Milloin Halloweenia kuuluisi oikeasti juhlia?

Tosi monet vietti karmivia kurpitsajuhlia viime viikonloppuna. Ainakin facebookin uutisvirran perusteella huikeita zombie-/vampyyri-/noita-/kummitus-/mitänäitänytonkaan-asuja vilisi lukemattomissa teemabileissä. Itse olen jotenkin aina ajatellut, että Halloween on täällä meilläpäin vähän sama kuin pyhämiestenpäivä – ja sehän on ensi viikonloppuna. Olin suunnitellut varautuvani naapuruston pentulaumojen “karkki vai kepponen” -hyökkäyksiin lauantaina, mutta yllättäen ovikello soikin tiuhaan jo eilen illalla.

Pikkuisen siis ihmetyttää, että mikä mahtaa olla se oikea hetki viettää Halloweenia.

Veriset kynnet täältä.

Jenkki-Halloweenia taidetaan juhlia aina lokakuun viimeisenä iltana, ja sieltähän koko kurpitsaperinne on tänne adoptoitu. Sehän tietysti antaa kaikille tiukkapipoisille ilonpilaajille syyn niuhottaa, että voi kamalaa, kun taas yksi tuollainen kaupallinen muka-juhlapyhä on tänne ihmisten riesaksi Ameriikasta asti rantautunut. Johtuiskohan nillittäjien yllättävän suuri ja/tai äänekäs joukko siitä, että Halloween-perinne on täällä meilläpäin suhteellisen tuore ilmiö.

Luurankokynnet täältä.

Ei kovinkaan yllättäen satun olemaan sitä mieltä, että on aivan sama, mikä syy keksitään sille, että halutaan juhlia, järkätä hienoja bileitä, pukeutua hauskasti. Tärkeintä on, että aina silloin tällöin saa edes jollakin verukkeella käyttää mielikuvitustaan ja heittäytyä juhlimaan.

Kunnon karnevaalitunnelmaa ei näillä leveysasteilla ole todellakaan liikaa. Mitä meille jäisi ilman maailmalta tuotuja juhlia? Mitenkään väheksymättä esimerkiksi maatalousnäyttelyiden elvyttävää vaikutusta, tuntuu, että juhlan aiheet olisivat aika harvassa. Jääkiekon MM-kisojen voittojuhliakin on niin hankala merkata kalenteriin etukäteen.

Ensi viikonlopulle ei ainakaan toistaiseksi ole Mintulle tiedossa mitään veret seisauttavia Halloween-festivaaleja (OBS: vielä ehtii kutsua!). Ajattelin siitä huolimatta laittaa ainakin kynnet karmivaan kuntoon… Inspiroivista lakkauskuvista ei ainakaan ole puutetta.

Sain ihanalta Moksulta haasteen kertoa lempiasioistani.

Oikeastaan juuri nyt onkin aivan timantti hetki miettiä – ja jakaa muillekin – omia lempparijuttujaan. Tällainen haaste pitäisi osua kohdalle aina, kun muuten tuntuu mälsältä/raskaalta/tylsältä/sateiselta tai muuten vaan nahkealta. Ihan hillittömästi on kuitenkin olemassa lempijuttuja. Asioita, joita ei vaihtaisi mihinkään.

Tässä kymmenen, jotka tulivat ihan ensimmäisenä mieleeni.

• Tärkein ensimmäisenä: Karkki ja Peetu, Peetu ja Karkki. Ihanat, persoonalliset, hurmaavat, älykkäät, lahjakkaat (ja joskus ihanihan pikkuisen myös raivostuttavat), upeat tyttäreni!

Loput eivät ole enää missään erityisessä järjestyksessä, vaan ihan tajunnanvirran mukaan. 🙂

• Tukholma. Vielä näiden täällä viettämieni melkein kolmentoista vuoden jälkeenkin olen aina yhtä onnellinen siitä, että asun yhdessä maailman kivoimmista kaupungeista. Siis aina, kun muistan tulla ajatelleeksi sitä.
• Laiskat viikonloppuaamut, lehden lukua (turhankin tarkkaan…) ja helposti aamiaisesta lounaaksi venähtävää nautiskelua.

• Sunshine. Ihana pieni otus, jonka mielestä paras hetki käpertyä kerälle kehräämään Mintun mahan päälle on sen jälkeen, kun herätykello on soinut aamulla.
• Hyvät, mukaansatempaavat ja/tai ajatuksia herättävät kirjat. Juuri mikään ei ole parempaa hermolepoa kuin paeta esim. ympärillä stresseissään häliseviä ihmisiä tunnelbanassa kirjan tarinan tarjoamaan toiseen ulottuvuuteen.
• Se hetki, kun huomaa, että oman lähiSATSin sauna on kerrankin lämmitetty kunnolla – ja on aikaa saunoa hetki. (Olen aivan varma, että Sicklan SATSissa on joku työntekijöistä suomalaissukuinen!)
• Metsän tuoksu. Just nyt parasta on syksyisen metsän muheva tuoksu, mutta huomaan tykkääväni kaikkien vuodenaikojen tuoksusta aina silloin, kun ne ovat kohdalla. Myös talvella. 🙂

• Vanhat ystävät. Miten ihanaa, että olette olemassa! Kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta ja voin luottaa, että te olette. <3
• Uudet ystävät. Miten ihanaa, että olette olemassa! Maailma on oikeastaan aika kiva paikka.
• Kaikki ne hetket, jotka saa viettää Karkin, Peetun, Sunshinen tai ystävien kanssa. 

Haastan edelleen Veeran, Rillan, Marjukan, S:n ja toisen Veeran kertomaan omista lempiasioistaan. Haasteen “viralliset säännöt” tulevat tässä:

1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi.
2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Voit halutessasi myös osallistua Mokon myymäläinstallaatioprojektiin sekä Mokon lahjakortin arvontaan lähettämällä oman lempiasiat -listasi osoitteeseen mokomarket@moko.fi otsikolla: Minun lempiasiani. Ilmoitathan meilissä yhteystietosi. Kaikista lähetyistä lempiasioista valitaan osa ja nämä valitut aiheet tulevat olemaan osa Moko Marketissa järjestettyä esillepanoinstallaatiota, jota päivitetään viikottain teidän lähettämillä lempiasioilla. Jokaisen esiteltävän lempiasian yhteydessä mainitaan lempiasian kertojan nimi ja paikkakunta. Voit seurata myymälän installaatioita Facebook-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 50€ lahjakortteja Moko Markettiin (arvo yht. 150€). Teidän lempiasioiden mukaan elävä Lempiasioita -näyttely rakennetaan viikolla 41 ja arvontaan voi osallistua 3.10- 2.11.2012. Moko Oy pidättää oikeuden muutoksiin.
4. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein! 🙂

Menin sitten sekoamaan Instagramiin minäkin. Tai oikeastaan hankin itselleni tilin jo viime tammikuussa, mutta yhden kuvan jälkeen en enää muistanut/jaksanut/viitsinyt. Kävimme sitten viikko-pari sitten kotona keskustelun, jonka keskeinen sanoma oli: äiti facebook on niiiin last season – kaikki on nykyään vaan instagramissa. Ja juu… ymmärrän (ehkä, jossainmäärin) pointin – ja ainakin toistaiseksi on nastaa leikkiä kaikilla filttereillä ja kehyksillä.

Mut löytää Instagramista luovalla nimimerkillä: minnapaakkulainen, jos joku haluaa seurata. Tässä kuitenkin kuvapäiväkirjaa viime viikon tapahtumista.

• Ensimmäinen kuva on kyllä jo parin viikon takaa. Karkin ilme, kun selostaa äiskälle mikä tää Instagram-homma nyt oikein on..
• Olen tehnyt ruokaa. Karkki sanoi, että kun laittaa lohta uunivuokaan ja päälle jonkun maustetun creme fraichen, siitä tulee hyvää. Ja niin tulikin. Piti katsoa keittokirjasta, kuinka kuumalle uuni laitetaan ja kauanko kalan pitää olla siellä. Mutta siksi niitä keittokirjoja tehdään – eikö vaan?
• Hinkusin alkuviikosta Åhlénsilla OPI:n glitterikynsilakkaa. Enkä vähiten sen vuoksi, että tuon “sävyn” nimi on Save Me...
• Sunshine inhoaa, kun sitä kuvataan. Ei mikään blogikissa. No, ehkä se tasapainottaa vähän tätä meininkiä täällä. Haha!
• Tiistaina kierreltiin Karkin kanssa pressitoimistoja.
• Sananen lokakuulle: “Too much of a good thing is wonderful”.
• SATSissa jumpalla. Mun lukossa on sydän. Awwww…
• Aamukahvi mustana suoraan automaatista. Muki vetää noin puoli litraa. Sillä lähtee hyvin käyntiin takkuisempikin aamu.
• Bodypumppii tällä kertaa!
• Torstaina hilluttiin Karkin ja Ericin kanssa Monkin bileissä. Oli hauskaa ja hyvä meininki! Tosin Halloween-aiheiset cocktail-palat ei oikein iskenyt. Siis kurpitsapyrettä ja lakritsikastiketta – uh.
• Perjantaina olikin sitten aamulla vähän löv på spåret.
• Sataa sataa ropisee… mutta tässä jo kuitenkin matkalla töistä kotiin.
• Perjantai-iltana mietiskelin mm. miksi ihmeessä on niin käsittämättömän vaikeaa luottaa mahanpohjan tuntemuksiin. Vaikka taaksepäin kun katsoo, se ei ole ollut ikinä väärässä. Suosittelen lämpimästi Hanna Hellquistin hyvää kronikkaa aiheesta: Alla tankar ledde till samma slutsats.
• Bloggasin myös. 🙂
• Lauantaina laajensin tajuntaani käymällä ruokaostoksilla muuallakin kuin Sevenelevenissä – elikkä ihan oikeassa isossa ruokakaupassa! Minulla oli missio ja selvisin siitä (lähestulkoon) kiitettävin arvosanoin. Kotona hoksasin vain alle viisi asiaa, jotka olin unohtanut ostaa. (Kyllä, minulla oli kauppalista). Käytin jopa tuollaista piippaavaa kaukosäädintä!
• Löysin partsilta kypsän mansikan! Aatelkaa! Ikinä ei kannata luovuttaa. 🙂
• Kävin kirjastossa myös ja lainasin The Hunger Gamesin kakkososan. Arvatkaa sainko tehtyä jotain järkevää enää tuon jälkeen? No en saanut. Loppulauantai meni sitten siinä. 😀
• Tänään sunnuntaina Minttu kokkasi (kokkasi, KOKKASI!! Haha!) mahottoman hypetyksen aiheuttanutta avocado-pastaa. Hanna lupasi, että jopa minä onnistun – ja ällistyneenä voin vain todeta, että kaik män ja hyvää oli! (Kukaan kuollut, mutta ei tosin itkenytkään)

Satuitko poikkeamaan täällä blogissa eilen? Huomasitko, että teksti alkoi yhtäkkiä kadota? Tuliko mieleesi, miltä tuntuisi, jos maailma näyttäisi ihan aina siltä – että voisit katsoa vain kuvia, mutta teksti olisi häilyvää ja täysin yli ymmärryksen?

Ehkä hiukan ärsyttävänkin kampanjan tarkoituksena oli herättää tajuamaan, miltä maailma näyttää lukutaidottoman silmin. Kirjoitin jo viime viikolla siitä, miten monille tytöille kunnollinen peruskoulutus on vain kaukainen haave. Kahden tyttären äidille tämä on erityisen sydäntä lähellä oleva asia ja siksi on hienoa, että saan olla mukana Indiedaysin ja Unescon kampanjassa, jonka tavoitteena on parantaa senegalilaisten tyttöjen lukutaitoa ja koulutustasoa.

Osallistuin opiskeluaikoinani peliin, joka muistaakseni kulki silloin nimellä World Game. Pelin tarkoituksena oli simuloida vallitsevaa tilannetta maailmassa ja ratkoa todellisen oloisia ongelmia luonnonvaroihin, kriiseihin, väestönkasvuun, koulutukseen etc. liittyen. Liikuntasalin lattialle oli levitetty jättimäinen maailmankartta. Jokainen osallistuja nosti itselleen “arpalipun”, josta selvisi kansalaisuus, koulutus, varallisuus ja asema. Kaikki jaettiin oikean todellisen maailmantilanteen mukaan. Itse päädyin lukutaidottomaksi Afrikkaan.

Pelissä lukutaidottomuus toteutettiin niin, että  vaikka meidän tuli osallistua kaikkeen päätöksentekoon täysin vapaasti, emme saaneet sanoa sanaakaan. Tarkoitus oli tehdä yhdessä sekä omaa yhteisöä, että koko globaalia tilannetta parantavia päätöksiä. Ette ikinä usko, miten vaikea oli osallistua – ylipäätään tulla kuulluksi, kun ei saanut puhua. Ja sitähän lukutaidottomuus oikeasti käytännössä on. Sinulla ei ole sananvaltaa – kieltä – saada mielipiteitäsi, ajatuksiasia tai toiveitasi kuulluksi. 

Sinänsä tuo pelisimulaatio ei vastannut todellisuutta, että me lukutaidottomat saimme kuitenkin käytännössä saman informaation, joskin vähän viiveellä, kuin muut pelaajat. Näinhän todellisuudessa ei ole – lukutaidoton jää hyvin usein paitsi suuresta osasta tietoa ja on lisäksi täysin sen varassa, mistä ja keneltä sattuu tärkeistä asioita kuulemaan. Oman riippumattoman mielipiteen muodostaminen vaikeutuu huomattavasti.

Yksi herättävimpiä kokemuksia World Game pelistä ja nimenomaan lukutaidottoman kansalaisen roolista oli se, miten minut, vajavaisesti kommunikoivan, mutta silti periaatteessa ryhmän täysivaltaisen jäsenen osallisuus sivuutettiin lähes kokonaan. Olin omasta mielestäni aivan yhtä fiksu, pystyvä ja taitava hoitamaan yhteisiä asioitamme kuin kuka tahansa muukin – ellen jopa vähän fiksumpi.. Haha! Mutta, koska minulla lukutaidottomana ei ollut  käytössäni normaaleja kommunikointivälineitä, ryhmä alkoi pikkuhiljaa ärtyä tuloksettomaan huitomiseeni. Niin, he suhtautuivat minuun kuin en olisi ihan täysjärkinen. Vain, koska olin lukutaidoton.

Unescon ja Alwaysin Facebook -sivulla voit kantaa kortesi kekoon hyvin yksinkertaisella tavalla. Klikkaamalla sivulta löytyvää pinkkiä nappulaa olet mukana auttamassa Senegalilaisten tyttöjen koulutusta. Always lahjoittaa jokaisesta napsaisusta 0.28 euroa kampanjaan.

Enpä usko, että siellä ruudun toisella puolella on ketään, joka ei olisi täysin samaa mieltä siitä, että lukutaito on tärkeää ja että tytöillä tulisi olla samat koulutusmahdollisuudet kuin pojillakin. Tässä vielä vähän faktaa kampanjasivuilta:

“Koulunkäynti on etuoikeus, joka sallitaan liian harvalle.

Noin 90 miljoonaa tyttöä ympäri maailmaa jää paitsi koulutuksesta. Kehitysmaissa neljännes tytöistä ei käy koulua.

Tiesitkö, että:

• jokainen lisävuosi peruskoulussa nostaa naisten tulevaisuuden tulotasoa 10–20 prosenttia. Naiset investoivat tuloistaan 90 prosenttia terveyteensä ja perheeseensä.

Lukutaidottomuus on iso ongelma senegalilaisten tyttöjen keskuudessa. Lukutaidottomuus tuomitsee naiset köyhyyteen ja johtaa siihen, että yksi neljästä naisesta syrjäytyy.

• Puolet Senegalin väestöstä ei tänä päivänä osaa lukea ja kirjoittaa – heistä 63 prosenttia on naisia.

Tyttöjen ja naisten voimaannuttaminen alkaa koulutuksesta. Kehittyvissä maissa lukutaito hyödyttää naisia monella tavalla:

• parempi tulotaso
• maataloustoiminnan tehostuminen
• matalampi kuolleisuus lasten ja äitien keskuudessa
• tytöt ja naiset avioituvat myöhemmin
• parempi suoja HIV-tartuntaa ja AIDSia vastaan”

Kuvat ja lainaus: Unesco

Eiku minttu! Minttu on sen sijaan panostanut rauhaan ja hyvinvointiin.

Viikonloppuna se sujuikin ihan hyvin. Tänään aamulla sain shokkiherätyksen, kun Peetulta tuli viesti, että heidän huoneeseen on Balilla murtauduttu – ja tyyliin kaikki vähänkään minkään arvoinen kampe on varastettu… Siinä sitten aloittelin maanantai-aamua assisteeraamalla pankkikorttien, SIM-korttien ja passien spärraamisessa.

Tytöt olivat siis ulkona eilen ja heidän huoneeseensa oli murtauduttu. Ilmeisesti tuon tason majoitus ei tunne mitään safety-lokeroita, mutta pääasia on kuitenkin, että tytöt ovat fyysisesti kunnossa – kaikki muu on materiaa. Tosin kävi kyllä mielessäni, että eikös idea siinä, että on kaksi pankkikorttia ja kaksi henkilötodistusta matkassa, ole juuri se, että toiset on huoneessa ja toiset mukana. Ryöstön sattuessa ainakin sitten toinen jää jäljelle. Nooh, jälkiviisaus on tietty aina tosi hedelmällistä. ;D

Ei kyllä ollenkaan pitänyt kirjoitella tuosta vaan yhdestä positiiviseen ajatteluun ja elämänasenteeseen liittyvästä jutusta, josta luin vähän aikaa sitten. Tämä liittyy yhteen projektiin meillä töissä ja siksi en pysty linkittämään esim. tutkimustuloksiin, mutta mielestäni tosi mielenkiintoista asiaa siitä, miten muisti ja aivot toimivat.

Tutkimusten mukaan vain noin 5 – 10 % yhden päivän aikana tehdyistä päätöksistä tapahtuu tietoisella tasolla. Kaikki loput – eli 90 – 95 %  tehdään alitajiusesti. Tästä syystä muistiin kertyneet kokemukset aiemmista päätöksistä ohjaavat alitajuisesti toimintaamme. Muistijäljen vahvuus riippuu siitä, miten voimakas kokemus on ollut – tai miten monta toisiaan vahvistavaa kokemusta aivoihin kertyy.

Liittyen varmaankin johonkin primitiiviseen hengissäsäilymisvaistoon, negatiivisilla kokemuksilla on taipumusta jättää voimakkaammat muistijäljet kuin positiivisilla. Eli, jos olet mokannut joskus jossain tilanteessa, aivosi tekevät kaikkensa, että et päätyisi enää uudelleen samaan tilanteeseen. Oliskohan tässä syy niin monien potemaan esiintymiskammoon esmes?

Hyvät uutiset tulevat tässä: vaikka aivot ovatkin aivan fantastinen kapistus, niitä on varsin helppo huijata. Aivojen on nimittäin tutkimusten perusteella varsin vaikea erotella oikeaa tapahtumaa ja ajateltua tapahtumaa muistijälkiä tallentaessaan. Tästä syystä siis positiivinen ajattelu ja postiivisten mielikuvaharjoitusten tekeminen on ensinnäkin erittäin kannattavaa, mutta myös ajan kanssa yhä helpompaa, kun positiiviset muistijäljet alkavat voittaa alaa. Eipä siis ihme, että ne positive thinking -ihmiset tuntuvat joskus olevan niin perinpohjaisen positiivisia!

Rauhoittava ja raikastava minttutee syntyy parvekkeelle villiintyneestä mintusta ja keitetystä vedestä. Muutama oksa kesän caipiroska-sesongilta yli jääneestä mintusta upotetaan kiehuvaan veteen. Reipas lusikallinen sokeria sopii ainakin Mintun makuun, mutta ei tietenkään ole pakollinen!

Ihanaa maanantaita kaikille! Ajatelkaa positiivisesti, älkääkä menettäkö uskoanne vastoinkäymisienkään kohdalla!

Ostoskeskuksessa sijaitsevaan ravintolaan on helppo – ja useimmiten syytäkin – suhtautua aikamoisella varauksella. Parhaimmillaan kai shopping center dinig tarkoittaa yleensä suht säädyllistä intialaista tai thai-paikkaa, ehkä hyvällä tsägällä mehevää hampurilaista sport bar -tyyppisessä mestassa. Siksi en yhtään ihmettele, että varsin tuoreen MOOD-ostoskeskuksen ytimessä sijaitseva tapasravintola Boqueria on saanut ravintola-arvostelijat ja muut ammattitykkääjät hämmennyksiin.

Boqueriassa on nimittäin kaikki kohdallaan: tunnelma, palvelu, maut, atmosfääri ja valikoima. Ainoa, mikä on pikkuisen outo, on juuri sijainti.

Itse ravintola koostuu kahdesta osasta, ravintolasta ja “torista”. Varsinainen ravintola sopii mainiosti after work -tyyppisiin  tapaamisiin ja suht aikaisiin illallisiin. Tai no, ravintolapuoli menee kiinni puolilta öin. Harva kai sitä täällä villissä Pohjolassa sen myöhemmin illastaa. Ainakaan arkisin.

Torget – eli tori – sijaitsee ostoskeskuksen keskellä muutaman portaan alempana kuin varsinaiset putiikit. Torilla käydään ilmeisesti eniten lounaalla (tosin ravintolan puolellakin saa kuulemma lounasta), haukkaamassa pikainen välipala tai hengailemassa lasillisella.

Boqueria on ollut avaamisestaan lähtien ihan hillittömän suosittu.  Torille ei pysty varaamaan pöytää, mutta ravintolan puolelle se taitaa olla ihan must. Ainakin näin olen kuullut ja meidän visiittimme ihan tavallisena tiistai-iltana vahvisti asian.  Olimme paikalla aika aikaisin, jo vähän viiden jälkeen, ja siksi kuvissa näkyy vapaita pöytiä. Kuuteen mennessä jopa tiskipaikat, joista on suora näköala ravintolan avokeittiöön, olivat täynnä.

Palvelu oli ystävällistä ja jopa suhteellisen nopeaa. Tilatut tapakset lennähtelivät pöytään ilmaan ihmeempiä odotteluja ja juomaakin sai siedettävässä ajassa. Sen sijaan jäi pikkuisen hämäräksi kaiken sen ympärillä pyörivän henkilökunnan merkitys. Tajuan kyllä, että yksi tyyppi ohjaa pöytään ja antaa ruokalistat (muttei ota vastaan juomatilauksia), toinen tulee ja ottaa tilaukset, kolmas kerää tiskit. Boqueriassa ympärillämme hääri vielä yksi tyyppi, joka vaikutti lähinnä PRAO-työntekijältä (yläkoulun aikainen työharjoittelu). Koko henkilökunta hovimestaria lukuunottamatta oli pukeutunut samanlaiseen rentoon bistro-tarjoilija outfittiin, joten välillä oli kyllä pikkuisen ihmettelemistä, kenen puoleen sitä nyt oikein voi kääntyä kysymyksineen – niin että saa oikein vastauksenkin…

Ravintolan sisustuksella on selkeästi tavoiteltu barcelonalaiscoolin tapaspaikan fiilistä tukholmalaisella hipster-twistillä. Ja ihan hyvin ovat onnistuneet. Lämminsävyinen puu, lautasliinan virkaa toimittavat keittiöpyyhkeet ja ilmavuutta lisäävät baarijakkarat tekevät salista kutsuvan ja jotenkin iloisen oloisen. Ei voi muuta kuin olla sydämestään iloinen, että se aika, jolloin itsestään jotain kuvittelevan ravintolan piti näyttää steriililtä ja tyhjältä akvaariolta, on nyt jo kaukana takana! 

Entäs se ruoka sitten. Yhdet sanovat, että Boqueriassa tarjoillaan perinteisiä normeja rikkovia tapaksia with a twist.  Toiset väittävät, että siellä tarjoillaan juuri niitä klassisia oikeita ja perinteisiä tapaksia. Mintun noin paristakymmenestä Espanjan reissusta vain kolme on osunut ajankohtaan, jolloin olen itse saanut päättää, missä ja mitä syödään. Näistä vain yhdellä olen ylipäätään tietoisesti syönyt tapaksia. Eli en todellakaan kykene arvostelemaan pikkuannosten autenttisuutta.

Sen sijaan voin kertoa, että kyl oli hyvää!!

Illalliselle suositellaan noin 4 – 5 tapasta/henkilö. Eli vaikka yhden annoksen hinta ei ole kuin 30 – 130 kruunua, kertyy laskulle helposti sievoinen summa. Meidän nelihenkinen porukka otti kaikki 4 tapasta, joita sitten maisteltiin ristiin rastiin. Oikeastaan kaikki oli aivan järkyttävän hyvää. Kannattaakin miettiä, mistä itse tykkää ja tilata tapakset sen mukaan. 

Lihansyöjille suosittelen tuota ensimmäisessä ruokakuvassa näkyvää ilmakuivattua kinkkua. Jambon Iberico Bellotta on Boquerian kallein tapas (130,-), mutta aivan ehdottomasti jokaikisen kruunun arvoinen.  Eikä tuo tuossa yläpuolella näkyvä possukieppikään ollut yhtään hullumpaa.

Kalansyöjälle suosittelen tuota superkevyesti pariloitua tonnikalaa. Niin hyvää ja herkullista, että en muista milloin olisin viimeksi syönyt jotain niin suussa sulavaa. Jouduin todella hillitsemään itseni, etten olisi nuollut lautasta.

Kasvissyöjille pikamatka nirvanaan onnistuu erittäin helposti listan juustojen, espanjalaisen tortillan, gazpachon tai friteerattujen jalapenojen (?), Pimentos de padron, avulla.

Lyhyesti sanottuna: Suosittelen erittäin lämpimästi muillekin kuin vannoutuneille tapas-faneille!