Torstai Tarot – täydenkuun torstai

Kiirastorstai ja täysikuu Vaa’an tähtimerkissä. Kuten aina täydenkuun aikaan, myös nyt on oikea hetki miettiä, mitä haluaa jättää taakseen. Tällä kertaa Vaa’an energioiden ansiosta erityisesti fokus on ihmissuhteissa, varsinkin niissä romanttisissa.

Omia ihmissuhteitaan miettiessä kannattaa muistaa se, että vanhat kuluneet sananlaskut pitävät tässäkin paikkansa: sitä saa, mitä tilaa & niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kaikki suhteet – ystävät, kollegat, bisnestutut jne –  ovat myös peili sille, mitä itse on. Rajojen asettaminen on yksi täydenkuun aikaan olennaisesti kuuluvista askelista.

Merkuriuksen ja Neptunuksen kuviot toisiinsa nähden nyt pääsiäisviikonlopun aikana tuovat oman lisänsä tähän ihmissuhdepainotteiseen meininkiin. Ensinmainittu on onneksi suotuisassa aspektissa ja kommunikoinnin pitäisi sujua kitkatta, vaikka tulisen Oinaan aikaa edelleen eletäänkin. Neptunus puolestaan lisää sijaintinsa ansiosta (Kalat) soppaan aimo annoksen unelmia ja suuria suunnitelmia, joten kaiken kaikkiaan vaikuttaisi tulevan oikein mukava pääsiäisen aika näiltä osin.

Sen verran vielä tulevasta viikosta, että tiistaina 11. päivä  alkaa aivan upea, onnekas ja rakkaudentäyteinen aika erityisesti Venuksen liikkeiden ansiosta. Olemassa olevat suhteet syvenevät ja lujittuvat ja uusia liittoja alkaa. Ihanaa!

Katsotaanpa sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta.

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Ruusukvartsi

Rakkauden kivi, joka auttaa parantamaan sydäntä ihan fyysiselläkin tasolla. Haihduttaa surua ja pelkoa, vahvistaa myönteisiä ajatuksia itseä kohtaan, kohottaa itseluottamusta ja opettaa antamaan anteeksi. Lisäksi muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ruusukvartsilla sively poistaa ryppyjä.

 1. XV – Paholainen

Kortin nimi johtaa helposti negatiivisiin ajatuksiin, mutta paholaisen energia on aivan mahdollista suunnata myös kaikkeen positiiviseen. Voimakas maanläheinen aistillisuus ja maskuliininen voima antaa rohkeutta kohdata totuus sellaisena kuin se on. Tänä viikonloppuna on kaikki mahdollisuudet olla säkenöivin, hurmaavin ja kiehtovin oma itsesi. Mitään ei kuitenkaan kannata tehdä tai sanoa unohtaen oma herkkyys ja haavoittuvaisuus.

Vinkki viikonlopuksi: Tahdonvoima on hyvä asia ja on tärkeää tehdä valintoja oman sisäisen näkemyksen mukaisesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että se on sinun totuutesi. Vaikka olisit miten vakuuttunut, läheisilläsi on oikeus tehdä omat päätöksensä ja valintansa. Nauti omista valinnoistasi, mutta samalla kannattaa muistaa, että muut tekevät omat valintansa sinusta riippumatta.

2. Lanttien Ässä

No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.

Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.

3. Sauvojen 9 – Lujuus

Alitajunnassa olevat asiat tulevat päivänvaloon tahdoit tai et. Tässä voi olla kysymys jostain sellaisesta, jonka olet itse halunnut unohtaa ja sivuuttaa käsittelemättä tai ratkaisematta ongelmaa, mutta voi myös olla, että esille nousee kysymyksiä, joista et ole varsinaisesti ollut tietoinen aikaisemmin. Ajatus voi ensin tuntua hankalalta, mutta oikeasti näiden asioiden käsittely vapauttaa ihan hurjasti energiaa ja tekee vahvemmaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, voi tuntua vähän pelottavalta tuntea itsensä vahvaksi. Toisaalta, kun vain on luottavainen siihen, että kehitysprosessi johtaa johonkin parempaan, mielikin rauhoittuu.

Vinkki viikonlopuksi: Luota omaan vahvuuteesi ja siihen, että oikeasti tiedät, mikä on oikea suunta. Menneisyyteen ei ole paluuta.

Tulipas nyt vaihtelevat kortit! Itselleni nostin ykkösen – ja kyllä nyt taas useamman päivän migreenisessiosta selvittyäni oikein mielelläni toivotan tähän pitkään viikonloppuun vähän paholaismaista energiaa. Viljelypalsta on vielä osittain lumen ja jään alla, joten perinteisiä pääsiäiskylvöjä ei tänä vuonna päästä tekemään, mutta jotain kivaa ja alkukantaista tekemistä keksitään varmasti.

Ihanaa pääsiäisviikonloppua kaikille! Toivottavasti saadaan nauttia edes vähän auringonpaisteesta!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *