Eihän nyt taas voi olla täysikuu? Viime yö meni ihan totaaliseksi valveilla kieppumiseksi. Mitkään suuret murheet eivät valvottaneet – päinvastoin – viikonloppu oli oikein mukava ja kaikin tavoin rentouttava. Lisäksi pitkä skypeily Peetun kanssa rauhoitti äiskän mieltä entisestään. Viimeisenä ennen nukkumaanmenoa luin vielä kivoja juttuja (joihin liittyy mm. näkymättömän kissan häntä!) – eli kaiken järjen mukaan hyvän unen olisi pitänyt tulla ihan normaalissa järjestyksessä. Parasta kaikessa on se, että kun yritin aamulla toimistolla saada vähän sympatiapisteitä, yksi työkaveri ilmoitti nukkuneensa maks. kolme tuntia ja toinen kertoi olleensa valveilla koko yön….

No täysikuu tai ei, maanantai mentiin rennossa cowboy-hengessä. Yksi hyvä puoli siinä, että Peetu on reissussa, on se, että voin melkolailla vapaasti käydä lainailemassa vaatteita neitokaisen garderobista. Tänään en vaan voinut vastustaa käsittämättömän suloisen pehmeän ruutupaidan houkutusta. Viime viikolla Henkalta hankittu ketjukaulakoru sopii lainapaidan kaveriksi ja rimmaa kivasti kenkien koristeremmeihin.

• paita (Peetun), Jack & Jones
• farkut, Acne
• kengät, Vagabond
• kaulakoru, H&M

Töitten jälkeen kävin vanumassa ja elpymässä BodyBalancessa. Siitä varsinaisesta balancesta en niin osaa sanoa, mutta nyt on kuiteskin hyvä ja rento olo. Taidan yrittää riipiä itseni väkisin irti tästä interwebin ihmeellisestä maailmasta ja painua peiton alle samantien. 🙂

Raf Simonsin ensimmäistä varsinaista mallistoa Diorille voi kuvata vain yhdellä sanalla: täydellinen. Siitäkin huolimatta, että se ei todellakaan ole yhtä mielikuvituksellisen runsas kuin edeltäjänsä Gallianon. Eikä se myöskään ravistele muodin ja taiteen rajoja, kyseenalaista pukeutumisen konstruktiota tai haasta käsitystämme vartalon, ihon, ruumiillisuuden ja muodin välisestä vuorovaikutuksesta. Sen sijaan Simons onnistuu risteyttämään Diorin feminiinisen perinnön ja modernin minimalismin tavalla, jota ei voi kuin ihailla.

Klassinen Dior-silhuetti tiimalasivyötäröineen, stilettoineen ja sensuellisti pyöristyvine olkapäineen on tallella. Kuitenkin Simonsin käsissä design on saanut aivan mielettömästi voimaa, särmää ja vahvuutta. Mikä helpotus, että enää ei tarvitse leikkiä sen paremmin kaupunkisoturia kuin rokkiprätkämimmiäkään viestiäkseen älä mulle ala -asennetta pukeutumisellaan.

Nämä (ja ne kaikki loputkin näytöskuvat) tallennan päällimmäiseksi inspiraatiokansiooni. Juuri tismalleen näin haluan pukeutua! Täytyy tunnustaa, että ikuinen heikkouteni teknisiin materiaaleihin ja sporttireferensseihin on varmasti yksi syy lisää siihen, että tämä vaan kertakaikkiaan toimii!

Kuvista kiitos: Style.com