Käytiin Karkin kanssa viime viikolla Systembolagetin (= meikäläisten Alko) järkkäämällä parin tunnin kurssilla, jonka tarkoitus oli opettaa punaviinin maistelun alkeita. Itseasiassa kyseessä oli Karkin jo yli 2 vuotta sitten joululahjaksi saama vinprovning-lahjakortti, joka nyt sitten vihdoin käytettiin.

Parituntisen tavoitteena oli tosiaankin opettaa vain ihan ne perusalkeet viininmaistelusta. Kaikille kurssilaisille oli katettu viisi lasia viiniä ja vesilasi. Tarjolla oli myös sylkykuppeja niitä varten, jotka eivät olisi halunneet varsinaisesti juoda tarjolla ollutta viiniä. En kyllä nähnyt kenenkään – ohjaajien lisäksi – käyttävän ko. kuppeja.

Karkki pisti toisen kahdesta ohjaajista aikamoisen ahtaalle kysymyksineen. Sivukorvalla kuulin, miten siellä arvioitiin  erilaisia pohjois-italialaisia viinilaatuja.

Ei se oo niin helppoo…

Ensimmäisenä kuuluu kuulemma arvostella viinin väri – onko se siniseen vai ruskeaan taittava ja miten “paksua” väri on. Nyrkkisäännön mukaan nuoremmat viinit ovat sinipunaisempia ja vanhemmat lämpimämpiä väriltään. Kevyet viinit ovat useimmiten hyvin kevyitä myös väriltään, kun taas vahvojen viinien intensiteetti on niin voimakas, että niistä tuskin näkee läpi.

Provningissa tarjotuista viidestä viinistä kolme kuului Bolagetin toiseksi edullisimpaan hintaluokkaan, yksi oli siitä hieman kalliimpi ja yksi kuului hintaluokkaan 200,- kr/ pullo. Arvatkaapa laitoinko tuon “palauttaisin viallisena” -kommentin juuri siihen… No, tietenkin laitoin. Haha! Täällä ollaan näköjään todella hienostuneita punaviininjuojia. Puolustauduin sillä, että olen kuitenkin enemmän samppanjan ystävä ja punaviini tulee vasta toisella sijalla. Hah!

Pelkän parin tunnin alkeiskurssin jälkeen ei olo ollut mitenkään erityisen viisastunut. Lähinnä todettiin Karkin kanssa, että nyt tosiaan vasta ymmärretään kaikki se, mitä ei osata. Älyttömän hauska oli silti bongailla testiviineistä erilaisia ohjaajien osoittamia elementtejä.

Aika mielenkiintoista oli se, että ohjaajien mukaan viinin tärkein ominaisuus on tuoksu. Itseasiassa kuulemma ihmisten makuaisti on aika surkea ja suurin osa siitä, mitä koemme “makuna” onkin oikeastaan hajuaistin ansiota.

Ensin tuntui, että sitä tuskin havaitsee eroja eri viinien välillä. Tai paremminkin niin, että erot kyllä havaitsee, mutta miten sen pukisi sanoiksi? Runojen ja taulujen tulkitseminen ei ole koskaan ollut mikään vahvuusalueeni. Pikkuisen samalta tuntui maistelutilanteenssa. Miten ihmeessä kaikkia makuja ja tuoksuja voisi kuvailla niin, että muutkin tajuaisivat.

Parin tunnin kurssilla ehdittiin käydä läpi tavallisimmat rypäletyypit ja Systembolagetin perusjako eri viinityyppeihin.

Ei tästä nyt kyllä uutta harrastusta tainnut tulla sen paremmin Mintulle kuin Karkillekaan. Sen verran tuli kuitenkin perusymmärrystä, että jonkunlaista viinikeskustelua voi käydä varmaankin, jos sattuu törmäämään johonkin viini-hifistiin. Karkki on aikaisemmissa töissään saanut myös aika paljon tietoa aiheesta – joten taisin kyllä olla se, joka oli eniten pihalla.

Kiva – ja erittäin mielenkiintoinen – kokemus tuollainen lyhytkin kurssi. Selvisin ihan hyvin henkisesti siitä, että totaalidissasin koko tastingin hienoimman viinin, kun ohjaajakin sanoi, että kyseinen viini on nimenomaan ruokaviini – eikä ollenkaan tarkoitettu tälleen itsekseen naukkailtavaksi.

En tiedä, miten Suomessa vastaavia tilaisuuksia järjestetään, mutta suosittelen kyllä osallistumaan, jos sattuu osumaan kohdalle.