Sain jo aikapäiviä sitten haasteen plokikisukamultani Finskiltä. On vaan ollut niin kamalan kiirettä koko ajan, kun on pitänyt jahdata kaikkia kärpäsiä, vahtia naapureitten touhuja, kaadella kukkamaljakoita ja pitää huolta riittävästä loikoilusta, etten millään ole kerinnyt koneelle. Mutta tänään sitten – ja oikein juhlan kunniaksi – päätin tassutella viisaat aatokseni tänne ihasteltavaksi.

Ja ettei tärkein unohtuisi: tänään on 3-vuotissyntymäpäiväni! Saa onnitella!! MIAU!

Koko nimesi?

Sunshine on oikea nimeni, mutta kaikki hoomanit sanoo vaan kissa tai kisu.

Harrastus, jota ihmisesi eivät täysin ymmärrä?

Ei ne kyllä tunnu ymmärtävän oikein minkään hauskan päälle. Joskus ne kyllä jahtaa sisään eksyneitä amppareita mun kanssa, mutta muuten saan ihan yksin huolehtia huonekalujen raapimisesta, tavaroiden tiputtelusta ja muusta hauskasta. Aika haka oon kyllä ompeluhommissa. Usein annan Mintun olla vähän mukana auttamassa, kun se niin kovasti haluaa.

Mikä saa sinut pörhistymään niskavilloista hännän päähän?

Tykkään pörhistyä ihan kamalan hurjan pelottavan näköisesti milloin mistäkin syystä. Esimerkiksi näkökentässä vilahtavat paljaat hoomin-nilkat on just hyvä syy pörhistellä oikein perusteellisesti.

Viimeisin tihutyösi ja saatiinko sen jälkiä koskaan korjattua?

Vai viimeisin… Tämä oli aika paha. Sekasorron ja karvastuksen aiheuttaminen Mintun meikkihyllyllä ja vaatekaapissa ei kai ole varsinaisesti tihutyö, vaan ihan normihommaa.

Saattaisin ehkä mainita tässä ne muutamat kaatamani ja maahan tiputtamani maljakot, pöydälle unohtuneet vesilasit ja iittalan Kivi-tuikut, mutta mitä sitä tuommoisia muistelemaan. Sitäpaitsi Mintun ilme, kun se herää yöllä pikkutunneilla maahan sirpaleiksi kolahtavan kukkamaljakon ääneen, on niin huikaiseva, että sillä taitaa sittenkin olla aika hauskaa myös. Ainakin se näyttelee hampaitaan pikkuisen saamaan tyyliin kuin silloin, kun sillä on kivaa…

Oudoin hellittelynimi, jolla sinua kutsutaan?

No hei, ihan niitä kaikkein järkyimpiä (elikkä lällyimpiä!) en tosiaankaan aio paljastaa. Peetu sanoo kyllä joskus mua kattilaks. Siis luulisi, että tyyppi, joka laittaa ruokaa melkein joka päivä, erottaisi, mikä on kissa ja mikä on kattila!

Mitä tekisit, jos kohtaisit vieraan kissan?

Kyllähän tuolla meidän pihalla näyttää jotain kissoja kuljeskelevan. Minun maailmassani olen The One And Only Cat Master of the Universe, enkä juuri muista piittaa.

Lempiruokasi?

TONNIKALA!! Olen aika kranttu. En suostu popsimaan purkkiruokia, mössöjä tai pahan makuisia nappuloita. Tonnikalaa menisi sen sijaan monta purkkia päivässä. Omnomnomnomnom….

Pidätkö valokuvattavana olemisesta?

No en todellakaan!! Tykkään kyllä tunkea viiksekästä karvanenääni kameran ja kuvattavien asioiden väliin varsinkin, jos kysymyksessä on päivän asun tai muun tärkeän blogijutun kuvaus. On aivan karmivaa, kun hoomanit sitten nappaavatkin mut ihan esiintymään kuvassa. En tykkää yhtään!

Mikä on rasittavinta mitä ihmisesi tekevät?

No tuon kameran kanssa heilumisen lisäksi on tosi rasittavaa, kun ne koko ajan komentaa kissa, ei saa pureskella kukkia tai kissa, ei saa raapia huonekaluja. Ja sit ne haluaa koko ajan lääppiä ja pussailla ja lässyttää…

Lempiloikoilupaikkasi?

Oi, loikoilu on lempipuuhaani! Erittäin vaikea valita lempparipaikkaa, mutta sanon kuiteskin, että Peetun sängyllä, lakanan alla on ihan parasta!

Mitä piirteitä arvostat ihmisessä?

Masun rapsutuskyky tulee ihan ensimmäisenä mieleeni ja säännöllisestä nappulahuollosta huolehtiminen. Tykkäisin kyllä kovasti, jos joku viitsisi heitellä hiirulaista jahdattavaksi vähän useammin ja kaivaisi sohvan alle jumittuneet super-pallot esiin. Mutta ei kai sitä kaikkea voi vaatia hoomaneiltakaan.

Mikä on suhteesi ulkoiluun?

Ulkoilu on ihan jees, jos sitä saa tehdä omalla partsilla. Minttu tosin saa ihan järkkyjä sätkyjä, kun ihan pikkiriikkisenkään yritän laajentaa maailmankuvaani parvekkeen kaiteen yli kurkistellen.

Silloin joskus pienempänä Karkki vei mua aika usein valjaissa käymään Suuressa Maailmassa. Jotenkin tuo sama piha, joka parvekkeelta käsin näyttää niin mukavalta, olikin yhtäkkiä ihan järkyttävän pelottava paikka. En tykännyt yhtään! Tassut hikoillen hinkusin aina kotiin. Onneksi nuo ovat nyt lopettaneet moiset hullutukset ja saan ihan rauhassa poukkoilla omalla rakkaalla reviirilläni.

Tämä on muuten yksi lempparikuvistani! Jotenkin tässä on kuvaaja onnistunut vangitsemaan sekä älykkyyttä säihkyvän katseeni, elegantit valkoiset viiksikarvani sekä pehmoisena kiiltelevän turkkini yhteen ja samaan kuvaan. Masterpiece, vaikka itse sanonkin! 

Mitä mieltä olet viiksekkäistä tytöistä?

Eli itsestäni!? Olen mielestäni hiukean fiksu otus ja muutenkin ihana. Lisäksi olen maailman paras kämppis ja loistavan hyvää seuraa. Vähintään.

Mikä on suosikkiötökkäsi?

Kaikki ötökät ovat vähintäänkin kiinnostavia. Jahtailen partsilla amppareita, mutta Minttu ei tykkää siitä yhtään. Suosikkiötökkäni taitaa olla kärpänen, vaikka kyllä muutkin toimii, kunhan vain ei ole liian isoja.

Miten saat parhaiten tahtosi läpi?

Hmmm. Nyt en oikein ymmärtänyt kysymystä.. Minun tahtoni on laki, joten ei tule kysymykseenkään, ettenkö saisi sitä läpi. Saman kysymyksen voisi esittää Mintulle tai Peetulle. Kyllä hekin joskus saavat tahtonsa läpi. Ainakin annan heidän hetken aikaa ymmärtää niin!

Erityistaitosi?

Olen tosi näppärä juomaan vettä suoraan hanasta! Teidän pitäisi kuulkaa nähdä, miten hienosti asennan tassuni lavuaarin reunoille ja litkin kylmää vettä hanasta. Pitäisi vielä opetella avaamaan hana itse, niin saisin aina halutessani juoda juoksevaa vettä ällön kupissa seisoneen veden sijaan.

Perhetaustasi? 

Kissaperheessäni minulla oli yksi sisko ja yksi veli kissaäidin lisäksi. Äitini oli todellinen arkajalka ja varmaan siksi säntään itsekin automaattisesti sängyn alle turvaan aina, kun jotain liian jännää tapahtuu. Onneksi Minttu ja Peetu tulivat hakemaan mut tänne ja osaksi uutta perhettäni. Elikkä nykyään perheeseeni kuuluu hooman-äiti ja kaksi hooman-siskoa.

Puuh – kylläpäs on kovvoo hommoo tää plokkaaminen! Taidanpa käydä lipomassa ruokakupista viimeiset synttäri-tonnikalat ja kaivautua sitten Peetun sängyn lakanan alle vähän huilimaan.

Nakkaan tietty haasteen kaikille plokikisuille napattavaksi!

MIAU!

Sunshine 

Viimeisellä The Artist Way -viikolla vahvistetaan uskoa omaan itseen, omiin voimiin ja uskallusta tehdä juuri niitä itsestä hyvältä tuntuvia päätöksiä.

Kerrataan kuitenkin ensin, miten viime viikko meni.

Aamusivut

Monenako päivänä kirjoitit? Jos et kirjoittanut joka päivä, miksi et? Miltä kirjoittaminen tuntui? Onko sivujen kirjoittamisesta tullut jo pysyvä aamurutiini?

Tämän viikon aamusivut tuli kirjoitettua joka päivä. Tuntuu, että normaaleihin rutiineihin kirjoittaminen solahtaa jo ilman erityistä miettimistä. Sen sijaan pienikin muutos – yökyläilevät ystävät, matkat – rutiineissa ja heti sivut unohtuvat. No, ehkä sitä arjessa tulee sitten työstettyä niitä reissussa kerättyjä vaikutelmia myös…

Taiteilijatreffit

Piditkö taiteilijatreffit tällä viikolla? Mitä teit? Oletko päättänyt järkätä itsellesi treffejä jatkossakin?

Yritän todella pitää kiinni taiteilijatreffien ideasta jatkossakin. En ole kovin hyvä varaamaan aikaa vain itselleni, aina kun on jokin velvollisuus suorittamatta. Tällä viikolla skippasin siivoukset ja pyykkäämiset yhtenä aurinkoisena päivänä (niitä nyt ei ole muutenkaan ollut mitenkään liikaa…) ja painuin laiturille ottamaan aurinkoa. Mukaan pakkasin kaikki kevään ihanat muotilehdet, joita olen ehtinyt vain pikaisesti selailla. Oli tosi kivaa. Hassua, miten noin pienestäkin voi tulla sellainen olo, että olisi oikein hurvitellut!

ITSELUOTTAMUS

Sana “itseluottamus” tuo mieleen monenlaisia assosiaatioita. Itselleni ensimmäinen mielikuva on ihmisestä, joka ottaa tilaa, uskaltaa olla esillä ja sanoo mielipiteensä varmasti ja kovaan ääneen. Ei siis välttämättä mikään yksiselitteisesti positiivinen mielikuva.

Kuitenkin, kun miettii tarkemmin, voi hoksata, että itseluottamus tarkoittaa nimenomaan luottamusta omaan itseen. Kirjaimellisesti. Että luottaa itseensä, omien valintojensa hyvyyteen ja omaan tapaansa olla olemassa – sillä on hyvin vähän tekemistä kovaäänisen, sterotyyppisesti “hyvän itseluottamuksen” omaavan ihmisen kanssa. 

LUOTTAMUS

Itseluottamuksen lähtökohta on luottamus.

Oikeastaan koko tämä kolmen kuukauden “kurssi” on tähdännyt siihen, että opittaisiin kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Mikä tuntuu hyvältä, mikä tuottaa iloa, mikä antaa voimaa – kaikkien näiden pitäisi pikkuhiljaa alkaa selkiintyä. Ja jos ei, tärkeimmät työkalut sen selvittämiseen on sitkeä aamusivujen kirjoittaminen (niin puisevalta kuin se välillä tuntuisikin) ja vähintään viikottain toteutettavat taiteilijatreffit. (Taiteilijatreffeillä ei muuten aina tarvitse olla kivaa. Omista toiveistaan oppii hyvin paljon myös silloin, kun suunnittelee jotain ja sitten huomaa, ettei se ollutkaan yhtään hauskaa.)

Nyt pitäisi oppia luottamaan siihen, että sisäinen ääni on oikeassa.

TEHTÄVIÄ

Kirjoita ylös kaikki mahdolliset asiat, jotka pelottavat, kauhistuttavat, aiheuttavat ahdistusta tai tuntuvat muuten vain epämukavilta, kun ajattelet elämääsi tästä hetkestä eteenpäin.

Kirjoita ylös kaikki “pakokeinosi”, huonot tai lähestulkoon pakkomielteiset tavat, aikarosvot, jotka estävät sinua toteuttamasta itseäsi tai vievät aikaasi silloin, kun oikeastaan olit suunnitellut tekeväsi jotain muuta. Mitä hyötyä tai etua näistä on sinulle? Kirjoita ylös.

MIELIKUVITUS JA RUTIINIT

Aikaisemmin onkin jo puhuttu liikunnan merkityksestä. Tai siis tarkemmin sanottuna liikunnan merkityksestä henkisessä kasvussa. The Artist Way -kirjan mukaan rutiininomaisilla konkreettisilla tehtävillä, käsitöillä, kukkien istuttamisella, perunoiden pesemisellä jne. on samankaltainen vaikutus aivoihin. Eikä tässä nyt tarkoiteta mitään sellaista, että voit sitten antaa itsellesi “hyvä ihminen” -pisteitä. Ihan niinkuin liikunnankin kohdalla, suorittaminen on sivuseikka, tärkeintä on itse tekeminen.

Kirjan ohje on, että aina, kun tuntuu, että on jumahtanut paikoilleen, pitäisi tehdä jotain konkreettista käsillään. Sen ei ole pakko olla mitään hyödyllistä, mutta mielellään sellaista, mikä tuottaa ainakin itselle iloa. Rutiininomaisen tekemisen sivutuotteena aivot saavat kontaktin alitajuntaan ja olo on vähintään virkistynyt. Usein ratkaisu ongelmaan pulpahtaa mieleen siinä samalla.

Tämä on vähän off the record, mutta tuli juuri mieleen, että Peetun murkkuikä oli about ziljoona kertaa rauhallisempi kuin sisarensa. Ehkä osasyy siihen on se, että juuri noiden vuosien aikana Peetu leipoi leipää neljä-viisi kertaa viikossa. Leipätaikinan vaivaaminen käsin on aivan varmasti auttanut teinin anger managementissä…

TEHTÄVIÄ

Korjaa jotain konkreettista. Parsi sukan kantapää, paikkaa pyöränkumi, liimaa kasaan särkynyt maljakko, maalaa kolhiintunut keittiön ovi…

 Hanki itsellesi kaunis purkki. Nimeä purkki “Jumala-purkiksi” tai “Kaikkivaltias-purkiksi” tai mikä nyt tuntuukin itsestäsi luonnikkaimmalta. Kirjoita pienille lapuille kaikki huolet, murheet, toiveet, haaveet, pelot ja halut – ja säilö ne purkkiin. Aina, kun asiat alkavat huolettaa ja viedä energiaa, voi ajatella, että ne on jumalan/kaikkivaltiaan/”joku muu, mikä” huomassa ja selviävät aikanaan!

Tsemppiä viimeiselle The Artist Way -viikolle! Muistetaan pitää hauskaa ja uskoa itseemme!! 

Ensi tiistaina vielä yhteenveto, viimeiset ohjeet jatkoa varten ja kokemuksia näiden kolmen kuukauden ajalta.

Viimeisimmässä esittelyssä olleessa Peetun asussa näkyi neidon ylioppilaslahjaksi saama kaunis, vähän tatuoinnin näköinen kaulakoru. Korusta tuli jonkun verran kyselyitä, joten tässä vähän tarkempaa esittelyä.

 Ihana koru on ranskalaisen Batucada-merkin valmistama ja sekä valmistus että materiaalit ovat täysin ekologisia. Kumimainen koru on kestävää ja kevyttä. Käytössä se muotoutuu ihanasti lämpimän ihon vaikutuksesta ja laskeutuu siitä syystä kauniisti kantajasta riippumatta.

 Batucadan valikoimista löytyy kaulakorujen lisäksi rannekoruja, korviksia, nilkkakoruja ja vaikka mitä ihanaa! Erityisesti ranne- ja nilkkakorut näyttävät vielä enemmän tatuoinnelta kuin tuo kaulakoru.

Yritin etsiä, löytyisikö Batucadalle jälleenmyyjää Suomesta. Ainakaan kotisivujen mukaan sellaista ei ole, mutta toisaalta – eipä sieltä listalta löydy tukholmalaista DesignTorgetiakaan ja sieltä kuulemma tuo Peetun lahjakoru on hankittu. DesignTorgetin verkkokaupassa on näköjään myynnissä pari eri mallia kaulakorusta ja rannekorusta. Vaikuttaa siltä, että toimittavat myös Suomeen (osoitekentässä voi valita “Finland”), mutta mitään tarkempaa infoa siitä ei sivustolta valitettavasti löydy…

Työaamu. Mikäs tässä. 🙂

Yksi Tukholman ehdottomasti parhaimmista edullisen hintaluokan ravintoloista on kasvisravintola Hermans. Aivan mielettömän ihanalla paikalla Södermalmilla sijaitseva ruokapaikka vakuuttaa tarjoilullaan vannoutuneen lihansyöjänkin.

Hermansin tunnelma on mutkaton ja iloinen. Ruokaan suhtaudutaan kunnianhimoisesti ja rakkaudella. Raaka-aineet ovat ekologisia ja lähituotettuja – mikäli vain mahdollista. Mausteita tuotetaan itse srilankalaiselta toimittajalta. Juuri mausteissa ja runsaassa yrttien käytössä taitaakin piillä Hermansin supermaukkaan ruuan salaisuus. Kaikki on hyvin maustettua, tulisien ja mehevien ruokalajien lisäksi tarjolla on kuitenkin aina myös lempeämpiä makuja.

Hermansilla ei ole lainkaan á la cartea, vaan ruuat haetaan itse buffetista. Joka päivä on kaksi “kattausta”. Lounasbuffet tarjoillaan klo 11 – 15 ja illallisbuffet klo 15 – 21.

Paikka on tosi suosittu, joten pöytäväraus kannattaa tehdä (puh. +46 8-643 94 80), mikäli haluaa istumaan sisälle tai säältä suojaan verrannalle. 150 paikkainen terassikin täyttyy helposti varsinkin lämpiminä kesäpäivinä. Rinteeseen sijoitettu tunnelmallinen terassi tarjoaa huikaisevan näköalan Gamla Staniin ja satamaan. Halutessaan iltaa voi viettää vaikkapa loikoilemalla riippukeinussa ja fiilistelemällä kaunista Tukholmaa.

Buffetissa on yleensä aina jokin maa- tai maanosateema. Viimeksi, kun kävimme siellä syömässä, teemana oli Meksiko. Niiin hyvää!!

Aika iso osa buffetin antimista sopii myös vegaaneille. Kannattaa kysyä tarkemmin auttavaiselta ja reippaalta henkilökunnalta. Aivan järkyn ihanan näköiset, paikan päällä itse valmistetut jälkiruokapiirakat, -kakkuset ja muut leivonnaiset ovat kaikki vegaanisia. Ainoa ongelma on se, että yleensä pääruuan jälkeen on niin täynnä, että jälkkärit jäävät syömättä…

Sanoinko jo, että näköalat Hermansista ovat ihan mielettömät!? Jo pelkästään maiseman vuoksi kannattaa tuolla pistäytyä – vaikka sitten vain kaffella!