Peetu päätti, että tänä kesänä hän ei halua mennä kesätöihin.
Itse sain ensimmäisen työpaikkani elokuvateatteri Nordiasta Tampereella, kun olin juuri täyttänyt 15. Siitä lähtien olen ollut töissä ja jotenkin selkäytimessä on sellainen automatiikka, että työ on ihmisen mitta.
Elokuvateatterin lipunrepijän paikka ei ollut ensimmäinen palkkatyöni. Jo edellisenä (tai ehkä jo sitä edellisenä?) kesänä oltiin Tinnin kanssa sekä lapsenvahtina että vahdittiin uunista tulevia leipiä ja leivonnaisia Tinnin tädin leipomossa Peipohjassa. Muutaman viikon pesti leipomossa oli varsin opettavaista aikaa. Tinnin yrittäjätäti ei päästänyt pentuja helpolla, vaikka työajan jälkeen saimmekin ihan vapaasti ratsata pakastimesta tanskalaisviinereitä evääksi uimarannalle.
Leipomon omistaja, Tinnin täti Kaarina, oli hiukan pelottava, mutta samalla aivan mahtava esikuva. Silloisen 13-vuotiaan Mintun maailmankuva oli toki hiukan erilainen kuin nykyään, mutta muistan ihailleeni jo silloin (ja silloisella ymmärrykselläni) sitä, että Tinnin täti oli tehnyt ihan itse ja ihan tyhjästä itselleen juuri sellaisen elämän kuin halusi. Sen lisäksi, että hänellä oli koko ajan ziljoona tanskalaista viineriä ja tosca-kakkua pakastimessa.
Työpäivä Kaarinan leimossa alkoi neljältä aamulla, joten päivisin jäi hyvin aikaa hengailla uimarannalla. Aikana ennen nettiä viihteenä toimi lähinnä radio, Sinä/Minä -lehti ja Kaarinan kirjahylly. Aika monta kirjaa tuli kahlattua läpi sinä kesänä ja sitäkin useampi sivu kirjoitettua farkkukangaskantiseen, imelään hajuveteen hukutettuun päiväkirjaan.

Lapsuudenkodissani arvostettiin työntekoa. Yksi syy – tai ansio – siihen, että olen kouluttautunut ompelijaksi on se, että ensimmäisen kerran, kun abivuonna hain yliopistoon lukemaan kauppatieteitä, äiti oli sitä mieltä, että on hyvä olla joku takaportti, jos pääsykokeet eivät menekään ihan suunnitelmien mukaan. Ja hyvä olikin, menihän siinä aika monta vuotta, ennenkuin sitten oikeasti pääsin yliopistoon. Silloin monta kokemusta ja yhtä Go 4 it:ia rikkaampana.
Kun aloitin kauppatieteen opinnot Tampereen yliopistossa Karkki oli parivuotias ja odotin Peetua.
Mikään ei olisi voinut olla mahtavampaa kuin opiskella! Rakastin vilpittömästi jokaista hetkeä! (Tai no, siis konseptuaalisesti jokaista hetkeä, mutta olihan se välillä aavistuksen raskasta).

En muista, että olisin ollut yhtenäkään kesänä opintojeni aikana töissä. Välillä tein jotain kesäkursseja, mutta yleensä taisin olla kodinhoitovapaalla. Jo silloin se tuntui tosi huikealta. Että sitä vaan voi olla omien lapsiensa kanssa kotosalla ja voida hyvin. Olla stressaamatta. Tunsin oloni tosi etuoikeutetuksi.
Mielestäni on hyvä, että nuoret ja nuoret aikuiset oppivat tekemään töitä, mutta on myös hurjan tärkeää, että he oppivat, että joskus on tärkeämpi pitää huolta itsestään.
Peetu olisi päässyt kesätöihin tänäkin kesänä, jos olisi halunnut. Sen sijaan hän päätti lukea kesän aikana kaksi nykyisiä arkkitehtiopintoja laajentavaa kurssia ja olla menemättä töihin. Kaupunkiviljely ei ehkä ole se, mikä ratkaisee Peetun työnsaannin tulevaisuudessa, mutta hurjan kiinnostavalta kurssi on tuntunut myös näin äiskän näkökulmasta. Ja ensi viikolla laitetaan parsa-perunat parvekkeelle kasvamaan!
Töiden tekeminen on tärkeää, mutta aina silloin tällöin on tärkeä pysähtyä ja miettiä, että onko se kuukausipalkka todella kaikkein tärkein asia – vai voisiko sitä tehdä jotain muuta. Jotain, mikä ei näy välittömästi pankkitilillä, mutta antaa valmiuksia, kokemuksia ja lisää hyvinvointia.

Super-sateisen viikonlopun jälkeen tänään oli jo taas hiukan lämpimämpää ja kesäisempää. Aamulla mittarissa oli kuitenkin vain vaivaiset 15 astetta, joten sukkikset ei ollut ollenkaan liioittelua.
Peetun perusarkiunivormuun kuuluu vanhan Asokselta hankitun luottohameen lisäksi yleensä t-paita, New Yorkin reissulla hankittu farkkutakki ja tennarit.

• t-paita, Levi’s
• hame, Asos
• farkkutakki, Levi’s
• tennarit, New Balance