Aika kuluu niin nopeasti… Keväällä, kun meidän kurssin ensimmäinen lopputyön råmanus deadline oli ja tajusin, että oma tekeleeni on vielä niin rå (=raaka, raakile), että eihän sitä voi vielä palauttaa ollenkaan, tuntui, että jälkimmäiseen aikarajaan on vaikka miten pitkä aika. Siihen mennessähän ehtisi kirjoittaa vaikka kokonaan uuden lopputyön. Niin – siis siltä tuntui ja aika uusiksi koko höskä menikin. Aihe pysyi, mutta tutkimusongelma vaihtoi näkökulmaa ja koko homma fokusoitui uudelleen.
Huomenna on sitten Mintun råmanus deadline ja viimeinen tuomio ennen varsinaista palautusta selviää toivottavasti vielä loppuviikolla. Sikäli äärimmäisen kiinnostavaa, että pikkuisen on ollut suunnitelmissa jatkaa opintoja vielä vuosi, mutta jotta jatkokurssilta saa paikan, pitää tämä lopputyö olla hyväksytty…
Omalle työlleen tulee helposti niin sokeaksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että tekeleeni on ihan ok – ei mitään uraa uurtavaa ja mahottoman ihmeellistä tutkimusta, mutta valottaa kuitenkin käyttömuotia ja siihen liityviä mekanismeja vähän eri näkökulmasta kuin aikaisempi tutkimus. Välillä tulee sitten taas sellainen olo, että eihän sitä viitsi edes palauttaa, joka sivulla vaan jauhetaan samaa ja kaikki ajatukset on ihan pelkkiä itsestäänselvyyksiä.
No, ihan niin pahasti ei pitäisi tulla pyyhkeitä, kun edellisellä kerralla, kun olin saamassa ohjausta. Toivottavasti.
