Muotiviikkohommelit käynnistyivät eilen täällä Tukholmassa. Varsinaista muotinäytösviikkoa saadaan vielä odotella hetki, mutta sisäänostajille tarkoitetut messut ja monenlaiset pienemmät häppeningit alkavat jo tällä viikolla.

Ruotsalainen muotibisnes on kunnostautunut varsin kiitettävästi uusien lahjakkaiden suunnittelijoiden esille nostamisessa. Monenlaista palkintoa ja kunniamainintaa jaetaan joka sesonki. Yksi etabloituneimmista on Moderådetin myöntämä “Årets Rookie” eli vuoden tulokas -palkinto. Aikaisemmin samaisen palkinnon on saanut mm. nyt jo Net-a-Porterin valikoimiinkin päässyt Dagmar.

Tänä vuonna “Årets Rookie” – palkinto myönnettiin kenkiä, laukkuja ja asusteita suunnittelevalle Louise Bramstedtille ja hänen Lobra-merkilleen.

Lobra ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, mikä ei ehkä ole kovin suuri ihme. Nuoria aloittelevia vaatesuunnittelijoita näkee usein kuitenkin jo muotiviikkojen näytöksissä – tai ainakin joissakin lukuisista oheistapahtumista. Asustevalmistajat loistavat yleensä poissaolollaan, joitakin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

Ihastuin periaatteessa ihan kovasti Lobran hiukan vintage-glamour-ditavonteese -tyyliseen linjaan. Erittäin kauniita asioita, mutta Mintun kohdalla ehkä kuitenkin pääasiassa vain visuaalisesti nautittavaksi – eikä niinkään ihan oikeasti käyttöön. Sen verran koristeellista tyyliä Lobra edustaa. Tosin hetken heidän kotisivuilla seikkailtuani tuumasin, että miksei toisaalta joku Lobran laukku voisi hyvinkin toimia myös omassa garderobissani.

Lobran suunnittelija Louise  Bramstedt.

Rookies-palkinnonjaon lisäksi tapahtumassa oli kaikenlaista muutakin (illan sponsorien järjestämää) kivaa.

OPIn pisteellä olisi saanut uuden värin kynsiinsä Germany Collectionin sävyistä. Halukkaita oli sen verran runsaasti, että en jaksanut alkaa jonottaa, vaikka etenkin nuo mutavärit kieltämättä hiukan houkuttelivat.

Sen sijaan päädyin Weledan pisteelle jumalaiseen käsihierontaan! Ihanaa! Samalla sain kuulla, että jos aikoo hankkia vain yhden Weleda tuotteen, kannattaa ostaa likilegendaarinen Skin Food.

Pisimmän aikaa vietin ihailemassa uutuusaurinkolaseja. Varmaan totaalisesti aurinkolaseihin addiktoitunut poikaystävä on saanut jonkun innostuksen tartutettua. Tai sitten varsin vähäaurinkoiseksi jäänyt kesä jätti sisäisen kaipuun aurinkolaseja vaativista päivistä. Jokatapauksessa olisin voinut kieltämättä kotiuttaa useammankin parin esillä olleista sanikoista. Onneksi kyseessä oli vain näyttely – eikä ostaminen olisi ollut edes mahdollista. 😀

Tapahtumasta sai mukaansa RayBanin arvontakupongin, jolla olen jo saattanut voittaa itselleni uudet hienot aurinkolasit! Kun nyt vielä keksisi, että mistä himskatista tuon arpanumeron voittomahdollisuuden voi tarkistaa… Ei ainakaan kupongissa mainitusta nettiosoitteesta. Valinta on ainakin aivan päivänselvä: mikäli voitan, haluan e h d o t t o m a s t i kultapokaiset pilotit sinisellä peililasilla!

Syksy saa nyt minun puolestani tulla! Lomailtu on ihan perusteellisesti ja akkuja tullut ladattua sen verran, että normi niin-ja-niin-monta-päivää/viikkoa/kuukautta-seuraavaan-lomaan – angsti loistaa poissaolollaan. Töihin meno ja arki tavallisine rutineineen tuntuu oikeastaan erittäin hyvältä. Varasin justiinsa liudan jumppia SATSiin ja tsekkailin Folkhögskolan syys-tarjontaa. Tiedän kuullostavani tosi mummolta, mutta joku akvarelli-kurssi himottaisi. Ainakin enemmän kuin ilmoittautua noin sadatta kertaa “italiaa vasta-alkajille” -kurssille…

Suurin mullistus ja elämänmuutos on itseasiassa se, että Peetu lähtee Aasian ja Australian turneelle siskonsa tapaan lokakuun alussa ja tiedossa on todennäköisesti hyvin hämmentävältä tuntuva syksy ja talvi. Yksin kotona kisun kanssa, syksyisissä työkiireissään silloin tällöin piipahtava poikaystävä ja aikaisempaa tiheämpään osuvat Tampereen reissut ovat todennäköisin skenaario tuleville… niin… ainakin kahdeksalle kuukaudelle.

Onneksi elämä on täynnä ihania asioita. Vaikka olo ei jatkukaan sellaisena kuin aina ennenkin ja myös ne upeat ja kivat asiat päättyvät, on jokainen muutos myös tsäänssi, joka on – kuten tiedetään – myös mahdollisuus… (ja siis enemmän kuin suon Peetulle tuon reissun! Ettei nyt vaan tule mitään väärinkäsitystä. Tämä nyt on vain tällaista äiskän itsekästä nillitystä… Lähtisin itsekin samanlaiselle reissulle, jos olisin samassa tilanteessa – ja voi olla, että jonain päivänä vielä lähdenkin!)

Ettei nyt mene ihan tilittämiseksi, niin tässä kuvia Suomen loman highlightseista:

Heti ensimmäisenä iltana sain Tampereelle kotiuduttuani iltapalaksi uunissa lämmitettyä leipäjuustoa ja Tammelan torilta ostettuja lakkoja. Niiiiin hyvää!!

Tampereen reissut ovat jostain syystä aina jotenkin nostalgisia ja oikeastaan aika positiivisella tavalla haikeita. Tälläkertaa tuon suuntaiset fiilikset nousiva ihan erityiseen potenssiin Kuuma Kesä -85 -näytöksen myötä. Juuri tuollainen samanlainen – mutta tummansininen – Datsun 100A, joka oli näytelmässä ihan keskeisessä roolissa, liittyy omaan historiaani. Niinkuin kai aika monella muullakin saman ajan kasvatilla…

Rauhaniemi on ihan ykkösmesta! Vesa käy siellä saunomassa ja uimassa vähintään pari-kolme kertaa viikossa vuoden ympäri. Tähänkin lyhyeen Tampereen lomaan ehdittiin sovittaa parikin visiittiä legendaariseen kansankylpylään. 🙂

Tammelan tori on vähintään yhtä must kuin Rauhaniemi. Vesa asustelee ihan torin laidalla, joten kaffet ja lounaat tuli nautittua siellä useamman kerran. Tuo Eurokalan (Eurolohen??) lohihampurilainen on aivan törkeän hyvää!! Suosittelen lämpimästi lounaaksi niinä päivinä, kun mustamakkara ei syystä tai toisesta toimi.

Torikaffetta ja Munkkimiesten juustokakkua @ Tammelan tori. <3

Aivan ehdottomasti reissun highlights-osastoon päätyy tapaaminen Tuiken uuden perheenjäsenen kanssa! Miten toinen voikaan olla niin käsittämättömän suloinen!! Tuhkanharmaa turkki, kahvipavun ruskeat polkuanturat ja häkellyttävän meripihkan väriset silmät riehakkaassa ja höyhenen keveässä kissa-paketissa. Noin sekunnin sadasosan jälkeen huomasin toistelevani päässäni: “meille ei mahdu uutta kissanpentua, meille ei mahdu uutta kissanpentua, meille ei mahdu uutta kissanpentua”… jne. Eikä mahdukaan. Mutta kyllä vaan tuokin otus on niin pudottavan ihana, että ei mitään rajaa!

“Hei! Nimeni on Cleo ja minä olen aika suloinen!”

Tyttiksen kruunasi itse poimituista mustikoista tehty piirakka. Kuulemma Lempäälän seuduilla on aika niukasti mustikoita, mutta sieniä löytyy sitäkin runsaammin!

Lauantaina lähdettiin posottamaan jo kukolaulun aikaan – mahdollisesti jopa hieman ennen sitä – kohti Suomen Turkua. Vesa hipsi työhommiin ja Minttu jäi fiilistelemään Kauppatoria, Kauppahallia ja käppäilemään kaikessa lomalaisen rauhassa pitkin Aurajoen rantoja. Aivan mahtava fiilis olla liikkeellä, kun kaupunki vasta heräilee lauantai-aamuun, ilma on yön jäljiltä kirpeä ja raikas, mutta aurinko lämmittää jo ihanasti.

Ehdin seikkailla myös Turun Linnan pihalla. Tosi merkillinen fiilis ajatella, että ihan oikeat ihmiset – sellaiset kuin sinä ja minä – ovat eläneet tuolla omine haaveineen, toiveineen, pelkoineen ja se on ollut niiden koko elämä. Niinkuin nyt tämä todellisuus on meidän elämää…

Lauantai oli todellinen Suomi-turnee -päivä, sillä pyrähdettiin vielä pikavisiitille Naantaliin. Olen joskus lapsena käynyt tuolla, mutta eipä siitä ole juuri muistikuvia jäänyt.. Ihana ja tunnelmallinen kesäkaupunki! Vanhaa Naantalia tuli kuvattua noin ziljoonan kuvan verran.. 😀

Erään kaffe latte -hammasta kolottaa yleensä taukoamatta…

Viimeinen lauantai ennen koulujen alkua oli aika mielenkiintoinen elämys Naantalissa. Kapeahkot kulkuväylät olivat aivan tukossa Muumimaahan vaeltavia vankkurijoukkioita. Kuvassa tosin tyypillisen romanttinen Naantalin vanha kaupunki -näkymä. 🙂

Ja sitten takaisin Rauhaniemeen ja loman paras luontoelämys! Sorsanpojat olivat niin kesyjä, että tulivat ihan rapsutteluetäisyydelle. Sweet! <3

Lomasäät olivat varsin viileät, mutta hetken ehdin myös ulkoiluttaa bikineitä Rauhaniemessä. Aivan mielettömän hyvä tuo Carofiglion dekkari! Yritän tosin aina, jos mahdollista, lukea kirjat alkuperäiskielellä. Käännöksessä häviää yleensä aina osa jutun juonesta, vaikka olisi miten hyvä kääntäjä kyseessä. Valitettavasti kuitenkaan ihan niillä italian kielen taidoilla, mitä olen lukuisilla alkeiskursseilla ehtinyt saavuttaa, ei ihan vielä edes dekkaria lueta!

Siinä siis pääpiirteissään Suomen loman huippukohdat. Kyllähän sitä näillä eväillä starttailee syksyyn ihan kummasti!