Author: Minna Paakkulainen

Kohta ei enää tarkene pelkällä jättitakkivillaneuleella. Niin se vain on. Pakko pukea päälle jotain lämpimämpää ja erityisesti jotain, joka pitää tuulen loitolla…

Tsekkaa Mintun juttu syystakeista Elleissä: Syksyn parhaat takit.
Henkilökohtaiset suosikkini ovat Dagmarin kaksirivinen musta takki, joka on jutun ensimmäisessä kuvassa ja MiuMiun kiiltävä lyhyt musta toppatakki 3/4 hihoilla, joka löytyy kuvagalleriasta. Vaikka kyllä tuo Vivienne Westwoodin Red Label -jakkukin (kuva vieressä) kelpaisi ihan mainiosti.

Taidan tosin pärjäillä vielä tämän sesongin Whyredin maastonvihreällä maihinnousutakilla.. Siinä kun on oikein ihana lämpöinen karvavuori ja muutenkaan en ole siihen ehtinyt kyllästyä saati kuluttaa puhki.

Lakkasin viime sunnuntaina – eli vähän vajaa viikko sitten kynteni Essien syvän punaisella A-List kynsilakalla. Lakan levittäminen onnistui hyvin, vaikka suti tuntui jotenkin kapoiselta. Yksi kerros tosin oli läpikuultava ja oudon kirsikkainen sävyltään, joten kaksi kerrosta on ihan must, jotta saa kauniin lopputuloksen.

Viikon jälkeen kynteni näyttävät tältä:

Kynteni ovat rasittavan liuskoittuvat, vaikka yritän syödä kalkkia ja käytää kynsilakanpoistoaineita, joissa ei ole asetonia. Sekä pikkusormen että keskisormen kynnestä on lohjennut siis pala kynttä eikä vain lakkaa…

Ensimmäisen käyttökokemuksen jälkeen olen varsin tyytyväinen Essien lakkaan. Se on helppokäyttöistä ja kauniin kiiltävää sekä pysyy hyvin kovassakin käytössä (Mintun tiskiviikko..). Erityinen plussa siitä, että lakka lähtee suhteellisen iisisti pois kynsilakanpoistoaineella, mitä ei voi todellakaan sanoa kaikista tumman sävyisistä lakoista. Pullo on vielä suhteellisen kookas, joten 10 euron hinta tuntuu, jos ei nyt ihan edulliselta, niin kohtuulliselta ainakin.

Joku täällä jo kyselikin, että aionko laittaa lopputyöni tänne. No, Amoenan ystävällisien, nopeiden ja asiantuntevien neuvojen avulla onnistui vihdoin pdf:n lataaminen verkkoon.

Kysymyksessä on siis Tukholman yliopiston magisterkurs i modevetenskap eli muodin teorian maisterikurssi (ruotsalainen maisteriversio…) ja sen lopputyö, joka on laajuudeltaan suomalaista gradua hieman suppeampi. 40 sivuisen lopputyön rooli on silti kutakuinkin sama kuin gradun.

Lopputyön otsikko on Running wear and the Fashion System ja se on vapaasti luettavissa sekä edelleen käytettävissä, jos joku tuntee sellaiseen tarvetta. Appendixissa esiintyviin kuviin en ole pyytänyt mitään erityisiä lupia, mutta koska ne on pääosin screen shotteja eri verkkosivuista luulisin, että firmat on vain iloisia, että levitän edelleen tietoa heidän sivustoistaan..

Lataa Mintun lopputyö: Running wear and the Fashion System – PDF

BTW… Olisin ihan hillittömän utelias kuulemaan kommentteja ja palautetta tekstistäni, jos joku sen jaksaa lukea!!

Päätin panna lihoiksi noin ziljoona vuotta kaapissa lojuneen ihanan kermanvärisen silkkisatiinikankaan ja testata jo viime keväänä hankkimani Kreativa Kvinnor -lehden paitakaavaa. Aikaisemmin en olekaan kyseisen lehden ohjeilla mitään toteuttanut.

So far so good… Kaava vaikuttaa ainakin ihan simppeliltä. Pitkään pohdin josko suoristaisin sivusauman ja tuunailisin vähän muutenkin kaavaa, mutta sitten ajattelin, että kaavantestaus menee ihan mönkään, jos alan väsäillä omiani.

Kappaleiden leikkaus sujui ihan hyvin, vaikka silkki olikin vain 90 cm leveää ja ohje oli 140 levyiselle kankaalle. Hiha piti leikata avoimelta kankaalta, mutta onneksi silkkiä oli tarpeeksi. Ihmettelin ainoastaan rannekekaitaleelle annettuja mittoja: 2 x 17 cm. Hiha on 3/4 pituinen ja kaitale ommellaan siten, että reunaan tulee silmu – eli kaitale ei mene lainkaan päällekäin. Mutta silti. Eikö 17 cm ole aika mitätön rannekkeen pituus? Taidan kyllä tehdä varmuuden vuoksi toiset vähän pidemmät…

Hommeli tyssäsi nyt siihen, että varastoista ei löytynytkään ohutta kangaspohjaista tukikangasta. Vaikka melkein tekisi mieleni jättää koko tukikangas pois… Se kuitenkin muuttaa ohuen silkkikankaan ulkonäköä aina, vaikka olisi miten laadukasta. Ainakin siis sellainen silittämällä kiinnitettävä – muullaisia en osaisi varmaan käyttääkään. Tavoitteena on saada paita viikonlopun aikana valmiiksi. Ja nythän se on pakko tehdä, kun on oikein näin julkisesti tullut uhottua!

Ruotsalainen Paulo Melim Andersson tarttui Chloén ohjaksiin noin suunnilleen tasan vuosi sitten. Andersson on aika kovassa seurassa, sillä Chloén päädesignerina on vuosien mittaan ollut sellaisia suuruuksia kuin Karl Lagerfeld (pariinkin otteeseen), Stella McCartney ja Phoebe Philo.

Koko muotitietoinen maailma (tai ainakin Ruotsi…) odotti jännityksellä Anderssonin ensimmäistä, syksyn 2007, mallistoa, joka esiteltiin Pariisin muotiviikoilla viime talvena. Helpotuksen ja innostuksen huokaus pääsi ainakin Mintulta, kun ensimmäiset kuvat tulivat ihmeteltäviksi style.comiin. Phoebe Philon luoma tyttömäinen, herkänleikkisä pitsitunikatyyli, joka toki teki Chloésta jokatytön lempparimerkin, sai väistyä, kun Andersson esitteli uuden coolimman ja rokimman Chloé-tyylin. Esikuvina ja malliston inspiraation lähteenä hän on käyttänyt Marianne Faitfullin, Nina Hagenin, Liv Ullmannin ja Geraldine Chaplinin kaltaisia itsenäisiä ja vahvoja naisia.

Kuva: Andersson on sanonut, ettei häntä kiinnosta tehdä muotia naisen “ihannekuvalle”, vaan elävälle ihmiselle. Se on helppo uskoa todeksi debyyttimalliston perusteella, joka sisältää käyttökelposia mekkoja, hameita, takkeja, juuri sopivia moderniin tyyliin. No okei, huikealla korokepohjalla varustetut Dr. Martens -tyyliset saapikkaat saattaisivat herättää huomiota kaikkein konservatiivisimmissa työpaikoissa…

Kuva: Kokonaan eivät tunikatkaan poistuneet Chloén valikoimista. Uutta on kuitenkin suorat graafiset linjat ja kuviot sekä urbaanimpi asenne. Sinänsä ihan fiksua, sillä maailman henkkamaukat ja ellokset onnistuivat kloonaamaan söpöt poimutunikat pikku röyhelöineen ja nappiyksityiskohtineen niin, että ne alkoivat vähitellen tulla jo korvista.
Kuva: Uuden Chloé-tyylin tunnusmerkkejä ovat coolit nauhasaappaat, savuinen moderni keiju-look (vitsi miten tykkään esiin kammatuista korvista!! Ei tosin taida toimia yhtä hyvin livenä…) ja poltettu oranssi tehostevärinä.

Tekstiä kirjoittaessa heräsi kuitenkin yksi kysymys. Missä ovat suomalaiset suunnittelijat? Ruotsalaisia on nyt nähty high-fashion päädesignereina ennenkin. Paulo Melim Anderssonin lisäksi ainakin Lars Nilsson, joka on johtanut Nina Riccin muotitaloa. Suomalaisista en tiedä ketään, joka olisi päässyt (tai halunnut) tuolle tasolle. Mistähän se voi johtua? Vai enkö vain ole kuullut heistä?

Old stuff