Hyvillä ja helposti toteutettavilla ohjeilla onnistuu tumpelompikin! Olen siitä elävä todiste, sillä vaikka olen aivan onneton värkkäämään minkäänlaisia kampauksia, onnistuin saamaan aikaiseksi varsin säällisen nutturan taannoin Guldknappen gaalaan.
Simppeli up-do ei tosiaankaan ole mitään kampaamotasoa – ainakaan Mintun toteuttamana – mutta sen verran sain kehuja, että ajattelin laittaa ohjeet jakoon!
Voin myös paljastaa, että en harjoitellut kampauksen tekoa kertaakaan. Ensimmäinen toteutus tapahtui samalla kameran itselaukaisuasetuksista huolehtien ja objektiivin edessä loikkien. Samalla nutturalla juhlittiin gaalat menestyksekkäästi! Ei voi olla kovin vaikeaa, jos näillä reunaehdoilla onnistuu. Haha!
Kävin samana päivänä kampaajalla värjäämässä tyvikasvua ja pyysin kampaajaa föönaamaan hiukset suoriksi. Se auttaa kovasti elegantin lopputuloksen saavuttamisessa. Tosin ajattelin kyllä kokeilla samaa mallia myös normaaliin söherökiharaan kuontalooni. Ilme on varmasti vähän toinen…
Kampaus sopii puolipitkille ja pitkille hiuksille. Ihan lyhyet eivät nutturalle taivu, mutta hiusten ei tarvitse kuitenkaan olla tuollainen ylikasvanut kuontalo kuin itselläni.
Varmuusvälineiksi tarvitaan kaksi “näkymätöntä” silikonilenksua ja epälukuinen määrä hengettömiä.
GULDKNAPPEN UP-DO How to:
1. Jaa hiukset kolmeen about yhtäsuureen osioon.
2. Kiinnitä keskimmäinen osio silikonikumilenksulla
3. Palmikoi keskimmäinen osio löysähkösti ja kiinnitä häntä silikonilenksulla.
4. Nuttura asettuu kauniimmin, jos palmikko on vähän löysä. Sitä kannattaa siis tässä vaiheessa mahdollisesti vielä vähän löystyttää.
5. Kierrä palmikko itsensä ympäri kerälle (ei tarvitse olla tiukka) ja kiinnitä hengettömillä.
6. Ota sivuosio ja kierrä se sileästi palmikkonyytin ympäri alakautta. Itselläni häntä teki kaksi kieppiä, mutta tosiaan siis lyhyemmilläkin hiuksilla saa tosi kauniin lopputuloksen!
7. Kiinnitä sivuosio hengettömillä palmikkonyyttiin
8. Toista kohdat 6. ja 7. toisen sivuosion kanssa
9. Suihki lopuksi ankarasti hyvää hiuslakkaa. Jos et ole säästellyt hengettömien kanssa, nuttura kestää vauhdikkaammankin sheikkaamisen. Tosin yksi tämän mallin eduista on se, että se myös “hajoaa” ihan elegantisti. Muutamat irronneet hiussuortuvat sopivat kokonaisuuteen ainakin omasta mielestäni aivan mainiosti.
14 Comments
Aivan ihana kampaus! Ehdottomasti otan itsellenikin kopiointiin ja toteutukseen. On niin usein hukassa, mitä uutta keksisi tehdä hiuksilleen. Näitä elämän vaikeita asioita 😀
No just niin! Sulla vaan on usein jotain hirmu haasteellisen oloisia palmikkohommia, etten uskalla edes ryhtyä testaamaan… 😀
WAU! Kiitos vinkistä, “vaikuttaa” helpolta, totuus voi olla toinen, kun alan itse vääntämään. Mikähän siinä on, että parturi-kampaajan koulutuksella oma tukka on aina vaikein? Oma tukkakin on suht samanpituinen, niin hauska kokeilla tuleeko mitään tuonne päin. 😀
Kantsii oikeasti testata! Ja tosiaan – tuossa kuvasarjassa on ikuistettuna se tasan ensimmäinen kerta, kun kampausta kokeilin. 🙂
Aivan ihana kampaus, harmi että omat hiukset on sen verran ohuet että tulis aika säälittävä nuttura jos alkais tollasta väkertään… ellei sitten tee kuivashampoon avullas sellasta sotkusta hippiversioo 🙂 Ja mä tosiaan luulin että olit teetättänyt kampauksenkin kampaajalla, eli todella hyvännäköinen lopputulos! 🙂
Kuivashampoota tai hiuspuuteria vähäsen ja sitten toteutat tuon sellaisena “löysänä” versiona. Siitä voi tulla vaikka miten hieno!
Aivan upea, ja jestas, niin on kyllä hiuksesi – kateellisena täällä katselen 😉 Itse olen aivan tumpelo hiusten kanssa, ja vaikka tuo kyllä näillä ohjeilla näyttää super helpolta, onnistuisin varmaan siitäkin saamaan jotain ihan muuta kuin mitä piti 🙂 Silti, pakkohan tätä on kokeilla!
Voi kiitti Korundi! Olen aivan varma, että tuo malli sopii aivan tosi hyvin sun kauniisiin hiuksiin!
Kaunista kaunista! Kiitos vinkistä, tällaisia “helppoja” kampauksia kaivataan, tulee oltua aivan liian laiska & kädetön aivan liian usein, ja helposti jättää vaan tukan auki. Mut mun mielestä juhla-asun kanssa pitää ehdottomasti olla kampaus, missä tukka on kiinni. Eikä nyt puhuta mistään paniikkiponnarista 😉 Minttu oot yhtä ihana kuin kouluaikoina! 🙂
Kiitti hurjasti Kiisi! Yritän kanssa aina keksiä jotain helppoa, joka näyttäisi kuitenkin jotenkin fiksulta… Ei kai sitä silti lasketa fuskaamiseksi?? 😀
Ihan loistovinkki! Lähdin skeptisenä liikenteeseen koska oma kuontaloni huomattavasti lyhyempi. Kiva tuli silti! Tällaisia ohjeita on hyvä olla plakkarissa mahdollisimman paljon 🙂
Ihanaa, että tykkäsit! 🙂
Kiitos hiusvinkistä, mä olen surkea hiustenlaittaja vaikka hiuksistani saisinkin kauniita nutturoita ym.. Pitää kokeilla tuota 🙂
Suosittelen lämpimästi! Tuo on tosi helppo tehdä! 🙂