Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu


Pahoitteluni tämän viikon Torstai Tarot -kuvien ”pimeys yllätti tarot-bloggarin” -tasoisista kuvista. Ehkä, jos oikein suhtautuu positiivisesti, voi ajatella, että kuvat on otettu kynttilänvalossa…
Mutta mitenkäs siellä eilinen täysikuu sujui? Ajatella – tämän vuoden viimeinen täysikuu!! Jos eilinen piti sisällään sanaharkkaa siitä syystä, että vihdoin avasit suusi tai nousit puolustamaan itseäsi tai ajamaasi asiaa, voit ihan vapaasti syyttää taivaankappaleita mahdollisesta ärhäkästä ja yllättävästä intohimon puuskasta. Tästä eteenpäin on kuitenkin luvassa onneksi varsin keveää seilaamista ihan vuoden vaihteeseen asti. Sinänsä ihanaa, sillä monille joulunpyhät aiheuttavat jo ihan sinällään kaikenlaista stressiä ja ahdistusta. Ihan mukavaa, etteivät myös planeetat ole heittelemässä kapuloita rattaisiin.
Edessä on viikonloppu, joka ainakin omassa päässäni tuntuu vuoden viimeiseltä “tavalliselta” viikonlopulta. Ensi viikon perjantaista alkaa tavallaan joululoma, vaikka en aaton-aatto-maanantaita lukuunottamatta yhtään ylimääräistä vapaata olekaan ottanut. Pyhät pilkkovat lähiviikot niin perusteellisesti, että tuntuu kuin olisi lomalla, vaikkei olisikaan.
Mutta katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavanaan tulevan viikonlopun meiningeistä.
Uusille kävijöille vielä tiedoksi, että homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Granaatti
Granaatti parantaa terveyttä, lisää uskollisuutta ja mielikuvitusta sekä tasapainottaa energiavirtoja. Tummanpunainen (toisinaan lähes musta) granaatti suojelee painajaisilta, stimuloi alkuvoimaa ja antaa uskallusta ja rohkeutta. Vahvistaa itsetuntoa ja selkärankaa.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Hematiitti
Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

 1. VI – Rakastavaiset
Puhdasta, vilpitöntä rakkautta, myötätuntoa ja syvällisiä ihmissuhteita olisi tiedossa nyt tälle vuoden viimeiselle “tavalliselle” viikonlopulle. Oikeastaan ainoa voima, jolla voi oikeasti siirtää vuoria, on rakkaus. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat parhaimmillaan täydellisen harmonian.
Vinkki viikonlopuksi: On paljon mahdollista, että elämääsi astuu viikonlopun aikana uusi tärkeä ihminen, jonka kanssa saat kokea tasapuolisen harmonisen rakkaudellisen suhteen muodostumisen joko läheisenä ystävänä tai romanttisessa mielessä. Kysymys onkin: oletko valmis ottamaan vastaan tämän lahjan? Toisaalta kortti muistuttaa myös siitä kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteestamme, suhteesta omaan itseemme. Rakasta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, niin rakkauden määrä ympärilläsi senkuin lisääntyy!
 2. Lanttien Prinssi
Nyt on hyvä hetki asettaa selkeitä ja konkreettisia tavoitteita sille, mitä haluat saavuttaa. Luvassa on energiaa, näkemystä ja vanhaa kunnon sisukkuutta, kunhan vain tiedät, mitä kohti haluat työskennellä. Kortti neuvoo tekemään yhden asian kerrallaan ja kunnolla – sinne tänne sinkoileminen ei vie eteenpäin eikä ainakaan lähemmäksi tavoitetta.
Vinkki viikonlopuksi: Ehkä ajattelet, että se, mitä kohti haluat työskennellä, on oma asiasi, mutta vaikka tykkäisitkin puurtaa itseksesi, kannattaa kysyä asiantuntijan tai kokeneen ihmisen neuvoa. Lisäksi energinen lanttien prinssi sanoo, että juuri nyt on oikea hetki aloittaa se liikkumismuoto tai treeni, jota olet pyöritellyt päässäsi, mutta et ole saanut aikaiseksi. Eli turha odotella tuon(kaan) kanssa vuodenvaihteen lupauksia. Nyt on juuri hyvä hetki!
3. Sauvojen 4 – Täydentyminen
Tunnet olosi mitä todennäköisimmin harvinaisen itsevarmaksi ja aloitekykyiseksi. Luotat omiin vaistoihisi ja uskallat näyttää tunteesi vilpittömästi. Nyt on aivan selkeästi luovuuden ja kasvun aika, sillä vaikka Sauvojen 4 kuvaakin täyttymystä ja tyytyväisyyttä, se toisaalta kannustaa uusien asioiden aloittamiseen – kunhan vain vanhat keskeneräiset työt ja tehtävät saatetaan ensin loppuun.
Vinkki viikonlopulle: Nyt on korkea aika jättää kaikki vanha ja aikansa elänyt taakse. On täysin ok ja jopa tärkeää keskittyä vain itselle mieluisiin ja tärkeisiin asioihin positiivista vastuunottoa unohtamatta. Nyt on hyvä aika sekä nauttia omista aikaansaannoksista että tehdä uusia ja raikkaita suunnitelmia. Usein kortti viittaa myös uuden ihmissuhteen alkamiseen.
Voin nyt tunnustaa tässä ihan meidän kesken, että menin sitten – reilun kahden vuoden tauon jälkeen – takaisin Tinderiin.. Vähän olen swaippaillut, mutta vielä en ole edes alkanut chattailla kenenkään kanssa. Nyt nostin itselleni ykkösen – ja suoraan sanottuna vähän melkein pirisityttää, että mitähän viikonloppu mahtaa tuoda tullessaan!!
Ihanaa viikonloppua! <3

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *