Karkin häihin on enää alle kolme viikkoa!! Eeek! Paniikki!! Eivais, kaikki suuret linjat on jo hallussa. Tai no, yksi erittäin suuri asia on vielä puolikas kysymysmerkki (onneksi kuitenkin vain puolikas!), mutta siitä lisää vähän myöhemmin.
Häästressi on nyt muuttanut muotoaan yksityiskohdista huolehtimiseen. Homma, joka helposti karkaa perfektionistilla käsistä – vaikka täytyy kyllä sanoa, tyttäreni tuntien, että hän on ollut varsin maltillinen bridezilla. Toisaalta vielähän tässä ehtii! Haha!
Nyt on jokatapauksessa tullut aika päättää häätilan koristelusta ja kukkasista.
Meidän perheen perinteisiin kuuluu, että morsiamen äiti vastaa morsiuskimpusta. Itse annoin omalle äidilleni käytännössä vapaat kädet – taidettiin vain ylimalkaan sopia värimaailmasta. Karkin kanssa ollaan pohdittu kokonaisuutta enemmän yhdessä ja lopullinen päätösvalta on tietty morsiamella.
Meillä oli viikko sitten sunnuntaina ensimmäinen tapaaminen häiden floristin kanssa ja oikeastaan vasta silloin tajusin, että ei todellakaan riitä, että tietää suunnilleen, mitä värejä (valkoista ja vähän vihreää) ja mitä kukkia (ruusuja, koska pionit eivät ole sesongissa) haluaa. Päätettävänä on niin paljon muutakin!
Tavoilleni uskollisena käännyin luotettavimman tietämäni neuvonantajan, Googlen, puoleen ja havaitsin, että morsiuskimpuissakin on selkeitä trendejä!
Kaikkein trendikkäin morsiuskimpun malli juuri tällä hetkellä vaikuttaisi olevan varsin suuri, paljon melko villisti aseteltua vihreää sisältävä esitys. Olen tähän kerännyt kuvia vain Karkin häiden värimaailmaan sopivista kimpuista, mutta sama boheemi hapsotus vallitsee värikkäämmissäkin versioissa.
Toisaalta tykkään kovasti tästä trendistä. Ihanaa, että asetelma voi olla vähän hurlumhei. Tuleehan siitä jotenkin rennompi ja trendikkäästi luonnonlapsimainen olo (eli ei siis liikaa kuitenkaan!).
Toisaalta vierastan trendikimppujen kokoa – eikö nuo olekin aika valtavia? Kysymyksessä ei ole enää varsinaisesti kimppu vaan tuntuu kuin sana kukkapuska olisi paremmin kuvaava. Siis jos nyt olen ihan rehellinen, niin voin kertoa, että meillä ko. mallia on kutsuttu saunavihdaksi. Ja niin paljon kuin rakastankin saunoa kunnon saunassa ja vihtoa ihanalla tuoreella koivuvihdalla, se ei ole mikään positiivinen hellittelynimi, kun puhutaan morsiuskimpuista.
Ruotsalainen superbloggari ja -influencer Kenza on mielestäni kertakaikkiaan upea räätälöidyssä Ida Sjöstedt -puvussaan taannoisissa häissään. Ja jollain tasolla ymmärrän tuon kimpunkin.. Kokonaisuus ja fiilis, jota tässä on haettu kampausta myöten, on pehmeän boheemi.
Mutta onhan tuo aivan älyttömän kokoinen kukkaviuhka.
Googlaamalla löytyi tietenkin kuvia myös pienemmistä ja yksinkertaisemmista puketeista.
En usko, että Karkki tulee valitsemaan mitään niin simppeliä kuin tuo ylläolevan kuvan morsiuskimppu. Omaa silmääni se viehättää kuitenkin huomattavasti enemmän kuin trendikkäät saunavihtaversiot.
Kalla on kaunis, moderni ja näyttävä kukka. En tiedä, miten perinteet menee kansainvälisesti, mutta omaan suomalaiseen silmääni se on kuitenkin hautajaiskukka. Kukin tekee tietenkin juuri niinkuin haluaa, mutta salaa kyllä toivon, ettei Karkki päädy kalloihin.
Vasemmanpuoleinen kimppu satiininauhoineen ja strassikoruineen on kyllä valtavan ihana. Mutta toivottavasti ei kalloja kuitenkaan.
Toinen ääripää ”saunavihtakimppuihin” verrattuna on tiukasti asetellut, minimalistisesti vain yhtä kukkaa sisältävät asetelmat.
Otin tähän mukaan vain Karkin häihin suunniteltua väriteemaa noudattavia esimerkkejä (tosin se voi vielä muuttua… vaihtoehtoina on väläytelty niin keltaisen kuin oranssinpunaisen lisäämistä värimaailmaan). Nämä tässä mukana olevat kokonaisuudet eivät itseäni niinkään sykähdytä, mutta sama malli toteutettuna jostain voimakkaasta väristä tai valkoinen kimppu yhdistettynä värilliseen morsiuspukuun, on kieltämättä aikas tyylikäs näky.
Otsikon kysymys on, tietenkin, retorinen – ja vastaus on luonnollisesti ei. Morsiuskimpun ei todellakaan pidä eikä tarvitse olla trendikäs. Ei tietenkään tarvitse myöskään olla ylenpalttisen naiivi; tottakai trendit vaikuttavat myös hääkimppuun ja erityisesti siihen, mitä milloinkin pidetään klassisena.
Esimerkiksi pisaranmuotoinen kimppu (oikealla yo. kuvassa) oli klassinen niin 20-luvulla kuin 80-luvullakin – mutta tuskin tänään.
Sen sijaan yllä olevan kuvan kaksi muuta esitystä, joista toinen on niin iso, että morsiamen kädet ei ylety sen ympärille ja toinen niin villiintynyt, että morsiuskimpun on hankala mahtua samaan kuvaan morsiamen kanssa, tuskin ovat koskaan olleet mitään klassisia valintoja. Sen sijaan ne ovat hyvinkin saattaneet olla juurikin morsiamen näköisiä, joten en nyt sinänsä halua kritisoida heidän valintojaan.
Karkille tulee todennäköisimmin jotain, mikä tuntuu klassiselta ja lagom juuri nyt.
En olisin yhtään yllättynyt, jos morsiuskimppu muistuttaisi jompaa kumpaa yllä olevaa versiota. Valkoisia ruusuja ja vähän vihreää.
Kukkia ei ole vielä tilattu ja häätilan koristelu tulee noudattamaan samaa ideaa morsiuskimpun kanssa. Sinänsä siis mielenkiintoista, mihin Karkki tässä nyt päätyy!
Kaikki kuvat on Pinterestistä ja lähteet löytyvä täältä!