Author: Minna Paakkulainen

Viime perjantai meni tosiaan täkäläistä Elle-gaalaa suorana lähetyksenä netistä vahdatessa. Ihana ja inspiroiva tapahtuma kokonaisuudessaan – se täytyy sanoa! En voi uskoa, että sen ainokaisen kerran, kun sain kutsun tapahtumaan, en päässyt paikalle. Silloinen joululomareissuni Tampereelle oli sen verran pitkä, että en ollut ehtinyt kotiutua ennen tammikuista ruotsalaisen Ellen gaalaa. Sittemmin kutsuja ei ole kuulunut, joten tapahtumasta inspiroituminen on tapahtunut interwebsin välityksellä.
Mutta meneehän se näinkin ja erona suuren maailman red carpet -kuviin, näistä voi todella ihan konkreettisesti hakea inspiraatiota omaan pukeutumiseensa.
Elle Galan mukaan kaksi trendiä on yli muiden. Ensinnäkin keltainen väri ja toisekseen housupuvut (siis “puku”-puvut naisilla).
Dagmar sisters
House of Dagmarin upeat ja menestyvät perustajasisarukset voisivat olla ainoat pukeutumisesikuvat, jotka tarvitsen. Aikuiset, coolit, tyylikkäät naiset, jotka pukeutuvat mielenkiintoisesti mutta pelleilemättä. Mustaa, valkoista, housupukuja ja maltillisia korkoja – siinä on hyvä lähtökohta.
diana-orving-1-950x535
Ihana Diana Orving valittiin vuoden suunnittelijaksi. Ei yllätä yhtään, mutta nyt kyllä hiukan harmittaa, että ainokainen omistamani Diana Orving -mekko alkaa kyllä vedellä jo viimesiään.
Fahrman sisters
Hehkeät Fahrmanin sisarukset. Sofin keltainen mekko saa aikas monta trendikkyyspistettä: väri, röyhelöt, vino leikkaus ja paljaat olkapäät. Itse aion kopioida ainakin mekon perusmallin – ja ehkä myös värin. 🙂
Hanna Stefansson - Ida S
Ida Sjöstedt on suosikkisuunnittelijani, se ei ole mikään salaisuus. Tässä yksi monista Elle Galan punaiselle matolle päätyneistä luomuksista. Mekon malli on melkein jopa konservatiivinen ollakseen Ida Sjöstedt, mutta vetoketjumainen pääntie ja guipure-pitsimäinen kangas tekee kokonaisuudesta ihanan näyttävän, juhlavan mutta silti edgyn,
Stylein puku
Olen ajatellut, että vielä jonain päivänä menen jonkun blogitapahtuman punaisen maton valokuvausseinälle valkoisessa housupuvussa. Juuri nyt tuntuu siltä, että ihan lähitulevaisuudessa näin ei tule käymään, mutta kenties vielä joskus. On vaikea kuvitella, mikä olisi tyylikkäämpi vaihtoehto kuin valkoinen puku, jos mekkoon pukeutuminen ei kiinnosta. Kuvassa keskellä valkoinen housupuku Styleinin mallistosta.
Kuvat: Elle.se

Unelmavalmennus

  • Miltä tuntuisi voida todella hyvin omissa nahoissaan?
  • Miltä tuntuisi olla tyytyväinen itseensä, elämäntilanteeseensa ja arkipäivän puitteisiin?
  • Miltä tuntuisi viihtyä elämässään, ihmissuhteissaan, arjessaan?
  • Miltä tuntuisi, jos voisi toteuttaa itseään niin, että jokaikinen hetki tuntuisi toistaan arvokkaammalta?
  • Miltä tuntuisi olla paras mahdollinen versio omasta itsestään?

En missään tapauksessa ole tyytymätön elämääni – päinvastoin. Kun alan miettiä, että “mitä jos…” ja “jos pistäisiki kaiken…” en pääse ajatuksen alkupäätä pidemmälle, kun tajuan olevani varsin tyytyväinen enkä oikeastaan halua muuttaa asioita kovinkaan paljon.
Vaikka en varsinaisesti ole tyytymätön, en voi väitttää, että olisin täydellisesti sinut itseni kanssa. Olen yrittänyt elää viisauden “tee enemmän sitä, mistä nautit” -periaatteen mukaisesti, mutta jostain syystä akvarellit lojuvat laatikon pohjalla ja lenkki kutsuu korkeintaan kerran viikossa. Lisäksi en ole ollenkaan saletti, että olisin edelleenkään täysin varma, että kuka se “minä” on, joksi haluaisin tulla.
Itsensäetsimispostaukset ei ole täällä Go 4 it vol. 2:ssa mitään uutta. Ensimmäinen vähän järjestelmällisempi ohjelma oli The Artist Way – muita hyvinvointiin liittyviä pohdintoja on aika liuta niitäkin.
Olin jo suunnitellut, että aloitan The Artist Wayn uudelleen alusta nyt vuoden vaihteessa, mutta sitten sain yhteydenoton Unelma Itsestä -nettivalmennuksesta ja minua pyydettiin mukaan testaamaan palvelua. Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä heidän kanssaan.
Unelmavalmennus 2
Neljä kuukautta kestävän valmennuksen aikana käydään läpi kaikki elämän osa-alueet ja rakennetaan kuva elämästä juuri sellaisena kuin sen haluaa.
Olen käytännössä havainnut, että visualisoidut tavoitteet toteutuvat suorastaan hämmentävän usein. Ei ehkä ihan tismalleen siinä muodossa kuin oli ajatellut, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Tästä syystä vanha klisee “ole varovainen, mitä toivot, sillä se saattaa toteutua” ei ole ollenkaan mikään vitsi.
Oman elämän laittaminen suurennuslasin alle, risukasojen karsiminen ja auringonpaisteen lisääminen on seuraavan neljän kuukauden tavoitteeni. Unelma Itsestä -valmennus toimii toivottavasti kompassin tavoin. Entisenä partiolaisena ja puolihyvänä suunnistajana tiedän, että kartta ei aina riitä – tarvitaan myös jotain, joka osoittaa, miten päin sitä karttaa pitää pitää kädessä ja mitä kautta kulkea, että määränpäähän pääsee mahdollisimman vähien mutkien kautta. Kompassia on hyvä käyttää suunnan tarkistamiseen, vaikka kartta olisi miten tarkka.
Unelmavalmennus 3
Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Muistikirjafania ilahduttaa valmennuksen työkirja – tuskin maltan odottaa, että pääsen täyttelemään sivuja.
Täysin konkreettisia tavoitteita en valmennukselle vielä ole asettanut. Neljä kuukautta on onneksi niin pitkä aika, että siinä ehtii tehdä jo monenlaisia muutoksia, joilla on hyvät mahdollisuudet jäädä pysyviksi. Kolme kuukautta on kuulemma se aika, kun aivoilta menee oppia uusia toimintatapoja ja ottaa ne osaksi rutiineja.
Olen kuitenkin tosi iloinen siitä, että Unelma Itsestä -valmennus ei ole vain henkistä sisäisien voimavarojen metsästystä ja toteemieläimien palvontaa. Neljän kuukauden aikana tsempataan myös hyvin konkreettisten asioiden kuten treenauksen ja syömisten kanssa. Erittäin hyvä ainakin just minulle, sillä vaikka miten tutkiskelisin omia henkisiä vahvuuksiani, en ole milloinkaan voinut niin hyvin kuin silloin, kun myös fysiikka oli kunnossa.
Tavoitteeni ei kuitenkaan missään tapauksessa ole mikään laihdutuskuuri. Haluan tuntea oloni voimakkaaksi, energiseksi ja kimmoisaksi – eikä sen saavuttamiseen riitä pelkkä postiivinen ajattelu. Toisaalta olen myös ollut joskus aikoinaan ihan älyttömän hyvässä kunnossa ja hoikka kuin mikä, mutta olo on silti ollut kauheampi ja mustempi kuin koskaan. Eli tiedän ihan hyvin, että pelkkä  kropan piiskaaminen ei ole mikään ratkaisu.
Tavoitteenani on siis vain voida hyvin – tai ainakin paremmin. Toisaalta en kiistä, ettenkö ilahtuisi, jos voisin vielä käyttää muutamaakin vaatekaapin perukoille hautautunutta, pieneksi jäänyttä ihanaa mekkoa. Mutta jos näin tapahtuu, se olkoon kaiken muun sivutuote.
Unelmavalmennus
Unelma Itsestä -valmennus alkaa aika tasan tarkkaan viikon päästä. Sain luvan tarjota kaikille lukijoilleni – 20% alennusta tuosta nettivalmennuksesta. Eli jos siellä nyt joku on jo todennut, että uuden vuoden lupausten pitäminen on paljon kovempi homma kuin mitä tuli ajatelleeksi ja että olisipa hirmu kiva, jos saisi vähän tukea matkallaan kohti parasta mahdollista versiota omasta itsestään, koodilla “Minttu20” saa 20 % alennuksen Unelma Itsestä -valmennuksesta.
Neljä kuukautta ei ole niin kovin pitkä aika, mutta itse ainakin odotan ihan malttamattomana, mitä muutoksia pystyn saamaan aikaiseksi jo kesään mennessä!
Aion raportoida säännöllisesti valmennuksen etenemisestä, mutta jos nyt joku haluaa lähteä samantien mukaan, Minttu20 -koodilla saa 20 % alennuksen. Alennuskoodi on voimassa 23.1. asti

 
IMG_0691
Hei!
Mitenkäs siellä teillä on perjantai-ilta sujunut? Tai ylipäätään perjantai, tänäänhän on kuuluisa pahan onnenpäivä, perjantai ja 13. Toivottavasti mitään pahempaa kuin omalle kohdalleni osunut paikallisjunaliikenteen pysähdys ei ole sattunut kenellekään.
Täytyy tunnustaa, että jumahdin heti töistä tulon ja iltaruuan jälkeen niinkin jännittävän lähetyksen, kuin tänään illalla olevan ruotsalaisen Ellen vuotuisen gaalan livetaltiointia vahtaamaan. Siis tapahtuma itsessään on mielestäni supermielenkiintoinen, mutta ennen varsinaista ohjelmaa olevat livepätkät on aina vähän sådär, vaikka haastateltavat olisivat ketä tahansa. Nyt justiinsa siellä on menossa ohjelma-osuus, joten suosittelen klikkaamaan tänne, jos haluat vähän svenne-fashion-viihdettä perjantai-iltaasi.
Boss aurinkolasit
Tässä samalla ajattelin esitellä itselleni joululahjaksi hankkimani ihanat aurinkolasit. Sesongin arskoihin ajateltu budjetti oli noin puolet noiden hinnasta, mutta kun lasit istahtavat aivan täydellisesti nenälle, tuntuvat ja näyttävät hyvältä – niin mitä siinä nyt sitten enää voi tehdä?
Hetken nikottelin, mutta olen kyllä niin tyytyväinen, että en päätynyt mihinkään puolivillaiseen semi-hyvään vaihtoehtoon. Niinkuin makutuomarina ollut Tinni sanoi – nyt voin rauhoittua ja olla hetkeen hankkimatta uusia aurinkolaseja.
Samalla esittelyssä myös joululahjaksi saamani taivaallisen ihana ja täydellisen vihreä pashmina-huivi. Se on peräisin Peetun Intian reissulta ja tulee aivan varmasti olemaan mukana ziljoonissa päivän asu -kuvissa tästä eteenpäin. Käytössä se on varmasti vielä useammin, koska toimistollamme ei ihanan AC-ilmaston takia voi käytännössä milloinkaan olla ilman jotain vetoa eristävää vaatekappaletta.
IMG_0692
Boss aurinkolasit
Lasien jujuna on linssin alapuolelta “löysäksi” jäävä kehys. Eihän se käytössä mitenkään paljoa näy, mutta tykkään huomattavasti enemmän tällaisista pienistä hauskoista yksityiskohdista kuin esmes päällekäyvistä kimalluskoristeista tai yltiöisoista logoista.
Nyt vaan tarvittaisiin vähän jostain sitä auringonpaistetta!
Boss aurinkolasit
Pidemmittä puheitta: ihanaa perjantai-iltaa kaikille! Itse jatkan tässä Elle-gaalan live-lähetyksen katsomista!
(Tässä kirjoitusvirheitä korjaillessani julistivat vuoden suunnittelijan ja se on fantastisen ihana Diana Orving!! <3)

Makuuhuoneen lamppu
Ikuisuusprojektilta tuntuva makuuhuoneremppani on pyörähtänyt taas yhden askeleen eteenpäin. Karkin muuttokuorma rullasi vuodenvaihteessa Karlskronaan ja siinä samalla säilytyksessä – eli minulla käytössä ollut – sänky. Sain siis vihdoin hankittua oman vuoteen. Nyt voin alkaa hahmotella seuraavia projekteja, mm. sängyn päätyyn suunnittelemaani tauluhässäkkää.
Kevättunnelmissani otin käyttöön H&M:ltä hankkimani kukkalakanat. Ei sitä Mintusta näköjään saa hillittyä minimalistia, vaikka yrittäisi. Olen ihan fiiliksissäni akvarellimaisesta kuosista! Tosin välillä kyllä silmä väsyy kaikkeen kirjavuuteen, mutta sitten voi pedata jotain vähän hillitympää vuodevaatetta.
Sängyn ostin IKEAsta ja olen nyt muutamien erinomaisesti nukuttujen öiden jälkeen aivan supertyytyväinen hankintaani. Olihan kokoonpanossa aikamoinen ährääminen, mutta ihan hyvin se onnistui, vaikka itsekseni puuhailin.
Makuuhuoneen lamppu
Seuraavaksi ajattelin hankkia lempparihuoneeseeni kattolampun. Nyt siellä roikkuu Peetun aikoinaan huoneeseensa itselleen ostama valaisin. Se on mielestäni ihan okei, mutta jotenkin ei niin makuuhuonemainen kuin toivoisin. Lisäksi Peetu on ilmoittanut, että aikoo konfiskeerata omaisuutensa ihan lähiaikoina, joten siksikin pitäisi pikapuoliin keksiä, että millaisen lampun kattoon haluaisin.
(BTW. Toivottavasti silmiänne ei aivan valtavasti kirvele meidän huikean upea maalausjälki. Ei oikein keksitty, miten katonrajasta saisi siistin – eikä siihen hätään löytynyt mitään kätsyä Youtube-tutoriaaliakaan. Minkäs sille voi, kun hyvää yrittää tehdä, mutta priimaa pukkaa… he, he).
makuuhuoneen-lamppu-3
Ihan alunperin ajattelin, että haluaisin kattoon tuollaisen suuren hehkulampun, jossa ei ole mitään varjostinta. Vaaleanvihreä Muuto E27 oli jo ostoskorissa, mutta sitten en ollutkaan ihan varma, onko se nyt se, mitä toivon. Olen sisustushankintojen kanssa vähän sellainen, että kaiken pitäisi kestää aikaa ja miellyttää silmää pitkään. Haluan, että kaikki kodin elementit asettuvat taloksi ja osaksi elämääni pidemmäksi aikaa. Tekstiilejä voin muutella, mutta haluan, että perusasiat pysyvät. Jatkuvuus tuntuu turvalliselta.
Hehkulamppulampun ongelma on ensinnäkin se, että en lopulta koe olevani ihan niin pelkistetyn tyylin ystävä. Tavallaan siinä viehättää tietty rouheus – en nimittäin myöskään halua mitään romantiikkaa tihkuvaa makkaria, vaikka nuo juuri tällä hetkellä käytössä olevat kukkalakanat vähän siihen suuntaan vihjailisivatkin. Toisekseen varjostimeton design on ollut nyt muutaman vuoden niin trendijuttu, että pelkään parin vuoden päästä tuntevani, että lamppu on niiiin 2015.
makuuhuoneen-lamppu-4
Koska alkuperäinen suunnitelma on romutettu, olen ihan pihalla siitä, että millaisen lampun haluaisin. Meillä on hiukan perinteistä korkeammat huoneet, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa. Makkarini ei myöskään ole mitenkään valtavan suuri, joten mitään ihan valtavan kokoista lamppua en ajatellut harkita.
Toisaalta mieleni tekisi ihan hurjasti näyttävää kristallikruunua, mutta siihen tarvittaisiin kyllä vähän toisenlaiset puitteet. Jotain modernia tai hassua voisin harkita – tai sitten jos löytyisi joku sopiva vintage-tyylinen lamppu.
Keräsin muutamia mielestäni kivoja inspiraatiokuvia makuuhuoneiden kattolampuista. Samalla voisikin sitten miettiä, että jatkanko valitsemallani linjalla, enkä laita ikkunaan lainkaan verhoja, vai pitäisikö sitä sitten kuitenkin harkita jonkinlaisen näkösuojan hankkimista. Ihan vain jo pelkästään naapurisopua ajatellen. 😀
makuuhuoneen-lamppu-5 makuuhuoneen-lamppu-6 makuuhuoneen-lamppu-7 makuuhuoneen-lamppu-8
 
Inspiraatiokuvat: ElleDecoration, lamppukuva: Designtorget

Juuri, kun on selvitty täkäläisestä juhlasesongista Linnan juhlineen, Nobel gaaloineen, pikkujouluineen ja uuden vuoden bileineen, alkaa suuren maailman award season. Rakastan seurata kaikkia häppeningejä, tsekkailla pukuja ja tyylejä – mutta yleensä yritän hiukan rajoittaa, että en nyt ihan jokaista kissanristiäistä toisi tänne blogiin ruodittavaksi.
Golden Globe Awards on ollut harvemmin listallani, mutta nyt, kun jo toista päivää plärään kuvia ja katselen tapahtumasta löytyviä videoita, tuumasin, että eihän tätä nyt voi jättää tähän. Saan sitten samalla hyvän syyn laittaa tänne myös Meryl Streepin fiksun, terävän ja koskettavan puheen – jos nyt joku ei sitä ole vielä nähnyt.
Mutta ihan ensiksi pukusuosikkini!
1-reese-witherspoon-versace
En ole välttämättä mikään vannoutunut Reese Witherspoon fani, vaikka useimmista leffasuorituksistaan tykkäänkin ja pukeutuminenkin osuu varsin usein ihan suht kohdilleen. Versacen sensuellin veistoksellinen kanariankeltainen juhlapuku yhdistettynä eleganttiin stailaukseen on kuitenkin ihan omaa luokkaansa vaalean näyttelijän päällä. Vaikka hiusten tyyli onkin melko moderni tulee kokonaisuudesta elävästi Hollywoodin kulta-aikojen fiilikset.
 
2-amy-adams-tom-ford
Amy Adams Tom Fordin pintaa nuolevassa mustankiiltävässä paljettiunelmassa. Vahva ja tyylikäs kokonaisuus! Tässä myös näkee selvästi, miten pienillä asioilla on suuri merkitys. Jos paljetit olisivat perinteisen pyöreitä neliskanttisten sijaa, olisi yleisilme aivan toinen; huomattavasti vähemmän hienostunut.
 
3-evan-rachel-wood-altuzarra
Olen niin kertakaikkiaan heikkona tyylikkäisiin smokki-asuihin naisten päällä Golden Globe Awardsin kaltaisissa juhlissa!
Evan Rachel Wood näyttää todella upealta Altuzarran puvussa – ja vielä enemmän ihastuin, kun kuulin hänen kommenttinsa pukuvalintaan:

“I love dresses. I’m not trying to protest dresses. But I want to make sure that young girls and women know they aren’t requirement and that you don’t have to wear one if you don’t want to. Just be yourself, because your worth is more than that.” 

 
4-natalie-portman-prada
Taitaa olla jotain kevätfiiliksiä Mintun korvien välissä, kun tässä tulee jo toinen keltainen mekko tällä listalla. Melko pitkällä raskaana oleva Natalie Portman oli valinnut upean Jackie-tribuuttityylisen empire-linjaisen luomuksen Pradalta.
Näin tuosta myös kuvia sivusta – ja silloin mekko oli mielestäni vieläkin enemmän edukseen, mutta en nyt sitten enää löytänyt mistään sellaista tänne. Seesteisen tyylikäs kokonaisuus on toki noinkin.
 
5-emma-stone-valentino
Emma Stone on vakivieras näköjään tekemilläni “best of” -listoilla, mutta ei voi mitään. Valentinon hennon puuteripinkki, hopeisin tähtikirjailuin koristeltu silkkisifonkipuku on aivan mieletön. Stailaus, hiukset ja koko kokonaisuus täydentää ihanaa keijukaisprinsessamaista lookia ilman, että se olisi missään kohtaa liian ällömakea tai hempeä.
Varsinkin videoita katsellessa tulee sellainen olo, niinkuin tosi monilla olisi awardseissa aika kivaa. Ihmisistä oli hauska nähdä kollegoitaan ja tietynlainen melkein jopa vapautuneisuus kuultaa läpi.
Siitä innostuneena halusin jakaa myös suloisimman pariskunnan pystin, joka tiukan kilpailun jälkeen menee Blake Livelylle ja Ryan Reynoldsille! Oikeastaan olisi pitänyt jakaa kaksi ykkössijaa, sillä jo kolme vuosikymmentä yhdessä olleet Kurt Russel ja Goldie Hawn ovat kyllä kanssa niin ihku Hollywood-pariskunta.
6-blake-lively-ryan-reynolds
Ja sitten se puhe:

I say no more.
 
Kuvat: Popsugar

Old stuff