Hoksasin taas yhden syyn, miksi aika anonyymit mustat/harmaat/valkoiset perusvaatteet ovat niin paljon värikkäitä ja huomiotaherättäviä vetimiä helpompia. Värikkäät jutut herättävät juurikin sitä huomiota ja jäävät siksi mieleen. Se on tottakai myös niiden hyvä puoli, mutta “vaihtelunhaluiselle” puritanistille kauhistus.

Otetaanpa esimerkiksi nyt vaikka Lindexiltä hankkimani Missoni-neulemekko, josta tykkään tulisesti. En ole oikein osannut laittaa sitä päälleni pitkään aikaan, kun takaraivossa on tunne, että justiinhan sitä tuli käytettyä. Selasin juuri taaksepäin blogin Mintun vetimet -arkistoa löytääkseni tänne linkattavaksi erilaisia tapoja, miten mekkoa olen yhdistellyt. Kykenin löytämään vain kaksi esimerkkiä parin viikoin välein viime lokakuussa, eli aika pian sen jälkeen, kun olin mekon hankkinut! Monet anonyymimmät vaateparat saavat sen sijaan suorittaa palvelusta näköjään melkein jokatoinen viikko. Ihan kaikkia asujani en tietty tänne ehdi ikuistaa, mutta nyt kun oikein muistia kaivelen, en muista kuin yhden kerran lisää, jolloin sik-sak-mekko olisi päätynyt ylleni. Se oli jouluaattona ja mekon alla oli Monkin tiukka mauve-ruskea pitkähihainen t-paita.

Tänään nyt sitten kuitenkin oli aika kaivaa siksakit esiin. Halusin yhdistää sen vähän eri tavalla kuin aikaisemmin, jolloin siis mekko on ollut ylläni valkoisen kauluspaidan kanssa sekä mustan t-paidan + rokumman vyön kanssa. Musta ikivanha Mexxin pellavajakku on keveytensä puolesta melkein paita – kaulukset antavat kuitenkin vähän ryhtiä. Kuvia katsellessa tulee mieleen, että joku kaulakoru olisi kyllä sopinut hyvin kokonaisuuteen. Pitääkin katsoa, jos jostain löytyisi sopiva pronssi-kulta -metallinen härpäke…

• mekko, Lindex Missoni
• t-paita, Primark
• jakku, Mexx
• nilkkurit, Ril’s

Tapanani on innostua aina yhdestä kynsilakkasävystä tai -tyylistä kerralla. Jumitan sitten siinä, kunnes iskee totaalikyllästyminen tai jokin uusi inspis iskee.

Loppukesällä alkanut kimalluspakkomielle kesti yllättävän pitkään ja alkoi hiipua vasta alkutalvesta. Sen jälkeen olen elänyt kummallisessa “sävyvälivaiheessa”. Mikään ei ole oikein tuntunut siltä oikealta ja kynnet ovat saaneet olla lähinnä nudeina tai korkeintaan haalean vaalealla vähän siistittyinä.

Viimeksi lakkausta suunnitellessani alkoi tuntua, että nyt olisi kuitenkin oikea hetki saada vähän särmää kynsiosastolle. Täysin randomilla valikoitui Peetun kynsilakkalaatikosta aavistuksen kultaista terää sisältävä musta lakka. Mikään uutuus tuo ei ole, mutta tuntuu, että siinä kiteytyy kaikki, mitä just nyt haluan. Niin tavanomaista kuin musta kynsilakka nykyään onkin, on efekti ainakin toimistopukeutumisen yhteydessä kuitenkin vähän toinen kuin vaaleanpunaisella helmiäislakalla.

Käytössäni on musta, aavistuksen kullankiiltävä sävy L’Orealin jostain muutaman sesongin takaisesta spesiaalivalikoimasta. Tarkka sävynumero on näköjään kulunut pois pullosta, mutta käsitykseni mukaan vastaavia löytyy kyllä tällä hetkellä pilvin pimein eri valmistajien valikoimista.