Day: January 23, 2019


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.

Olen aina ollut aika huono käyttämään silmälaseja. Näköni on omasta mielestäni ollut vähän siinä kiikun kaakun, että tarvitseeko sitä nyt laseja vai ei. Lähipiiri on varmasti toista mieltä, kun en edes armaita lapsukaisiani tunnista kadulla ennenkuin ollaan ihan kasvotusten. On kuitenkin muutamia tilanteita, joista en mitenkään selviäisi ilman skarppia näköä ja silloin piilarit on enemmän kuin toivottu apu! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Silmäaseman kanssa.
Se, että olen haahuillut menemään keskinkertaisen näköni kanssa jo pitkään, ei ole mikään salaisuus. Aikoinani, kun asuttiin vielä Tampereella, kävin GoGo:ssa jumpassa. Kun ensimmäisen kerran testasin aerobic-tuntia piilarit päässä, en lähestulkoon kehdannut tehdä yhtään mitään liikkeitä tajutessani, että kaikki näkee. Siihen asti olin jumppaillut omassa sumuisessa kuplassani vain musiikki ja ohjaajan ääni korvissani.
Ihan samanlaista kupla-ajattelua ei voi todellakaan toteuttaa rakkaimman talviurheilulajini, lumilautailun, kohdalla.

Löysin lumilautailun varmaankin ihan samassa boomissa kasarin ja ysärin vaihteessa kuin niin moni muukin. Ihastuin lajiin välittömästi, vaikka parit ensimmäiset kerrat rinteessä olikin todellisuudessa pääasiassa kuperkeikkaa ja pohjakontaktia lastenrinteeseen.
Hyvin nopeasti tajusin, että koko lumilautailun voi unohtaa, jos en pysty näkemään rinteen pinnan muotoja.
Vielä nytkin, vaikka lasissa onkin mojovat parisenkymmentä vuotta lumilautailua, en tunne olevani kunnolla tilanteen tasalla, jos en pysty lasketellessa näkemään, mitä laudan alla tapahtuu. Yllättäen alle tulevat jäiset läikät ja odottamattomat kovat kökkäreet saavat meikäläisen edelleenkin helposti nurin, joten koko nautinnon perustana on se, että en todellakaan surffaile omassa sumukuplassani – vaan että näköni on niin tarkka kuin mahdollista.

Tiedän, että on olemassa laskettelulaseja, joiden alle voi laittaa tavalliset lasit – mutta olen enemmän kuin epäileväinen niiden toimivuuden suhteen. Jo pelkästään laskettelulasien pitäminen kirkkaina, kun nassu hikoilee auringonpaisteessa tai lumi pyrkii sisään ilmastointiaukoista, on haaste sinänsä. Jos siihen vielä lisää ylimääräisen elementin, kuten laskettelulasien alla olevat tavalliset silmälasit, alkaa yhdistelmä kuullostaa ihan kaaokselta.
Tavallisesti käytän piilolaseja aika harvoin. Silmäni on tosi kuivat ja ei tarvitse mennä kovinkaan montaa tuntia, kun linssit on vaan ihan pakko saada pois päästä. Kaikkein hankalinta on tietty toimistolla ja varsin näin talvella, kun sisäilma on kuivaa, mutta myös rinteessä päivä saattaa venähtää niin pitkäksi, että lopulta tuntuu siltä, kuin linssit liimautuisivat kiinni silmiin.

Sain Silmäasemalta tätä postausta varten testiin ainakin itselleni täysin uudenlaiset Acuvue-linssit. Acuvuet on toki tuttu merkki ihan sieltä piilarinkäyttöni alkuajoilta asti, mutta näitä Oasys Hydraluxe -linssejä en ollut testannut aikaisemmin. Lyhyen, mutta intensiivisen testiperiodin jälkeen voin rehellisesti sanoa, että en ole milloinkaan kokeillut linssejä, jotka olisivat yhtä mukavat käyttää koko pitkän päivän!
(Näköjään olisi aika viedä tuo lautakin vähän huoltoon…)
Acuvue Oasys 1 Day with Hydraluxe onkin valmistajan mukaan täysin uudenlaisella tekniikalla valmistettu kertakäyttöinen piilolinssi, jossa linssin hyvät ominaisuudet, kuten kosteus, suljetaan linssin sisään. Linssimateriaali on hyvin hengittävää silikonihydrogeeliä, jonka ansiosta linssit takaavat silmille hyvän hapensaannin pitkässäkin käytössä. Linssin reunat on kaiken lisäksi muotoiltu erittäin ohueksi, joten ne eivät tunnu epämukavilta eivätkä reunat ala karhia luomia räpsytellessä (tavallinen vaiva muutoin ainakin itselläni – erityisesti, kun pidän linssejä toimistolla).

Tiedän hyvin, että voi tuntua vähän jännältä miettiä piilolasien hankintaa, jos on koko ikänsä käyttänyt vain laseja. Itsekään en olisi todellakaan valmis luopumaan kokonaan kakkuloista, mutta yleensä liikkuessa on kyllä paljon helpompi olla ilman mitään ylimääräistä nenän päällä.
Jos vähän vielä arveluttaa, niin voin kertoa, että Silmäasemalla on menossa tosi kiva kampanja “Kokeile piilolinssejä 5 päivää 5€”. Eli käytännössä kaikki asiaankuuluvat palvelut: opastus ja piilolinssien sovitus (arvo 30€) sekä linssit viideksi päiväksi kuuluu samaan viiden egen hintaan. Myös jälkitarkastus on osa pakettia.
Eli jos on yhtäänkään ollut ajatuksissa, että tekisi mieli testata piilareita, mutta ei ole oikein saanut aikaiseksi tai tohtinut – nyt on ihan paras hetki ryhtyä tuumasta toimeen!

Old stuff