Category: Ihonhoito

Jo pidempään olen seuraillut useamman bloggarin Buzzador-juttuja. Täytyy myöntää, että olen ollut pikkuisen skeptinen… Buzzadorin ajatus on, että kuka tahansa voi ilmoittautua sivustolle ja saada ilmaisia tuotteita itselleen testattavaksi ja jaettavaksi kavereille. Jokin aika sitten päätin, että eipähän tuo mitään otakaan, jos ei annakaan ja ilmoittauduin itsekin mukaan. Edelleen hyvin skeptisenä sen suhteen, että mahtaakohan sieltä ikinä tulla mitään. No, eilen hain ensimmäisen pakettini lähipostista – vähänkö kivaa!

Dove VisibleCare

Paketista löytyi yksi täysikokoinen ja liuta suloisia pieniä Dove VisibleCare suihkusaippuoita! Vielä en ole ehtinyt testata, mutta esite ainakin lupaa selvästi kauniimman ihon jo kolmen viikon käytön jälkeen. Pullon kyljessä tosin lupaillaan näkyviä tuloksia jo seitsemässä päivässä… Tästä on hyvä lähteä testailemaan!

Buzzador-homma vaikuttaa aikas suositulta sillä minipienen lähipostin hyllyllä oli ainakin parikymmentä identtistä Buzzador-pakettia. 🙂 Mikäli olet kiinnostunut testailuhommista (blogia ei tarvitse olla…) klikkaa tästä linkistä.

Indiedays -blogien lanseeraus ei sujunutkaan ihan aikataulussa. Mutta milloinkas nämä nettihommat menisitvätkään tismalleen suunnitelmien mukaan… Seuraava deadline on ensi viikonloppuna ja siihen asti jatketaan täällä bloggerissa entiseen tapaan. Tulossa on kivoja juttuja, joita olen pihtaillut lanseerauksen vuoksi mm. Tampereen tuliaisista, joululahjakirjoista, aleshoppailusta ja yksi hillittömän hieno kilpailu/äänestys, jonka yritän saada eetteriin vielä tänä iltana! Lisäksi vastailen kommentteihin ja palaan muutenkin ruotuun. 🙂

Ihan ensimmäisenä kuitenkin muutamia hyviä käytännön vinkkejä, joita sain ihanalta jalkahoitajaltani.

Image Hosted by ImageShack.us

Voitteko kuvitella ihanampaa tapaa aloittaa uusi vuosi kuin päästä hemmoteltavaksi jalkahoitoon? No okei, ehkä kykenisin keksimään muutaman muunkin mukiinmenevän ajanvietteen, mutta voin kertoa, että jalkojen lempeä rapsuttelu ja hieronta tuntui aivan taivaalliselta noin 24 tunnin koroissa kipsuttelun jälkeen.

Ihan ensimmäisenä jalat upotettiin lämpimään veteen pehmenemään. Puunauksen lomassa sain hyviä vinkkejä kotihoitoon.

Image Hosted by ImageShack.us

1. Varpaiden kynsiä ei pitäisi leikata liian lyhyeksi. Pieni kasvuvara suojaa varpaan kärkeä.
2. Kynnet pitäisi leikata suoraan eikä kaarevaksi kuin sormen kynnet. Mikäli kynnen reunoihin jää teräviä kantteja, jotka hiertävät viereistä varvasta, ne voi viilata varovasti pois.
3. Jalkapohjia tulisi rasvata säännöllisesti! Ja säännöllisesti tarkoittaa jokaisen pesun tai suihkun jälkeen.
4. Raspia tulisi käyttää harvoin ja harkiten. Liika jalkapohjien raspaus vain kiihdyttää ihon kovettumista, koska elimistö luulee, että kantapäät ovat kovassa kulutuksessa ja sinne tarvitaan lisää suojaa.
5. Korkeiden korkojen kanssa olisi hyvä käyttää silikonipehmusteita, mikäli kenkien päkiäosa ei ole valmiiksi hyvin pehmustettu. Se lisää tietty kenkien mukavuutta, mutta estää myös päkiätyynyn (olen aika varma, että hän käytti sanaa päkiätyyny, mutta tarkoittaa siis sitä pehmeää osaa varpaiden ja päkiän välillä) siirtymisen kohti varpaita.

Voilá!
Image Hosted by ImageShack.us
Kaipasin jotain kevytmielistä väriä varpaiden kynsiin, joten valitsin Essien kynsilakan sävyn Can´t Filmfest.

Tutustuin eilen ensimmäistä kertaa Couleur Caramel -nimiseen ekologiseen luonnonkosmetiikkamerkkiin. Merkin valikoimista löytyvät sekä värikosmetiikka – meikit – että kauneudenhoitotuotteita, ihovoiteet, puhdistusaineet ja sen sellaiset. Kaikki Couleur Caramel tuotteet ovat luomusertifioituja, pakkausmateriaalit biohajoavia eikä valmistuksessa tai testauksessa käytetä eläinkokeita.
Ihmis-, luonto- ja eläinystävällisyys ei silti tässä tapauksessa tarkoita tylsän harmaata puritanismia. Ihan mahtavaa, että trendikkäitä värejä ja sesongin juttuja voi hankkia myös tuntematta itseään täysin vastuuttomaksi kuluttajaksi. Ja erittäin uskottavan lähteen mukaan, turhanaikaisten kemikaalien välttäminen on myös hyväksi ihan itsekkäistä syistä.

Tykkään kauniista asioista ja yksi selektiivisen kosmetiikan koukuttavimpia puolia on jumalaiset pakkaukset. Tosin joka kerta, kun kallis voide loppuu, tuntuu kammottavalta tuhlaukselta heittää upea purkki roskiin – vaikkakin kierrätysroskikseen, mutta silti. Kyllähän sitä vielä tyhjien haluvesipullojen keräilyn selittäisi jotenkin, mutta rivistöt Diorin Capture Totale -purkkeja olisi jo hiukan epäilyttävää.
Couleur Caramelilla on kätevä ja ennenkaikkea ympäristöystävällinen ratkaisu pulmaan. Ensimmäisellä kerralla voidetta ostetettaessa investoidaan tuhtiin lasipurkkiin, jossa on linjakas puukorkki. Myöhemmin sama voide hankitaan tehokkaan näköisessä täyttöpakkauksessa. Kätevää.

Tiedotteen mukaan täyttöpakkauksien käyttö vähentää kasvihuonepäästöjä peräti 34 % tavanomaiseen kertakäyttöpakkaukseen verrattuna. Itseasiassa ideahan ei ole mitenkään uusi. Aikoinaan, kun Body Shop vielä oli aidosti luonnollinen ja ympäristöystävällinen, sai sielläkin käydä täyttämässä oman purnukkansa. Nykyään voisi saada myyjiltä kummeksuvia katseita, jos menisi putiikkiin tyhjän body butter purkin kanssa.
Luomivärit ja puuterit ostetaan myös irtopakkauksissa ja erikseen myytävään kierrätysmateriaalista valmistettuun rasiaan voi kerätä omat suosikkisävynsä.
Pakkausten tyyli on mielestäni oikein onnistunut. Häpeilemättä näkyvät pahviset osat tuntuvat trendikkäiltä ja pakkausten yleisilme vetoaa myös olemuksellaan eikä vain eettisillä arvoillaan. Olin eilisestä esittelystä sen verran vaikuttunut, että yksi tämän päivän tavoitteita on löytää Couleur Caramel -jälleenmyyjä, että pääsen testailemaan, miltä tuotteet tuntuvat käytännössä.

Kynsinauhani ovat tosi kuivat ja halkeilevat. Yleesä tilanne on kesällä suhteellisen siedettävä, mutta tänä vuonna kynsinauhat ovat rapisseet myös lämmityskauden jälkeisen ajan. Yritän kuitenkin tehdä parhaani tilanteen korjaamiseksi. Tällä hetkellä käytössä on kolme eri tuotetta:

1. Mavalan kynsinauhaöljy. Öljy levitetään kynsiin pensselin avulla, joten teoriassa on mahdollista olla suttaamatta koko maailmaa. Valitettavasti kuitenkin vain teoriassa… Omaan tarpeeseeni aine ei myöskään ole tarpeeksi tehokasta. Tuntuu, että öljy haihtuu lähes samantien ja kynsinauhat jatkavat omaa koppuraista elämäänsä.

2. ACOn kynsinauhavoide. Edullinen apteekissa myytävä voide, joka on usein päätynyt lehtien testeissä samalle viivalle kalliiden merkkituotteiden kanssa. Periaatteessa ihan tehokasta, mutta jättää sormet niin tahmeiksi, ettei sitä voi lisätä kesken päivän.

3. Försvarets hudsalva. Perusluottovoiteeni sopii lähes kaikkiin vaivoihin ja toimii kohtalaisesti myös kynsinauhoissa. Plussaa on se, että puteli kulkee aina mukanani, joten lisääminen kesken päivää on helppoa. Toisaalta voisin kuvitella, että oikea kynsinauhavoide olisi tehokkaampaa…

Onko sinulla ongelmia kuivuvien kynsinauhojen kanssa? Entä oletko löytänyt hyvän, ei-tahmaavan, tehokkaan ja riittoisan voiteen?? Vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan!

Amerikkalainen Strawberrynet mainostaa itseään maailman suurimpana ja halvimpana kosmetiikkakauppana. Putiikin valikoima on kieltämättä aikas mahtava. Kaikki suuret kansainväliset kosmetiikkamerkit Lancomesta Estee Lauderiin ja Chaneliin on edustettuna ja lisäksi monia erikoisempia ja pienempiä merkkejä, joita muuten on hankala saada. Mm. Dr. Hauschka, josta oli juttua eilen kuuluu Strawberrynetin valikoimiin. Tsekkaa lista myynnissä olevista brandeistä tästä.

Hinnat vaikuttavat varsin edullisilta – tosin oma hintavertailuni perustuu Tukholman ja Helsingin lentokenttien tax free -hintoihin, joten hintaero ei tunnu ihan niin suurelta. Lennän nimittäin sen verran usein Tukholman ja Helsingin väliä, että kosmetiikkaostokset on ihan helppo ajoittaa näille reissuille.

Halusin nyt kuitenkin testata Strawberrynetin palvelua, toimituksen nopeutta (lupaavat paketin kotiin 4-7 päivässä) ja myös sitä, että saanko tosiaan tavarat ilman tullia niinkuin lupaavat.

Ostoskoriin päätyi:

Monessa ruotsalaisessa muotiblogissa on ihkuteltu Dermalogica ihonhoitosarjaa. Kaupassa kyseiset tuotteet ovat melko hintavia ja varsinkin monet tehohoidot ihan poskettoman kalliita. Strawberrynetissä on saatavana sekä ammattikäyttöön tarkoitettuja isoja pakkauksia että ihan normaalin kokoisia puteleita. Päädyin tilaamaan Dermalogican Skin Smoothing Creamin, koska se kuullosti selostuksen perusteella iholleni sopivalta ja hinta ei räjäyttänyt kukkaroani.

L’Occitane Shea Butter Hand Cream on ollut toivelistallani jo pidemmän aikaa. Varsinkin näin talvisin käteni ovat tosi kuivat ja tarvitsen kipeästi kunnon käsirasvaa. Aikaisemmin olen käyttänyt mm. Cliniquen Stop Signs -käsivoidetta ja Doven jotain anti-age käsirasvaa. Cliniquen voiteeseen olen ollut tyytyväinen, mutta rasva saisi näin talvella olla vähän tymäkämpää. Doven voide (viininpunaisessa pakkauksessa) olisi ehkä ollut muuten ok, mutta haju on niin voimakas, että saan migreenin pelkästä ajatuksesta…

Viimeksi lentokentällä testasin L’Occitanen Shea Butter -käsivoidetta ja olin aivan myyty. Siitä lähtien olen harmitellut, että en pihiyksissäni raaskinut ostaa sitä. No, Strawberrynetissä 150 ml tuubi käsivoidetta maksaa noin 19 euroa ja tax freessä 50 ml tuubi maksoi noin 16 euroa. Eli jos tilaus tulee hyvässä järjestyksessä kotiin, säästän pitkän pennin. (Aika hienoa muuten, että ostoksia tehdessä voi säästää… ;D).

Uuden asiakkaan etuna sain vielä kaupanpäällisiksi Stilan hopeanvärisen luomivärin All Over Shimmer Eyes Loose Eye Shadow – # 11. En ole aikaisemmin testannut sen paremmin Stilaa kuin jauheena olevaa luomiväriäkään, joten tosi kiva saada kokeilla jotain uutta.

Kyllä vähän jännittää, mitenkähän toimitusten ja tullien kanssa käy…

Oletko sinä tilannut jotain Strawberrynetistä? Oletko tilannut muista amerikkalaisista verkkokaupoista? Millaisia olivat kokemuksesi?
Kuvat: Strawberrynet.com

Dr. Hauschka on laadukas luonnonkosmetiikkasarja, jonka perusajatuksena on tukea ihon omaa toimintaa ja uusiutumista. Sen perustivat Dr. Rudolf Hauschka yhdessä ruotsalaisen kosmetologin Elisabeth Sigmundin kanssa jo 60-luvulla. Dr. Hauschkan tuotteet perustuvat puhtaisiin luonnon raaka-aineisiin eikä niiden valmistuksessa käytetä kemiallisia väri- tai säilöntäaineita. Toiminnassaan yritys noudattaa reilun kaupan periaatteita ja ekologisia tuotantomenetelmiä.

Sain lahjaksi Dr. Hauschkan 40-vuotisjuhlapakkauksen, joka sisältää puhdistusvoiteen, kasvoveden ja ruusuvoiteen. Kaikki nämä kolme tuotetta valmistetaan edelleen alkuperäisellä, vuodelta 1967 peräisin olevalla reseptillä.

Testikokemuksia
En tiennyt mitään Dr. Hauschkasta tai sen holistisesta ihonhoitofilosofiasta ennen testauksen alkua. Nimen olin sentään kuullut muutaman kerran aiemmin (mm. Salla mainitsi sarjan jutussaan ja Elleissä oli testausjuttu viime keväänä).

Tuotteet on pakattu tehokkaanasiallisesti lääkemäisiin pakkauksiin. Lahjalaatikon tuotteet ovat ilmeisesti samanlaisissa pakkauksissa kuin 40-vuotta sitten, mutta lyhyen googlauksen jälkeen totesin, että sama tyyli jatkuu edelleen. Mitään luksusihkuttelua pakkaustyyli ei siis aiheuttanut, mutta toisaalta tuli kyllä ihan pätevä ja tehokas olo lasipullojen ja metallituubien kanssa huseeratessa.

Dr. Hauschkan ajatus on, että iho uusiutuu yöllä ja siksi yön aikana ei tulisi käyttää ihovoidetta lainkaan. Iltarutiineihin kuuluu ihon puhdistus puhdistusvoiteella ja kosteutus kasvovedellä. Ehkä olen vähän lyhytjännitteinen, mutta pari yötä kiristelevän ihon kanssa riitti ja lisäsin ruusuvoidetta kasvoveden käytön jälkeen. Heti helpotti…

Puhdistusvoide oli ensimmäisellä käyttökerralla varsinainen yllätys. Töhnä näytti ihan rakeiselta vispipuurolta (sellaiselta, mihin puolukan kuoret on jätetty mukaan, juu nou) ja tuoksui ylikäyneelle simalle. Yllätyin kuitenkin todella positiivisesti, sillä se puhdistaa hellävaraisesti ja jättää ihon pehmeän kimmoisaksi – mikä on aika hyvin puhdistusaineelta.Kasvovesi tuoksuu juuri sille, mitä tulee mieleen kun ajattelee luonnonkosmetiikkaa – eli vähän heinälle ja sammaleelle ja jollekin pikkuisen makealle. Hajuihin kuitenkin tottuu nopeasti eikä ne jää leijumaan häiritsevästi nenään pitkäksi aikaa, kuten monet synteettiset tuoksut.

Ruusuvoide on mielestäni aivan mahtavaa! Tosin käytän sitä nyt “sääntöjen” vastaisesti yövoiteena enkä päivävoiteena kuten pitäisi. Voide on ihanan paksua ja rasvaista. Se rauhoittaa lempeästi ärtsyjen koko talven jatkuneiden syysmyrskyjen pieksämää ihoani. Posket tuntuvat pehmoisilta ja joustavilta, kuivat läntit ja punoittavat kohdat ovat hävinneet vain viikon käytön jälkeen. En ole yrittänytkään käyttää ruusuvoidetta meikin alla, siihen se on varmasti liian paksua, mutta yövoiteena aion käyttää jatkossakin!

Olisi tosi kiva kuulla muiden käyttäjien kokemuksia Dr. Hauschkan kosmetiikasta.
Oletko käyttänyt jotain tuotteita? Mitä ole mieltä? Oletko testannut yövoiteetta olemista? Entä Dr. Hauschkan meikit??
Old stuff