Tässä pieni kuvareportaasi viimeviikonlopun ihanista häistä kauniissa Gränsö Slott -nimisessä paikassa.

Edellisenä yönä oli tullut nukuttua vain muutama hassu tunti ennenkuin tapasin “kuskini” ja hotellihuonekämpikseni Miannan Södertäljessä. Reilun kolmen tunnin ajomatkan jälkeen olo oli kohtuullisen ryytynyt, mutta perusteellinen lilluminen hotellin SPA-osastolla virkisti kummasti. Harmi, että sää oli sinnikkään sateinen. Merenrantaan ja uima-altaan ympärille sirotellut aurinkotuolit näyttivät täydellisen houkuttelevilta – jos vain tosiaan aurinko olisi suostunut edes pilkottelemaan pilvien välistä.

Toisaalta ihan hyvä, että emme unohtunut sen kummemmin lojumaan minnekään. Yllättävän tiukaksi veti tälläytymisen kanssa muutenkin – varsinkin Miannalla, joka oli toinen morsiusneidoista/kaasoista.

Kaasojen “virallisista” tehtävistä löytyy kuulemma netistä monenlaisia listoja. Mahtaakohan sieltä löytyä morsiamen kynsien liimaaminen takaisin paikoilleen? No, Eliza selvisi duunista kunnialla, vaikka oli omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa tekemisissä tekokynsien kanssa.. 😀

Alunperin vihkimisen oli tarkoitus olla aivan meren rannalla, mutta sateen vuoksi toimitus siirrettiin paikkaan, jossa ainakin morsiuspari ja siviilivihkimisen suorittanut virkamies (kuullostaapa kuivalta, hän kyllä oli oikein mukava ja piti kauniin puheen…) saivat olla katoksen alla. Me vieraat saimme herkistellä sateevarjojemme suojissa. Aina häissä pillittävälle romantikolle se tarjosi hyvin suojaa, mutta valokuvissa on kyllä horisontit vinksallaan. Yritä nyt siinä ottaa kuvia ja taiteilla samalla sontikan kanssa.

Jotenkin kyllä tuntui, että sade toisaalta teki tilaisuudesta erityisen ja varsin tunnelmallisen. Tänä uskomattoman aurikoisena ja poikkeuksellisen sateettomana kesänä sade oli vain virkistävää ja erilaista – eikä oikeastaan yhtään kurjaa. Etenkin kun ilma oli kuitenkin ihan hillittömän lämmin.

Gränsö Slott… Vihkipuheessaan pormestari kertoi linnan värikkäistä vaiheista. Tietenkään en liikutukseltani saanut pistettyä muistiin kuin että rakennuksen yläkerta on palanut pariinkin otteeseen – toisin sanoen nuorempaa vuosikertaa kuin muu rakennus. Ja että viimeisin jälleenrakentaja oli aivan hullaantunut Italiaan, mikä selittää pylväiköt ja runsaasti käytetyn vaalean marmorin.

Kaunis kuin morsian… 🙂

Kaasot olivat saaneet erittäin väljät ohjeet illan asun valintaan. Mianna (oik.) on ostanut mekkonsa Lontoosta ja Eliza kotikaupungistaan Pariisista. Täysin toisistaan tietämättä molempien valinta oli osunut hyvin samantyyliseen mekkoon!

Keskivertoruotsalaismies on suhteellisen kiinnostunut muodista – vaikka hän sattuisikin olemaan teoreettisen fysiikan tutkija KTH:lla. Mintun pöytäseura sattui olemaan erityisen kiinnostunut 20-luvun muodista ja italialaisen muodin synnystä. What a pleasure! 😀 Lisäksi hän arvostaa suuresti korkealaatuisia materiaaleja ja hyvää käsityötä. Solmio on peräisin viimeiseltä Italian reissulta. Niin – ja kaiken kukkuraksi muotiblogit ovat hieno ja kiehtova asia hänen mielestään ja saada kuvansa yhteen niistä suuri kunnia! Minttu kiittää illallis-seatingin jumalia ja laittaa tänne tyytyväisenä kuvan kauniista italialaisesta silkkisolmiosta. 🙂

Erittäin pitkään ja hartaasti nautitun herkullisen illallisen ja noin kolmen ziljoonan puheen (hei, ruotsalaiset!!) jälkeen päästiin vihdoin asiaan. Tässä vaiheessa voisin sanoa klassisesti: I say no more! 🙂

Paitsi että olipas ihanat ja hauskat juhlat!!

Koko viime viikon soundtrack olisi “jobb around the clock”, jos joku olisi sellaisen tehnyt. Onneksi ei… No, mukavat duunihommat ei oikeastaan stressaa – paitsi mitä nyt vuorokauden tunnit eivät vaan mitenkään tunnu riittävän.

Huomenna pääsen kuitenkin pikkuiselle minilomalle ja rentoutumaan. Hyvä kaverini menee naimisiin ja häät pidetään Gränsö Slott -nimisessä – aika huikean mukavan näköisessä paikassa. Kylpylää, merenrantaa, hyvää ruokaa… mmm… Sitä ajatellessa melkein unohtaa pakkauspaniikin (miksi, voi miksi en hankkinut mitään uutta kivaa häihin!?) ja että tässä illan tuntien aikana kämppä pitäisi saattaa sellaiseen kuntoon, että kisuvahdin kehtaa päästää sisälle.

Niistä duunihommista sen verran uutta, että Helle on kehitellyt ihan mahtavan laukun, joka on pakko esitellä täälläkin:

Loistoratkaisu, kun kaipaa kangaskassin rentoutta, mutta “kunnon laukun” turvallisuutta. Soon in the webshop near you!! Lue lisää Hellen juttuja uutukaisesta täältä: Bag-in-Bag ja A very happy designer & a new colourful Bag-in-Bag.

Taisin jo mainitakin, että Indidaysin Marimekko-kampis kolahti? Juttuideoita tulvahti mieleeni niin paljon, että päätin heti alkuunsa karsia kaikki sisustukseen liittyvät jutut. Vaikka meillä on roikkunut ikkunoissa Marimekon-kankaasta ommellut verhot aina siitä lähtien, kun muutin omaan kotiin 19-vuotiaana. Ja vaikka tärkein ostokseni ensimmäisellä Suomen reissulla Tukholmaan muuton jälkeen oli Suomen Lipun sinivalkoiset raitakylpypyyhkeet koko perheelle.

Sen sijaan vaaleanpunaraidallinen Jokapoika-paita on asia, jota en voi sivuuttaa. Karkki ja Peetu saivat lainaksi pari vuotta sitten mummiltaan 60- ja 70-lukujen vaihteesta peräisin olevan paidan, joka on tismalleen samalainen, jota he molemmat käyttivät ollessaan 2-3 vuotiaita. Sekin paita oli peräisin 60-luvulta ja kuulunut alunperin Peetun kummitädille Tinnille. Pikkuinen Jokapoika oli kiertänyt käytössä Tinnin lisäksi hänen pikkusiskollaan ja serkuillaan sekä sittemmin Karkin ja Peetun jälkeen myös Tinnin omalla tytöllä. Mikä muu vaate voisi kestää yhtä perusteellista ja pitkäaikaista käyttöä täydellisen hyvännäköisenä!?

Mummi käytti pinkkiraitaista Jokapoikaa lähinnä kevyenä jakkuna, jonka voi kesäillan viiletessä vetäistä olkapäitä lämmittämään. Niin, siis siihen asti, kun Karkki ja Peetu konfiskeerasivat paidan parempaan talteen.  🙂

Peetu tekee Jokapoika-paidasta itsensä näköisen Ramones-teepparin ja mustien farkkushortsien avulla. Pehmoiseksi kulunut puuvilla toimii täydellisesti – ja kestää kulutusta – myös festareilla ja muissa äärimmäisolosuhteissa… ;D

Karkin klassiseen tyyliin Jokapoika taipuu kevyesti kapean vyön, avokkaiden ja hiekan väristen lahkeesta käärittyjen farkkujen avulla. Karkin kuvat on kesältä 2008 ja lisää niitä voi tsekkailla täällä: Mummin paita

Jaa sinäkin omat Marimekko-muistosi Indiedaysin ja Marimekon kisassa – ja voita huikea 1000 € lahjakortti!

Nadjan viimeperjantaisissa juhlissa oli kaiken muun ihanan lisäksi tosi paljon aivan mielettömän ihanasti pukeutuneita ihmisiä. Kutsussa luki “dresscoden” kohdalla: Klädseln för kvällen är fest. Kom i det du känner dig fin i.
Eli vapaasti suomennettuna “kivat juhlavaatteet, joista tykkäät itse”.
Kaikkia hienoja asukokonaisuuksia en tietenkään saanut tallennettua, mutta tässä muutama helmi iloksenne!

Judy toimi juhlien “apuemäntänä” ja Nadjan sanojen mukaan mistään ei olisi tullut mitään ilman hänen apuaan – eli suurkiitokset järjestelyistä myös Judylle!! Kaunis paisley-kuvioinen mekko on kuulemma peräisin USA:sta.

Sofia oli pukeutunut kauniisti rusketusta korostavaan persikanväriseen Sistersiltä hankittuun mekkoon. Laukku on peräisin Istanbulista ja valmistettu vanhoista perinteisistä matoista, kengät H&M:ltä.

Riina oli saapunut juhliin peräti Rovaniemeltä asti! Häkellyin ihan, kun Riina kertoi seuraavansa tätä mun blogiani säännöllisesti… Kaikkien näiden bloggarivuosien jälkeenkin on aina ihan yhtä mahtavaa tajuta, että joku muukin lukee tätä kuin äitini! Riinan upea tiikerikuvioinen mekko on IvanaHelsingin. Pikkuisen olen kyllä kade, kun kuulin, että tämä on jo viides IvanaHelsinki-mekko Riinan garderobissa!

Emelie oli pukeutunut kauniiseen hiekanväriseen asuun ja mataliin nahkasandaaleihin. Mekko on kuulemma lainassa Judyltä. Millainen garderobi sillä neidolla mahtaakaan olla!

Ennen juhlia jokainen vieras sai ilmoittaa yhden biisin, jonka haluaa soittaa Nadjalle. Mintun valintaa voi kuunnella ja katsella (ehkä yksi maailmanhistorian cooleimmista videoista! Ja tietty ajalta, jolloin videoilla vielä oikeasti oli merkitystä…), vaikka juutuubista löytynyt video ei a) ole kokonainen b) ole synkassa. Oh well. Joskus sitä vaan pitää tyytyä siihen, mitä sattuu löytämään. 🙂

Hyppäsin innostuksesta ilmaan aivan kirjaimellisesti, kun kuulin Indiedaysin yhteistyökampiksesta Marimekon kanssa! Harva – jos mikään – yritys tai brändi on ollut niin lähellä sydäntäni niin pitkän aikaa!

Meillä ei ollut kotona Unikko-verhoja, raitapyyhkeitä tai muutakaan rekvisiittaa – enkä myöskään omistanut juurikaan “oikeita” Marimekon vaatteita pienenä paria Tasaraita-paitaa lukuunottamatta. Sen sijaan siitä lähtien, kun sain vähänkään sanavaltaa pukeutumiseeni, äiti ompeli suuren osan vaatteistani juuri Marimekon kankaista. Etsimättä tulee mieleen tummanvioletit raitahousut, joiden sivussa oli samantyyliset metallinapit kuin Jokapoika-paidassa, mutta vaan vähän isommat. Ja sitten ihana tiilenpunainen, flanellivuorinen maihari, jonka käytin aivan puhki…

Yksi rakkaimmista asuista (ja valitettavasti yksi harvoista, joka enää on säästössä…) oli äidin ompelema ylioppilaspukuni.

Parantumattomana tyylivastarannankiiskenä halusin päälleni jotain “erilaista”. En ole varma, mikä tuo musta, hopeapainettu kangas on nimeltään, mutta lähestulkoon voisin vannoa, että kuosi on Fujiwo Ishimoton suunnittelema. Hän oli ehdoton suosikkini ja esimerkiksi haalean vaalean liilasta korsi (muistaakseni, mutta mun kankaani oli kyllä paljon vaaleampi ja violetimpi kuin tuo linkin kangas…) -kankaasta tehty hamonen pysyi lempparivaatelistalla yli vuosikymmenen.

Minttu on siis kuvassa oikealla Marimekko-kankaasta ommeltu jakkupuku yllään. Vieressä ylioppilaan voitonriemuista hymyä virnuaa Tinni, bestikseni jo lapsuusvuosilta. Tinnillä oli muuten lakkiaisten ilta-asuna aivan käsittämättömän hieno, kelta-vihreä, hiukan flamenco-henkinen Marimekko-asu, mutta.. Tinni hei, en pysty julkaisemaan pdf-kuvia täällä blogissa!!

Marimekko-kampanjan kunniaksi saimme valita itsellemme pari suosikkia syksyn mallistosta. Voi hillitön, mikä valinnan vaikeus! Ensimmäisellä silmäyksellä olisin voinut valita lähestulkoon ihan kaiken! Lopulta päädyin aika varmoihin vaihtoehtoihin, mustaan ja valkoiseen…

Jostain intuitiivisesta syystä mustavalkoinen Alina päätyi ihan ensimmäisenä ykkössuosikikseni. Vaikka se onkin oikeastaan minimittaan mielistyneelle vähän liian pitkä ja asiallisuutta kammoksuvalle ihan liian kunnollinen kauluksineen ja nappilistoineen. Vajaamittaiset hihat, liukuvärjäys, kevyesti satiininhohtoinen pinta ja pikkuisen “virkapukumainen” leikkaus sattuivat kuitenkin täyttämään kaikki täydelliseltä vaatteelta toivomani ominaisuudet: klassinen, naisellinen, mutta ehdottomasti with a twist! Kuvauksissa mukana ollut kaverini sanoi, että etenkin huippukorkeitten maryjane-avokkaiden kanssa efekti on aika lähelle kinky secretary… :DD En nyt kyllä tiedä mitä tohon sanoisin!

Toinen uutukaiseni on nimeltään Riimu. Mallikappalevaatteissa ei valitettavasti ole materiaalimerkintöjä, mutta sen voin kertoa, että Riimun-neule on jotain ihan mielettömän ihanan tuntuista iholla! Malli ja kuosi ovat vähintään yhtä täydelliset, joten en voi muuta kuin rakastaa sitä! Ja vaatekaapin oveen täytyy ilmeisesti laittaa varauslista sitä varten – sen verran innolla sekä Karkki että Peetu ilmoittivat haluavansa lainata kyseistä mekkoa… 😀

Kai muuten olet huomannut, että Marimekon kampanjasivuilla on menossa kilpailu?? Voittaja saa peräti 1000 € lahjakortin! Kannattaa osallistua siis.