Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu


Ihan tuntuu kuin syksy olisi tällä viikolla tehnyt toden teolla sisääntulon. Ilma on ihan erilailla kirpsakka kuin kesän viileinä hetkinä ja valo on haikean kalpeaa. Virallisesti syksy saapuu maanantaina, kun on syyspäiväntasaus. Iltojen nopea pimeneminen on jo nyt päivänselvää, mutta maanantaista lähtien vuorokauden pimeä aika on jälleen valoisaa pidempi.
Syyspäiväntasaus on myös astrologisilta energioiltaan kiinnostava ajankohta, mutta katsotaanpas, mitä sanottavaa korteilla on tulevan viikonlopun meiningeistä.
Ekakertalaisille tiedoksi: homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Savukvartsi
Savukvartsi on kestävyyden kivi, joka lisää nopeavaikutteista energiaa ja edistää itsetuntoa sekä elämäniloa. Se tasaa tunteita, lisää fyysistä voimaa sekä vahvistaa todellisuudentajua ja kykyä viedä asiat päätökseen. Lievittää tehokkaasti jännitystiloja ja palauttaa takaisin maanpinnalle.
Savukvartsi myös suojelee neutraloimalla negatiivisia energioita ja heijastamalla ne takaisin lähettäjälle. Sen energia tuo turvallisuuden tunnetta ja levollista luottamusta paitsi tulevaisuuteen, myös omaan sisäiseen viisauteen ja osaamiseen. Savukvartsi lievittää näin jännitystä, stressiä, ärtymystä ja masennusta. Voimaltaan varsin maskuliininen ja sitä onkin käytetty paljon miesten sormuksissa.
Vihreä jade
Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.
Tiikerinsilmä
Hyvin suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin. Kivi on hyvä työasioille, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa stressistä. Tiikerinsilmä auttaa tekemään vakaita päätöksiä työasioissa ja busineksessa.

1. Miekkojen Kuningatar
Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.
Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Yllättävän usein sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.
2. Sauvojen Ässä
Tulevat päivät vaikuttavat olevan täynnä puhdistavaa tulista energiaa. Kaikesta vanhasta ja raskaasta vapautuminen, totuudellisuus ja uuden luominen on nyt vahvasti pinnalla. Kortin taustalla säkenöivät salamat symboloivat henkistä heräämistä ja oman sisäisen palon – ja valon – löytämistä.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen ässä on täynnä puhdasta energiaa, joka antaa uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Valtava määrä sisäistä voimaasi on vapautumassa käyttöön. Nauti energiastasi kaikin voimin – menneisyyteen ei enää voi eikä kannata takertua. Voit saavuttaa ihan mitä tahansa, kun vain suuntaat voimavarasi oikein.
3. XVII – Tähti
Tässä on mielestäni yksi koko tarot-korttipakan ihanimmista korteista! Tähti kuvastaa tilannetta, jossa usko elämän kantamiseen, tulevaisuuden toivo ja kaikenkattava rakkaus ovat tärkeimmät voimat. Kohdallesi tulee lempeää, kirkasta energiaa, jota pystyt halutessasi levittämään myös ympäristöösi. Mitään varsinaista suurta muutosta tuskin on tiedossa, mutta näet oman polkusi kirkkaammin ja selkeämmin.
Vinkki viikonlopuksi: Tähti muistuttaa, että meissä kaikissa on uskomattoman paljon käyttämättömiä voimavaroja. Kannattaa uskaltaa luottaa elämän kantavan ja jakaa valoa myös ympärilleen, koska silloin kaikki hyvä vain moninkertaistuu. Hetken hiljentyminen auttaa löytämään lisää itseluottamusta ja rohkeutta luottaa omien valintojesi oikeellisuuteen.
Viikonlopusta vaikuttaisi tulevan ihan kaikille varsin positiivinen ja itseluottamusta kohottava – riippumatta siitä, minkä kortin sattui nostamaan. Tietty itsestähän se sitten lopulta on kuitenkin kiinni, miten tarjolla olevat energiat haluaa käyttää hyödykseen. Kortin viesti on neuvo ja tsemppaava kannustus, mutta valinta, miten sen haluaa hyödyntää tai jättää hyödyntämättä, on jokaisen tehtävä itse.
Tämän aion pitää mielessäni, kun lähden nostamani kortin, tähden, vinkkien auttamana viettämään viikonloppua.
Ihanaa syysviikonloppua myös kaikille teille!!
 

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *