Month: May 2007

Työpaikkahaastattelussa pitää olla pukeutunut siististi, asiallisesti ja luottamusta herättävästi. Yleensä paras vinkki on, että kannattaa tutustua etukäteen organisaatiossa jo työskentelevien pukeutumiseen ja valita asunsa sen mukaisesti. Mikäli sopeutuu joukkoon ulkoisesti, antaa vaikutelman siitä, että on sopiva myös muuten. Varsinkin silloin, kun useampi hakija on selvinnyt haastatteluista ”loppukarsintoihin” saattaa valinta langeta sen hakijan eduksi, joka sopii ulkoisesti parhaiten joukkoon.

Kuva: Business look á la Sophia Kokosalaki F/W 2007

Pankeissa, asianajotoimistoissa, konsulttifirmoissa ja muissa konservatiivisissa työpaikoissa saattaa olla ihan kirjoitetut dress codet – eli työpaikan pukeutumissäännöt. Niiden selvittäminen ja noudattaminen on viisasta jo haastatteluvaiheessa. Suosituilla luovilla aloilla pukeutuminen on, jos mahdollista vielä tärkeämpää. Ja samalla myös vaikeampaa. Pitäisi olla erilainen ja persoonallinen = luova, mutta mieluiten juuri sillä oikealla tavalla. Rasittavan erikoisuudentavoittelun ja luovan nerokkuuden välinen ero pitäisi hallita.

Mikään edellä kerrotusta ei tietenkään ole mikään suuri uutinen kenellekään, joka on joskus hakenut töitä tosi tarkoituksella (t: nimim. ”kokemusta on”). Olin sen sijaan aikamoisen yllättynyt, kun luin tämän aamun SvD:stä jutun, jossa kerrottiin amerikkaisesta yrityksestä Dress for Success, jonka missio on auttaa ihmisiä pukeutumaan oikein työhaastatteluun. Ihan pelkkästä bluffista oikeanlaisen ulkokuoren valinnassa ei tietenkään ole kysymys – peräti 75 % tuon amerikkalaisfirman asiakkaista oli saamassaan duunissa vielä vuoden päästä.

Kuva: Style.com

Puuvilla on kaikkein tavallisin luonnonkuitu eikä puuvillavaatteiden hoitaminen ole mitenkään vaikeaa. Tässä kuitenkin muutama vinkki, joiden avulla pidennät lempparipuuvillavaatteidesi käyttöikää ja teet alun alkaenkin hyviä valintoja.

Puuvilla on kestävä materiaali, joka sietää suhteellisen kovakouraista käsittelyä myös märkänä. Sen sijaan puuvillan värinpitävyys on varsin heikko ja tästä syystä varsinkin mustat ja tummat puuvillavaatteet ”harmaantuvat” helposti. Tummia vaatteita hankkiessa kannattaa katsoa tuoteselostelapusta, että materiaali sisältää jotain muutakin kuitua, joka parantaa värinpitävyyttä.

Puhdistuakseen puuvilla vaatii varsin korkean pesulämpötilan. Minttu pesee kaikki puuvillatekstiilit 60 asteessa, mutta lycra-sekoitteet (eli monet t-paidat) 40 asteessa. Puuvillakuitu muistuttaa korkkiruuvia ja tästä syystä lika pinttyy helposti puuvillavaatteisiin. Pesukoneiden lyhyet pikapesuohjelmat ovat yleensä liian lyhyitä, jotta puuvillavaate puhdistuisi kunnolla, siksi niitä kannattaakin käyttää vain hätätapauksessa. Tahroja puhdistettaessa pitää myös käyttää napakoita otteita.

Kuva: Marimekko

Fashion is the new music… näin väitti ainakin joku täkäläinen ilmaisjakelulifestyle-lehti olisiko ollut Rodeo tai ehkä Nöjesguiden.

Musiikki ja muoti ovat joka tapauksessa sulassa sovussa Lontoossa Royal Albert Hallissa 18. lokakuuta 2007 Fashion Rocks –tapahtumassa. Esiintymisensä ovat varmistaneet ainakin Armani, Burberry, Calvin Klein, Chanel, Dolce & Gabbana, Stella McCartney, Valentino, Versace ja Yves Saint Laurent. Lehdistötiedotteen mukaan mukana on myös ”the world’s top music artists” – keitä sitten heidän näkökulmasta ovatkaan.

Olisi kyllä mahtava nähdä livenä, miten muotinäytös ja liverockshow yhdistetään – molemmathan ovat itsenäänkin jo aikamoisia spektaakkeleita.

Edit: Kiitos kommentista Silver! Laittamasi pätkä on niin erinomainen, että lisäsin sen tänne kaikkien ihailtavaksi:

Kate Mossin TopShop -mallisto saapui siis tänään Tukholmaan – kaksi viikkoa sen jälkeen, kun suuri lanseerauspäivä oli Lontoossa. Olin tällä kertaa ihan ajoissa ovenkahvassa kiinni – eli jo puoli kymmeneltä, kun ovet avattiin kymmeneltä. Päätin etten edes yritä laittaa piilareita päähän, ettei käy niinkuin silloin kerran. Paikalla oli jonkun verran innokkaita jonottajia, mutta mistään kaaokseen viittaavasta oli turha puhuakaan.

Vertailun vuoksi hässäkkää Oxford Streetillä:


ja tänään puoli kymmeneltä Drottninggatanilla:


Valikoima oli Mintulle vähän pettymys. Olin vakaasti päättänyt kartuttaa business-kelpoista garderobiani staileilla liituraita-chinoilla ja koska kesäksi ei nyt ole tiedossa mitään erityisiä kekkereitä olisi tämä mekko toiminut hyvin pikkubileasusteena. Itseasiassa aikaisemmin esittelemästäni suosikkilistasta vain mustaa kasarihenkistä wet-look mekkoa oli tarjolla. Ja se oli kyllä livenä vähän too much

Tarjolla ei ollut myöskään sitä oikein nättiä valkoista epäsymmetristä mekkoa, jota moni on haikaillut lakkiaisasuksi, eikä sifonkimekkoja, joista on vilahdellut kuvia ainakin keltaisena ja tummansinisenä.

Ihan tyhjin käsin ei Mintun kuitenkaan tarvinnut lähteä kotiin… Tällaista mukavaa löytyi:

Printti t-paita ihanan pehmeää puuvillaa, mutta aika ohut. En ole varma pidänkö tämän. Toisaalta se tuntuu monikäyttöiseltä, mutta toisaalta vähän tylsältä… Ja tummanharmaa paljeteilla koristeltu t-paita harmaitten Cheap Monday –farkkujen kaveriksi.
Hinta euroissa noin: 48 €/paita (kaikki t-paidat oli saman hintaisia)
Kolikkoliivi… Tosi heräteostos! Jokin ääni Mintun päässä sanoi, että just tällasiahan on näkynyt silleen ”bubbling under” –tyylisesti varteenotettavien trendsettereiden päällä… Hinta euroissa noin: 80 €. Ja monikäyttöiset kuparin/pronssin väristä nahkaa olevat gladiaattori-sandaalit. Hinta euroissa noin: 64 €

Ja lopuksi vielä valkoinen, aivan ihanasti pikkuisen kullanhohtoinen mekko. Ehkä olen sitten ylipukeutunut terassilla, mutta en aio piitata. Painijanselkä on tosi nam… etenkin sitten, kun on saanut vähän väriä nahkaansa! (tässä on kuva vain takaa, koska en ehtinyt hankkia mekon alle sopivia liivejä… hihi!)
Hinta euroissa noin: 107 €
Mitään ihan ilmaisia Kate Mossin kuteet eivät todellakaan ole, mutta laatu on ihan ok (mitä nyt paljetit sun muut tuntuvat vähän hölliltä) ja tyyli kivasti katemossmainen. Monissa muotiblogeissa on valitettu, että mallisto on tylsä ja toistaa Kate Mossilla jo nähtyjä vaatteita, mutta käsittääkseni just se oli tarkoituskin!!

Kuva Oxford Streetiltä: style.popcrunch.com

Että voi tulla pienistä asioista iloiseksi! Tänään tuli postissa (tai oikeastaa söötti kundi UPSista toi kotiovelle…) American Apparellin mekko, josta oli juttua vähän aikaa sitten…

Toimitus ei ollut ihan niin nopea kuin mitä kotisivuilla luvataan, mutta ei viikko (9 päivää, jos ollaan tarkkoja) nyt mitenkään pahalta tuntunut. Ei täällä ole ollut mitkään mekkokelitkään, joten toimituksesta tulee godkänt. Mekon materiaali tuntuu käteen hyvältä ja napakalta, mutta vielä en ole ehtinyt testailemaan sitä tositoimissa.

Hiukan jännitti punainen väri. Heti, kun tilaus oli lähtenyt, teki mieli muuttaa mekko harmaaksi. Harmaa olisi tietty ehkä monikäyttöisempi, mutta jotenkin niin käytännöllinen ja – harmaa.

Eli – tadaa – look at this:


Eikä siinä vielä kaikki! Arvatkaapas, mitä tuli vielä postissa?! (no ei tosiaan tarvi oikeasti arvata…) Vain 1,5 päivää tilauksesta – uusi kamera!!

Luvassa on siis paaaljon uusia kuvia ja teen varmasti reportaasin mekon mainostetusta monikäyttöisyydestä!

Huomenna lupaan esitellä, mitä tarttui haaviin TopShopin Kate Moss -mallistosta.

Old stuff