Trendejä muotiviikolta

Tukholman muotiviikot eivät toki pärjää spektaakkelimaisuudessa tai edes uutta suuntaa näyttävässä luovuudessa maailman suurille muotimetropoleille Pariisille, Milanolle, New Yorkille ja Lontoolle. Kuitenkin, jos mietimme sitä, millaisia vaatteita putiikeista ja vaatevarastoistamme löytyy sesongin tai parin päästä, on Tukholman muotiviikkojen ennustustarkkuus paljon suurempi kuin luovien nerojen todellisuudelle vieraiden näytösten. Tällä perusteella bongailin muutamia ensisyksyn päätrendejä viimeviikon mallistoista.

Kapea siluetti
Ensi syksyn siluetti on kapea ja naisellinen. Vyötäröä korostetaan kapeilla tai normaalinlevyisillä vöillä ja vartaloa myötäilevillä leikkauksilla. Hameet jatkavat voittokulkuaan, vaikka niin housuja kuin mekkojakin näkyi poikkeuksetta joka näytöksessä. Kapeaan siluettiin kuuluvat niin korkealle – tai oikeastaan oikealle paikalleen – vyötärölle nouseva vyötärölinja ja sirot korkeat kengät. Kiilakorkoja näkyi muuten todella monessa näytöksessä, vaikka niiden äkkipoistumista on manattu jo niin foorumilla kuin toisellakin.
Kuva: Dagmarin harmaa takkimekko on kapealinjainen ja military-henkinen.
Military
Kapealinjaiset asut saavat helposti military-henkisen ilmenemismuodon ensi syksyn mallistoissa. Takkimekot, jakut ja erityisesti päällystakit olivat monessa mallistossa samanaikaisesti kapealinjaisen naisellisia ja selkeästi saanut vaikutteita univormutyylistä.
Kuva: Military-linjalla, Whyred.
Naiselliset helmat
Hameen helmalla ei kai ole ollut yhtä ainoaa pituutta enää vuosikymmeniin, mutta kuitenkin joka sesongilla jotkut tietyt pituudet tuntuvat vähän raikkaammilta kuin toiset. Ensi syksyn kuumin hameen pituus on joko jo tutuksi käynyt lähes-tulkoon-liian-mini, nyt tosin hiukan enemmän volyymiä sisältävänä versiona, ja pohjepituinen sound-of-music hamonen. Jo kevään mallistoissa vilahteleva lyhyt kerroksittainen röyhelöhame pysyy listoilla vielä syksylläkin. Runsaiden hameiden vastapainoksi yläosa on niukka ja vartalonmyötäinen.

Kuva: Acnen mallistossa oli paljon laajahelmaisia puoleen sääreen ylettyviä hameita. Hameen kanssa yhdistetään niukka yläosa, joka tässä tapauksessa jättää olkapäät kauniisti paljaaksi.

Vyötärön korostaminen
Vyötärö on keskeinen katseenvangitsija hyvin erityylisissä asuissa ensi syksynä (pitää varmaan kaivaa hula-vanne jostain esiin…). Korkeavyötäröiset housut ja hameet samoin kuin juuri vyötärön yläpuolelle päättyvät pikkujakut kiinnittävät huomion tuohon armottomaan vartalon kohtaan. Onneksi yksi toinen syksyn keskeisistä silueteista nimittäin:
Kuva: Filippa K:n näytöksessä lähestulkoon joka asuun oli yhdistetty vyö. Tässä päällystakin kanssa vähän leveämpi vyö, mutta esimerkiksi housujen ja hameiden kanssa yhdistettiin kapea, mielellään poikkeavan värinen vyö. Ja sitten asiasta sukkahousuun: kaikki turkoosit, pinkit, violetit, luumunpunaiset ja mitäniitänytonkaan -väriset sukkikset ovat kuuminta hottia vielä syksylläkin ainakin Tukholman näytösten perusteella!
Olkalinjan korostaminen
tasaa mittasuhteita niilläkin, joille luonto ei ole suonut tiimalasivartaloa. Olkalinjan korostaminen ei kuitenkaan tarkoita amerikkalainen jalkapalloilija -tyylisiä massiivisia toppauksia olkapäillä vaan korostus saadaan aikaiseksi lähinnä leikkausten ja laskostusten avulla. Vain päällystakeissa ja jakuissa näkyi jonkinverran hillittyjä “suoralinjaisia” olkatoppauksia.
Kuva: Mallia tyylikkäästä olkalinjan korostamisesta näyttää Hope.
Syksyn värit
Koska olemme täällä käytännönläheisessä pohjolassa, ei syksyn väriskaala tarjoa mitään huikeita yllätyksiä. Sesongin perusvärit ovat musta, harmaa, tummansininen, tumma liila ja nude. Tehostevärien kanssa onneksi näkyi hieman irroittelua ja ehkä hiukan yllättäenkin syksyn suosituimmat tehostevärit olivat smaragdinvihreä, syvä turkoosi, unikonpunainen ja pinkki. Perinteisiä syysvärejä kuten sinapinkeltaista ja terrakottaa ei juuri näkynyt. Parhaimmillaan tehostevärit ovat sesongin suosikkimateriaaleissa, pörröisissä mohairkankaissa ja -neuleissa, sametissa ja upeasti läikehtivässä satiinissa.
Kuva: Minimarketin pinkki syystakki on tosi namu!! Huomaa myös mustavalkoiset sukkikset ja kiilanilkkurit.

2 Comments

  1. Bambi

    Nuo Acnen ballerinamittaiset hameet vaikuttavat ihanilta, kivaa vaihtelua minihameelle. Tiedätkö sinä Minttu missä mallistoon voisi tutustua kunnolla? Ruotsin Ellen sivuilta löytyi ainoastaan muutama hassu kuva.

    Reply
  2. Minttu

    Bambi: Acnen näytös on todella katsomisen arvoinen!! Tsekkaa ballerinahameiden lisäksi coolit röyhelöhameet ja -paidat – kaikki SFW:n näytökset löytyvät osoitteesta: http://www.bonmagazine.com/

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *