Torstai Tarot – uutta kohti, JESSS!!

No hei taas täältä melkein torstailta… Miten voi ollakin, että aina on jotain torstai-iltaisin niin, että pitää päättää menenkö nukkumaan ennen puolta yötä vai kirjoitanko tarotit valmiiksi. No, viikonloppu on käytännöllisesti katsoen vielä edessä, joten pitemmittä puheitta asiaan!

Planeetoista sen verran, että Merkurius on lakipisteessään ja ensi tiistain uusikuu tuovat molemmat ihanaa, virkistävää muutosvoimaa. Tai ainakin oma, paikoin erittäin epäjärjestelmällinen ja todellisuuspakoinen kalat-minäni, kokee juuri tällaisen, kontrolloidun ja järjestelmällisen muutosajan virkistävänä ja tervetulleena. Avain hyvään meininkiin on luottaa siihen, että asiat järjestyy ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. Muutoksen vastustaminen – tai vielä pahempaa – pakottaa muutos johonkin tiettyyn muottiin, on varma tie pahaan oloon ja hermoromahdukseen. En tietenkään tarkoita, etteikö muutoksia kannata suunnitella ja ohjailla haluamaansa suuntaan mieluisia valintoja tehden, mutta on aivan eri asia luovia myötävirtaan omaa uomaa etsien ja karikoita väistellen kuin väkipakolla yrittää puskea vastavirtaan.

Sitten katsotaan, mitä kortit sanoo  viikonlopusta! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Haukansilmä (sininen tiikerinsilmä)

Sininen tiikerinsilmä, joka myös haukansilmänä tunnetaan, on rauhoittava kivi, joka sopii hyvin stressin ja ahdistuksen lievitykseen. Se tuo selkeyttä ja auttaa keskittymään syvällisemmin omiin tuntemuksiin, jonka vuoksi se voi tuoda pintaan menneisyydestä asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä.

Kaikki “silmäkivet” (tiikerinsilmä, haukansilmä ja häränsilmä) ovat vaaroilta suojelevia voimakiviä, jotka vahvistavat itseluottamusta. Haukansilmä auttaa pitämään jalat maassa ja antaa uuden perspektiivin asioiden tarkasteluun. Se myös opettaa tervettä harkintaa ja kirkastaa oivalluksia sekä auttaa hyväksymään itsensä.

Helmiäinen

Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.

Lumihiutaleobsidiaani

Lumihiutaleobsidiaani on muita obsidiaaneja rauhoittavampi ja harmonisempi. Sen avulla voi puhdistaa mielestä ja sisimmästä ne asiat, jotka ovat oman onnellisuutemme esteenä. Lumihiutaleobsidiaani edustaa puhtautta ja tasapainoa. Se on maadoittava kivi, jonka avulla voi taistella yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden negatiivisia tuntemuksia vastaan. Se auttaa pysähtymään ja harkitsemaan, meditoimaan ja hidastamaan tahtia.

Lumihiutaleobsidiaani vahvistaa erityisesti elämän muuttumisen hyväksymistä. Se auttaa havaitsemaan turhan negatiivisen kaavamaisuuden, itsetuhoisuuden, uhriutumisen ja kaiken muunkin henkisen stressin.

 1. IV – Hallitsija

Paljon impulsiivista suoran toiminnan energiaa on nyt ilmassa. Määrätietoisuus, ja jopa tietty lujuus, auttaa saavuttamaan tavoitellun päämäärän, mutta viisaana kannattaa muistaa myös nöyryys asioiden edessä. Onni tulee niille, jotka jaksavat väsymättä yrittää, mutta välillä mukana on myös silkkaa – no – onnea. Omaa auktoriteettia kannattaa käyttää positiivisen muutoksen aikaansaamiseksi ja varoa liiallista voimankäyttöä tai pakottamista.

Vinkki viikonlopuksi: Uskalla nauttia omasta voimastasi ja toimi sen mukaisesti. Voimankäyttö ei tarkoita asioiden pakottamista. Parhaimmillaan voit sysätä liikkeelle erittäin positiivisia tapahtumankulkuja. Jos se vaatii sitä, että nouset sisäisiä tai ulkoisia auktoriteetteja vastaan, muista, että olet voimakkaampi ja viisaampi kuin tajuatkaan.

 2. Miekkojen 6 – Tiede

Uusia alkuja on tiedossa, mutta tällä kertaa muutos ei tiedä sen pahempia kasvukipuja vaan fiilis on ennemminkin myönteinen ja loogiseen ajatteluun tukeutuva. Ei ole mitään syytä kiirehtiä ja on ihan hyvä hankkia tietoa, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei asioiden puhki analysoimisestakaan yleensä ole mitään hyötyä. Kommunikointi sujuu nyt luontevasti ja objektiivisia perusteluja on helppo vastaanottajankin kuunnella.

Vinkki viikonlopuksi: Pidä silmät ja kaikki muutkin aistit avoinna, niin eteen tulevat mahdollisuudet eivät livahda ohitse. Toisaalta tilaisuuksien avautumiseen voi itsekin vaikuttaa ihan vain tarkastelemalla millaisia muutoksia sitä toivoisi omaan elämäänsä.

 3. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

Nostin itselleni ykkösen ja aloin heti miettiä erityisesti tuota, että onni ja onnistuminen tulee todellakin heille, jotka jaksavat lannistumatta yrittää. Harva edes tajuaa, miten paljon työtä monen “onnenkantamoisen” takana on. Ja sitten taas käänteisesti, sitä on yllättävän hankala tunnistaa omia onnistumisiaan, kun itsellä kuitenkin on aina hyvinkin voimakas tietoisuus kaikesta matkan varrella tapahtuneesta kompastelusta. Pitäisi opetella säännöllisesti pysähtyä hetkeksi ja katsoa omia saavutuksia, onnistumisia, muiden silmin – ehkä sitä paremmin sitten tajuaisi, mitä kaikkea oikeasti onkaan saavuttanut.

Ihanaa viikonloppua ja kivaa syyskauden alkua!

2 Comments

  1. Hola!

    Tänään mua resonoi tosi voimakkaasti lumihiutaleobsidiaani. Silleen heti ensi silmäykseltä. Ja täytyy myöntää, että sen energia osui nyt kympillä nappiin, koska mulla on tämän viikon teemana ollut yksinäisyyden tunteiden kohtaaminen ja käsitteleminen ja se on ollut todella antoisaa; pohtia miksi yksinäisyys pelottaa, mistä ne tunteet johtuu. Tää on nyt osa tätä mun uutta minää ja joo, se on pitkä tie ollut. Ymmärrän, että ulkopuolisesta se voi vaikuttaa epäuskottavalta, mutta mun kohdalla tähän liittyy ihan maailmankatsomuksen muuttuminen ja muokkaaminen. Ei tapahdu yhdessä yössä. Mutta nyt kun viimein uskalsin sille tielle kunnolla lähteä, niin oon oppinut itsestäni paljon lisää ja koen, että olen päivä päivältä enemmän oma itseni. Se minä, joka mun kuuluukin olla 🙂

    Mistä sä muuten noita taivaankappaleiden asemia katselet? Onko sulla käytössä joku nettisivu? Astrologia on alkanut kiinnostamaan mua kovasti nyt tänä keväänä ja olen opetellut aiheeseen liittyviä asioita aina sen verran, mitä kapasiteetti milloinkin antaa periksi. Syntymäkartan tein jo pari vuotta sitten, mutta vasta kevättalvella perehdyin siihen kunnolla ja tutkin, mitä eri huoneet tarkoittavat jne.
    Kesällä innostuin myös tekemään auringonpaluukartan. Taidan tehdä mun myös äidille sellaisen syntymäpäivälahjaksi.

    Reply
    • Minna Paakkulainen

      Mulla on sellainen analoginen astrologinen kalenteri “Magic of I.” ja siinä on tosi paljon kaikkea tietoa. Paljon enemmänkin, jos vain ehtisi (sitäkin) opiskella… Sitten aina välillä ihan vanha kunnon googlaus esim. “Neptune retrograde” auttaa. Yleensä luen silloin useammasta lähteestä ajatuksia, jotta voin yhdistellä sen, mikä tuntuu relevantilta.

      Lumihiutaleobsidiaani on tällä hetkellä mun talismaani. Jossain asukuvissa näkyykin, että kannan aina siitä tehtyä rannekorua. Se on oikein hyvä tuki kasvun matkalla!

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *