Day: January 24, 2018

Lähes joka vuosi käy niin, että vaikka ihan juuri hetki sitten sitä ajatteli, että tämä on nyt tätä pimeää ja pukeutumisinspiraation kannalta vähintäänkin tylsää aikaa, niin hyvä kun saa joulukuusen kannettua pihalle, kun uusi sesonki alkaa syyhytellä sormenpäissä. Yksi ehdottomista lemppareistani pukeutumisinspiraation kannalta on tammikuun puolen välin tienoilla järjestettävä ruotsalaisen Ellen gaala.
Elle Galan on täkäläsen muotivuoden huippuhetki ja fashionistat panevat parastaan asukokonaisuuksia luodessaan. Peri-ruotsalaiseen tyyliin osa vieraista on tyyliltään melko arkisia, mutta varsinkin julkkikset ja nuoremman polven bloggarit vetävät kunnon glamourit laahusmekot yllensä. Näin ulkopuolisen observoijan kannalta kummassakin on puolensa.
Huikentelevaisista iltapuvuista on tosin vain rajoitetusti iloa, jos ajatellaan, miten paljon niistä voi ammentaa käyttökelpoisia ideoita omaan pukeutumiseen – toisaalta olisihan se aikas tylsää katsella punaisen maton asukuvia ilman glamourmekkoja.
Tässä muutamia suosikkejani molemmista kategorioista inspiraatioksi kevätsesongin pukeumista ajatellen!

Minimarketin sisarkolmikon gaalatyyliä 70-luvun hengessä. Voimakassävyiset isot kukkakuosit, kimonomaiset leikkaukset ja leveät lahkeet kiinnostelevat.

Mr. Whyred ja Ms. Ida Klamborn.
En ole ollut mitenkään satasella innoissani antiikkisametin paluusta trendikartalle, mutta täytyy sanoa, että valkoisena ja housupuvuksi ommeltuna se ei todellakaan näytä pöllömmältä. Ekstrapisteet Ida Klambornin verkkosukista loafereissa.

Goottihenkinen juhlamuoti on pitänyt pintansa nyt jo muutaman sesongin. En tiedä olisiko tämä kaksikko päätynyt listalleni, jos en potisi vakavaa girl crushia Zara Larssoniin. No, upea ja vahva taiteilija kantaa haastavan asunsa tyylikkäästi. Olkoon tämä myös virallisen kalkkiskategorian “milloin-ihmeessä-ultralyhyet-helmat-tekivät-paluun-trendikartalle” -edustaja. (Todellakin siis Elle Galan punaisella matolla näkyi useampia niin älyttömän lyhyitä helmoja, että meidän Peetun pukeutuminen alkoi yhtäkkiä vaikuttaa hyvinkin konservatiiviselta :D)

House of Dagmarin sisarkolmikko aina yhtä tyylikkäänä! Shaalikauluksisia smokkijakkuja näkyi naisten päällä niin paljon, että aloin jo miettiä, että olisikon siitä aikoinani Isabel Marantin H&M-mallistosta hankkimastani pikkutakista ihan arkikäyttöön nyt kevätsesongilla. Pitää ehdottomasti testata ainakin.

Statement-korvikset kruunaa asun kuin asun. Onneksi parit kivat löytyy jo varastoistani, joten ensimmäisenä ei tarvitse ryhtyä ostamaan uusia.

Haaleat, puuteriset tai jäiset värit ja erityisesti kolmiulotteinen kukka-aiheinen pitsi vaikuttaa yhä vain vahvistuvalta trendiltä. Kunnon gaalamekolle on harvemmalla paljoakaan käyttöä – jos ei nyt satu esimerkiksi olemaan kesän morsiamia – mutta ideaa voi erinomaisesti soveltaa myös kesämekkoihin ja pienempiin pintoihin, kuten huiveihin tai muihin asusteisiin.

Aina yhtä ihanat, hurmaavat ja supetyylikkäät Eva Dahlgren ja Efva Attling.

Upea pop dua Icona Pop ja Ellen supecool päätoimittaja Cia Jansson.
On varmasti olemassa about ziljoona tyylikästä tyyppiä, joiden vaatekaapin sisällön haluaisin adoptoida ihan sellaisenaan. Yksi tuon listan ykkösistä on ehdottomasti Cia Jansson. Vaatii ihan erityistä taitoa näyttää tyylikkäältä, ajankohtaiselta, omalla persoonallisella tavalla itseltään, huolitellulta ja rennolta samanaikaisesti ja aina, riippumatta tilanteesta tai vuodenajasta.

Kaikki kuvat: Elle.se Foto: Frank Nordenberg

Old stuff