Kun tsekkailin viimeisimpiä Tukholman kaduilta nappaamiani katumuotikuvia huomasin, että olen jostain syystä päätynyt linjoiltaan hyvin samantyylisiin asuihin. Marina ja Lova ovat molemmat pukeutuneet pitkähelmaiseen mekkoon, niukkalinjaiseen nahkatakkiin ja tennareihin. Tyylit ovat toisaalta kuitenkin aika erilaiset, Marinan hilpeä kukkamekko ja Lovan trendikäs raitamekko edustavat ihan eri genreä. Yhtäläisyyden tajusin vasta kotona kuvia editoidessani ja tulin ajatelleeksi, että ehkä sitä alitajuisesti etsii väkijoukosta jotain sellaista, mikä itselle on vähän bubbling under. Mikäli teoria pitää paikkansa, tullaan Minttu näkemään maataviistävän pitkissä helmoissa, tennareissa ja nahkarotsissa alta aikayksikön. ;D
Ihanan aurinkoinen fiilis sekä Marinan asussa että koko kokonaisuudessa. Oikeasti kuvanottohetkellä ei kyllä paljoakaan paistellut…
Hämmästyin aika kovasti, kun herttainen Lova kertoi olevansa vain 18 vuotta vanha. Niin jotenkin seesteisen ja varman oloinen hän oli tyylistään. Jotkut osaa – vai onko hän elävä esimerkki siitä, että tyylitaju on synnynnäistä?
Muistakaa käydä antamassa ääni suosikkityylillenne Indiedaysin Olympus Street Fashion -kisasivulla! Ja tietty muistakaa myös lähettää omia street style -kuvianne kisaan. Voittajille on luvassa iso läjä Olympus PEN E-PL2 -kameroita!