Pari viikkoa sitten kerroin, että olemme suorittaneet perinteisen kevätmuuttomme ulkoilmaelämään parvekkeelle. Viime viikonloppu olikin aivan ihana. Kaikki kotihommat jäi tekemättä, kun vain nautiskelimme auringosta. Toki muutenkin kuin vain parvekkeella, mutta olihan se aika juhlallista lueskella rästiin jääneitä Elle-lehtiä bikineissä pötkötellen.
Tuolloin suunnittelimme, että viimeistään vappuna aloitamme grillauskauden. Olemme nimittäin onnistuneet sovittamaan partsin sisustukseen myös pienen pallogrillin, jolla valmistuu mainiosti kesäkauden superherkut pienelle porukalle. Toisin kuitenkin kävi. Vaikkei täällä meillä nyt sentään ole tarvinnut lumisateesta tai rakeista kärsiä, ei lämpöasteet ihan oikein riitä tunnelmalliseen istuskeluun ulkona.
Sormia kuitenkin syyhyttää laittaa parveke kunnolla kesäkuntoon. Paremman puutteessa aloin selailla viimekesänä napsimiani kuvia. Ehkä niistä on inspiraatiota muillekin parvekesisustuksesta innostuneille!

Sen verran ollaan kyllä päästy jo vauhtiin, että vuokrattiin Peetun kanssa perjantaina auto ja käytiin Bauhausissa suurshoppailemassa parvekekukkia ja samalla reissulla haettiin myös Ikeasta uudet tuolit ulos. Tuolit olikin hiukan haasteelliset kasata, joten olen saanut askarreltua valmiiksi vasta kaksi. Kukatkaan eivät ole vielä löytäneet täysin paikkaansa, mutta kissanruoho on sentään jo itämässä.

Meidän mahtavan upea pallogrilli! Ensin ajattelin, että ostetaan sellainen, jossa on korkeat jalat, mutta sitten tajusin, että tuohan on tosi kätevä, kun sen voi ottaa vaikka piknikille mukaan. Päädymme useimmiten piknikille tuohon ihan meidän lähelle, missä on mukavat isot laiturit ja kiva näköala kanaalille.

Viime kesän hankintoja on myös kolme konepesun kestävää söpöä räsymattoa ja itselleni henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä aurinkopeti.

Mikäli säätiedotuksiin on luottaminen, pitäisi ainakin jonkinverran lämpimämpien kelien palata jo noin viikon päästä. Ihan viimeviikonlopun kesäkelilukemiin ei vielä päästä, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa koita sekin hetki, että ulkona pystyy istuskelemaan kaikessa rauhassa. Lämmöstä ja auringosta nauttien.

Olen tainnut aloittaa vähintään puolet sisustusaiheista postauksistani jotenkin tyyliin “en ole mikään sisustaja, mutta…”. Ja kieltämättä etenkin kaikkien upeiden sisustusblogien ja niiden tyylikkäiden kuvien kohdalla tulee sellainen olo, että tätä meidän sinänsä kyllä kodikasta hurlum-hei -sekamelskaa ei oikein sisustukseksi kehtaa kutsua. Tekstiileistä väitän kuitenkin ymmärtäväni jotain – ja väreistä. Indiedaysin Inspiration Day:ssä tarjottiin mahdollisuutta osallistua Vallila Interiörin “Mielentilat” -kokoelman teemakampanjaan. Innostuin mukaan monestakin syystä.
Yksi tärkeimmistä syistä on se, että olen jo pidempään kaivannut turkoosia väriä kotiini. Tiedän oikeastaan ihan hyvin, mistä tuo selittämätön kaipuu alkoi. Jo aika kauan sitten kävin läpi The Artist Way -prosessia (sorry, monet Pinterestistä tuolloin linkatut hienot kuvat ovat hävinneet jutuista…). Yksi monista tehtävistä oli selvittää, mikä väri antaa eniten hyvää oloa, rauhaa, iloa ja voimaa. Itselleni kävi aivan päivänselväksi, että turkoosi on minun värini. Vähän niinkuin nyt on trendikästä puhua omasta toteemi-eläimestään, ymmärsin, mikä väreistä on minulle  se omin. Olen kyllä yrittänyt selvittää myös tuota toteemi-eläinhommaa, mutta en ole kyllä tullut oikein hullua hurskaammaksi. Sen sijaan ei ole epäilystäkään, etteikö toteemi-värini olisi turkoosi.

Turkoosi tuntuu alitajuisesti sekä rauhoittavalta että energiseltä. Se ei stimuloi ja villitse, kuten punainen tai tyrmää sanattomuudellaan kuten puhdas valkoinen. Turkoosi inspiroi, mutta tuntuu silti levolliselta.
Kotini sisustus (tai “sisustus”) on tällä hetkellä – osittain olosuhteiden ja sattumien summana – lähinnä luonnonvaaleista pellavan, hiekan, kaarnan ja vaniljan muodostuva kokonaisuus. Mausteena hiukan mustaa (no, piano ja mustavalkoisten taulujen kehykset) ja ripaus kromia. Edes vihreää ei juuri löydy satunnaista keittiön työtason yrttivalikoimaa lukuunottamatta. Koska kissa.

Olen mennyt turkoosin kaipuussani niin pitkälle, että olen suunnitellut jo keittiöremontinkin sen mukaan, että saan mahdollisimman paljon toteemi-väriäni kodin keskeisimpään huoneeseen. Valitettavasti vain kyseisen remontin toteutumisajankohdan suunnittelukin on siirretty pitkälle tulevaisuuteen. Pitäisi siis keksiä joku muu keino ympäröidä itsensä turkoosilla.
Ja kyllä, tiedän kirjoittavani postausta sisustustekstiileistä – eli sikäli ei kai ole uutinen, että tässä pikkuhiljaa olen tullut siihen tulokseen, että tyynyt, verhot, tuolinpäälliset, peitteet etsetra, on hyvä tapa vastata sisäiseen värikaipuuseen. Jotenkin kuitenkin tuntuu hassulta, että vaikka turkoosi tuntuu todella itsestäänselvästi hyvältä, en oikein osaa kuvitella meille edes sohvatyynyjä sen värisenä. On jostain syystä helpompi suunnitella kokonaista keittiöremonttia kuin pieniä, mutta tärkeitä muutoksia.
Vallilan “Mielentilat” -kokoelman kuvia tätä postausta varten selatessani törmäsin aurinkoisen ihanaan keltaiseen kankaaseen.

Näin mielessäni heti, miten tuo suurikuvioinen lempeänkeltainen kangas kävisi meille tänne vaikka verhoiksi. Tai ison keittiönpöydän pöytäliinaksi.
Ehkä keltainen on kakkostoteemivärini. Äiti on kertonut, että pienenä maalasin aivan kaikki päiväkodin askartelujutut keltaisiksi – mahdollisesti viimeisteltynä tilkalla vaaleaa kirkkaanvihreää.
Turkoosia ja keltaista ei ehkä kannata yhdistää samaan sisustukseen – etenkään tällaisen tottumattoman sisustajan. Jotenkin pitää nyt kuitenkin saada tänne meille hiukan enemmän hyvää tekeviä värejä. Olen nimittäin tosi vahvasti sitä mieltä, että väreillä on voimakas terapeuttinen merkitys ja että alitajunta kertoo, mitä kulloinkin tarvitsee. Niihin väreihin tulee valtava himo sekä pukeutumisessa että sisustuksessa. Ehkä minun viime keväänä asusteista alkanut “keltainen kausi” ei ole vielä päättynyt. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan! 🙂
Credsit kaikista kuvista: Vallila

Vielä muutama viikko sitten taloudessamme ei ollut ainuttakaan paria Vansejä – nyt niitä on jo kolmet. Aikaisemmin vannottiin täysin Conversen tossujen nimeen, mutta heti ensimmäisellä sovituksella oli helppo todeta, että nyt voi vihdoinkin sanoa hyvästit aivan liian ohuille city-tennarien pohjille. Sillä vaikka urheasti olenkin käyttänyt Conssejani myös pidemmillä kaupunkitaivalluksilla, niiden super-ohut pohja on kyllä ihan silkkaa murhaa jaloille.
Vansit on niin paljon mukavammat jalassa – siitä ei pääse mihinkään! Eikä myöskään siitä, että onnistuimme rakastumaan kaikkiin ziljooniin upeisiin kuoseihin. Mielelläni haluaisin ne kaikki. Plus kaikki väriyhdistelmät ja perusvärit etsetera.
Mutta tässä nyt kuitenkin esittelyssä kahdet Mintun ja yhdet Peetun uutukaiset Vansit.

Mintun Della LA:n kanssa yhteistyössä toteutetut tossut. Tykkään ihan hurjasti, kun voin hyvällä omatunnolla sijoittaa tällaisiin hyväntekeväisyysostoksiin. Siis kun olisin joka tapauksessa ostanut tämän tyylisellä printillä olevat tennarit, on tosi mahtavaa, että näiden kautta voin tukea myös ghanalaisten naisten yrittäjyyttä. Tuo kangas on käsin painettu ja osa tuotosta menee Ghanan naisten ja tyttöjen koulutuksen, hyvinvoinnin ja yrittäjyyden tukemiseen. Aika siisti homma!

Toiset Mintun uudet tossut oli oikeastaan tarkoitettu Peetulle synttärilahjaksi. Tytön toiveena oli vain, että jotkut lyhytvartiset ja mielellään kukalliset. Nämä olivat lähinnä kukallista, mitä löytyi oikeassa koossa. Normaalisti siis Peetulla ja minulla on tismalleen sama kengän koko, mutta oikeasti Peetun jalka on kapeampi ja pidempi.
Kävi siis niin, että nahkanauhaiset hippihenkiset California-Vansit olikin synttärisankarille vähän liian lyhyet. Toisaalta tietty harmi, mutta kyllä Mintun kenkävalikoimaan mahtuu helposti toisetkin ihanat Vansit!
Pieni hiki meinasi iskeä synttäripäivänä, kun ramppasin töiden jälkeen läpi about kaikki tuntemani Vansejä myyvät putiikit Tukholman keskustan alueella. Kivoja kukallisia ei vaan löytynyt ja lopulta päätin, että joskus se, että ei saa juuri sitä, mitä on toivonut, voi johtaa vielä parempaan lopputulokseen. Ehdin juuri sopivasti kakkukahvipöytään mukanani ehkä ihanimmat Vansit ikinä.

Onneksi synttäri-Peetu oli tismalleen samaa mieltä! Kisu-Vansit on niin hienot, ettei mitään rajaa. Kauempaa ja nopeasti katsottuna ne näyttävät vain ehkä camo-kuosisilta – eli sikäli nuo sopivat hyvin hillitympäänkin pukeutumiseen. Läheltä katsottuna tossut ovat kaikkien kreisien kätleidien viralliset uniformutennarit.
Kissa-Vansien meininki on hiukan sama kuin Mintun Della LA -tossujen kanssa. Osa tennareitten tuotosta menee ASPCA-organisaation kautta eläinsuojeluun. Win-win jälleen. Tosi mahtavaa, että voi kannattaa itselleen tärkeitä asioita samalla, kun toteuttaa omia pukeutumillisia ambitioitaan. 🙂