Kansainvälinen sinkkujendiskriminointipäivä alkaa taas tältä vuodelta olla pikkuhiljaa lusittuna.
Itse vietin päivää vaaleanpunaista hattaraa, ruusunterälehtivyöryä ja sydämen muotoisia suklaarasioita väistellen. Musta-valko-harmaata asua piristämään lisäsin musta-valkoisen pääkallokuvioisen huivin. Protesti se on pienikin protesti. Haha!
Töiden jälkeen painuin suoraan salille. Päättelin, että nyt siellä varmaan on rauhallista, kun kaikki maailman muut ihmiset on tuijottelemassa toisiansa silmiin ylihintaisten Valentine’s Day -menyiden ylitse. Ihan ypönä ei sentään tarvinnut treenata, mutta tungosta ei tosiaankaan ollut. Jotain positiivista sentään.
Siinä kuntopyörää polkiessani aloin miettiä sinkkuuttani. Minkä ihmeen takia en löydä kivaa poikaystävää? Olenko juuri sellainen median maalailema kaupunkilainen, korkeasti koulutettu, itsenäiseen elämään tottunut, vaativan naisen stereotyyppi, jolle mikään ei kelpaa?
Omasta mielestäni en tietenkään ole mikään vaatimushirviö, mutta koska en tarvitse enää miestä sen paremmin lastentekoon kuin kodinrakentajaksikaan, en halua sitoutua ensimmäiseen vastaantulevaan kaksilahkeiseen vain ollakseni parisuhteessa.
Hyvä ystäväni Tinni päätyi taannoin myöskin sinkuksi ja tuntikausia kestäneiden puhelinkeskustelujen aikana olemme puineet “Täydellisen Miehen” kriteereitä. Tässä mielestäni tärkeimmät:

1. Oma elämä. Ihmisellä täytyy olla jotain kiinnostuksen ja innostuksen kohteita. Aiheella ei ole niin väliä, jopa postimerkkeily voi olla seksikästä, jos siihen on palava kiinnostus. Tärkeintä on se, että mahdollista parisuhdetta ei haluta täyttämään tyhjää kumisevaa elämää. Olisi myös kauhean kiva, jos ihmisellä olisi työ, josta noin pääsääntöisesti tykkää ja edes pari-kolme hyvää ystävää.
2. Itsestä huolehtiminen. Ei tarvitse olla riikinkukko eikä muotibloggari-wannabe. Vaateiden ei ole pakko olla uusia tai sinänsä trendikkäitä. Mutta kyllä se niin on, että jos deitille on eksynyt päälle paita, jossa on muistot eilen lounaaksi nautitusta pastakastikkeesta tai jos farkut rehjustavat selkeästi väärän kokoisena, ei ole kauheasti väliä sillä, miten briljantti ajattelija kyseinen tyyppi on. Fyysiseen kuntoon pätee sama – ei tarvitse olla himo-triathlonisti tai ammattilaistason crossfittaaja, mutta liikunnan puuttuminen kokonaan elämästä on enemmän kuin epäilyttävää.
3. Talous tasapainossa. Ne ajat, jolloin koko ajan sai jänskittää riittääkö rahat kuukauden loppuun, saako kaiken pakollisen maksettua ja kykeneekö vielä käymään ruokakaupassa, kuuluu korkeintaan nuoruuteen ja varhaisaikuisuuteen. En tarkoita, että tarvitsisi olla velaton tai rikas. Mutta kyllä aikuisella pitää olla sen verran jalat maassa, että on sopeuttanut taloutensa niin, että ns. menee ympäri.
4. Tasapainossa muutenkin. Se, että on sinut itsensä kanssa ja pystyy näkemään itsensä myös muiden näkökulmasta, on seksikästä. Onhan se kyllä toisaalta niin, että kuka täällä lopulta ihan totaalisesti voi sanoa olevansa täysin tasapainossa. Kaikenlaista kuoppaa osuu itse kunkin kohdalle. Mutta ehkä muotoilisin tämän paremminkin niin, että en ole valmis ryhtymään äitihahmoksi mahdolliselle partnerilleni. Äityli-tyyppisen hoivankin kanssa on vähän niin ja näin, vaikka tiedänkin kuullostavani jääkylmältä näin sanoessani. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan vaatimukseen..
5. Tasa-arvoinen. Hyvin vaikea vaatimus, sillä täydellinen mies on oikeasti ja aidosti tasa-arvoinen. Se ei siis tarkoita sitä alentuvaa muka tasa-arvoisuutta, että naiselle ei voi avata ovea tai auttaa nostamaan painavaa matkalaukkua junan hyllylle – vaikka samanaikaisesti hyväksyy sen, että johtoryhmät on täynnä miehiä. Oma käsitykseni unelmien miehestä on sellainen mies, joka on niin sinut maskuliinisuutensa kanssa, että pystyy sekä näkemään yhteiskunnan patriarkaaliset rakenteet että naisen naisena. Ja ymmärtää, että tasa-arvo on kaikkien etu.
6. Suvaitsevainen ja avarakatseinen. Erilaiset taustat, erilaiset ihmiset, erilaiset perinteet ja tavat elää on rikkaus, ei uhka. Täydellinen mies on avarakatseinen myös sen suhteen, että on ihan yhtä kotonaan niin leirinuotiolla kuin kristallikruunujen loisteessakin.
7. Tulevaisuuteen luottavainen. Maailma on mitä se on ja sen vuoksi voi ajoittain olla vaikea ajatella, että kaikkea hyvää ja ihanaa on vielä edessä. Välillä tulee, tottakai, hetkiä jolloin tarvitaan hiukan pep-talkia, mutta perusasenteen pitää olla tyyliin asioilla on tapana järjestyä.
8. Huumorintajuinen. Tärkein kriteeri kaikista on huumorintaju. Sinänsä vaikeaa, sillä aivan tasan kaikki niin Tinderissä, nettideittisivustoilla kuin oikeassa elämässäkin, pitävät itseään huumorintajuisina. Täydellinen mies on kuitenkin se, joka tajuaa mun jutut ja joka saa nauramaan. Oikeastaan kaikki nuo edelliset kriteerit on aika kevyesti sivuutettavissa, jos tässä kohtaa kuuluu >klick<.

On kyllä aivan pakko tunnustaa, että jos joku olisi vuosia sitten sanonut, että olen yhä vielä vuonna 2017 sinkku, en olisi uskonut. Ilmeisesti vaatimukseni on sittenkin liian kovat? Toisaalta en kyllä ole valmis kovasti joustamaankaan…  Eli kai tässä pitää alkaa sopeutua tilanteeseen ja katsella uutta kissanpentua joukon jatkoksi!
Kuvasta kiitos interwebsille.

• Miltä tuntuisi voida todella hyvin omissa nahoissaan?
• Miltä tuntuisi olla tyytyväinen itseensä, elämäntilanteeseensa ja arkipäivän puitteisiin?
• Miltä tuntuisi viihtyä elämässään, ihmissuhteissaan, arjessaan?
• Miltä tuntuisi, jos voisi toteuttaa itseään niin, että jokaikinen hetki tuntuisi toistaan arvokkaammalta?
• Miltä tuntuisi olla paras mahdollinen versio omasta itsestään?

En missään tapauksessa ole tyytymätön elämääni – päinvastoin. Kun alan miettiä, että “mitä jos…” ja “jos pistäisiki kaiken…” en pääse ajatuksen alkupäätä pidemmälle, kun tajuan olevani varsin tyytyväinen enkä oikeastaan halua muuttaa asioita kovinkaan paljon.
Vaikka en varsinaisesti ole tyytymätön, en voi väitttää, että olisin täydellisesti sinut itseni kanssa. Olen yrittänyt elää viisauden “tee enemmän sitä, mistä nautit” -periaatteen mukaisesti, mutta jostain syystä akvarellit lojuvat laatikon pohjalla ja lenkki kutsuu korkeintaan kerran viikossa. Lisäksi en ole ollenkaan saletti, että olisin edelleenkään täysin varma, että kuka se “minä” on, joksi haluaisin tulla.
Itsensäetsimispostaukset ei ole täällä Go 4 it vol. 2:ssa mitään uutta. Ensimmäinen vähän järjestelmällisempi ohjelma oli The Artist Way – muita hyvinvointiin liittyviä pohdintoja on aika liuta niitäkin.
Olin jo suunnitellut, että aloitan The Artist Wayn uudelleen alusta nyt vuoden vaihteessa, mutta sitten sain yhteydenoton Unelma Itsestä -nettivalmennuksesta ja minua pyydettiin mukaan testaamaan palvelua. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä heidän kanssaan.

Neljä kuukautta kestävän valmennuksen aikana käydään läpi kaikki elämän osa-alueet ja rakennetaan kuva elämästä juuri sellaisena kuin sen haluaa.
Olen käytännössä havainnut, että visualisoidut tavoitteet toteutuvat suorastaan hämmentävän usein. Ei ehkä ihan tismalleen siinä muodossa kuin oli ajatellut, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Tästä syystä vanha klisee “ole varovainen, mitä toivot, sillä se saattaa toteutua” ei ole ollenkaan mikään vitsi.
Oman elämän laittaminen suurennuslasin alle, risukasojen karsiminen ja auringonpaisteen lisääminen on seuraavan neljän kuukauden tavoitteeni. Unelma Itsestä -valmennus toimii toivottavasti kompassin tavoin. Entisenä partiolaisena ja puolihyvänä suunnistajana tiedän, että kartta ei aina riitä – tarvitaan myös jotain, joka osoittaa, miten päin sitä karttaa pitää pitää kädessä ja mitä kautta kulkea, että määränpäähän pääsee mahdollisimman vähien mutkien kautta. Kompassia on hyvä käyttää suunnan tarkistamiseen, vaikka kartta olisi miten tarkka.

Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Muistikirjafania ilahduttaa valmennuksen työkirja – tuskin maltan odottaa, että pääsen täyttelemään sivuja.
Täysin konkreettisia tavoitteita en valmennukselle vielä ole asettanut. Neljä kuukautta on onneksi niin pitkä aika, että siinä ehtii tehdä jo monenlaisia muutoksia, joilla on hyvät mahdollisuudet jäädä pysyviksi. Kolme kuukautta on kuulemma se aika, kun aivoilta menee oppia uusia toimintatapoja ja ottaa ne osaksi rutiineja.
Olen kuitenkin tosi iloinen siitä, että Unelma Itsestä -valmennus ei ole vain henkistä sisäisien voimavarojen metsästystä ja toteemieläimien palvontaa. Neljän kuukauden aikana tsempataan myös hyvin konkreettisten asioiden kuten treenauksen ja syömisten kanssa. Erittäin hyvä ainakin just minulle, sillä vaikka miten tutkiskelisin omia henkisiä vahvuuksiani, en ole milloinkaan voinut niin hyvin kuin silloin, kun myös fysiikka oli kunnossa.
Tavoitteeni ei kuitenkaan missään tapauksessa ole mikään laihdutuskuuri. Haluan tuntea oloni voimakkaaksi, energiseksi ja kimmoisaksi – eikä sen saavuttamiseen riitä pelkkä postiivinen ajattelu. Toisaalta olen myös ollut joskus aikoinaan ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja hoikka kuin mikä, mutta olo on silti ollut kauheampi ja mustempi kuin koskaan. Eli tiedän ihan hyvin, että pelkkä  kropan piiskaaminen ei ole mikään ratkaisu.
Tavoitteenani on siis vain voida hyvin – tai ainakin paremmin. Toisaalta en kiistä, ettenkö ilahtuisi, jos voisin vielä käyttää muutamaakin vaatekaapin perukoille hautautunutta, pieneksi jäänyttä ihanaa mekkoa. Mutta jos näin tapahtuu, se olkoon kaiken muun sivutuote.

Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Sain luvan tarjota kaikille lukijoilleni – 20% alennusta tuosta nettivalmennuksesta. Eli jos siellä nyt joku on jo todennut, että uuden vuoden lupausten pitäminen on paljon kovempi homma kuin mitä tuli ajatelleeksi ja että olisipa hirmu kiva, jos saisi vähän tukea matkallaan kohti parasta mahdollista versiota omasta itsestään, koodilla “Minttu20” saa 20 % alennuksen Unelma Itsestä -valmennuksesta.
Neljä kuukautta ei ole niin kovin pitkä aika, mutta itse ainakin odotan ihan malttamattomana, mitä muutoksia pystyn saamaan aikaiseksi jo kesään mennessä!
Aion raportoida säännöllisesti valmennuksen etenemisestä, mutta jos nyt joku haluaa lähteä samantien mukaan, Minttu20 -koodilla saa 20 % alennuksen. Alennuskoodi on voimassa 23.1. asti

Tänä vuonna, ihan muutaman viikon päästä, tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset haparoivat blogipostaukseni.
Alunperin blogin piti olla vain keino pitää yllä suomenkielen kirjoitustaitoani – ja kuitata yhdellä viestillä kaikki kavereille suunnatut “mitä-mulle-kuuluu” -sähköpostiviestit. En hetkeäkään ajatellut, että joku muukin kuin tuttavani olisivat kiinnostuneita jutuistani. No, kymmeneen vuoteen on mahtunut aivan älyttömästi kaikkea muutakin, mitä en olisi milloinkaan hurjimmissa unelmissanikaan osannut silloin aikoinaan kuvitella.
Silloinen, nykyiseen blogiskeneen verrattuna superpieni, lifestyle-, muoti- ja kauneusbloggareitten yhteisö tuntui heti omalta paikaltani ja tempauduin intohimoisesti touhuun mukaan. Tosin silloin kaikki kuuluivat suvereenisti kategoriaan “muotiblogi”, yhä hienojakoisemmaksi käyvät aihepiirirajaukset tulivat vasta vuosia myöhemmin.
Harvoin osaan tehdä mitään kohtuudella ja niinpä blogin pitäminenkin muuttui aika pian päätoimiseksi työksi. Aikana ennen Instagramia, Snapchattia – ja mitä näitä nyt on – kaikki sisältö tuli tuupattua blogiin. Jo toisena vuotena laitoin itselleni tavoitteeksi neljä postausta päivässä (se tosin toteutui harvoin) – ja kun päälle liittää vielä kunnianhimoisen tavoitteen seurata kaikkia tuntemiani suomalaisia oman alan blogeja ja päälle vielä yli viittäkymmentä ruotsalaista ja kansainvälistä blogia, ei aikaa riittänyt juuri muuhun.
Jossain vaiheessa heräsin ja päästin kissan ulos. En leikannut hiuksiani, mutta menin “oikeisiin” töihin.

Yritin asettaa järkevät rajat bloggaamiselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuka mitä sanoisi, yhden varsin simppeliltäkin vaikuttavan jutun toteuttamiseen menee yllättävän paljon aikaa. Puhumattakaan sitten niistä kerroista, kun haluaa tehdä jotain kunnianhimoisempaa. Jo pelkästään postausta tukevien linkkien haravoiminen netistä vie paljon enemmän aikaa kuin mitä lopputuloksesta voisi päätellä.
Nyt ei ole kuitenkaan tarkoituksenani kirjoittaa mitään voi, voi bloggariparkaa -itkuvirttä. Itse olen harrastukseni valinnut ja itse asetan myös rimani juuri niin korkealle kuin haluan.
Enemmänkin tässä viime aikoina on mietityttänyt se, että kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän online on muuttanut omaa sisäistä kuvaani omasta elämästäni niin paljon, että en oikein osaa kuvitella sitä ilman blogia. Kuka oikein olen, jos Go 4 it vol. 2 lakkaa olemasta? Mikä tyyppi on Minttu, jos ei se ole läsnä täällä, itserakentamassa nettielämässään?
Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on lukijoita, jotka on ollut matkassa alkumetreiltä asti. Te olette nähneet Karkin ja Peetun varttuvan yläkoulusta lukioon – ja lopulta pesästä pois lentäneiksi nuoriksi aikuisiksi. Te olette eläneet mukana erittäin kipeän avioeroni, joka oli viedä minut todella mustiin vesiin ja nyt viimeksi äidin sairastumisen vuosi sitten. Kaikkea en tietenkään ole paljastanut yksityiskohtiaan myöten, mutta aina olen ollut oma itseni rehellisesti virheineni ja epätäydellisyyksinenikin.
Blogi on toiminut myös ystävän korvikkeena. Muistatteko, kun päätin astua ison askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja läksin lomamatkalle Kosin saarelle yksin? Se on ehkä selvimpiä esimerkkejä siitä, miten en ollenkaan tuntenut olevani niin yksin, kun niin moni teistä ihanista lukijoistani oli seuranani matkan ajan. Jo siksikin tuntuu, että elämäni netissä on niin iso osa minua, että on tosi vaikea kuvitella millaista olisi, jos päättäisin lopettaa.

Vuodenvaihde merkitsee itselleni aina uudelleen arvioimisen vaihetta. Haluan kovasti noudattaa periaatetta, että pitäisi tehdä enemmän sitä, mistä tykkää – ja karsia pois painolastilta tuntuvia asioita. Silti täytyy olla realisti. Itselläni menee tavalliseen työpäivään työmatkoineen aika tasan tarkkaan 10 tuntia ja 30 minuuttia ovelta ovelle. Siihen kun lisää kaikki ne asiat, joita oikeasti haluaisi tehdä enemmän (harrastaa monenlaista liikuntaa, tavata ystäviä, laittaa hyvää ruokaa, fiksailla kotosalla, leikkiä kisujen kanssa, käydä näyttelyissä ja elokuvissa etsetera) alkaa tunnit loppua jopa aikaoptimistin vuorokaudesta.
Olen siis miettinyt todella kovasti ja monelta kantilta Go 4 it vol. 2 -blogin tulevaisuutta ja kohtaloa. Mitä kaikkea tekisinkään sillä ajalla, mikä vapautuisi, jos päättäisin vain lopettaa? Mutta sitten toisaalta – mitä tekisin sillä ajalla? Mikä olisi yhtä kivaa, yhtä antoisaa, yhtä monipuolista, yhtä ilahduttavaa?
Ja tiedättekö mitä? En keksinyt lopulta yhtään syytä, miksi haluaisin lopettaa blogin pitämisen! Tai no, olishan se nyt tietty ollut aika dramaattista just kymmenvuotispäivän korvalla, mutta ei sekään nyt mikään kovin kaksinen syy olisi.
Elämää ja nettielämää pohtiessani tulin siihen tulokseen, että ei niitä tarvitse erotella. Blogin kanssa kasvaessani molemmat on nivoutunut toisiinsa ja ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että ne täydentävät ja tukevat toisiaan. Näinä aikoina, kun yksi ja toinen julistavat some-paastoilevansa, on tosi epämuodikasta olla sitä mieltä, että nettielämä voi olla antoisaa, läsnäolevaa kanssakäymistä.
En minä halua olla ilman teitä – toivottavasti tekin jaksatte kanssani, vaikka välillä tämä meneekin tällaiseksi filosofoinniksi!

Jos ollaan ihan rehellisiä, en ole ollenkaan pahoillani, että vuosi 2016 loppuu tänään. Tiedän hyvin, että aikuisten oikeasti tänään on lauantai ja huomenna sunnuntai, mutta uskon sitkeästi merkkipaaluihin, uusiin alkuihin ja kaikkiin sen tapaisiin rituaaleihin.
Otan jälleen kerran uuden vuoden vastaan fiiliksillä, että voin jättää kaiken kertyneen painolastin rajan tälle puolelle. Vuosi 2017 on yhtä puhdas kuin vasta aloittamani kalenteri – ja yhtä täynnä mahdollisuuksia. Vapaus täyttää sivut juuri sellaisella sisällöllä kuin itse haluan ja valitsen, tuntuu raikkaalta ja ihanalta, niin symbolista kuin se olisikin.
Ei niin, että 2016 olisi ollut läpeensä kurja – päinvastoin! Äidin vakava sairastuminen aika tasan tarkkaan vuosi sitten tosin antoi koko vuodelle tumman alavireen. Vaikka rakas äiskä toipuikin huomattavasti ennusteitaan nopeammin ja paremmin, en pystynyt karistamaan hartioiltani “minä olen nyt perheen pää (vaikken vielä haluaisi)” -tunnetta.
Instagramin “Bestnine2016”-kuvakollaasi – eli yhdeksän liketetyintä kuvaani – summaa loistavasti kuluneen vuoden highlightsit: yhdessäolo Karkin ja Peetun kanssa, Karkin valmistuminen, omat The Syntymäpäivät New Yorkissa helikopteriajeluineen, ystävät ja kissat. Kesäiset iltauinnit, hetket lapsuudenystävien kanssa, lukuisat muutkin reissut (Pietari, Berliini, Tampere) ja virkistävät kohtaamiset uusien ja vanhojen kavereitten kanssa, kuuluisivat ehdottomasti listalleni myös.
Oikeastaan mennyt vuosi on ollut kiva ja ihana, vaikka henkilökohtaisesti en tunne saavuttaneeni mitään erityistä. Henkisen kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Joskus on kuitenkin niin, että se riittää. Jokainen vuosi ei voi olla täynnä huikeita saavutuksia, aikakirjoihin merkittäviä voittoja tai pökerryttävää menestystä. Eikä tarvitsekaan!

Näillä saatesanoilla haluan toivottaa kaikille Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoille upeaa ja mahtavaa vuodenvaihdetta sekä:

Onnea, mielenrauhaa, toivomasi kaltaista menestystä, lämpöä, ystävyyttä, kohtaamisia, läsnäoloa ja auringonsäteitä vuodelle 2017!!

Suivaannuin niin totaalisesti eilisen postaukseni jälkeen, että en kyennyt katselemaan enää sekuntiakaan blogini kivikaudelta olevaa ilmettä! En nyt tiedä onko tuo nykyinenkään banneri mikään graafisen taiteen kultapatsaan arvoinen taidonnäyte, mutta on se nyt ainakin ziljoona kertaa parempi kuin se vanha – eikö olekin!?
Samaan syssyyn vaihdoin profiilikuvani, joka sekin oli pari vuotta vanha. Jostain syystä esittelytekstini vaikuttaa kuitenkin edelleen ihan ajankohtaiselta, joten jätin sen ennalleen.
Vielä olisi kaikenlaista pientä hienosäätöä tiedossa. Haluaisin mm. Instagram-feedini tuohon sivupalkkiin. Sinne kun tulee päiviteltyä kaikkea ajankohtaista pientä kivaa, mikä jää täällä blogissa huomiotta. Ja lisäksi se täydentää niitä lukuisia kertoja, kun tilitän, että nyt on taas kiire sinne ja tänne.
Insta-tilini löytyy nimellä @minnapaakkulainen, jos haluatte tsekata jo ennenkuin saan feedin paikoilleen. Olen tässä opetellut käyttämään myös sitä Instagramin my story -jutskaa ja sinne kuvailen lyhyitä videoita, jotka (onneksi) häviää bittiavaruuteen 24 tunnin kuluttua julkaisusta.
Mutta hei – mitä mieltä olette bannerista?

Ei uskoisi, että tämän hieromiseen meni pari vuotta.. Haha!!

[mittaustagi]
[conversionpixel campaign=’meollaanlifie’ title=’BLOGIMUUTTO!! #meollaanlifie’]

Taidan olla ainoa, joka muistaa parisen vuotta sitten vauva.fi:n keskustelupalstan Go 4 it vol. 2 -aiheisen ketjun, jossa pohdittiin mm. sitä, että miksi ihmeessä se bloggaa nuorisoportaalissa! Olen aina ollut vähän sokea ikäni suhteen, enkä tuntenut Indiedays-vuosieni aikana olevani ollenkaan väärässä joukossa. Monet parikymppisistä bloggareista on tullut kavereiksi – bloggaaminen yhdistää sekä verkossa että irl.
Siitä huolimatta olin tosi innoissani, kun kuulin, että tulossa on naistenlehtimäiseen lifestyle-sisältöön keskittyvä portaali: Lifie. Nyt tunnen todellakin olevani oikeassa seurassa ja – mikä parasta – Lifien etusivulta löydän juuri sellaisia blogeja ja postauksia, joita haluan lukea! On sisustusta, tyyliä, kosmetiikkaa, hyvinvointia, ajatuksia, kauneutta, treenausta, matkoja ja ihania ruokaohjeita – aivan niinkuin laadukkaassa naistenlehdessä pitääkin!
(Asiasta ziljoonanteen: ai härremunjee, miten mun blogini banneri näyttää aivan kivikautiselta!! Uusi on ollut työn alla jo vaikka miten pitkään – ja jäänyt roikkumaan sellaisesta naurettavasta yksityiskohdasta, että en muka löydä mieleistäni fonttia… Nyt on kyllä korkea aika saada vähän vauhtia tähänkin projektiin!!)

Lifien etusivu ja logo on mielestäni tosi kivat ja raikkaat. Ei ollut tulla tämänkään vinkkipostauksen kirjoittamisesta yhtikäs mitään, kun koko ajan löytyy vain uutta, kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää luettavaa. Eli navigointi sivustolla on inspiroivaa ja helppoa.
Joku saattaa olla sitä mieltä, että Lifie muistuttaa hiukan Indiedaysin etusivua – ja tarkkasilmäinen huomaa, että muutosta huolimatta blogin osoite ei ole muuttunut. Sehän pitää täysin paikkansa, sillä Lifie on todellakin Indiedaysin ja Blogiringin uusi portaali. Indiedayskin jatkaa, mutta nyt selkeämmin nuorten naisten muoti- ja kauneusblogien kanssa. Kolmas portaali, joka hyppäsi välittömästi omiin kirjanmerkkeihin (suosittelen tekemään saman) on Foodlover. Ainoastaan ruokaan ja leivontaan keskittyvä portaali on aivan mieletön tietopankki ja inspiraation lähde sekä allekirjoittaneen kaltaiselle learning to cook -henkilölle että oman elämänsä Master Chefeille.
Uusi portaali tietää samalla uusia askelmerkkejä. Ajattelin helpottaa ihanien lukukokemusten ja visuaalisen inspiraation löytämisessä ja listata viisi omaa lemppariblogiani. Samalla heitän haasteen kaikille viidelle (ja muillekin halukkaille!), että hekin paljastavat omat suosikkinsa!
 1. At Maria’s

Tamperelaisen Marian blogi on tunnelmaltaan aivan yhtä sydämellinen ja ihana kuin pitäjänsäkin. Hurjasti kauniita ja tunnelmallisia kuvia, lämpimällä sydämellä kirjoitettuja juttuja perhe-elämästä, herkullisia reseptejä (joista useampaakin olen jo testannut) ja inspiroivia sisustusjuttuja. Mukana blogijutuissa pyörivät Marian valloittavat tyttäret, hurmaava aviomies sekä uusimpana tulokkaana tuo kuvassakin näkyvä ihana pieni karvaturri.
Seuraavaksi Maria alkaa remontoida vanhaa kotitaloaan Tampereen Pispalassa perheensä kodiksi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen seuraamaan unelman toteutumista!
 2. Uusi Kuu

Uuden Kuun Emilia osaa luoda tunnelmaa! Ihana vanha talo on sisustettu kodikkaasti, oivaltavan kauniisti ja lämmöllä nelihenkiselle perheelle plus kahdelle kissalle ja koiralle. Sisustuskuvien lisäksi blogissa on leivontaa, hyvää ruokaa ja hurmaavia asukuvia. Kuvat ovat iso osa sisältöä, mutta tunnelmaa luo myös blogin tekstit, joihin jää helposti koukkuun.
Juuri nyt kannattaa kaikkien, jotka tykkää fiilistellä joulua, ottaa Uusi Kuu lukulistalle. Edes minä en ole niin vannoutunut jouluihminen kuin Emilia ja – kuten sanottu – hän on aivan ykkönen tunnelman luomisessa!
3. Just my imagination

Astetta nuorekkaampaa, raikkaampaa ja rennompaa tyyliä. Insipiroiva ja iloinen blogi, josta tulee aina hyvälle tuulelle. Ja tunnustan sen nyt tässä ihan kaikkien kuullen: haluaisin, että kotini olisi sisustettu about tismalleen samalla lailla, kuin Janninkin. Modernin, vintagen ja boheemien sisustuselementtien liitto on niin mahtava ja just mun makuuni. Olen jopa kierrellyt pitkin vintage-liikkeitä etsiskellen tismalleen samanlaista teak-sivupöytää, mikä Jannillakin on… 😀
4. Mami Go Go

Mintun blogi on vaihteleva ja valoisa. Välillä silmä lepää seesteisissä sisustuskuvissa, välillä pääsee mukaan viettämään festariviikonloppua. Aihealueet ovat mukavalla tavalla arkisia – ja huomaan alkaneeni katsella ympäristöäni sillä silmällä, että kauneutta löytyy kaikkialta. Kauniiden kuvien ja sujuvan tekstin sisältönä on useimmiten sisustusta, ruokaa, tyyliä ja yleensä vain elämää iloineen, huolineen, matkoineen, juhlineen ja arkipäivineen.
5. Nakit ja Mutsi

Nakit ja Mutsi -blogi löytyi oikeastaan nyt Lifie-uudistuksen myötä – ja olen jo aivan koukussa! Jotenkin on sellainen olo, että olen saattanut lukea tuota jo joskus aikaisemminkin, mutta nyt löysin sattumalta takaisin. Oikeastaan en ole kyllä varma, sillä blogin juttuja tässä nyt uusimmasta taaksepäin lukiessani on tullut myös sellainen olo, että ihan kuin oltais Nakit ja Mutsi Päivin kanssa vanhoja kavereita. Ei tietty olla, mutta fiilis on tuo. Ja mitä sitä ihminen muuta kaipaa kuin hyvän kivan ystävän, jonka juttujen pariin voi palata aina halutessaan?
Hiukan kieltämättä aluksi jännitti, että mitenkähän meidän mukavan, toisia tukevan ja kannustavan ilmapiirin käy, kun ei enää ollakaan Indiedays vaan Lifie. Hurjasti tuli uusia kollegoitakin samaan syssyyn. No, tähän mennessä kaikki on sujunut kyllä tosi mukavasti ja odotan aivan intona, että pääsen ensi viikonloppuna tapaamaan ainakin isoa osaa porukasta.
Lifie löytyy myös Facebookista ja Instagramista – kantsii panna seuraukseen!
Kuvat: kaikki blogien esittelykuvat on napattu kyseisistä blogeista – kiitos ja anteeks!!