Aika tasan tarkkaan pari kuukautta on mennyt, kun aloitin ihanampaan, iloisempaan ja tasapainoisempaan elämään tähtäävän Unelma itsestä -valmennuksen. Niinkuin arvata saattaa ja inhimillistä on, on itsensäkehittämisprojektille omistamani aika ja jaksu vaihdellut tosi paljon tänä aikana. Välillä elämä vaan tulee väliin, eikä sitä silloin kykene pyörimään oman napansa ympärillä, vaikka tarvetta olisi. Valmennuksen näkökulmasta hiljaisempinakin aikoina (mikä on siis tarkoittanut kaiken kapasiteetin vaatimaa meininkiä muuten elämässä) olen kuitenkin tehnyt monia pieniä oivalluksia, joilla on ollut suuri merkitys kehitykselleni. Postaus on toteutettu yhteistyössä Unelma itsestä -valmennuksen kanssa.
Nyt haluan jakaa tuoreimman oivallukseni, joka on muuttanut suhtautumistani moniin arkisiin pikkuasioihin tosi paljon – ja pelkästään positiiviseen suuntaan. Oikeastaan tämä on ihan selkeää jatkoa edelliselle oivallukselleni tai paremminkin valmennuksen avulla sisäistämälleni asialle: epävarmuuden tai heikkouden hetkellä kun kysyy itseltään viekö tämä kohti unelmaani vai siitä poispäin, on motivation löytäminen yleensä aika helppoa.
Tällä kertaa puhutaan kahdesta varsin vähättelevästi, jopa negatiivisesti mielletystä asiasta, mukavuusalueesta ja rutiineista sekä elämän muuttamisesta enemmän omia unelmia vastaavaksi niiden avulla.
Olette varmaan nähneet kaavion, jossa on Comfort Zone, jossa kuvan katsojan oletetaan elävän, ja sitten pitkän nuolen tuolla puolen ruksi, joka viittaa kosmiseen pisteeseen, jossa kaikki maailman upeus tapahtuu? This is where the MAGIC happens. Kuva pyörii säännöllisesti ja sitkeästi hiukan erilaisina versioina milloin kenenkäkin facebook-tutun seinällä, joten on ihme, jos olette voinut välttyä näkemästä.

Kyseinen ajattelutapa on mielestäni niin monella tapaa väärin ja syyllistävä, että ihan kuumottaa, kun vain ajattelenkin.
Ensinnäkin tuon perusajatus on se, että mukavuusalue, comfort zone, olisi jotenkin paha asia. Eikö nimikin jo kerro, että sillä alueella elämä on mukavaa? Minusta SE on oikeasti maagista. Siis se, että viihtyy elämässään, omissa nahoissaan ja mukavaa.
Toisekseen, en saa minkäänlaisia positiivisia mielleyhtymiä siitä, että pitäisi tehdä pitkä loikahdus oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Eikö sen nyt jo sano järkikin, että silloin olo on stressaantunut, epävarma, suorittava ja koko kroppa käy ylikierroksilla uuteen ympäristöön, henkiseen tai fyysiseen, sopeutuessa.
En ole vielä milloinkaan törmännyt minkään elämänalueen huippusuoritukseen, jossa tekijä olisi kehuskellut olleensa tosi jännittynyt, epävarma, stressaantunut ja edennyt maaperää tuntematta. Päinvastoin – oli sitten kysymys liikkeenjohdosta, urheilusta, taiteesta tai mistä hyvänsä – maagiset menestystarinat toistaa aina samaa kaavaa: suorituksen rentous, luonnollisuus, automaattisuus ja intuitiviisuus saa sen näyttämään helpolta ja kevyeltä. Eli toisin sanoen se on jotakin, joka voi tapahtua vain mukavuusalueella!
No mutta mitä sitten, jos oma mukavuusalue on alkanut tuntua ahdistavalta ja haluaisi muutosta elämäänsä?
Suosittelen vilpittömästi välttämään amerikkalaisten inspiraatio-gurujen suosittelemaa loikkaa mukavuusalueen ulkopuolelle. Olen aika varma, että he ovat yhteistuumin keksineet sen, jotta heillä itsellään riittäisi töitä. Suuret, kertarysäyksellä tehdyt henkiset muutokset on käytännöllisesti katsoen tuomittu epäonnistumaan. Niin sitä sitten palaa loikahdusretkeltään häntä koipien välissä vanhalle mukavuusalueelleen itsetunto kolhuilla ja entistä vakuuttuneempana siitä, että ei musta ole mihinkään.

Mutta eipäs luovuteta ihan vielä! Unelma itsestä -valmennuksen ansiosta tajusin, että unelmien mukavuusalue on täysin saavutettavissa, kun otetaan käyttöön maailmankaikkeuden väheksytyin voimavara: rutiinit.
Tunnustan olevani rutiini-ihminen. Tykkään tehdä asioita samalla tavalla kuin ennenkin ja voin hyvin, kun pikkuasiat rullaavat ennustetulla tavalla. Rutiinit säästävät aikaa ja kapasiteettia, kun kaikkea ei tarvitse koko ajan kyseenalaistaa tai miettiä uudelleen. Pään sisäinen auto pilot päällä pystyn suoriutumaan peiton alta toimistolle niin, että tuskin havaitsen sen tapahtuvan. (Ja kyllä, olen säädyllisesti pukeutunut ja meikannut, kissat on ruokittu, päivän lounaslaatikko mukana, enkä ole törmäillyt ihmisiin tunnelbanaa vaihtaessani)
Välillä on sellainen olo, että rutiinini ovat olleet ikuisesti tismalleen samat. Niin automaattisesti monet asiat tulee tehtyä. Mutta sitten toisaalta ei tarvitse miettiä kuin muutama vuosi taaksepäin ja huomaan toimineeni yllättvänkin erilailla rutiinitilanteissa. Ja tässä piilee suuren muutoksen mahdollisuus, avaimet unelmien toteuttamiseen.
Rutiineille on tyypillistä, että niitä ei normaalisti juurikaan ajattele – ei tarvitsekaan. Jos kuitenkin oma mukavuusalue on alkanut tuntua ahtaalta ja nuhjuiselta kannattaa käyttää pieni hetki niiden miettimiseen. Rutiinien arvioimiseen voi hyvin käyttää samaa kysymystä kuin muutenkin “viekö tämä lähemmäksi unelmiani vai kauemmaksi” ja suorittaa hienosäätöä sen mukaan.

Rutiinien rukkaaminen on todella supertehokasta, sillä jos muutokset on riittävän pieniä, ne muuttuu automaattisiksi ja alitajuisiksi nopeammin kuin uskoisikaan. Vitsi ja haste on siinä, että ahneuksissaan ei haukkaa liian isoa palaa ja ala suorittamaan.
Tarkoitus on, että mukavuusalueelta ei tarvitse poistua milloinkaan. Häikälemättä rutiinien voimaa apuna käyttäen rajapintaa pumpsutellaan hellästi kohti unelmien elämää, kivempaa mukavuusaluetta. Parasta on se, että koko matkan ajan tapahtuu maagisia asioita, sillä ikinä ei tarvitse tehdä pelottavaa ja riskialtista loikkaa jonnekin hämärään epävarmuuteen.
Tällä tekniikalla unelmien mukavuusalueen saavuttaminen ei käytännöllisesti katsoen voi epäonnistua. Tietty muutosvauhti on maltillisempi kuin toivorikkailla loikkareilla, mutta onnistumisprosentti ja vaivannäön sekä epävarmuuteen liittyvän ahdistuksen puuttuminen tekee jo matkasta nautinnollisen.

Ja jos ryhtyy tavoittelemaan unelmiaan rutiineja säätämällä just tänään, on vuoden päästä takuuvarmasti paljon pidemmällä kuin jos ei olisi tehnyt mitään.