Category: Ihonhoito

[conversionpixel campaign=’Lumene’ title=’Kauniina hehkuvan ihon salaisuus – Lumene Bright Now Vitamin C’]
[mittaustagi]
image
Varmaan ainakin jotkut pidempään mukana olleista lukijoista muistaa, että fanitan ihan täysillä Lumenen Bright Now Vitamin C -sarjaa. Olen ollut uskollinen käyttäjä jo noin ziljoona vuotta ja se taitaa olla ensimmäinen ihonhoitosarja, jota aloin silloin joskus vuonna nolla, aikana ennen blogia, käyttämään.
Siksi ei kai ole mikään ihme, että melkein hypin tasajalkaa innosta, kun sain kysymyksen, josko haluaisin olla mukana Indiedaysin ja Lumenen kampiksessa, jossa on tarkoitus testata Lumenen Bright Now Vitamin C -sarjan uusia tuotteita. Tottakai halusin mukaan ja tässä on testitulokset noin parin viikon ajanjakson jälkeen.
Lumene Bright Now 2016
Sain kampanjassa mukana olevat tuotteet: Lumenen Bright Now Vitamin C 360 Korjaavan silmänympärysvoiteen, Heleyttävän ja ravitsevan yövoiteen sekä ihmevedeksi kutsutun Hyaluronitiivisteen hiukan vajaa viikko ennen New Yorkin reissamme.
Matkalle halusin ottaa mukaan vain kätsyjä pikkupulloja, joten uudet Lumenet jäivät kotiin. Nyt matkan jälkeen olen taas ehtinyt testata tuotteita vajaan viikon verran. Eli yhteensä testituloksien saavuttamiseen on mennyt ainoastaan ja vain alle kaksi viikkoa!
Lumene Bright Now 2016
Bright Now -silmänympärysvoide tuntuu oikein mainiolta tuotteelta – kevyeltä, olematta yhtään geelimäinen (mitä inhoan syvästi) ja todella ravitsevalta, ilman minkäänlaista öljyisyyden tai rasvaisuuden tunnetta. Pidän silmänympärysvoiteista, joissa on juuri tällainen koostumus ja itseasiassa annan kyllä plussat siitäkin, että voide ei sisällä mitään hurjaa hohdeglitterilatausta.
Glitteri- ja hohdeöverit tuntuu nykyään olevan ihan standardi kaikille anti-age -iässä oleville suunnatuille voiteille. Diskreetistä hohteesta ei ole pahaa sanottavaa, mutta yksikin tosi konservatiivinen ja “puhtaana” pidetty merkki tarjosi silmänympärysvoidetta, joka olisi käynyt vartalohohdevoiteesta Las Palmasin yökerhoihin.
Lumenen Bright Now -silmänympärysvoide on siis aivan ihana perusvoide ilman mitään ylimääräisiä krumeluureja – juuri niinkuin haluankin!
image
Lisäpisteet Bright Now -uutuusvoiteelle siitä, että se on tarkoitettu levitettäväksi koko silmänympärykselle – eikä vain silmien alle. Itselleni tämä on mahtava uutinen lähinnä siksi, että taisin vasta viime kesänä kuulla Tinniltä, että oikeasti silmänympärysvoidetta kuuluu laittaa vai silmän alle – ei ympärille.
No, itse olen kyllä pyöräyttänyt aina silmänympärysvoiteet koko ympärykselle ja sen jälkeen taputtelen napakasti silmien ulkonurkkia etu- ja keskisormilla. Alunperin syynä oli se, että jonkun akkainlehtijutun perusteella näin voi välttää ryppyjä (yeah, right), mutta nykyään tuntuu, että ilman taputtelua en oikein herää.
Ekstravinkki: kun on pyöräytellyt silmänympärysvoiteet silmien ympärille ja toimittanut viralliset voodoo-taputukset, kantsii sormet pyyhkäistä ylähuulen yläpuolelle. Iho on siellä melkein yhtä ohutta kuin silmänalusilla ja kaipaa vähintään yhtä paljon ja yhtä hellää huomiota!  🙂
Lumene Bright Now 2016
Lumenen Bright Now -yövoide on aina ollut ykkössuosikkini! Uudistunut versio vanhasta lempparista on todella onnistunut. Periaatteessa voide tuntuu melkein samalta kuin ennenkin – levitettäessä fiilis on vain vähän enemmän voidemainen kuin vanhan kanssa (joka oli aavistuksen enemmän emulsiomainen). Voiteen tehoaineet on kuitenkin parantuneet entisestään ja tätä uutta kutsutaan suorastaan yövoiteen ja kasvonaamion yhdistelmäksi!
image
Käyttöfiilis Bright Now -yövoiteen kanssa on tosi miellyttävä – ja itseasiassa huomaan kaivanneeni hiukan ravitsevampaa, mutta silti inhimilliseltä tuntuvaa yövoidetta. Etenkin luonnonkosmetiikassa tuntuu olevan ihan vakio, että yövoide on sellaista liisteriä, että hyvä, jos saat itsesi irti tyynystä aamulla. Tämän kanssa samaa ongelmaa ei tosiaankaan ole – päinvastoin olo iholla on aamuisin raikkaan pehmeä ja aivan ihanan kosteutunut.
Paras kiitos on kuitenkin aamulla peilistä takaisin silmiin katsova tyyppi. Joo, kyllä se täällä meillä muistuttaa hiukan äitiäni – päivä päivältä enemmän, jos totta puhutaan. Haha! Ihon laatu, tunne ja hyvinvointi on kuitenkin tärkeimpiä asioita kun haluaa näyttää hyvältä.
Ja se täytyy kyllä sanoa, että ihoni ei ole pitkään aikaan voinut niin hyvin kuin nyt, kun käytössäni on ollut näitä Lumenen Bright Now -sarjan tuotteita.
Lumene Bright Now 2016
Kenellekään ei taida enää tulla minään yllätyksenä, että olen ihan hillitön seerumi-fani. Jos voiteissa tuleekin jumiteltua hyvissä ja hintaluokaltaan keskiluokan tuotteissa, niin seerumien kohdalla Mintun tajunnassa (ja lompakossa) taitaa olla joku musta aukko tai Bermudan kolmio. Välillä en edes uskalla mennä NK:n tai Åhlénsin kosmetiikkaosastolle, koska tiedän, että en pääse sieltä ulos ilman uutta, noin ziljoona kruunua maksanutta seerumia.
Toisin sanoen olen tuhlannut pienen – tai ehkä jopa keskisuuren – omaisuuden erilaisiin seerumeihin, koska ensinnäkin uskon niiden voimaan ja parhaimmillaan ihoni on alkanut voida todella hyvin heti ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien.
image
Olen siitä onnellinen, että en ole saanut riesakseni mitään varsinaista ongelmaihoa. Teini-iässä oli joitakin mustapäitä ja nyt, mitä enemmän ikää tulee, sen tarkempi pitää olla kosteutuksen ja oman hyvinvoinnin kanssa. Mielestäni tärkein asia ihon hyvinvoinnin suhteen on se, että voi muutenkin hyvin. Terveelliset elämäntavat, ulkoilu puhtaassa raikkaassa luonnossa, riittävä veden juonti ja stressitön elämä on hyvä pohja tosi kauniille iholle. Helppoa – eikö vaan?
New Yorkin reissulla tilanne oli aivan toinen. Missään tapauksessa en aio laittaa matkan aikaista ihon huononemista ihanan kaupungin piikkiin, mutta ihan ihmeellisiä punaisia, pikkuisen kutisevia pilkkuja ilmestyi otsaan ja nenänpieliin heti matkan alussa. Aloin jo ajatella, että olen tullut allergiseksi jollekin, koska punaiset pikkunäppylät tosiaan vähän kutiavatkin.
Onneksi tarvittiin vain pari päivää kotona ja illoin aamuin puhdistetulle iholle levitetty Lumenen hyaluronihappoa sisältävä tiiviste – ja ihoni alkoi jälleen tuntua omalta.
Lumene Bright Now 2016
Hyaluronihappotiiviste tekee ihostani aivan mahtavan kosteutetun tuntuisen ja lisäksi se rauhoittaa talven (ja NYC:n reissun…) herkistämää ihoa. C-vitamiinitiiviste leviää iholle kevyesti ja olo tuntuu aivan välittömästi kosteutetulta ja hyvältä.
Koko sarja on mielestäni ehdottomasti testaamisen arvoinen ja tehokkuudeltaan vähintäänkin hintansa arvoinen. Jos haluat aloittaa tutustumisen vain yhdestä tuotteesta, suosittelen sarjan heleyttävää ja siloittavaa hyaluronitiivistettä.

[mittaustagi]
Tervaskanto
Lupailin teille Tervaskanto-arvonnan tuloksia jo eilen, mutta tässä ne nyt vasta on. Olen yrittänyt pitää kunnianhimoisena tavoitteenani, että yöunet eivät jäisi arksinkaan alle kuuteen tuntiin ja siksi piti painua pehkuihin heti, kun sain valmiiksi eilisen postauksen.
Arvontaan tuli ihan mukava määrä vastauksia – ja monet niistä todella inspiroivia! Vaikuttaa siltä, että avain luonnolliseen ihonhoitoon löytyy kemikaalittoman kosmetiikan ohella ihan muualta kuin purnukoista. Riittävä uni, runsas veden juonti, ulkoilu ja liikunta, puhdas ravinto sekä iloinen mieli vaikuttavat kaikkeen hyvinvointiin ja on samalla myös kauniin ihon salaisuus.
Monet vastaajista olivat hyvin kiinnostuneita Tervaskannon tuotteista, mutta kovin moni ei niitä ollut vielä testannut. Onnetar arpoi kaikkien osallistuneiden joukosta yhden onnekkaan, jolle lähtee ihana Tervaskannon tuotepaketti. Ja voittaja on … (drum roll please!) … nimimerkki:
Rossuli!!
Rossulin kilpailuvastaus: “Juon paljon vettä ja vihreää teetä, syön terveellisesti ja käytän paljon ihonhoitoon ihan keittiön kaapeista löytyviä tuotteita.”
Onneksi olkoon!!
Voittajalle on lähtenyt tieto voitosta myös sähköpostilla. Me muut voimme iloita siitä, että vielä nyt parin päivän ajan, tammikuun loppuun saakka, kaikista Tervaskannon nettikaupasta tehdyistä tilauksista saa -10 % alennuksen!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’Tervaskanto’ title=’Talvi-ihon pelastus – ja kiva arvonta!’]
Tervaskanto
Pääsin mukaan Indiedaysin ja Tervaskannon kampanjaan testaamaan hoitavaa Hunaja-kuusenoksavoidetta. Testiperiodi ei olisi voinut osua parempaan saumaan, sillä näin paukkupakkasilla muutenkin kuiva ihoni menee aivan käsittämättömään kuntoon.
En ole varsinaisesti atoopikko, mutta erityisesti talvisin ihoni on kuiva ja kutiseva. Yritän pitää siitä hyvää huolta – vältän ylimääräistä suihkussa käymistä ja käytän purkkikaupalla vartalovoiteita. Siitä huolimatta sinne tänne ilmestyy – yleisen kuivuuden lisäksi – muutaman kolikon kokoisia rutikuivia ja hilseileviä länttejä. Todella ärsyttävää ja huomaan muutenkin ihon hyvinvoinnin vaikuttavan yleiseen mielialaani.
Tervaskanto
Tervaskannon Hunaja- kuusenoksavoide on luonnonmukainen, erittäin hoitava voide koko vartalolle. Vaikuttavina ainesosina on hunaja ja puhdas ja kotimainen kuusenoksan tyviuute. Tyviuute sisältää ihoa hoitavia antioksidantteja ja samoja vaikuttavia aineita kuin paljon ihonhoidossa käytetty kuusenpihka, mutta sen koostumus on miellyttävämpi, sillä se on öljymäinen ja tuoksuton. Uutteen sisältämät antioksidantit edistävät ja nopeuttavat tutkitusti ihokudoksen uudistumista.
Hunaja-kuusenoksavoide sisältää lisäksi, risiiniöljyä, kookosöljyä, auringonkukkaöljyä ja e-vitamiinia. Kaikki suojaavia, uudistavia, tehokkaasti kosteuttavia ja ärtynyttä ihoa rauhoittavia ainesosia, joista monia on käytetty ihan lääketieteellisessä tarkoituksessa mm. tulehduksien hoidossa.
Tervaskanto
Koostumukseltaan Hunaja-kuusenoksavoide on yllättävän kevyttä. Purkkimainen pakkaus antoi etukäteen mielikuvan body butter -tyyppisestä voiteesta, mutta tuo onkin lähestulkoon emulsiomainen. Se on mielestäni arkikäytössä erittäin positiivista, sillä itselläni ei ainakaan ole töihinlähtöaamuisin aikaa odotella voiteiden imeytymistä ennen vaatteiden pukemista. Koostumuksen ansiosta voide on myös todella nopea levittää koko kropalle.
Kevyen koostumuksen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä. Hunaja-kuusenoksavoide kosteuttaa ja hoitaa tehokkaasti ja pitkäkestoisesti. Ihoni ei ole voinut näin hyvin minään talvena pitkiin aikoihin. Olen päässyt eroon jopa lähes kaikista kutisevista, kuivista länteistä!
Tervaskanto
Kaikkien uusien kosmetiikkatuotteideni pitää läpäistä hajutesti. En kestä mitään voimakkaita tuoksuja ja jos hajuelämys on parfyymimäinen, saattaa hyväksikin havaittu tuote jäädä täysin käyttämättä. Huomaan kuitenkin, että joskus harvoin, jokin vähän tuhdimmin tuoksuva voide saattaa päätyä ihan lemppariksi asti. Tällöin on yleensä kyseessä luonnonmukaiset tuoksut – ja erityisesti sitrushedelmäiset hajut miellyttävät nenääni.
Hunaja-kuusenoksavoiteen tuoksu on melko mieto ja makean hunajainen. Olin aavistuksen pettynyt, kun havaitsin, että voide ei tuoksu juuri lainkaan havuille. Mutta toisaalta tyviuute on täysin tuoksuton ja luonnonmukaiseen voiteeseen ei ole lisätty mitään keinotekoisia hajusteita – mistä iso plussa! Luonnollisten tuoksujen etu on myös se, että ne eivät jää leijumaan ilmaan ja tartu vaatteisiin. Pieni makea hunajan tuoksu häviää kiitettävän nopeasti heti voitelun jälkeen.
Tervaskanto
Kaikkien kemikaalien keskellä eläessä arvosta todella paljon Hunaja-kuusenoksavoiteen luonnonmukaisuutta. Ihanan pitkäkestoisen, hoitavan kosteutuksen lisäksi voide on kuin detox-kuuri iholle.  Hunaja-kuusenoksavoide on myynnissä luontaistuotekaupoissa, apteekkien rohdososastoilla ja erikoisliikkeissä ympäri Suomen. Tuotetta saa myös tilattua Tervaskannon nettikaupasta (kaikista nettikaupasta tehdyistä tilauksista – 10 % alennus tammikuun ajan!)
Nyt sinullakin on mahdollisuus päästä testaamaan Hunaja-kuusenoksavoidetta ja muita Tervaskannon tuotteita osallistumalla arvontaan!

  • Arvontakysymys: “Miten sinä hoidat ihoasi luonnollisesti?” 
  • Kaikki tämän postauksen kommentteihin keskiviikkoon 27.1.2016 klo 23.55 mennessä tulleet vastaukset osallistuvat arvontaan
  • Jätä vastaukseen toimiva sähköpostiosoite (tulee näkyviin vain minulle!), jota luet säännöllisesti, että saan otettua yhteyttä mahdollisen voiton osuessa kohdalle!

PS. Tervaskannolla on myös kivat ja informatiiviset facebooksivut!

ida_klamborn
Ida Klamborn avaa Södermalmilla Brunogalleriassa sijaitsevaan Aplace-putiikkiin oman pop-up storen, joka on avoinna joulukuun loppuun asti. Todella hauskaa sillä Klambornin tiedostaville, hauskoille ja feministisille luomuksille ei ole kovin montaa jälleenmyyjää.
New Breed Aplace Brunogallerian
Brunogallerian Aplace tarjoaa paikan pop-up -putiikille myös muutamalle muulle, vähän marginaalisemmalle suunnittelijalle. Joulukuun loppuun asti “New Breed” -konseptin alta löytyy mm. Minna Palmqvist, Ida Klamborn ja Amandah Andersson. New Breedin avajaisia vietetään tänään illalla ja huomisesta lähtien ovet ovat avoinna ihan kaikille.
Weleda
Weledalla on tänään iltapäivällä ystävämyynti. Laadukasta luonnonkosmetiikkaa joulupakettiin tai oman itsen hemmotteluun!
I samband med adventstider bjuder Weleda in till en stor utförsäljning. Varmt välkommen att handla ekologiska hudvårdsprodukter med 30-80 % rabatt.
Gäller så långt lagret räcker.
Under eftermiddagen och kvällen gästas Weledas innergård av en kör som förgyller utförsäljningen med stämningsfull julmusik.
Torsdag 3 december kl. 16.00-19.30
Weleda, Ludvigsbergsgatan 20
Vi tar kort och kontanter
Hoppas att vi ses!
YSL etc vintage event
Shoppailun lisäksi tänään on mahdollisuus mennä Kulturhusetiin kuuntelemaan ja keskustelemaan vintage-muodista. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Mitä kannattaa ostaa? Kannattaako vintage-muotia keräillä?
YSL, Hermès, Pucci och Gucci. Beata af Donner är expert på “vintage fashion” hos Auktionsverket. Kom och hör henne prata om vad som är värt att investera i, samla på, värna om. Vi ses i utställningen “Camilla Thulin – Kostymer, korsetter och Army of Lovers”. Samtalsledare: Karina Ericsson Wärn, modechef.
Tapahtuma alkaa klo 18.00, mutta paikalle kantsii mennä aikaisemmin, jotta ehtii tutustua Camilla Thulinin kokoamaan näyttelyyn: “Kostymer, korsetter och Army of Lovers”.

Olen ollut kirjoittamassa tätä postausta jo vaikka miten pitkään! Itse tykkään nimittäin kovasti lukea ja kuulla muiden löytämistä uusista hyvistä kosmetiikkatuotteista – ja kokeilla varovaisesti vähän uutta. Oikeastaan jumitan mielelläni vanhoissa hyviksi havaituissa luottotuotteissa, mutta aina joskus löytyy jotain, mikä pistää uusiksi meikkipussin ja kylppärin kaapin sisältöä.
Tässä nyt esittelyssä muutamia viimeisen puolen vuoden aikana testaamiani tuotteita, joihin olen tykästynyt niin, että niitä voidaan jo kutsua uusiksi vakilemppareiksi.Uudet kosmetiikkasuosikit
Kevään ja kesän aikana löytämiäni uusia lemppareita on: kasvoille perinteisen voiteen sijaan laitettava öljy, kynsienkuorintavoide, joka poistaa kuivahtaneet kynsinauhat, kuitukankaiset kasvonaamiot, joissa vaikuttavat aineet ovat jo valmiina, kynsilakan pikakuivattaja ja bikinirajojen hoitoon tarkoitettu, punaisia pilkkuja ja sisäänkasvaneita karvoja ehkäisevä voide.
Uudet kosmetiikkasuosikit
Kasvoöljyihin jäin koukkuun jo talvella. Miten ihanan pehmeältä ja kimmoisalta iho tuntuukaan aamulla, kun on nukkunut yön öljy kasvoilla ja dekolteella! Olen ehtinyt testata Kiéhl’sin, L’Oréalin, orgaanisen M Picaut -merkin ja Lumenen kasvoöljyjä. Kaikki ovat toimineet aivan mainiosti, mutta suosikkini on ehkä lähes tuoksuton M Picaut tai sitten Kiéhl’sin voimakkaan laventelinen versio. Viimeksi mainittua en suosittele, jos laventelin tuoksu tökkii. Itse olen normaalisti hyvin tuoksuherkkä, mutta luonnonlaventeli toimi yllättävän hyvin.
Tällä hetkellä käytössä on Lumenen Complete Rewind kasvoöljy* – ja se toimii mainiosti myös.
Uudet kosmetiikkasuosikit 3
Olen aina ollut tosi huono käyttämään kasvonaamioita, vaikka hyvin tiedän, että varsinkin aikuinen iho kaipaa silloin tällöin kunnon tehoboostia. Sen jälkeen, kun löysin kuitukankaiset valmiit naamiot, tilanne on ollut aivan toinen. Puhtaalle iholle levitettävä naamari on niin helppokäyttöinen, että hoitoja tulee tehtyä silloinkin, kun aikaa mihinkään kunnolliseen itsehemmotteluhetkeen ei ole. Olen testannut muutamia erilaisia ja suosikkini on rauhoittava ja kosteuttava MASQ+ -naamio*, jonka sain testiin taannoisilta Stockholm Beauty Weekiltä.

Lisäplussana tehokas pelotteluefekti!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näin bikinikaudella olen löytänyt korvaamattoman avun RFSU:n “Hair Helper” -voiteesta*. Ihan täysin se ei tietenkään estä punaisten pilkkujen muodostumista tai karvojen sisäänkasvamista bikinirajojen siivouksen jälkeen, mutta kun aloin käyttää kevyen geelimäistä voidetta, tilanne on ollut kirjaimellisesti huomattavasti rauhallisempi. Tuote on melko tuoksuton ja se viilentää ja rauhoittaa ihoa todella tehokkaasti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Yves Rocherin kynsienkuorintavoiteesta* tuli myös suosikki tosi nopeasti. Haaveilen aina, että olisin yksi niistä huolitelluista naisista, jotka käyvät säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa, manikyyrissä ja joiden kynnet ja kädet olisivat aina hyvin hoidetut ja kauniit. Käytännössä ehdin kuitenkin istahtaa hoitopenkkiin ehkä pari kertaa vuodessa.
Kuorintavoide onneksi pelastaa suuremmilta katastrofeilta. Kevyt hieronta poistaa kuolleen solukon ja kuivuneet kynsinauhat hellävaraisesti. Kynnen pinta tuntuu heti paljon tasaisemmalta ja kynsinauhat pehmeiltä ja joustavilta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kynsien lakkaaminen on helppo tapa piristää olemusta ja mieltä. Monet naiset käyttävät huulipunaa samaan tarkoitukseen, mutta itse kun en ole oikein oppinut koskaan niitä käyttämään, on kynsilakka aivan loistava vaihtoehto. Paitsi että mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että kun on askarrellut ajan kanssa jotkut tosi ihanan herkulliset ja hienot lakkaukset – ja sitten tökkäistä ne rullalle johonkin tietokoneen kulmaan tai farkun nappiin.
Vuosien saatossa olen testannut vaikka mitä lakkojen pikakuivattajia, mutta yleisin kokemukseni on se, että joko ne ei toimi tavallista päällyslakkaa kummemmin tai sitten ne “sammuttavat” kirkkaimmatkin sävyt tylsän harmahtaviksi. Mavalan Mavadry ei varmasti ole mikään uutuus, mutta jostain syystä päädyin testaamaan sitä vasta nyt. Ja oikeasti hämmästyin, miten hyvin se toimii! Lakka kuivuu ilmiömäisen nopeasti ja kovettuukin lähes puutarhahommia kestäväksi. Lisäksi kynnen pinta jää ihanan syvän kiiltäväksi. En edes tajua, miten olen pärjännyt tähän asti ilman tuota!
Tähdellä * -merkityt saatu blogin kautta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tunnustan, olen seerumien suurkuluttaja. En pysty enää edes kuvittelemaan päivittäistä ihonhoitorutiiniani ilman päivä- ja yövoiteen alle laitettavaa, hoitavaa, elvyttävää, tasoittavaa, kirkastavaa ja juonteita häivyttävää lisäboostia.
Vuosien mittaan olen testaillut sekä ihan törkykalliita luksusmerkkejä että budjettilompakollekin sopivia markettituotteita. Kokemukseni mukaan hinta ei aina ole parhaimman lopputuloksen tae. Oma ihoni on esimerkiksi niin herkkä, että hyvin paljon aktiivisia ainesosia sisältävät tuotteet – ja sinänsä siis periaatteessa tehokkaammat – saavat kasvoni kihelmöimään, punoittamaan ja ärtymään. Joskus jopa niin paljon, että näytän siltä kuin olisin ollut päivän räntäsateessa laskettelurinteessä…
Halusin tehdä vertailevan testin muutamista viimeaikoina käytössäni olleesta seerumista. Testattavat tuotteet ovat kaikki jossain määrin anti-ageing, mutta esimerkiksi L’Oréalin SkinPerfection on suunnattu hiukan nuoremmalle kohderyhmälle ja BioEffect EGF-seerumi kaikille ikäryhmille.
Arvostelussa on otettu huomioon seerumin helppokäyttöisyys (myös pakkaus), tuoksu, riittoisuus, välitön tunne iholla ja kokemukset käytön jälkeen. Kaikkien seerumien kanssa on käytetty lisänä täsmälleen samoja päivä- ja yövoiteita (Kiehl’s ja Lumene).
NIVEA Q10plus Serum Pearls
Suuri seerumitesti 2
NIVEA Q10plus Serum Pearls -seerumi on tulossa Suomessa kauppoihin vasta tammikuussa. Testiin saamani tuote on Saksasta, joten ei kannata ihmetellä pakkauksen saksankielisiä tekstejä. 🙂
Nivean uutuustuotteen jujuna on runsaasti ihon rakennetta ylläpitävää Q10-koentsyymiä sisältävät pienet helmet. Helmiä ympäröi tehokkaasti kosteuttava geeli, joka sisältää lisäksi hyaluronihappoa ja kreatiinia. Lopputuloksena on kasvojen ihoa uudistava ja kosteuttava seerumi.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Ensimmäinen reaktioni oli yllätys. Seerumin pienet helmet luonnollisesti rikkoontuvat, kun tuotetta pumppaa pullosta. Siksi seerumi ei ole kovin seerumimaista, vaan aikamoista kokkelia. Voide kuitenkin levittyy liukkaasti tasaiseksi, joten koostumuksesta ei ole mitään ongelmaa.
Pumppupullo on helppokäyttöinen ja hygieeninen.
Tuoksu: Nivean Q10-sarja on muutenkin aika voimakkaan tuoksuinen – eikä seerumi tee poikkeusta sen suhteen. Toisaalta tuoksu on ihan kosmetiikkamainen, eikä sinänsä paha ollenkaan, mutta kieltämättä kohtuullisen vahva.
Riittoisuus: Ensin ajattelin, että kun tuo on niinkin kiinteää, melkein voidemaista, se ei voi olla kovin riittoisaa. Sitten huomasin, että kyllähän se aika liukkaasti leviää – eli riittoisuudesta tulee hyväksytty.
Välitön tunne iholla: Yllättävän raikas ja todella kosteuttava ensivaikutelma.
Kokemukset käytön jälkeen: Hyvin voidemainen seerumi. Päiväkäytössä tuntui välillä, että varsinaista päivävoidetta ei paljoa enää tarvita.
Muuta: Periaatteessa tykkäsin kyllä, vaikka olen tullut koko ajan herkemmäksi ja herkemmäksi voimakkaille tuoksuille. Jatkossa vaihdan kyllä toisen, kevyemmän päivävoiteen tämän kaveriksi. Nyt testitilanteessa halusin, että kaikilla seerumeilla on samat tuotteet “kaverina”.
 
Yves Rocher Anti-Age Global
Suuri seerumitesti 3
Yves Rocher Anti-Age Global -seerumin teho perustuu kasvipohjaiseen kantasoluteknologiaan. Laboratorio-olosuhteissa tuotetut kasvipohjaiset kantasolut vaikuttavat suoraan ihon kiinteyteen ja napakkuuteen mm. kollageeni- ja hyaluronihapposynteesiä aktivoimalla.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Aidon seerumimainen, liemimäinen olemus on todella helppo levittää nopeasti ja ohuesti kasvoille sekä kaulan ja dekolteen iholle.
Pieni miinus lasipullosta (särkymisvaara!) ja pipetti-annostelusta. Pipetti on toki hyvin hygieeninen ja antaahan se sellaisen “tärkeän” fiiliksen, mutta itse onnistun aina söhlimään jotenkin ja arvokasta seerumia menee hukkaan.
Tuoksu: Melko mieto, kosmetiikkamainen tuoksu, joka häipyy melkein välittömästi.
Riittoisuus: Kivan riittoisa koostumus. Kovin montaa tippaa ei tarvita, että kasvot, kaula ja dekoltee on voideltu.
Välitön tunne iholla: Kevyt ja pehmeä tunne. Yllättävänkin kosteuttava, koska muuten seerumi tuntuu aika ohuelta.
Kokemukset käytön jälkeen: Seerumi tuntuu hyvin luonnolliselta ja kosteutettu olo säilyy hyvin koko päivän. Sopii hyvin normaalin päivävoiteen alle, koska tuote ei ole ollenkaan rasvainen tai tahmainen.
Muuta: Tykkään kovasti Yves Rocher Anti-Age Global -seerumin fiiliksestä iholla. Tämä on mainio vaihtoehto, jos haluaa käyttöönsä vain yhden all-around -tuotteen. Hyvä lahjavinkki kaikille 35+ -ikäisille.
 
L’Oréal SkinPerfection
Suuri seerumitesti 4
L’Oréal SkinPerfection -seerumi on tullut markkinoille tänä syksynä. Yhdessä muun SkinPerfection -sarjan kanssa se lupaa kaunistaa ihoa pikselin tarkkuudella. Teho perustuu L’Oréalin patentoimaan LR 2412 -molekyyliin, joka parantaa epidermiksen solumuodostusta ja vahvistaa solujen välisiä sidoksia tyvisolukerroksessa.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Hiukan voidemaiseen kallellaan oleva seerumi, joka kuitenkin levittyy mukavan helposti.
Pumppupullo on kätevä, vaikka heti tuleekin mieleen, että kuinkahan ne viimeiset tipat sitten saa ulos pullosta.
Tuoksu: Raikas, hiukan melkein apteekkimainen tuoksu joka tuntuu ihan miellyttävältä ja “pätevältä”.
Riittoisuus: Ihan keskiverto riittoisuudeltaan, levittyy varsin helposti kuivallekin iholle.
Välitön tunne iholla: Todella raikas olo, melkein samanlainen kuin hyvän kasvoveden jälkeen. Tosin kosteutetumpi.
Kokemukset käytön jälkeen: Melko voidemainen fiilis ja tuntui, että taidan olla väärää kohderyhmää, kaipaan hiukan toisenlaista toiminnallisuutta seerumilta.
Karkin kommentit: Kevyt ja hyvä! Heti käytön jälkeen tuli freesi olo. Tykkään tosi paljon tuoksusta, se ei ole niin meikkimäinen.
Muuta: Karkki 25 vee ihastui L’Oréal SkinPerfection -seerumiin aivan välittömästi. Hänen todellinen sekaihonsa (kuiva ja herkkä jostain ja melko rasvoittuva ja epäpuhtauksia sisältävä toisaalta) voi oikein hyvin tämän tuotteen kanssa. Hyvä lahjavinkki kaikille 20 – 30 -vuotiaille, joilla ei vielä ole tarvetta varsinaisille anti-ageing -tuotteille.
 
Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito
Suuri seerumitesti 5
Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito auttaa silottamaan juonteita ja kiinteyttämään ihoa puolukkauutteen ja Skin Messenger Molecules -teknologian avulla. Seerumi sisältää myös valoa heijastavaa helmiäispigmenttiä, joka antaa välittömästi hiukan hehkua.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Levittyy helposti, mutta seerumin sisältävän helmiäisen vuoksi pitää olla normaalia tarkempi, ettei mihinkään jää kasautumia tai kökköjä.
Pumppupullo on aivan loistava, koska pohja ikäänkuin nousee, joten ensinnäkin on koko ajan jyvällä, paljonko tuotetta on jäljellä ja toisekseen pullo tyhjenee viimeistä pisaraa myöten.
Tuoksu: Ehkä aavistuksen voimakkaampi tuoksu kuin Lumenella yleensä. Tässä ei kuitenkaan ole kysymyksessä hajusteet, jotka tuoksuvat, vaan taitaa olla ihan ainesosat. Olen kuullut, että esimerkiksi kosmetiikkateollisuuden käyttämä C-vitamiini tuoksuu varsin voimakkaalle. Oikeasti voimakkaaksi tuoksua ei voi silti missään tapauksessa sanoa ja sekin vähä haihtuu nopeasti pois.
Riittoisuus: Melko riittoisaa, mutta imeytyy varsin nopeasti, jolloin tulee mieliteko lisätä seerumia varsinkin kuiviin kohtiin.
Välitön tunne iholla: Miellyttävä samettinen fiilis, mutta vaatii ehdottomasti päivävoiteen kaverikseen.
Kokemukset käytön jälkeen: Ihoni tuntuu todella tykkäävän tästä seerumista! En havaitse minkäänlaista ärtymistä liiallisesta aktiivisuudesta ja jopa stressistä punaiseksi paukahtava leukani tuntuu rauhoittuvan Lumene Time Freeze Ulta Firm Elixir Kiinteyttävä Tehohoito -seerumin ansiosta. Mutta että on kyllä tuolla nimellä hiukan pituutta..
Muuta: Helmiäispigmenttiin jää koukkuun. Ensin olin ihan, että mitä ihm… mutta nyt tuntuu, että näytän aivan haamulta, jos en saa helmiäis-fixiäni. Seerumin päälle tulee toki päivävoide ja meikkivoide, enkä hyvällä tahdollakaan pysty näkemään mitään varsinaista kimallusta kasvoillani edes toimiston leikkaussalivalaistussa vessassa. Ehkä se helmiäinen menee suoraan korvien väliin, mutta ilman en oikein osaa enää olla.
Loistava lahjavinkki kaikille 40+ !
 
BioEffect EGF Serum
Suuri seerumitesti 6
BioEffect EGF Serum -seerumi on islantilaisten lahja juonteita karttavalle ja hohtavampaa ihoa kaipaavalle maailmalle. Seerumin valmistuksessa käytetään samaa epidermiksen solujen aktivointitekniikkaa, jolle myönnettiin lääketieteen Nobel vuonna 1986.  EGF-solukasvutekijöitä on ihmisen ihossa luontaisesti, mutta niiden määrä vähenee iän myötä. BioEffect on kehittänyt teknologian, jonka avulla EGF-tasoa voidaan parantaa.
Helppokäyttöisyys (myös pakkaus): Öljymäisen oloinen tuote (joka ei kuitenkaan sisällä öljyä) leviää todella vilkkaasti. Ainoa ongelma on se, että pitää olla tarkkana, ettei se häviä myös apukädestä. Seerumi ei todellakaan pysy paikallaan samaan tapaan voidemaisten sisartensa kanssa.
En edelleenkään ole sen paremmin lasipullojen kuin pipetinkään fani. EGF-seerumi on kuitenkin niin “litkua”, että on vaikea kuvitella sen toimivan pumppupullossa.
Tuoksu: Ei tuoksu miltään. Oikeasti en ole varmasti milloinkaan tavannut näin totaalisen tuoksutonta kosmetiikkatuotetta!
Riittoisuus: Erinomaisen riittoisaa jopa kuivalle iholle. Ohjeessa sanotaan, että 2 – 4 tippaa riittää kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Mielestäni tuollaiset suositukset ovat yleensä aina alakanttiin, koska halutaan näyttää riittoisemmilta mitä ollaankaan. Tämän kohdalla on pakko todeta, että 3 tippaa Mintun kuivalle iholle on ihan reilusti tarpeeksi.
Välitön tunne iholla: Yllättävän runsas, vähän sellaisella miellyttävästi öljytyllä tavalla. Ei missään tapauksessa paksu tai painava, mutta hyvin ravitseva olo.
Kokemukset käytön jälkeen: Iho voi aamuisin todella hyvin, vaikka juuri nyt on töissä varsinainen stressivaihe ja yöunet jäävät valitettavan usein aika muodollisiksi. Aivan ihmeellinen rauha vallitsee kasvojen iholla.
Muuta: BioEffect EGF Serum -seerumi on tarkoitettu vain yökäyttöön. Syynä on esitteen mukaan se, että yön levossa iho uudistuu kaikkein eniten ja parhaiten (mikä varmasti pitää paikkansa), jolloin seerumista saa parhaimman hyödyn. Toisaalta voisin kuvitella, että tämä ei todellakaan ole mikään ykkönen meikin alla.
Ihana lahjavinkki tämäkin. Koska EGF-teknologia parantaa ihon laatua ihan ikäryhmästä riippumatta, sanoisin, että BioEffect EGF Serum -seerumi on loistava lahja kaikille 25++ -> ikäisille, jotka haluavat ja joilla on tarvetta ihonsa elvyttämiseen.
Yhteenvetona sanoisin, että oma suosikkikomboni on Lumenen Time Freeze etc.. päiväkäyttöön ja BioEffectin EGF Serum yöksi. Toisaalta, jos pitäisi valita vain yksi tuote, joka sopii sekä päivä- että yökäyttöön, päätyisin varmasti Yves Rocherin Anti-Age Global -seerumiin.
Ajatus oli alunperin toteuttaa testi kokonaan yhdessä Karkin kanssa, mutta sitten totesimme molemmat, että aika turhanaikaista hänen on mitään anti-ageing -tuotteita testailla. Sen sijaan oli todella ihana yllätys, että L’Oréal SkinPerfection -seerumi toimi niin erinomaisesti Karkin hankalalla iholla, jonka kanssa on käyty yhdellä jos toisellakin kosmetologilla neuvoa kysymässä – ilman sen parempaa menestystä.
Nyt on enää pari viikkoa jouluun ja siksi kirjoittelin tuonne väliin vähän vinkkejä, keille ko. tuotteet sopisivat joululahjaksi. Seerumi on sikäli ihana lahja, että nekin, jotka muuten pitävät itsestään hyvää huolta, helposti jättävät seerumit väliin, koska ne tuntuvat liian kalliilta tai liialliselta hemmottelulta.
Ja juuri jotain sellaistahan me kaikki toivotaan lahjaksi!
*kaikki testissä olleet tuotteet on saatu blogin kautta.

Old stuff