En pidä itseäni kovin kaksisena sisustajana. Kotimme huonekalut on hankittu matkan varrella – ja lähinnä tarpeeseen ennemmin kuin sisustusmielessä. Lopputulos on mielestäni kuitenkin kodikas, toimiva ja meidän näköinen. Viihtyvyys on itselleni paljon tärkeämpää kuin joidenkin sisustusnormien noudattaminen – enkä haluaisi asua minimalistisen tyylikkäässä kodissa, vaikka sellaisia ystävieni luona saatankin kovasti ihailla.
Sisustusinnokkuuttani kuvaa aika hyvin se, että pianon yläpuolella olevat kolme valokuvataulua roikkuvat edellisen asukkaan seinään jättämissä koukuissa. Karkki ripusti taulut siihen muuton tiimellyksessä reilut kolme vuotta sitten lähinnä turvaan muuttoapulaisten kulkuväyliltä. Siinä ne ovat roikkuneet siitä lähtien…
Tunnustinkin tuossa taannoin, että olen onnistunut koukkuuntumaan korviani myöten Pinterestiin. Uuden harrastukseni, kuvien “pinnailun”, oheistuotteena olen löytänyt sisäisen sisustajani! Aloin keräillä randomisti bongailemiani, omaa silmääni miellyttäviä sisustuskuvia “Home” -nimiseen kansioon. Yhtenä päivänä avasin kansion ja huomasin hämmästyksekseni, että kuvissa oli selkeä punainen lanka!
Tässä kuvassa on aivan ihana tunnelma! Voisin niin kuvitella itseni korallinpunaisen sohvan nurkkaan selailemaan 60-luvun New Yorkista kertovaa kirjaa karvatyynyn viereen käpertyneenä. Tumma puulattia ei ehkä ole sitä ominta itseäni, mutta vaalean pehmoisen maton kanssa toimii näköjään oikein hyvin.
Lämpimät sävyt, erityisesti lempeä koralli, tuovat kodikasta pehmeää tunnelmaa. Musta-valkoiset kuosit ryhdistävät ja erilaisia kuviointeja yhdistelemällä syntyy mielenkiintoisia kokonaisuuksia. Taulukollaasiseiniä kansiossani on noin ziljoona. Sellaisen toteuttaminen ei onneksi vaadi välttämättä mitään suuria investointeja. Kivoja valokuvia, pieniä julisteita, kehystämisen arvoisia kortteja löytynee jo valmiiksi varastoista. Tietty aito grafiikka, taulut ja valokuvataide olisi hienoa (hienompaa), mutta jotenkin helpompi lähteä toteuttamaan, kun voi ajatella, että kaiken ei tarvitse maksaa puolta omaisuutta.
Keittiössä arvostan eniten lämminhenkistä kutsuvaa tunnelmaa. En juuri laita ruokaa, mutta ymmärrän toki käytännöllisyydenkin merkityksen… 😀 Vierastan siitä huolimatta yltiömoderneja tehokeittiöitä – haluaisin, että omassa kodissani olisi rustiikki-italialainen hurlum-hei -meininki, ja tietenkin siihen sopiva tyyli. Keittiö on mielestäni kodin sydän ja toivosin, että siellä olisi tilaa myös muuhun puuhailuun kuin vain suorituskeskeiseen ruuan valmistamiseen.
Vaakasuora suorakaidekaakelointi tuo mieleen valkoisen tiiliseinän. Siinä on jotain kodikasta ja vähemmän steriiliä kuin perinteisissä neliön mallisissa kaakeleissa. Inspiraatiokansiossani on myös vähintään yksi kuva valkoiseksi maalatusta tiiliseinästä – sekin on tosi kaunis ja jotenkin rauhoittava. Huomasin vasta nyt, että molemmissa näissä keittiökuvissa kaapistoissa on samanlaiset vetimet!
Sama hiukan rustiikki, lämminhenkinen tyyli jatkuu kylppärissä. Vanhahtavan oloiset altaat ja hanat ovat mielestäni todella hienot. Oikeastaan haluaisin, että altaiden yllä roikkuisi peilit antiikkikehyksissä, mielellään vielä vähän keskenään erilaisissa. Toisaalta kylpyhuoneessa jos missä arvostaa sitä, että peilipintaa on riittävästi. Lavuaarien metallijalat raamittavat tosi kivasti tilaa. Tietty usein säilytystilaa on sen verran vähän, että allaskaappi on lähestulkoon pakollinen, mutta näin haaveillessa sitä voi onneksi toteuttaa myös niitä vähän epäkäytännöllisempiä unelmia!
Kylpyamme on ihan must! Mieluiten sekin vähän vanhanaikaisen oloinen, tassuilla seisoskeleva malli. Ja tarpeeksi iso, että siihen mahtuu tarvittaessa kaksikin henkilöä loikoilemaan… Ammeen läheisyydessä pitäisi olla hylly tai helposti siirreltävä hyllykkö, jolle voisi asetella kylpemisen tärkeät tykötarpeet, kuten muotilehdet ja sampanjalasin.
Nyt menee kieltämättä aika raskaasti haaveilun puolelle, mutta kyllä vaan olisi aivan täydellisen mieletön tuollainen kattokorkeus ja mahtavat ikkunapinta-alat! Huikaiseva valo ja uskomaton tilan tuntu – täällä ei heti kaadu seinät niskaan. Kodikas sisustus tuo lämpöä ja elämän tuntua tilaan, joka muuten saattaisi helposti tuntua kolkolta ja tehdassalimaiselta (mitä se epäilemättä alunperin onkin).
Tässä on näköjään yksi niistä valkoiseksi-maalattu-tiiliseinä -kuvista, joita olen keräillyt. Ja yksi taulukollaasiseinä lisää. Rrakastan myös tilan korkeutta, ikkunoista tulvivaa valoa ja korkeuseroja. Kasvit, simppelin oloiset huonekalut ja vihreälle ovelle johtavat tikapuuportaat antavat fiiliksen kuin kyseessä olisikin viihtyisänboheemi sisäpiha – eikä keittiö/oleskeluhuone niinkuin se todellisuudessa taitaa olla.
Värit, valtavat ikkunat, ihanan epäviimeistelty kodikas tunnelma. Keittiön lattia saisi tosin mieluiten olla joko puuta tai sitten klassinen musta-valkoinen klinkkeriruudukko.
Yllättäviä väripilkkuja – kyllä kiitos! Yleisväritys kodissa saa mielestäni olla mielellään aika neutraalilla musta-valkoinen-beige-harmaa-puu -akselilla, mutta ripaus sitruunankeltaista piristää kyllä kummasti.
Joskus kuulin sellaisen jutun, että jokaisessa kodissa pitäisi olla ainakin yksi keltainen yksityiskohta, kodin aurinko. Siitä lähtien keittiömme seinällä roikkui Karkin tai Peetun päiväkodissa askartelema puhtaan keltainen aurinko aina siihen asti, kun oikea aurinko oli haalistanut sen kaikkea muuta kuin kauniin väriseksi. Tällä hetkellä meillä ei ole sisustuksessa mitään, mikä viittaisi aurinkoon. Olisikohan aika hankkia kimppu keltaisia kukkia piristykseksi?
Miten hauska idea! Vispilöistä tuunattu kattolamppuhommeli ei ehkä ole ihan niin helppo toteuttaa kuin miltä se ensisilmäyksellä näyttää. Tosin tykkään kovasti myös sellaisista kattolamppu-comboista, joissa hehkulampun näköisistä johdon päässä roikkuvista jutuista on koottu näyttävä kokonaisuus. Varmaan sillä on joku nimikin, mutta sisustus-name-dropping ei todellakaan kuulu vahvuusalueisiini. 🙂
Aivan ihania ruokailuvälineitä! Nuo olisivat tosi kauniit yhdistettynä johonkin valkoiseen selkeälinjaiseen astiastoon. Vaikuttaa vähän siltä, että pitää alkaa kierrellä vanhojen tavaroiden liikkeissä… Tosin tykkään kovasti meidän nykyisistä ruokailuvälineistäkin. Hackmann Memory -sarja on kivasti moderni ja vanhanaikainen samanaikaisesti. (Ja aaaaargh!! Juuri nyt huomasin tuolta Hackmannin sivuilta, että sarjan valmistus on lopetettu! Meillä ei ole lähimainkaan tarpeeksi ruokailuvälineitä, enkä mitenkään haluaisi mitään muuta sarjaa…)
Olen asunut aikoinaan paritalossa, talossa ja rivitalossa. Kaikissa niissä oli enemmän tai vähemmän pihaa, talossa ihan reilulla kädellä enemmän. Tykkäsin puuhastella pihassa varsinkin silloin, kun tytöt olivat pieniä. Aluksi oli nastaa, kun itselläkin oli jotain tekemistä samalla, kun piti vahtia taaperoitten hiekkalaatikkoleikkejä. Myöhemmin oli kiva puuhastella yhdessä pihahommissa. City-kauriit kävivät tosin aina yöllä pistelemässä poskeensa Karkin kesäkurpitsaviljelmän kukkaset.
Lapsuuteni asuin kerrostalossa ja nyt, kun olen palannut tuohon asumismuotoon, en todellakaan kaipaa pihan asettamia velvollisuuksia. Silti tykkään ihan mielettömästi sotkea sormeni multaan ihan pikkuisen – ja muutenkin viettää aikaa parvekkeella. Hiukan isompi partsi tai jopa terassi olisi unelma… Sen verran nykyistä isompi, että ruokapöydän lisälevyä ei tarvitsisi aina kääntää alas, kun haluaa ottaa aurinkoa. Eikä tuollainen baaritiski suoraan keittiöön olisi yhtään hullumpi!
