Month: March 2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keväisen kuivilla kaduilla voi pistellä menemään kevyillä, herkullisen värisillä kävelykengillä. Parasta nauttia nyt, sillä ainakin jotain kevyttä takatalven tapaista on taidettu viikonlopuksi lupailla kummallekin puolen Pohjanlahtea.
Peetun torstain työasun ideana oli yhdistellä erilaisia mustavalkoraitoja. Punaiset minimarketin kävelykengät toimivat kokonaisuuden kiintopisteenä ja väriläiskänä. Vaikka kyllähän tuo rinnuksen norsukin oman huomionsa nappaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Punaiset nauhakengät oli kyllä todella mielettömän onnistunut löytö minimarketin ystiksestä! Vähän tummemman punainen pintanahka ja puhtaan kirkkaanpunainen kiiltonahka on ihan täydellisessä liitossa näissä herrainkenkäinspiroituneissa kaunokaisissa. Vaikka monien mielestä onkin iso ja vakava no-no kahden eri sävyisen punaisen yhdistäminen – ainakin näin kokonaisina pintoina.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Peetun hiusten violetit latvat on toteutettu L’Oréalilta testiin saaduilla “Hair Chalk” -hiusväreillä. Poispestävästä väristä on tulossa ihan erikseen juttua, kunhan saadaan ensin kerättyä vähän enemmän testikokemusta.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neulepaita, Forever21
  • mekko, Forever21
  • kengät, minimarket

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiedättekö sen tunteen, kun garderobissa lymyilee jotakin tosi ihanaa – ainakin periaatteessa – mutta sitten se ei oikein koskaan ikinä kunnolla toimi missään asussa. Nyt en tarkoita niitä ihan virallisia virheostoja, joista harvemmin tulee poistettua edes kaupan hintaläpysköitä, vaikka alunperin kai olikin jotenkin ihastunut kyseiseen vaatekappaleeseen. Puhun nyt niistä aivan ihanista jutuista, jotka on kauniin värisiä, kivan mallisia ja tehty fantastisista materiaaleista, mutta jostain syystä ne eivät vain löydä paikkaansa pukeutumispalapelissä.
Itselläni yksi (onneksi hyvin harvoista) tämän alueen edustajista on Whyredin sinivihreäsävyinen silkkitoppi.
Rrrakastan ihan hurjasti topin materiaalia, joka on superlaadukasta, raskaasti valuvaa silkkisatiinia. Materiaalin lisäksi tummat veden värit, sininen, vihreä ja turkoosi ovat juuri niitä, joihin oikeastaan haluaisin pukeutua ihan aina. Tykkään myös kovasti topin äärimmäisen puhdaslinjaisesta muutamalla nepparilla kiinnitettävästä kietaisumallista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Toppi on roikkunut garderobissani odottamassa käyttöä vaikka miten kauan. Hivelen aina ohimennen mahtava silkkikangasta, mutta jostain syystä piti oikein pakottaa, että sain tuon laitettua tänään päälleni.
Ihan kivastihan tuo toimii pitkän kynähameen ja neuletakin kanssa. Alunperin taisin ajatella, että haluaisin topin alle mustan kauluspaidan, mutta käy näköjään muutkin vaihtoehdot. Seuraavaksi taidan kyllä testata Karkin vinkin mukaisesti jotain vähän enemmän muotoon leikattua jakkua topin kanssa. Eikä olisi pahitteeksi kehittää vähän useampiakin office-kelpoisia kombinaatioita. Olisi sääli jättää noin ihana toppi liian vähälle käytölle.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • toppi, Whyred
  • hame, H&M
  • neuletakki, H&M
  • kengät, Acne
  • kaulakoru, H&M

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aktiivinen kokous- ja koulutuspäivä vaatii yleensä asuksi jotain asiallisen äijämäistä. Kauluspaita ja musta jakku on standardivalintani, joka sulautuu miesvaltaisen seurueen pukukoodiin saumattomasti.
En tiedä johtuuko kevätauringosta vai yleisemmästä värikkyydenkaipuusta, mutta juuri tänään oli vain yksinkertaisesti pakko saada jotain tavallisesta poikkeavaa päälle ja pukeutua huomionkipeään oranssinpunaiseen. No, en usko, että ne meidän sisäisessä koulutuksessa olleet myyjätkään mitenkään hurjasti pahastuivat, vaikken sulautunutkaan yhtä hyvin seinään kuin mitä mustassa jakkupuvussani olisin. Iltapäivän viimeisten kalvosulkeisten tirehtöörinä oli ehkä ihan hyväkin, että myös paidan väri edesauttoi yleisön hereilläpysymistä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Usein on sellainen olo, että työvaatteeni tehtävänä on toimia samoin kuin lintujen suojavärit. Jakkupuku auttaa maastoutumaan toimistoviidakkoon ja office-univormu muodostaa sopivan anonyymin suojan kaikkia kahviautomaatin takana väijyviä vaaroja vastaan. Tänään ei nyt sitten jostain syystä kuitenkaan ollut yksi niistä päivistä, jolloin suolakaivos-camouflage olisi tuntunut tarpeelliselta. Jossain vaiheessa kävi kyllä mielessä, että olisin voinut tietty valita jonkun muunkin päivän oranssin pellavaneuleen ja Peetulta lainatun minarin ulkoilutukseen. Esimerkiksi yhden niistä monista työpäivistä, kun tuskin poistun oman pulpettini äärestä luonashuonetta pidemmälle. Sitäpaitsi enhän nykyään oikeastaan enää edes kulje näin lyhyissä hameissa…
Mutta joku pakko oli nyt kuitenkin saada juuri tämä asu päälle juuri tänään. Syytän kevätvaloa ja erityisesti aurinkoa tästä pakkomielteestä. Ja loistavan hyvällä ja energisellä tuulella olen ollut koko päivän (migreenikin loppui vihdoin eilen illalla), joten lopputulos on kai juuri niinkuin pitää. Johtui sitten oranssista paidasta tai mistä tahansa.
Sen tästä nyt kuitenkin oppi – tai tuli palautettua muistiin – että on ihan riittävästi niitä päiviä, jolloin pukeutumisinspiraatio loistaa poissaolollaan. On hyvä, että niitä päiviä, ja muita epävarmuuspäiviä, varten kaapista löytyy tarpeeksi perushameita ja kivoja hillittyjä jakkuja ja mukavansiistejä turva-asuja. Silloin kun inspiraatio sitten lopulta iskee, impulssia kannattaa noudattaa ja pukeutua ihan juuri niinkuin haluaa!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Terkkuja kotitalon julkisivuremontin keskeltä! 🙂

  • neulepaita, Filippa K
  • hame (Peetun), H&M
  • nilkkurit, H&M
  • korvikset, Indiska

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tukholman ehkä hauskimmalle shoppailukadulle, Gamla Brogatanille, on ilmestynyt uusi suloinen putiikki. Kawaii Shop on, kuten terävimmät päättelee jo nimestäkin, japanilaiseen söpöilykrääsään erikoistunut liike.
Meidän piti Karkin kanssa vain kurkistaa nopsasti sisään, mutta tilpehööritaivas imaisi sisäänsä ja huomasimme viettävämme melkoisen siivun kiireisestä ja tavoitehakuisesta shoppailupäivästä erilaisia kimaltavia kisutarroja, kynsikoristeita ja pinkkejä karvakorvahattuja ihastellen.
Kawaii 2
Kawaii Shop myy myös vaatteita ja asusteita (mm. suloisia pitsin koristeltuja päivänvarjoja), jotka kuuluvat japani-alakulttuurien harrastajien rekvisiittaan. En edes yritä alkaa kuvailla Manga-Lolitoja ja kaikkia niitä ziljoonia alahaaroja, kun en niistä mitään tiedä. Siitä huolimatta tällaiselle noviisillekin oli varsin virkistävä kokemus tehdä visuaalinen pikavisiitti Tokioon kesken tavallisen Tukholma-lauantain.
Kawaii 3
Ihan tyhjin käsin emme kyenneet Kawaii Shopista poistumaan… Instagram-seuraajat ovat jo saaneet pikkuisen esimakua, mitä huikeaa kehittelimme Karkin ja Peetun kanssa löydöistämme. (Mintun Insta löytyy salaperäisellä koodinimellä: minnapaakkulainen. Vinkkinä voin sanoa, että tunnen oloni toimistolla erittäin aikuiseksi ja asialliseksi. Haha!)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kawaii Shop sijaitsee ihan keskustassa, osoitteessa Gamla Brogatan 23. Eli poikkeaminen söpössä putiikissa kesken hektisen shoppailupäivän sujuu aivan mainiosti. Kawaii Shop löytyy myös netistä, jos ei jaksa odotella siihen asti, että pääsee tänne Tukholmaan asti ostoksille.

Old stuff