Torstai Tarot – viikonlopun energiat ja ennustukset by Minttu


Ohnoes – tiedättekö mitä!? Se olis Karkin hääviikonloppu edessä nyt!! Aika hurjalta tuntuu, että kaiken sen suunnittelun, järkkäilyn ja odottamisen jälkeen h-hetki tosiaan on täällä!
Planeetat on häitä ajatellen mukavassa asennossa. Uskollinen ja käytännönläheinen Neitsyt on Venuksessa innostaen kaikenlaisiin pieniin arkisiinkin rakkauden tekoihin. Niillähän sitä on usein paljon suurempi merkitys kuin kerran vuosikymmenessä tapahtuvilla mahtipontisilla eleillä. Ajatella, että nyt voidaan täyttää hääviikonloppu molemmilla!
Katsotaanpas myös, mitä sanottavaa korteilla on tulevan viikonlopun meiningeistä. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Lepidoliitti
Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.
Ruusukvartsi
Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.
Jaspis
Positiivisuuden kivi, joka suojelee negatiivisuutta vastaan. Eheyttää, lisää tyyneyttä ja mielenrauhaa, lohduttaa. Auttaa päämärättömyyteen.

 1. I – Taikuri
Ajatusten ja suunnitelmien on nyt aika muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Osaat halutessasi pukea tarpeesi ja halusi sanoiksi niin, että vastaanottaja ymmärtää, mitä tarkoitat. Ylipäätään kommunikaatiokykysi on nyt huipussaan, osaat valita sanasi viisaasti ja viesti menee perille. Tunnet sisältäsi kumpuavan vahvuuden.
Vinkki viikonlopuksi: Sinulla on runsaasti käyttämättömiä kykyjä ja voimavaroja. Tunne voimasi ja uskalla elää – vaistosi ja mahanpohjatunne kertoo kyllä, kun olet oikealla tiellä. Älä pidä kynttilääsi vakan alla ja muista, että joku muukin saattaa ilahtua ja hyötyä taidoistasi. Ehkä olisi korkea aika siirtää osaamistasi muillekin?
 2. IV – Hallitsija
Paljon impulsiivista suoran toiminnan energiaa on nyt ilmassa. Määrätietoisuus, ja jopa tietty lujuus, auttaa saavuttamaan tavoitellun päämäärän, mutta viisaana kannattaa muistaa myös nöyryys asioiden edessä. Onni tulee niille, jotka jaksavat väsymättä yrittää, mutta välillä mukana on myös silkkaa – no – onnea. Omaa auktoriteettia kannattaa käyttää positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi ja varoa liiallista voimankäyttöä tai pakottamista.
Vinkki viikonlopuksi: Uskalla nauttia omasta voimastasi ja toimi sen mukaisesti. Voimankäyttö ei tarkoita asioiden pakottamista. Parhaimmillaan voit sysätä liikkeelle erittäin positiivisia tapahtumankulkuja. Jos se vaatii sitä, että nouset sisäisiä tai ulkoisia auktoriteetteja vastaan, muista, että olet voimakkaampi ja viisaampi kuin tajuatkaan.
 3. Lanttien Ässä
No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.
Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.
Toivon tosiaankin, että olen voimakkaampi ja viisaampi kuin tajuankaan – kuten itselleni nostamani kortti, hallisija, kertoo. Karkin häät on aivan ihana, paljon odotettu, rakkaudella suunniteltu ja osittain yhdessä puuhattu (nuoripari on kyllä tehnyt valtaosan ihan itse!) tapahtuma. Mutta niinkuin niin usein perhejuhliin, myös tähän liittyy monenlaisia tunteita, kohtaamisia – eikä välttämättä mitenkään itsestäänselviä energioita.
No, olen aivan täysin vakuuttunut, että kaikki tulee menemään tosi hienosti, vaikka tuskin yksityiskohtia myöten niinkuin on suunniteltu. Ja juhlista tulee aivan varmasti ikimuistoiset ja hauskat!
Karkki on luvannut, että saan jakaa valittuja paloja teillekin sitten täällä blogissa!
Ihanaa viikonloppua!!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *