaavien palmunlehvien välistä on erittäin meditatiivista puuhaa.

Siitä tulikin mieleeni, että melkein joka ilta auringonlaskun jälkeen oli ranchilla tarjolla myös joogaa. Osallistuin pari kertaa iltajoogaan, mutta täytyy sanoa, että kaikki mahdolliset lihakset olivat surffihommasta sen verran muusina, että asanat olivat aikas tutisevia…

Ennen reissua kuvittelin, että yli kymmenen lumilaudalla vietetyn talven jälkeen olisin edes jotenkuten harjaantunut myös surffilaudan käsittelyyn. No, lumilautailussa ja surffauksessa on se pieni ero, että lumilaudan voi laittaa jalkaan ja painovoima hoitaa varsinaisen vauhdin. Tekniikkaa voi alkaa harjoitella heti.

Surffatessa pitää a) tunnistaa aalto, jossa on tarpeeksi voimaa ja vauhtia b) kauhoa hullunlailla menemään, että hyvän aallon saa kiinni (muuten se vain pyyhkäisee yli) c) hypätä salamannopeasti laudan päälle, kun vauhti on “sopiva” d) päätyä tasapainoon laudan päälle ja e) surffata nautinnollisesti ihanan aallon kanssa. Kohdassa e) lumilautakokemuksesta on kovasti hyötyä – tosin aloittelija pärskii suurimman osan ajasta kohdissa a) – d).

Ennen aamusurffausta keitettiin kahvit ja painuttiin mereen. Pari tuntia aalloissa – ja sen jälkeen meitä odotti ranchilla maailman mahtavin brunssi! Joka aamu oli tarjolla yllin kyllin tuoreita hedelmiä, pannukakkuja, ranskalaisia köyhiä ritareita (kookosta ja siirappia…), munakokkelia, kasviswrapsejä, papumuhennosta, jogurttia, tuoreista hedelmistä puristettua mehua ja tilanteen mukaan muita herkkuja!

Costa Rica ei varsinaisesti ole kuuluisa gastronomisesta keittiöstään. Paikallista perusruokaa on mustista pavuista tehty pata. Vaikutteita on niin argentiinalaisesta kuin meksikolaisestakin keittiöstä, mutta oikeastaan aika mauttomana versiona.. Tuo ei paljoa haitannut, kun tarjolla oli aivan mielettömiä hedelmiä, tuoreita, mehukkaita ja maukkaita sellaisia määriä, että en juuri muuta olisi syönytkään. Paitsi tuoretta kalaa, jota oli tarjolla oikeastaan paikasta riippumatta. Useimmiten kala oli valmistettu varsin yksinkertaisesti pariloimalla, mutta mitä muuta oikeastaan juuri merestä nostettu kala kaipaa?

Costa Rican rahayksikkö on Colon, mutta melkein joka paikassa voi maksaa myös US dollareilla. Hintatasoltaan maa ei ole yhtä halpa kuin muut Väli- tai Etelä-Amerikan maat. Kaupasta ostettuna ruoka ja olut on halpaa, ravintoloissa saa valmistautua maksamaan lähestulkoon täkäläisiä hintoja. Shoppailukaan ei ole varsinaisesti ilmaista. Turistikrääsää saa toki edullisesti, mutta kuka siitä nyt enempää maksaisikaan?

Ilmasto Costa Ricassa on trooppinen. Paras matkailukausi alkaa joulun tienoilla ja kestää huhtikuuhun. Iltapäivällä saattaa iskeä ravakka monsuunisade. Sen ansiosta luonto on pääasiassa ihanan vehreä ja tiet herkullista punaruskeaa mutavelliä. 🙂

Nicoya-niemimaalle ei ole suoria lentoja – enkä ole oikein tietoinen järjestetäänkö sinne charter-matkojakaan. Helpointa on lentää ensin New Yorkiin ja sieltä Costa Rican pääkaupunkiin San Joseen. San Josesta Nicoyalle pääsee joko maita pitkin (+ noin tunnin lauttamatka) tai lentämällä. Maitse matka kestää vähän teiden kunnosta riippuen noin 5 – 6 tuntia ja lentomatka suloisella pikkuisella pörr-pörr-lentsikalla noin 45 min.

Santa Teresassa – tai koko ranta-alueella ei ole kovin montaa varsinaista hotellia. Suurin osa majoituksista on cabinas – eli yhden tai kahden perheen mökkejä, halutessaan keittomahdollisuuksin. Useimmissa majoituspaikoissa – paremmissakin – tulee suihkussa vain kylmä vesi, joten asia kannattaa tarkistaa etukäteen, mikäli ehdottomasti haluaa myös lämmintä vettä.

Surf Campillä majoitus kuuluu leirin hintaan. Vaihtoehtoisia majoituksia löytyy parhaimpaan hintaan paikanpäältä kyselemällä.

Santa Teresa

Liikkuminen Nicoyalla sujuu parhaiten mönkijällä. Mönkijöitä vuokrataan vähän joka toisen putiikin nurkassa tunti-/päivä-/ ja viikkoperiaatteella. Kaikelaisia mönkijäsafareitakin järjestetään lähellä sijaitseviin luonnonnähtävyyksiin. Rannalla ajaminen on kielletty ja täkäläiselläkin mittakaavalla huikeat sakot (useita satoja euroja…) pitävät huolen, että hurjastelu pysyy aisoissa.

Veneretket, snorklaus, urheilukalastus… Surffaus ei todellakaan ole ainoa mahdollinen vesiaktiviteetti!

Costa Rican pääkaupunki San Jose ei ole varsinaisesti mikään kiinnostava turistikaupunki. Kaikki, joiden kanssa juttelin olivat samoilla linjoilla. Jos kuriositeettina haluaa käydä maan pääkaupungissa, saa siellä kulutettua päivän tai kaksi, mutta varsinkin lyhyemmällä matkalla kannattanee aika käyttää muuhun.

Esimerkiksi maan monet luonnonpuistot tarjoavat upeita elämyksiä. Vaihteleva luonto, tuuheat sademetsät, vuoristo ja eksoottiset eläimet salaperäisistä varaaneista härskeihin pikku apinailkiöihin ovat riittävä syy viettää päivä tai pari muuallakin kuin beachillä.

Montezuman boheemin pikkukylän läheltä löytyy pienen, mutta lipsut jalassa aika haastavan, trekkausreitin päästä ihana vesiputous. Makeavetinen lampi on kirkas ja syvä. Tosin lähemmäs 30 asteiseen meriveteen tottuneesta vesi tuntui suorastaan jääkylmältä!

Aikaisemmin olin sitä mieltä, että joka reissulle pitää ottaa mukaan ainakin yhdet korot. Costa Ricassa ne jäi kyllä käyttämättä. 😀 Kaikki tiet ovat kuoppaisia ja monsuunisateiden jäljeltä usein myös kuraisia virityksiä. Bf kyllä lupasi kuskata Mintun mönkijällä ravintolan ovelle ja takaisin jonain iltana, että voin laittaa violettiset stiletot jalkaani. Vesihanan alla huuhdeltavat lipsut on kyllä oikeastaan ainoat jalkineet, missä täällä on mitään järkeä.

Taksit ovat nelivetojeeppejä ja niillä pääsee kulkemaan silloin, kun on aika jättää mönkijä hotellin parkkipaikalle. Monet paremmat ravintolat sijaitsevat ylhäällä vuoren rinteellä ja huonolla tiellä jyrkässä rinteessä käveleminen käy työstä, vaikka välimatka ei olisikaan kovin pitkä. Taksin kanssa kannattaa sopia etukäteen hinta, sillä muuten edessä saattaa olla ikävä yllätys. Taksimatka saattaa myös yllättäen venähtää, jos kyytiin pitää käydä poimimassa kuskin kyläilemässä ollut tytär tai ostoskasseja raahaava vaimo…

Järjestetyillä veneretkillä pääsee tutustumaan vähän kauempanakin sijaitseviin saariin. Yleensä pakettiin kuuluu myös paikanpäällä valmistettava lounas (saarilla ei ole juuri ravintoloita tai muutakaan kiinteää asumusta) ja niin paljon tuoreita hedelmiä kuin jaksaa syödä.

Surffi-hippi-hurlumhei -fiilistä!

Tuoreita hedelmiä välipalaksi…

Rannoilla ei ole käytännössä lainkaan kaupustelua Thaimaan-reissuilta tuttuun tyyliin. Jokunen – yleensä eurooppalainen tai pohjois-amerikkalainen – elämäntapahippi saattaa levittää hengentuotoksensa myytäväksi. Näiden t-paitojen takana on ranskalainen parikymppinen tyttö, joka rahoitti jokatalvisen surffimatkansa itse painamiensa paitojen myynnillä.

Rantaviiva on avoin kaikille – eli hotellit sen paremmin kuin rikkaat yksityisetkään eivät voi omistaa itse rantaa. Sensijaan kulku rannalle voi olla haasteellista, jos oma majapaikka ei sijaitse tien rannanpuoleisella maakaistaleella. Onneksi säännöllisien välimatkojen päässä sijaitsee kaikille avoimia polkuja hotellitonttien välissä. Läpikulkupolkuja ei kuitenkaan ole kaikissa väleissä ja vain parissa havaitsin jonkinnäköistä valaistuksen tapaista. Kannattaa siis tarkistaa, mistä pääsee kulkemaan ennen pimeän tuloa!

Santa Teresan ranta on äänestetty yhdeksi maailman kauneimmista. Lisäksi se on merenpohjan muodon ansiosta yksi maailman turvallisimpia, sillä vaarallisia virtauksia ei jostain syystä juurikaan synny. Hai-vaarasta monet kyselivät minulta ennen matkaa. Ei, en pelännyt hai-hyökkäystä, eikä kukaan muukaan, joten oletan, että sekin vaara on aika minimaalinen.

Ensimmäisenä surf camp -iltana saimme pienen luennon liittyen yleiseen turvallisuuteen. Vaikka Costa Rica – ja varsinkin turistialueet ovat hyvin turvallisia ja rikollisuus alhaista, kannattaa silti pitää järki päässä. Paikalliset ovat varsin yritteliästä väkeä ja vaikka varsinaisia ryöstöjä ei juuri olekaan, valvomatta jätetyt kamppeet häviävät nopeasti ja jälkiä jättämättä. Paitsi, jos satut jättämään esim. tietokoneesi näkösälle cabinan pöydälle, ei yrittäjähenkinen paikallinen sääli särkyvää ikkunaruutua.

Muuten normaali terve järki riittää. Harva sitä kai pysähtyisi juttusille epämääräisen näköisen porukan kanssa pimeällä tiellä kaukana muista ihmisistä…

Santa Teresan bohem chic  ilmapiiri on houkutellut paikalle paljon nuoria eurooppalaisia ja pohjois-amerikkalaisia taiteilijoita. Ulkopuolelta erittäin vaatimattoman näköisessä tönössä saattaa pitää majaansa maailman hauskin galleria. Niinkuin nyt esimerkiksi tämä saksalaisten ja kanadalaisten nuorten naisten yhdistetty ateljee-galleria-kahvila.

Myös suurin osa paremmista ravintoloista on muiden kuin paikallisten pitämiä. Tämänkin huikean näköalaravintolan omistaja on kuulemma New Yorkista kotoisin oleva huippukokki. Suosikki sushipaikkamme ravintolapäällikkö on tehnyt pitkän uran Tukholmassa jne. Tästä syystä makuelämykset olivat aivan vertaansa vailla – ja täydellisessä suloisessa riitasoinnussa ympäröivän hippimeiningin kanssa.

Santa Teresan lähin lentokenttä on Tamborissa. Odotusaula on hyvin ilmastoitu ja muodollisuudet aika minimissään! 😀

Lentokeli oli onneksi hyvin tasainen ja nuoret pilotit äärimmäisen luottamusta herättäviä! Mintun lentopelko on onneksi aika minimaalista luokkaa, joten maltoin aika pian alkaa ihastella alhaalla näkyviä maisemia. Lentämällä matka San Joseen sujui suorastaan huomattavasti helpommin kuin nelivetojeepin veivatessa sateen runtemalla tiellä tuntikausia lähes kävelyvauhtia – kuten menomatkalla.

Vietimme mennen tullen yhden yön San Josessa – se riitti mainiosti. Sen sijaan kaipuu takaisin Santa Teresaan iski heti, kun lentokoneen pyörät irtosivat kiitoradasta.

Kaikenkaikkiaan siis aivan upea matka! Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka tykkäävät luonnosta, merestä ja vähän rennommasta meiningistä. Marmorin kiiltoa ja kultanappisia palvelijoita arvostavalle paikka ei sovi, mutta pientä seikkailumeininkiä rakastavalle koko Nicoya-niemimaa on taivas!

Ja Costa Ricassa join elämäni parasta kahvia!

Me vietettiin rakkaan Suomi-tyttöringin pikkujouluja eilen illalla. Keittiötaitoni ovat tunnetusti vähintäänkin hatarahkot ja kokkailukokemukseni sitäkin olemattomampi. Halusin kuitenkin fiksata jotain kivaa, hyvää ja kaunista napsittavaa kuohujuoman seuralaiseksi. Cocktail-palaset saivat kovasti kehuja ja tytöt vannoivat, että se ei johdu (pelkästään) siitä, että kaikilla oli kiljuva nälkä… Päätin laittaa ohjeet tänne – ovatpahan sitten itsellekin muistissa tulevaa käyttöä varten.

Palaset valmistuvat ihan tajuttoman nopeasti, joten kiireisempikin party host ehtii väsätä näyttävän tarjottimellisen ennen vieraiden tuloa.

Tarjolla oli: tapenade-päällysteisiä keksejä, parmankinkku-yrttijuustopatonkeja ja parmesan-taatelileipiä.

Tapenade-keksejä varten tarvitset hyviä, mielellään merisuolalla maustettuja keksejä, tapenade-tahnaa ja koristeluun basilikan lehtiä. Basilika on vain näön vuoksi, hyvä tapenade maistuu sellaisenaankin, mutta viherrys näyttää kivalta tarjottimella. Tapenade on ehdottomasti parhaimmillaan itse tehtynä – eli unohda kaupan valmismössöt. Peetu oli ihana ja teki tuon tapenaden, jolla me eilen herkuteltiin. Ohje löytyy Peetun ruokablogista (My kitchen is my kingdom)  täältä: Tapenade.

Parmankinkku-yrttipatonkeihin ostin leipomosta tavallista patonkia vähän krouvimpaa maalaispatonkia. Leikkaa patongista ohuita siivuja, sivele päälle hyvää yrttituorejuustoa, laita siipale parmankinkkua ja koristele öljyyn säilötyllä aurinkokuivatulla tomaatilla ja rukolalla.

Parmesan-taatelileivät

Tarvitset:

muutaman siivun tummahkoa, vähän makeaa leipää (täällä kavring, Suomessa käyttäisin varmaankin jotain limppua)

  • 1 – 1,5 dl raastettua parmesania
  • vajaa purkki Philadelphia-juustoa
  • muutama taateli

Sekoita parmesan-raasteen sekaan sopivasti Philadelphia-juustoa. Mitä enemmän töhnässä on tuorejuustoa, sitä miedompi maku. Laita leipäpalasten päälle tuhti nokare juustomössöä. Hifistelijä voi pursotella kauniita tähtösiä, Mintun mielestä haarukalla saa aikaiseksi kivan rustiikkia jälkeä… Koristele taatelinsuikaleella. Koristeluun voi käyttää myös tuoreita viikunoita.

Parmesan-taatelileivät sopivat makunsa puolesta mainiosti tarjottavaksi myös glögin kanssa!

Sit ei muuta kuin korot jalkaan ja shampanjapulloja poksauttelemaan!

Eilen saatiin kuulla, miten ammattilaiset yhdistelevät nimiä, pukuja ja pukujen tekijöitä. Ihan aina ei mennyt arvailu nappiin Linnan Juhlien selostajilta. Nyt olisi oiva tilaisuus pistää paremmaksi ja testata oma tyylituntemus – Indiedaysin Showroomilla on nimittäin menossa Olivia-lehden kanssa yhteistyössä mahtihauska kilpailu. Leikkimielisessä kisassa voi testata tyylituntemuksensa yhdistelemällä muutamia suunnittelijoita tyylipiirroskuviin.

Kilpailu on leikkimielinen siinä mielessä, että kaikki tyyli-yhdistely-arvaukset osallistuvat pääpalkinnon, Mulberryn tuhannen euron arvoisen Tillie-laukun arvontaan. Muuten kisa on tietenkin verisintä totta kaikille meille, jotka olemme tosi hyviä “leikkimään” kilpailua (noot).

Pikkuisen suorastaan jänskitti lähteä skabaan mukaan. Koko vitsin fäshion-uskottavuushan tässä on viivalla… Ihan ensimmäisenä valkkasin kaikki “helpot”. (Oikeasti luulin, että ne on kaikki helppoja…) Sitten jäin jumiin Balmainin ja Dolce & Gabbanan kanssa. Sain kyllä sitten kaikki kuusi oikein, mutta nuo viimeiset piti kyllä arvata, jos totta puhutaan.

Mutta tosiaan – kaikki vastaukset osallistuvat ihanan Mulberry-laukun arvontaan, riippumatta tuloksesta.

Kampanjasivulla voi myös tilata itselleen Olivia-lehden käsittääkseni ihan hyvään hintaan ja tilaajalahjaksi tipahtaa kiva Lumin clutch.

Tämä postaus on osa Indiedaysin kampanjaa ja saan siitä itselleni Olivian vuosikerran ja samaisen Lumi-clutchin, mikä on tilaajalahjana. Valitettavasti Mulberryn laukkuun meillä ei ole mitään etuoikeuksia… 🙂

Kampanjan hienot piirroskuvat on tehnyt Concoction-blogin ihana Hanna. En kyllä yhtään tiennyt, että hän on näin lahjakas piirtämään!

Syksyn pimeinä iltoina on ihan ykkösparhautta kaapata mukaansa hyvää seuraa ja piiloutua hetkeksi leffateatterin pimeyteen. Varsinkin elokuvat, jotka antavat mahdollisuuden unelmointiin ja ihanaan lepohetkeen kaikesta siitä, mikä näin syyspimeällä tuntuu erityisen mäntiltä, toimivat terapiaakin tehokkaammin.

Breaking Dawn on täydellinen tällainen elokuva.

En ole lukenut Twilight -kirjoja ja leffoistakin olen nähnyt mielestäni vain kaksi ensimmäistä. Sen sijaan olin lukenut joitakin leffa-arvosteluja ja todennut, että jopa sarjan fanisivustolla tämä viimeisin elokuva on saanut aivan käsittämättömän huonot arvostelut. Yleensä sentään fanit ymmärtävät olla innostuneita ja arvostavia vähän keskinkertaisemmankin tekeleen edessä. Niinpä etukäteen odotukseni olivat aika nollassa. Että ylipäätään tulin nähneeksi koko leffan, johtuu yksinkertaisesti siitä, että sekä Karkki että Peetu ovat perus-Twilight faneja: kirjat on luettu läpi vähintään ziljoona kertaa ja edelliset elokuvat katsottu niin monta kertaa, että kukaan ei pysy enää laskuissa.

En siis odottanut mitään erityistä – ja yllätyin iloisesti. Ehkä kokemus oli vähän saman suuntainen kuin joskus aika monta vuotta sitten, kun kävimme tyttöjen kanssa katsomassa uusia Disneyn piirrettyjä. Tykkäsin ihan oikeasti jostain Pocahontaksesta ja erityisesti siitä, missä oli se ninja-tyttö… Silloinkaan en oikeastaan odottanut mitään, mutta kyllä klassiset kauniit tarinat rakkaudesta, uskollisuudesta, ystävyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja vaikeuksien voittamisesta toimii aina. Cheesy – varmasti – mutta toimii silti (tai just siksi??).

Sitäpaitsi Breaking Dawn on visuaalisesti niin ihana, että sen voi katsoa pelkästään sen vuoksi!

Leffaseurana Peetu, Karkki ja Karkin bf. Tytöt olivat juuri niin kritiikittömän ihastuneita ja twilight-high elokuvan jälkeen kuin olettaa saattaakin. Eikä Erickään lähettänyt mielestäni kuin yhden tekstarin leffan aikana… 🙂

Old stuff