Day: February 9, 2010

(mitenkähän monen meikkausaiheisen blogipostauksen otsikko on ollut “meikkileikkejä”?? Persoonallisuus kunniaan! Ha ha!!)

Meikattavaksi pääseminen on ihanaa! Jo pelkästään se, että saa vain istua, kun joku toinen sutii kasvoja, tuntuu aivan mahtavalta. Lisäksi tuntuu siltä, että olen meikannut tismalleen samalla tavalla siitä lähtien, kun noin 13 vuotiaana aloitin säännöllisen kasvojen sutimisen. Ammattilaisen käsissä on helppo nähdä konkreettisesti, miten kannattaisi toimia.

Blogimiittiristeilyllä oli mahdollisuus varata aikoja noin 15 minuutin pikameikkiin. Tartuin tietenkin heti tilaisuuteen, kun ihana Moksu valisti ajanvarauksesta! Moksulle kuuluu myös kiitos session kuvaamisesta!

Minttu meikattavana 3 Minttu meikattavana 2 Minttu meikattavana 1

Blogimiittiristeilyn lauantain asut jäivät kaikessa kiireessä kuvaamatta kokonaan. Tässä kuitenkin näkyy hiukan, mitä vetimiä päälle oli eksynyt.

  • jakku, H&M
  • toppi, 5Preview+Weekday
  • hopeafarkut, Panic in Paradise
  • nilkkurit (näkyy vähän huonosti…:D), Ril’s
  • huivi, ??

Younblood Meikit

Meikkaus toteutettiin Youngblood -mineraalimeikeillä. En ole kovin hyvin perillä mineraalimeikkien eroista perinteisiin verrattuna, mutta ne kuullostavat jotenkin luonnonmukaisemmilta ja ystävällisemmiltä iholle. Olen jo pidempään ajatellut, että pitäisi oikein perehtyä ja tutustua aiheeseen. Ehkä tämä toimii hyvänä lähtölaukauksena!

Jonna ja Salla

Meikkauksen lopputuloksesta ei valitettavasti ole kuvaa… Tai oikeasti kaikki kuvat olivat joko hillittömän ylivalottuneita tai sitten onnistuin selostamaan jotain suu mutkalla, jolloin lopputuloksena on vähintäänkin epämääräinen ilme. Ihan niin kamalalta en sentään näyttänyt, että edes katsoa ei uskaltanut – vai mitä Jonna ja Salla??

Young blood huulikiilto Huulikiillot

Kaikki meikattavana olleet saivat lahjaksi Youngblood -sarjan ihanan huulikiiltosetin. Niinkuin kuvasta huomaa, en ole juuri raatsinut sitä vielä kokeilla. Olisi erinomaista, jos pakkauksessa olisi vielä sivellin, mutta sujuuhan tuo sormillakin ihan mainiosti!

Vihdoinkin sain kahlattua läpi kaikki Blogimiittiristeilyllä jätetyt palautelaput ja tehtyä niistä perusteellisen yhteenvedon. Laitan palautteet tänne kolmessa osassa, ensin kehut, sitten risut ja lopuksi vielä kehittämisideat. Tämä siitä yksinkertaisesta syystä, että itse en jaksa kahlata läpi kilometrin mittaisia blogipostauksia ja kuvittelen siksi, ettei kukaan muukaan. 🙂

Blogimiittiristeily

Blogimiittiristeily sai yleisarvosanaksi huikeat 4,1!! Paras arvosana oli 5 ja huonoin yksi. Yhdessäkään lappusessa ei ollut alle 3 arvosanaa, joten sikäli tuntuu, että tapahtuma onnistui paremmin kuin hyvin. Lisäksi lähes 100% vastaajista ilmoittivat osallistuvansa mielihyvin seuraavallekin Blogimiittiristeilylle. Vain muutamassa oli vastaus kirjoitettu epäröivämpään sävyyn: “ehkä sitten, kun olen täyttänyt 18”, “mikäli bloggariystävänikin osallistuvat”, “jos ohjelma on tarpeeksi kiinnostavaa”.

Blogimiittiristeily

Lähes poikkeuksetta jokaikisessä palautelapussa mainittiin, että parasta Blogimiittiristeilyllä olivat ihmiset! Kanssabloggareitten tapaaminen, samanhenkisten ihmisten kanssa juttelu, uusien tuttavuuksien kohtaaminen ja upeat hyttikaverit saivat paljon kiitosta. Moni oli myös sitä mieltä, että on kiva tuntea kuuluvansa porukkaan ja olla osa suomalaista muotiblogosfääriä.

Blogimiittiristeily

Järjestetty ohjelma oli myös monen mielestä hyvin onnistunut. Luennoista saadut vinkit olivat riittävän käytännönläheisiä ja yksinkertaisia, että asiaan vihkiytymätönkin pysyi kärryillä. Useassa palautteessa kehuttiin myös näytteilleasettajia mukaviksi ja avuliaksi. Kaikki, jotka onnistuivat saamaan ajan meikkaukseen, tuntuivat olevan siihen erittäin tyytyväisiä.

Ohjelmaa oli melko usean mielestä juuri sopivasti, ei liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Pitäähän sitä jäädä aikaa tutustumiseen ja muiden bloggareitten kanssa jutteluun!

Blogimiittiristeily

Erittäin moni kiitteli myös laivan ruokatarjontaa! Buffet mainittiin “parasta Blogimiittiristeilyllä” -kohdassa miltei yhtä usein kuin “ihmiset”.

Muita parhaita kokemuksia olivat mm: Tukholma, shoppailu, goodie bagit, aamiainen, alennusmyynnit, kerrankin riittävästi aikaa yhdessä, rento fiilis ja laivalla olo ylipäätään.

Kuvista kiitos Mikolle ja Stellalle! 🙂

Old stuff