Mitenkäs siellä voidaan?
Täytyy sanoa, että vaikka olen periaatteessa liikkeellä (aina) tsemppimielellä ja ihan lähtökohtaisesti uskon asioiden järjestyvän kunnes toisin todistetaan. Ja kyllähän ne aina jotenkin järjestyvätkin. Tänään olo on ollut kuitenkin vetämätön ja harmaa. Tiedän, että niin hurjan monilla on asiat tuhannesti huonommin kuin itselläni. On huolta niin terveydestä kuin toimeentulosta ja monesta muusta asiasta sen lisäksi.
Oma duunini ei ole ollenkaan niitä ensimmäisenä tulilinjalla olevia ja globaalin vakaan yrityksen palkkalistoilla on toki sata kertaa suojaisampaa kuin esimerkiksi elämysbusineksen freelancerina. Silti tänään on ollut aika raskas päivä, kun lomautukset on jaettu sekä itselleni että alaisilleni. Uskon erittäin vahvasti, että tämä on vain väliaikaista, mutta kyllä siellä jossain taustalla kiljuu sisäinen ääni: “Minttu!!! Mikä on sun suunnitelma B!?!”
Eli ihan paras päivä ei tänään ole tosiaankaan ollut, mutta katsotaanpas, jos kortit lupaisivat vähän valoisampaa fiilistä viikonlopuksi.
Tiedoksi mahdollisille uusille lukijoille, että homma toimii näin:
- Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
- Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.
Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.
Pyriitti
Lisää muistia ja vahvistaa keskittymiskykyä. Myönteinen kivi, joka helpottaa riittämättömyyden tunnetta ja mahdollistaa oman potentiaalin näkemisen. Vahvistaa taloudellista menestystä ja houkuttelee luokseen kaikenlaista muutakin menestystä.
Ametisti
Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.
Sitriini
Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.
1. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
2. XI – Intohimo
Viikonlopulle on luvassa iloa ja elinvoimaa, jos vain antaa niille mahdollisuuden. Joskus on ihan ihanaa ja rentouttavaa antaa fiiliksen viedä, tanssia (vaikka yksin olkkarissa) ilman ajatusta siitä, miltä näyttää – vain nauttia siitä, että on. Kun hyväksyy sisäisen oman itsensä – juuri sen, joka tanssii hassusti huonon musiikin tahdissa – pystyy löytämään uuden, nautinnollisemman ja energisemmän suunnan elämälle.
Vinkki viikonlopuksi: Me ollaan kaikki aika primitiivisiä otuksia, joten uskalla olla vapaa ja nauttia elämästä, vaikka kaikki ei olisikaan ihan täydellistä.
3. Maljojen Prinssi
Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.
Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉
Piti oikein käydä erikseen tsekkaamassa, millaista kuviota Oinas oikein tekee Merkuriuksen kanssa, kun on niin fyysiset ja positiivista alkukantaista energiaa viestivät kortit nyt ihan kaikille. Mutta eihän siinä mitään – onhan se vaan aivan ihanaa, jos ihan joka hetkeä ei tarvitse viettää angstaamalla nykytilannetta ja tulevaisuutta.
Täytyy tunnustaa, että hirnahdin ääneen, kun nostin oman korttini – kakkosen – eli suuren arkanan Intohimon. Niinkuin tuossa alussa kerroin, oloni on tänään ollut vähintääkin harmaa ja kaukana yhtään mistään, mitä voisi kutsua intohimoksi. Mutta ehkä otan tämän haasteena ja pistän huomenna vähän vanhaa Madonnaa ja Ramonesia raikumaan kaiuttimista. Se saattaa olla juuri se, mitä nyt tarvitsen!
Hyvää viikonloppua! Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne! Mikään ei kestä ikuisesti!! Jaksaa, jaksaa! Tsemppiä! <3
8 Comments
https://uusitie.com/jeesus-on-enemman-kuin-henkioppaat/ < suosittelen lukemaan. Tiesithän, että korteilla ennustaminen tms. On syntiä ja täysin pahuudesta. Eivät siis millään tapaa ohjaa ihmistä parempaan suuntaan vaan päinvastoin, harhaan. Tutustu Jeesuksen ja raamattuun, tulet löytämään sisäisen rauhan ja näkemään mikä ero on pimeydellä ja valkeudella.
Kiitos kommentista Teresa! Tunnen Jeesuksen ja raamatun oikein hyvin. En katso millään lailla “ennustavani” tai sivuuttavani syvempiä uskonnollisia teemoja tarot-jutuillani. Oikeasti kortit vain edustavat ihmismielen ja -elämän eri aspekteja ja niiden avulla voi kulloinkin keskittyä tutkiskelemaan itseään, valintojaan ja suhteitaan muihin aina vähän eri kanteilta. Ei siinä sen kummempaa kuin muissakaan “hyvinvointioppaissa”. Tiedän useitakin tarot-lukijoita (itsehän olen siis vain innostunut harrastelija!), jotka ovat hartaita kristittyjä. En näe mitään ristiriitaa tässä. Pelikorttien demonisointi on lähtenyt alkuunsa ihan muista kulttuurillisista syistä kuin varsinaisesti uskonnosta.
New age, jooga tai buddhalaisuus esimerkiksi korostaa tätä itsensä tutkistelua. Aluksi kuulostaa harmittomalta mutta mukana on pimeyden voimat. Voit näitä asioita tutkia myös itse.. Itseä toki voi tutkistella mutta se tulisi tapahtua raamatun valossa, Mitä Jumala minusta sanoo? Minkälaisia elämän ohjeita raamatussa on? Jos on uudestisyntynyt Jeesukseen uskova, tietää ettei tarvitse tarot kortteja tms. Vaan ainoastaan raamatun. Eikä tarvitse ennustusta tulevasta vaan saa luottaa Jumalan huolenpitoon tuli vastaan mitä tahansa 🙂
No, näistä asioita voi toki olla, ja ollaankin, eri mieltä. Hiukan kyllä surettaa se ahdasmielinen, muita uskontoja dissaava asenne, joka joillakin kristityiksi itseään kutsuvilla on.
En ole varmaan koskaan kommentoinut blogiisi.
Arvostan sinua, kun jaoit työelämäkokemuksesi. Niin paljon on nyt ahdinkoa, ja on hyvä jakaa kokemuksia. Ehkä siten ymmärtämystä löytyy niillekin, joille ahdinko on kaikenaikaista.
Itse käyn nostamassa joka torstai kortteja. Asiaa ei tarvitse ottaa niin kauhean vakavasti mielestäni. Voipahan vain reflektoida elämäänsä. Kiitos mahdollisuudesta.
Tosi kiva, että kommentoit Leena!
Tiedän tosiaankin hyvin, että minun kokemaa pientä turvattomuutta ja epätietoisuutta tulevaisuuden suhteen ei voi lainkaan verrata siihen ahdinkoon, missä nyt niin monet joutuvat elämään! Täytyy vain toivoa, että yleinen ymmärtämys ja lempeys kanssaihmisiä kohtaan tämän kaiken keskellä voimistuisi.
Hauska kuulla, että kortin nostaminen tuntuu kivalta! Ei sitä tosiaankaan ole tarkoitettu miksikään haudanvakavaksi jutuksi, mutta itsekin saan Aina itselleni jotain ajattelemisen aihetta näistä!
Mukavaa viikonloppua!
Kiva,että raotit myös omaa tilannettasi. Itsekin olen lomautettuna tällä hetkellä ja tietenkin oma taloustilanne ahdistaa,mutta kun tässä tilanteessa ahdistus ei liity vain itseen ( ja siis mullakin kaikki asiat muuten hyvin ja paljon kiitollisuuden aiheita),vaan kaikkiin läheisiin,koska terveydellisesti tai taloudellisesti tämä koskee käytännössä joka iikkaa. Pienyrittäjien tilanne on ihan kauhea enkä edes pysty kuvittelemaan mitä jo valmiiksi huonossa jamassa olevissa huusholleissa tapahtuu tällä hetkellä. Tsempillä ei makseta laskuja kotona eikä firmoissa. Joka tapauksessa itse yritän joka päivä iloita jostain pienestä jutusta,kuten kirjallisuudesta,musiikin kuuntelusta tai näistä sun juttujen lukemisesta. Tietenkin tästä selvitään jotenkin,mutta kyllä nyt on pakko myös sallia nuo paskat päivät ja itsesäälissä rypeminen aina silloin tällöin.
Joo, siis tosiaankin sitä pitää saada välillä olla mieli maassa, vaikka ei kuuluisikaan niihin, joille tilanne on kaikkein raskain. Ihan jaksamisenkin vuoksi on tosi tärkeää antaa itsensä tuntea ihan kaikkia tunteita. Jo pelkästään se, että koko yhteiskunta on poikkeustilassa, on väsyttävää – vaikka niitä hyviäkin puolia löytyisikin.