Pistämätön shoppailuvinkki Tukholmassa lähipäivinä oleskeleville!
Malmskillnadsgatan 42 löytyy täältä – eli aivan keskustasta.
Pistämätön shoppailuvinkki Tukholmassa lähipäivinä oleskeleville!
Malmskillnadsgatan 42 löytyy täältä – eli aivan keskustasta.
Unohdin ihan täysin vouhkata täällä blogissa yhtä vuoden tärkeimmistä merkkipäivistä! Viime torstaina oli vihdoin taas kevätpäiväntasaus – eli pitkä pimeä kausi on taas hetkeksi takana. Nyt voi hengittää hiukan kevyemmin ja antaa valon virrata sisuskaluihin asti. Ihanaa!
Kissakin on ollut ihan sekopäisenä. Täysin tolkkutomia säntäilykohtauksia se saa kyllä muulloinkin, mutta nyt tuntuu, että eläinparka on ihan riehaantunut keväästä, valosta ja pihapuissa sirkuttavista pikkulinnuista. Viisivuotias kissaneiti käyttäytyy kuin pahanteossa oleva pikkupentu.
Kissanpennuista puheen ollen – olen onnistunut hankkimaan pahanlaatuisen kissavauvakuumeen. Tekisi ihan älyttömästi mieleni hankkia Sunshinelle kaveri…. Toisaalta yritän puhua järkeä itselleni, että miksi ihmeessä pitäisi olla kaksi kissaa – eikö yksi ole ihan tarpeeksi? Eikä ole ollenkaan sanottu, että Sunshine edes ilahtuisi mitenkään, jos tänne sen reviirille ilmestyisi toinen mouruaja. Mutta sitten toisaalta. Olisihan niistä sitten seuraa toisilleen, kun olen pitkät päivät töissä. Ja kyllä kaksi kissaa menee siinä kuin yksikin – eikö? Yritän nyt pitää pääni kylmänä ja harkita vielä. Mutta olisihan se niin ihana…
Peetu läksi tänään päivällä käymään kylillä tapaamassa kaveriaan. Ulkoilutukseen päätyi pari viimeviikolla kotiutunutta hankintaa: Marc by Marc Jacobsin pikkulaukku ja H&M:n valkoiset kangaskengät. Puuteriset pastellisävyt sopivat sunnuntaiseen kevätkeliin aivan täydellisesti ja tummat sävyt antavat kontrastia ja raamittavat kokonaisuuden.
Laukkua Peetu kuolasi Shopbopissa vaikka miten pitkään. Lopulta positiivisten perustelujen määrä kasvoi niin pitkäksi, että tilaus lähti vetämään. Kaksivärinen pinkki-ruskea nahkalaukku on juuri sopivan kokoinen kaupunkihengailuun ja suloiset sävyt piristävät asun kuin asun.
Juuri näin sopivasti kevätinspiraation iskiessä treenihermoon keskitytään täälläkin hankkimaan monipuolisesti hyvää oloa. Olen mukana Indiedaysin Motivaation Maaliskuu -kampanjassa. Mahtava kaarti bloggareita on laittanut parhaat vinkkinsä jakoon – tsekkaa kaikki täältä teemasivulta ja inspiroidu sinäkin (niin minäkin!).
Itse pääsin kertomaan parhaat vinkkini itselleni rakkaan juoksuharrastuksen aloittamiseen.
Juokseminen on yksi hienoimmista liikuntaharrastuksia, mitä voi olla! Sen aloittaminen ei vaadi suuria investointeja, fitness-klubien jäsenyyksiä eikä mahotonta kama-arsenaalia. Lenkkeily sopii aivan jokaiselle perusterveelle ihmiselle ja sitä voi harrastaa käytännöllisesti katsoen ihan missä tahansa. Ulkopuolisen silmin ehkä varsin yksipuoliselta näyttävä liikunta hoitaa kroppaa yllättävänkin monipuolisesti – ja mikä parasta – tuloksien näkymistä ei tarvitse odotella kuukausikausia. Jo muutaman viikon suht säännöllisen harjoittelun jälkeen huomaa aivan selvää edistystä.
Helppoudesta huolimatta alkuun pääseminen voi olla hankalaa. Entisenä lenkkeilynvihaajana tiedän erinomaisen hyvin, miltä aloittaminen tuntuu. Itseasiassa olin jossain vaiheessa aivan vakuuttunut, että juokseminen ei kertakaikkiaan sovi minulle. Onneksi entisen naapurini esimerkistä innostuin kiskomaan juoksutossut jalkaan ja kannustavilla neuvoillaan pääsin ensimmäisten kynnysten yli. Ennenkuin tajusinkaan, olin aivan koukussa.
Mintun vinkit menestyksekkääseen juoksuharrastuksen aloittamiseen.
1. Hanki kunnon tossut.
Lenkkeilyn ei tarvitse olla välineurheilua, mutta tossujen kohdalla ei kannata pihistellä. Varaa kunnolla aikaa, kun lähdet ostoksille. Käytä hyväksesi urheilukaupan myyjän ammattitaitoa (jos sitä ei löydy, mene muualle). Perusidea on se, että tossu ei saa puristaa, mutta sen pitää tukea. Varpaiden eteen tulisi jäädä noin sentin verran tyhjää (itselläni reilu 1,5 cm on ihan must), että jalka pääsee liikkumaan ilman, että varpaat tulee kipeiksi.
Itse olen tykännyt kaikkein eniten Asics Gel-Kayano -tossuista. Nämä ihanat vihreä-neon-oranssi -versiot ovat jo ties kuinka monennet samanlaiset. Joitain muitakin merkkejä olen kokeillut, yleensä enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä. Monet enemmän juoksevat tykkäävät myös Asics Nimbus -tossuista ja tiedän useammankin vannoutuneen Asics-käyttäjän hankkineen toisiksi tossuiksi adidaksen Boostit.
Muuten varusteiksi käy mukavat, ei-tiellä-liuhuvat urheiluun sopivat vaatteet. Naisille suosittelen myös kunnollisten tukevien urheiluliivien hankintaa. Ja tietty, jos inspiraation kannalta ajatellaan, muutamat kivat treenivetimet saattavat olla juuri se juttu, joiden avulla päästään alkua pidemmälle.
2. Aloita rauhallisesti.
Ja nyt tarkoitan ihan oikeasti rauhallisesti. Rapakuntoisen juoksulenkki on todennäköisesti pääosin kävelyä ja keskinkertaiskuntoisenkin, joka on kenties harrastanut ihan muunlaisia lajeja, kannattaa ekoilla kerroilla tyytyä hölköttelemään sauvakävelevien mummojen kanssa samaan tahtiin.
Pointti on se, että muutamilla ensimmäisillä lenkeillä kroppa, nivelet ja pääkoppa totutetaan uuteen liikuntamuotoon. Kukaan ei lähde toistamiseen juoksemaan, jos tuloksena on vain kipeät polvet, kolottavat lonkat ja tunne, että ei musta ole mihinkään. Vanha, kasarikoululaisille tolkutettu PPP-sääntö (Pitää Pystyä Puhumaan) on ihan hyvä pitää mielessä noin 2/3 aikaa lenkistä alkuaikoina. 1/3 lenkistä voidaan omistaa kevyehkölle puuskutukselle.
3. Harjoittele säännöllisesti.
Säännöllisyys on kaiken a&o. Enkä nyt tosiaankaan sano tätä sillä kireä-jumppamaikka-äänellä, vain kiusatakseni ja kasatakseni paineita ja huonoa omaatuntua väliin jääneistä lenkkikerroista. Ei, säännöllinen harjoittelu on tärkeää siksi, koska sillä tavoin pääsee paljon nopeammin kiinni kaikesta siitä kivasta, mitä juokseminen tarjoaa. Henki kulkee, jalat tottelee, ajatukset kirkastuu, kiukku häviää ja aurinko alkaa paistaa. I promise!! Ja kaikki tämä tulee jo ihan muutaman kerran jälkeen, jos vain jaksaa lenkkeillä säännöllisesti. Harvoin juoksevat joutuvat kärsimään ikuisesti “ensimmäisen lenkin” tuskista – ja sitä kohtaloa en toivo kenellekään.
Sopiva tahti aloittelijalle on mielestäni noin 2 – 3 alle tunnin lenkkiä viikossa. Kuinka pitkälle tuossa ajassa ehtii, riippuu paljon lähtökunnosta. Rapakuntoinen pääsee hyvään alkuun vaihtelemalla 5 minuutin juoksupätkiä ja 5 minuutin kävelypätkiä. Vähitellen kävelyn osuutta voi pikkuhiljaa vähentää ja lisätä hölköttelyä.
Ja sitten pitää sanoa vielä se, että jokainen askel on askel eteenpäin! Jos tällä viikolla ei kertakaikkiaan ehdi kahta kertaa lenkille niin mene sitten kerran. Ei kannata jättää sitä yhtä kertaa menemättä sillä verukkeella, kun ei kuitenkaan ehdi harjoitella suositusten mukaan.
4. Aseta tavoitteita.
Itse suosin monen eri aikavälin tavoitteita. Jokaisen lenkin kohdalla kannattaa esimerkiksi ajatella, että lyhentää kävelyjaksoja, pidentää juoksupätkiä, vaikka vain yhden katulyhtyjen välin verran. Tänään yksi lyhtyjen väli lisää, huomenna kaksi, sunnuntaina jo koko kadunpätkä.
Erilaisia juoksutapahtumia alkaa olla jo niin paljon, että jokaiselle luulisi löytyvän omanlaisensa häppeningi. Niin nörtiltä kuin se kuullostaakin, suosittelen lämpimästi laittamaan sopivan ajan päähän tavoitteeksi sopivan haasteellisesta juoksutapahtumasta selviytymisen. En tiedä ketään niin kyynistä ihmistä, joka ei olisi kokenut valtavaa voittamisen iloa saadessaan tapahtumamitalin kouraansa ja tapahtumapaidan niskaansa maaliintulon kunniaksi. Kyllä voitto maistuu niin makealta, vaikka voitettujen listalla ei olisi kuin oma entinen minä.
5. Hanki lenkkikaveri.
Itse olen tyypillinen suomalainen yksinpuurtaja, joka ei yleensä paljon seuraa kaipaa, mutta voin kertoa, että aika monta lenkkiä olisi “siirtynyt huomiselle”, jos en olisi sopinut treffejä juoksukaverin kanssa. Hauskinta yhdessä lenkkeily on silloin, kun tavoitteet ja kunto on kutakuinkin samoilla linjoilla. Mäkitreeniä gasellina vetävä superhyperkunnossa oleva kaveri voi olla jollekulle suuri inspiraation lähde ja toisaalta maratoonille treenaava saattaa hyvinkin haluta välillä vetää hitaita lenkkejä, mutta periaatteessa suht samat lähtökohdat ja tavoitteet on aika hyvä juttu. Eikä toisaalta ole pahitteeksi, jos lenkkikaveri osaa muutaman huonon blondivitsin pahimpia ylämäkiä keventämään.
Teknisistä lenkkikavereista en oikein osaa sanoa mitään. Nyt olen pikkuhiljaa opetellut kuuntelemaan musiikkia juostessa, mutta oikeastaan se toimii itselläni vain, kun juoksen juoksumatolla. Ulkona haluan kuulla, mitä tapahtuu. Erittäin monet vannovat sykemittarin nimeen. Olen yrittänyt parikin kertaa opetella sen käyttöä, mutta tuon tyyppiset tilastot eivät voisi itseäni vähempää kiinnostaa, joten motivaatiomerkityskin on täysi nolla. Samaan sarjaan taitaa kuulua erilaiset juoksuappit. Jos on vähänkään siihen suuntaan kallellaan, että haluaa dataa omista treeneistään, kannattaa noita ehdottomasti kokeilla. Niin monet niistä tuntuu kovasti tykkäävän, että minä taidan olla se outo poikkeus, kun en moisista välitä.
6. Pidä huolta korsetista äläkä skippaa venyttelyä.
Vatsalihakset ja selkälihakset ovat juostessa kovilla. Niiden tehtävänä on pitää kroppa ryhdissä treenin aikana. Jos korsetti ei anna tarpeeksi tukea, ryhti menee helposti lysyyn vähän samaan tapaan kuin istuisi huonosti tuolilla. Varsinkin lenkin puolivälin jälkeen, kun jo alkaa vähän muutenkin väsyttää, vatsalihasten tiukkana pitäminen voi unohtua ja lopputuloksena on kipeä selkä. Ja tähän se klassinen: Terv. nimim. “kokemusta on”. Ikävä kyllä.
Nykyään yritän tehdä ihan jokaisen lenkin jälkeen vähän vatsoja ja selkää. Muutama punnerruskin saattaa väliin lipsahtaa. Onhan se kesätoppikausi taas tuloillaan.
Aivan totaalinen must lenkin jälkeen on jalkojen venyttely. Muutama yksinkertainen liike isoimmille lihasryhmille: reisille, pohkeille ja persmukselle, antaa hyvän olon ja nopeuttaa palautumista.
7. Muista pitää hauskaa!
Ei kannata juosta veren maku suussa, jos ei erityisesti nauti juuri siitä. Jos treenaus tuntuu hauskalta, sen tekeminen ei tunnu pakkopullalta. Aluksi tuo vaatii ehkä vähän asennetta (vinkki: katso itseäsi silmiin peilistä, hymyile ja sano pirteällä äänellä ääneen: “juokseminen on kivaa”), mutta kyllä se siitä. Nyt kun aloittaa, sitä ehtii juhannukseen mennessä koukkuuntua jo niin totaalisesti endorfiineihin ja runners’ high:in, että entistä aikaa tuskin muistaa.
Ja alkutaipaleelle vielä yksi muistutus: lenkkeilyn vaikein hetki on ehdottomasti se, kun pitäisi solmia lenkkitossujen nauhat. Sitten kun se on tehty, loppu sujuu jo ihan omalla painollaan.
Mielestäni on aivan mielettömän hienoa ja siistiä, että Peetu käyttää, on käyttänyt jo vuosikausia, nahkatakkia, jonka ompelin itselleni aikoinaan ammattikoulun pukuompelulinjaa käydessäni! Pidin sitä aikoinaan itsekin varmasti pari-kolme vuotta aina, kun oli rotsikelit, mutta nyt tuo aikoja sitten valmistunut luomukseni on ollut Peetun jakamattoman rakkauden kohde vähintään viimeiset viisi vuotta. Olin takintekohetkellä itseasiassa tismalleen saman ikäinen kuin armas lapsukaiseni on nyt. Aika hassu juttu, kun oikein alkaa ajatella.
Enemmän kuin nahkatakin ennalta-aavistamatonta elinkaarta olen kyllä tänään miettinyt vahvojen naisesikuvien merkitystä. Karkki kyseli joskus yläasteaikoina, että mistä löytäisi itselleen fiksun ja menestyneen naisen esikuvaksi. Muistelen, että taisin ehdottaa Hilary Clintonia (vaikka Madonna tuli varmastikin ensimmäisenä mieleen…), enemmänkin paremman puutteessa kuin että olisin varsinaisesti ollut ehdottomasti sitä mieltä. Silloin ei tullut mieleen suomalainen tasa-arvotaistelija, kirjailija, ajattelija, mielipidevaikuttaja, sanomalehtimies ja kauppias, tamperelaissyntyinen Minna Canth.
Tänään on Suomessa ollut liputuspäivä, käsittääkseni edelleenkin ainoa naiselle omistettu. Minna Canth on ehdottomasti liputuspäivänsä ansainnut ja ehdottomasti loogista on myös se, että samanaikaisesti vietetään tasa-arvon päivää. Toivoisin, että tasa-arvosta puhuttaessa sitä ajateltaisiin laajemmin kuin vain sukupuolten välisenä kysymyksenä. Vaikka Minna Canth olikin tulisieluinen naisasianainen, jonka ansiosta mm. yliopiston ovet avautuivat muillekin kuin vain miehille, näki hän tasa-arvon ja tasavertaisuuden myös laajemmin, yhteiskuntaluokkiin ja -rakenteisiin liittyvänä asiana.
Toinen asia, mikä on tänään askarruttanut on se, että titiVITUNtyy -blogin kirjoittaja on selvinnyt!
En ole aivan täysin vakuuttunut siitä, että olisinko halunnut salaisuuden paljastuvan. Bloggari-Reino alkoi olla jo niin kokonainen hahmo, että on suoraan sanottuna pikkuisen antikliimaksi saada tietää totuus. Vaikka siis JuFo “JuFo III” Peltomaa onkin varmasti livenä fiksu ja cool tyyppi. Eikä nyt voi täysin kieltää sitäkään, että kyllähän vanhan Raptori-fanin sydän vähän hypähti, että no niin tietty…
Kaikki muistot ei kyllä ehkä kestä ihan samalla tavoin päivänpaisteeseen retuuttamista. Flunssassa kuumeisena kärvistelevä Peetu on aivan kysymysmerkkinä ja pyörittää ihmeissään silmiään, kun yritän selittää, että Raptori ja Oi Beibi oli aikoinaan tosi hauska ja uudenlainen ja very hilarious. Kieltämättä ihmettelen vähän itsekin.
Peetu on tosiaan tänään kipeänä – eikä näitä tämän postauksen kuvia muutenkaan olisi voinut tänään ottaa. Eilen oli vielä kuivaa ja kylmänkirpeää, tänään aamulla tuntui kevyet tennarit ihan järkevältä vaihtoehdolta, mutta puoliltapäivin alkoi sellainen räntäsade, ettei mitään rajaa. Täytyy tunnustaa, että kotimatkalla tuli melkein itku, kun alijäähtyneet jalkarätit läiskähteli pitkin naamaa.
Viikonloppuna tuskailtiin, kun joku on “unohtanut” joulukuusen raadon partsille. Mihin ihmeeseen sen nyt heivaisi ja kun aurinkoinen terassi- (lue: parveke-) kausikin oli juuri alkamassa? Samalla hiukan salaa hihiteltiin somea kansoittaville kuville takatalvessa kärvistevästä Suomesta. Ei olisi pitänyt, sillä iskihän se takatalvi tännekin. Tietenkin. Olisihan se nyt käytännössä täysi mahdottomuus, että jo maaliskuun puolessa välissä päästäisiin nauttimaan täydestä keväästä. No, lumi ei onneksi jäänyt maahan mitenkään kiusaksi asti ja nyt saadaan taas nauttia kuivasta asfaltista.
Maaliskuu on jotenkin hassu kuukausi vuodenaikojen välissä. Ei oikein enää kunnon talvea, mutta ei vielä kevättäkään. Pienellä vaivalla pääsisi helposti vielä viettämään mukavaa lumiriehapäivää, mutta mielessään sitä mallailee jo sandaaleja päivän asukokonaisuuksiin. Onneksi kuun alkupuolella on edes Karkin synttärit – muuten koko maaliskuu tuntuisi täysin turhanaikaiselta välivaiheelta.
Välivaihevuodenajat ja -kelit ovat tunnetusti varsinaisia pukeutumisinspiraation murhaajia. Heleät värit tuntuvat hyvältä luuytimessä, kun sattuu paisteinen ja lämmin päivä. Näinä takatalvihenkisinä puoliharmaina sitä taas yrittää tasapainoilla jossain talventumman ja keväänkepeän välimaastossa.
Farkut on täkäläisen office-pukeutumisen peruspilari oli sesonki mikä hyvänsä. Varsinkin keskitummat ovat siitä hyvät, että niiden kanssa ei tarvitse juuri vuodenaikoja katsella. Tänään oli aikas iisi toimistopäivä muuten. Suurin osa tiimiäni on Suomessa koulutuksessa, joten mitään erityisiä kokouksia tai muuta muodollisempaa outfittia vaativaa ei ollut ohjelmassa.
Tuumasin, että reteä violetti tiikeripaita on tänään just hyvä. Tiikerin vihreät muovitimangisydämet matsaavat hienosti Glitteriltä saatuihin asennekorviksiin.
