Month: April 2020

Yllättävän hillitysti markkinoijat ovat vilautelleet koronakorttia nyt poikkeusajan mainoskommunikaatiossaan. Ehkä hyväkin niin, koska liika näppäryys helposti kolahtaa omaan nilkkaan. Yksi, mitä mielestäni kuitenkin pitäisi nyt kovasti mainostaa, on käsivoiteet.
Jos seuraa tarkasti yleisiä ohjeita, niin käsiähän pitäisi olla pesemässä ja desinfioimassa aivan jokaikisessä välissä. Eikä mitään pikkulurautusta hyväksytä, kunnon jynssäystä sen pitää olla, saippualla, ja pitkään. Kahteen kertaan kun laulaa mielessään “paljon onnea vaan”, ollaan aikas hyvissä.
Ei siis tarvitse olla mikään kuivatassu, että moinen alkaa käydä ihon päälle. Kuivat ja karheat kädet on ensinnäkin ikävän tuntuiset, mutta vallitsevassa tilanteessa jopa vaaralliset. Todella kuivat ja rohtuneet kädet menevät helposti pienille haavaumille ja niistähän sitten kaikenlaiset pöpöt saattavat päästä pujahtamaan elimistöön. Eli pesemisen lisäksi on tärkeää muistaa myös rasvata käsiä!

Olen kyllä muutenkin käsivoiteiden suurkuluttaja, mutta nyt tilanne on eskaloitunut dramaattisesti. Tässä kolme suosikkiani tällä hetkellä – kaikki vähän erilaisia keskenään, mutta juurikin täydellisiä tarkoitukseensa.
Dr. Organic Hand & Nail Balm on todella runsasta ja ravitsevaa, mutta silti se imeytyy yllättävän helposti. Fanitan muutenkin argan-öljyä kaikessa mahdollisessa – jossain vaiheessa käytin pelkästään sitä yövoiteena kasvoillani. Käsirasvassa se ravitsee ja hellii koetuksella olevaa ihoa erinomaisesti. Dr. Organicin voiteen ihana lempeästi mausteinen tuoksu tulee raaka-aineista.
Käytän tuota pääasiassa yövoiteena, vaikka se kyllä imeytyy sen verran hyvin, että kävisi myös päiväkäyttöön. Aina silloin tällöin hellin käpäliäni levittämällä yöksi oikein tuhdin kerroksen voidetta ja päälle ohuet puuvillahaskat.

Käsilaukkuun kaivoin Lumenen vuoden takaisesta joulukalenterista tulleen Muumi-teemaisen käsivoiteen. Täytyy kyllä sanoa, että tuoksussa on jotain outoa kukkaishajua, josta en niin kovasti välitä, mutta koostumus tien päällä käytettävään voiteeseen aivan täydellinen. Tuo oli jäänyt vähän hyljeksittynä laatikon pohjalle, kun vierastin Muumi-kuosia, kunnes testattuani totesin sen olevan supernopeasti imeytyvää ja silti yllättävän tehokasta. Tuoksukin onneksi hälvenee nopeasti.
Olisi mielenkiintoista tietää, onkohan esmes Lumenella nyt myynnissä oleva Lähde käsivoide samantyyppistä koostumukseltaan. Tuo pikkuputkilo ei nimittäin kovin kauaa kestä, joten pitäisi tässä pikapuoliin löytää sille korvaava ohuehko, mutta tehokas on the run -voide

Burt’s Bees Hand Salve on uudehko suosikki. Se poikkeaa edellisistä siinä mielessä, että se ei ole niinkään voide vaan koostumukseltaan kiinteä salva. Aluksi ajattelin, että eihän tuota voi mitenkään käyttää kuin yöllä, koska se on niin todella rasvaista.
Hetken harjoiteltuani opin levittämään salvaa ohuesti kuin huulirasvaa – ja pääosin vain käsien selkäpuolelle. Toimii aivan täydellisesti – ja nykyään Burt’s Bees salva on vakiovarustus tietokoneeni vieressä. Ohut hoitava ja suojaava kalvo pysyy niin hyvin, että ne kerrat, kun käsiä ei tarvitse pestä koronavirushuolellisesti – vain vaan virauttaa vedellä – salvaa ei tarvitse välttämättä edes lisätä.

Näiden kolmen lisäksi haluan mainita kaksi kestosuosikkiani. Ensinnäkin Weledan Skin Food on todellinen klassikko ja pelastanut allekirjoittaneen tassut satoja kertoja. Koostumukseltaan se on varsin runsas ja siksi se on ollut käytössä lähinnä käsien yövoiteena ja voiteena, jota voi laittaa, kun viettää Netflix-maratonia – eli ei tarvi käyttää käsiä (toimii jossain määrin myös sipsien napostelua hillitsevänä toimenpiteenä).
Toimistolla käytössäni on yleensä Neutrogenan Norwegian Formula Hand Cream – joko tuo perinteinen tai olomuodoltaan hiukan runsaampi hajustamaton versio. Sekään ei ole ihan niitä maailman nopeimmin imeytyviä ja keveimpiä käsivoiteita, mutta ohuemmat ei itselleni toimiston kuivassa sisäilmassa riitä.

Tärkeintä on kuitenkin muistaa sinnikkäästi pestä käsiä – sekä pitää huolta jynssäämisen vuoksi koetuksella olevasta ihosta.
Helposti sitä jää jumittamaan aina samoihin tuotteisiin, joten jos siellä on jotain hyväksi havaittuja luottotuotteita niin laittakaa ihmeessä vinkkiä tuohon alas! Erityisesti kiinnostaisi nyt löytää ohuehko, mutta tehokas, ja supernopeasti imeytyvä käsilaukkukäsivoide tuon Muumi-voiteen tilalle (sitä samaa ei siis ainakaan heti näkynyt olevan Lumenen nettikaupassa).


Kiirastorstai-iltaa!
Mitenkäs siellä voidaan? Toivottavasti pärjäilette vallitsevan tilanteen kanssa. Juuri hetki sitten puhuttiin Karkin kanssa, miten meillekin, joilla periaatteessa kaikki on hyvin eikä mitään suurta pelkoa sen paremmin terveyden kuin taloudenkaan suhteen, elämä juuri nyt on jotenkin ihan älyttömän väsyttävää. Koko tilanne vie niin paljon energiaa, että vaikka itse nyt “säästän” melkein kaksi tuntia päivässä pois jääneissä työmatkoissa, olen iltaisin aivan kertakaikkiaan puhki.
Nyt on erityisen tärkeää muistaa tasapaino – johon kuuluu myös lepääminen (muistutus meille suorittajille!) ja itsestä huolehtiminen. Siitä muistuttaa myös eilinen täysikuu vaa’an tähtimerkissä. Kaiken selviytymisen keskellä pitää elämästä löytyä myös kauneutta ja inspiraatiota.
Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit kertovat tulevasta pääsiäisestä. Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Rutiili vuorikristalli
Erityinen vuorikristallin olomuoto, jossa kirkkaan kristallin sisällä näkyy puikulamaisia mustia turmaliinihiukkasia. Se tasapainottaa ihmissuhteita ja auttaa harmonian löytämisessä parisuhteeseen. Rutiili vuorikristalli tukee ongelmanratkaisua siten, että ongelman ydin, perimmäinen syy löytyy. Sen avulla voi myös halutessaan herättää ja stimuloida intohimoa liittyen niin työhön, tehtäviin, ihmisiin tai mihin vain voiman haluaakaan kohdistaa – samoin kuin seksualiteettiä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.

1. XV – Paholainen
Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Nyt pääsiäisenä onkin kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus. 
Vinkki pääsiäiseksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta. Kortti sisältää myös varoituksen myrkyllisistä ihmissuhteista tai elämäntavoista. Ehkä kantsii tsekata, miten sillä alueella menee, arvioida tilanne rehellisesti ja tehdä tarvittavat toimenpiteet.
2. Maljojen 2 – Rakkaus
Lempeyttä, lämpöä ja tunteiden vastavuoroisuutta näyttäisi olevan pääsiäisen ohjelmassa. Elämän rytmi tuntuu olevan tasapainossa ja kaipaat lähinnä turvallisuuden tunnetta ennemmin kuin sykettä nostattavia seikkailuja – mikä onkin erityisen hyvä nyt, kun seikkailujen tulee olla lähipiiriin sovellettavia. Uskalla antautua ehdoitta rakkaudelle ilman pelkoa, että tämä olisi nyt jotain koronakriisin aiheuttamaa ja vailla todellisuuspohjaa.
Vinkki pääsiäiseksi: Rakkaus ei kiellä eikä tuomitse, rakkaus ei vaadi vastapalveluksia edes verhottuna näennäiseen vastavuoroisuuden valepukuun. Pyri elämään joka hetki tiedostaen sekä muistaen, että maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä roihuava parantava rakkauden tuli voi palaa niin kumppanien kuin ystävienkin välillä, mutta toivottavasti myös kaikkien meidän sisällä, kunnioittaen minuuden eri puolia. Erityisesti näin erityisten olosuhteiden vallitessa, kortti korostaa rakkautta, lempeyttä ja sallivuutta omaa itseä kohtaan.
3. XVIII – Kuu
Voi olla että pääsiäisestä tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat – ehkä karanteeni ja sosiaalisen hässäkän taukoaminen on antanut tilaa kipukohtien ilmaantumiseen. Mutta nyt on kuitenkin viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.
Vinkki pääsiäiseksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Eristäytymistilanne voi myös turhaankin kärjistää ajatuksia. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!
No kylläpäs nyt tuli pääsiäiseksi isoja kortteja! Itselleni nostin kolmosen, eli suuren arkanan kuun. Se on yksi tarot-pakan haasteellisimmista korteista, mutta toisaalta sopii tilanteeseeni ihan täydellisesti. Onneksi ympärilläni on ihmisiä, joihin voin luottaa ja joiden kanssa voin vatvoa hankalampiakin asioita kuin pieleen menneitä Tinder-deittejä.
Mukavaa ja rauhallista pääsiäistä! Stay safe!!


Aikamoista menoa tämä elämä! Vaikka oikeasti siitä ei ole kuin vähän reilu pari viikkoa, kun elettiin vielä sellaista melko entisen kaltaista elämää. Silti tuntuu, että omassa päässä – itselläni ainakin – ajantaju on jo nyt asettunut aika vahvasti ennen ja jälkeen korona asentoon.
Tuli mieleeni, miten kiinalaisen uuden vuoden kohdilla käytännössä kaikki seuraamani astrologit julistivat, että nyt alkaa täysin uusi 7 – 15 vuotta kestävä ajanjakso. Jotenkin siinä vaiheessa ajattelin, että ehkä ihmiskunta herää pelastamaan maapalloa tai jotain. Mielikuvitukseni ei todellakaan riittänyt maalailemaan mitään näin kattavaa, kaikkia konkreettisesti koskettavaa muutosta.
Karanteeniaika – itse valittu tai määrätty – on pitkittyessään monella tavalla hankalaa. Tällä hetkellä lisäksi kommunikointi on erityisen haasteellista Merkuriuksen ja Neptunuksen kohdistuessa Kalojen tähtimerkkiin. Kannattaa siis yrittää chillata ja olla tarttumatta ihan jokaiseen huolimattomasti aseteltuun sanavalintaan, vaikka sekä sapelia että marttyyrinviittaa olisikin tarjolla.
Mutta katsotaanpas myös, mitä kortit kertovat tulevasta karanteeniviikonlopusta. Uusille lukijoille tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä kalsiitti
Auttaa vapautumaan vanhoista hyödyttömistä tavoista ja kaavoihinkangistumisesta. Auttaa pitämään puoliaan (sopii hyvin myös lapsille!) ja tasapainottaa mieltä. Auttaa avaamaan tilanteita ja suhteita, joissa kokee tulevansa toistuvasti aliarvostetuksi ja väärinymmärretyksi. Edistää tasa-arvoa.
Fluoriitti
Tyynnyttää mieltä ja suojelee negatiiviselta energialta. Se vaikuttaa myönteisesti ajatteluprosessiin ja kehittää kykyä ymmärtää uusia ulottuvuuksia sekä auttaa keskittymään. Fluoriitti auttaa järjestämään ja käsittelemään informaatiota. Lisäksi tasapainottaa stressaavissa tilanteissa. Helpottaa keskittymistä sekä uusien asioiden oppimista ja omaksumista.
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

1. Maljojen 10 – Täyttymys
Vain muutos on pysyvää sanotaan – ja kun suhtautuu luottavaisesti elämään ja tulevaisuuteen, asiat yleensä järjestyvät parhain päin. Toki on muutoksia ja muutoksia, mutta maljojen kymppi edustaa ehdottomasti muutosta parempaan. Luottamus ja usko saavat kaiken ilmenemään juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Asioiden eteen ei tarvitse taistella.
Vinkki viikonlopuksi: Muista rentoutua ja antaa asioiden edetä omalla painollaan. Tärkeää on myös katsoa ympärilleen ja olla kiitollinen ja nauttia siitä mitä on nyt. Turha ahneus vain vie ilon niistä saavutuksen hedelmistä, joista kuuluisi herkutella juuri nyt. Myös sellaisista asioista stressaaminen, joihin ei voi vaikuttaa, syö ilon tästäkin hetkestä. Siispä hengitä syvään ja luota, että elämä kyllä kantaa.
2. Maljojen Kuningatar
Pitkä vaikea aika on nyt takanapäin ja on vihdoinkin hetki hengähtää ja kerätä voimia. Kaikki kokemukset ovat lisänneet ymmärrystäsi ja voit katsoa ympärillesi ja tajuta asiat selkeämmin kuin aikaisemmin. Vaikka juuri tällä hetkellä tuntuukin, että koko maailma kaatuu ympärillä, on aivan mahdollista löytää rauhallinen lepopaikka omasta sisimmästä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen kuningatar kehoittaa pitämään huolta itsestäsi – sekä fyysisestä että psyykkisestä puolesta, sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta. Raskaina aikoina ei tule pidettyä yllä kaikkia hyvinvointia lisääviä rutiineja, mutta nyt olisi oiva hetki helliä itseä lepäämällä, liikkumalla, rentoutumalla ja miksei vaikka vanhalla kunnon kasvohoidolla. Korona-arestissa sitä on aikaa vaikka pystyttää kunnon spa kylppärin tai olohuoneen nurkkaan!
3. Maljojen 8 – Uupumus
Epätyydyttävästä tilanteesta ei näytä olevan helppoa ulospääsyä. Kortti kuvaa varsin voimakasta kyllästymistä nykyiseen elämäntilanteeseen ja elämäntyyliin. Hakusessa on selkeästi jotain syvempää ja tarkoituksellisempaa. Energiaa on tullut hukattua kaikenlaiseen, mistä ei ole oikeasti iloa kenellekään. Kortti viittaa siihen, että nyt on korkea aika tsekata, missä jamassa arkipäivän rutiinit pyörii.
Vinkki viikonlopuksi:  Nyt on tosi hyvä aika sanoa selkeä ei kaikille energiavarkaille – oli ne sitten ei-toivottuja ihmissuhteita tai huonoja ja kuluttavia elämäntapoja. Kortin viesti on kaksijakoinen: rajat kannattaa laittaa sekä ulkoa tuleville paineille ja vaatimuksille, mutta myös yhtälailla tarkastella omia rutiinejaan. Riittävä uni, laadukas ravinto ja päivittäinen liikunta on hyvinvoinnin selkäranka. Rutiineista kannattaa pitää kiinni näin poikkeustilankin aikana, vaikka sitten vähän uudistetussa muodossa.
Mutta siis nyt en kyllä kestä! Sekä maljojen kymppi että maljojen kuningatar tulivat molemmat myös viime viikolla. Ja minä satuin nostamaan itselleni maljojen kympin kummallakin kertaa! Nyt täytyy kyllä todellakin oikein syventyä sen sanomaan kiitollisuudesta, luottamuksesta ja levollisuudesta.
Kaiken kaikkiaan näyttää tunteet ja ihmissuhteet olevan pinnalla aivan kaikilla, kun jokainen tämän viikon kortti on maljojen arkanasta.
Eipä sitten muuta kuin mukavaa viikonloppua! Toivottavasti pysytte terveinä ja mielikuvitusta riittää löytämään kultareunuksen nyt tästäkin oudosta kollektiivisesta kokemuksesta!
 

Old stuff