Torstai Tarot – riemua ja turbulenssia!

Iloinen, energinen ja ulospäinsuuntautunut Jousimiehen aika on alkanut – ihanaa! Ainakin itsestäni tuntuu joka vuosi, että tässä vaiheessa syksyn raskain vaihe on takana, vaikka tärkeään merkkipaaluun, talvipäivänseisaukseen, onkin vielä matkaa.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että pimennyssesonki jatkuu vielä joulukuun 10. päivään asti. Tähän asti tuo on aiheuttanut eniten raskasta mielialaa, pintaan nousevia ristiriitoja ja yleistä vetoa tummiin syviin vesiin. Nyt kuitenkin yhdessä Jousimiehen energian kanssa suurin riski on siinä, että mopo karkaa totaalisesti käsistä. Kreisibailaus voi olla aivan kivaa ja kathartista – mutta nyt on tosiaan energiat sellaiset, että varomattomalta menee helposti yli.

Korteilla on tietty sanansa sanottavana viikonlopusta, niinkuin kuuluukin! Homma toimii siis näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Karneoli

Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

Helmiäinen

Helmiäinen tuo iloa ja riemua käyttäjälleen. Sen uskotaan auttavan uralla etenemistä. Helmiäinen vetää puoleensa vaurautta ja auttaa näkemään oman arvonsa.

Malakiitti

Malakiitti on voimakas metafyysinen kivi, joka auttaa suodattamaan energiatukoksia ja tasapainon löytymistä. Se lisää itseymmärrystä ja tasapainottaa tunne-elämää.

Malakiitti on kehon ja mielen hoitaja, joka auttaa kohtaamaan menneisyyden nostamalla pintaan muistoja, jotka olemme kieltäneet tai halunneet jättää käsittelemättä. Se on myös yksi merkittävimmistä terapeuttisista kivistä. Malakiittia voi käyttää apuna hengitys- ja univaikeuksiin, sekä lempeänä kanssakulkijana synnytyksessä.

1. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

2. Lanttien Ritari

Jokin iso projekti tai prosessi joko töissä tai yksityiselämässä on tullut päätösvaiheeseen. Nyt on sadonkorjuun aika. Tunnet itsesi epäilemättä varsin väsyneeksi, mutta on hyvä muistaa, että välillä on täysin ookoo vetää henkeä. Olet täysin ansainnut palkkiosi ponnisteluista.

Vinkki viikonlopuksi: Selkeät päämäärät, vastuuntunto, toimeliaisuus ja ahkeruus, projektit ja tehtävät, jotka suoritetaan hyvillä mielin antavat paljon mielihyvää. On tärkeää nauttia siitä mitä tekee, oli se miten yksinkertaista tahansa. Rutiininomaisuus ja pakon tunne hävittää ilon mistä tahansa. Nauti saavutuksista ja anna itsellesi lupa hengähtää välillä.

3. Miekkojen 7 – Turhautuminen

Horjuttaako epäilykset ja pelot luottamustasi elämään? Useimmiten ne ovat vain kohinaa oman sisimmän pimeämmältä puolelta – ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Miekkojen seiska edustaa toivoa ja läpimurtoa, joten luota sisäiseen näkemykseesi ja näe pelkojesi läpi.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa olla rohkea ja katsoa ahdistusta & pelkoja silmästä silmään. Kun vain on riittävän rohkea, löytyy myös ratkaisujen avaimet samasta osoitteesta – eli omasta sisimmästä. Neuvojen kuunteleminen ei tässä tilanteessa ole myöskään väärin. Kukaan ei voi tietää kaikkea ja intuitiollasi ja pelot unohtamalla tiedät kyllä, ovatko neuvot hyviä juuri sinulle tähän tilanteeseen.

Varsin “työteliäitä” kortteja tuli kaikille – aika kaukana kreisibailauksesta! Haha!

Itselleni nostin kakkosen ja täytyy kyllä tunnustaa, että kesästä lähtien on ollut sellainen meno päällä, että pikkuisen alkaa Minttu olla jo maitohapoilla. Toisaalta en kyllä halua yhtään kuulostaa siltä, että valittaisin – päinvastoin. Itse olen haasteeni viritellyt ja kovasti nauttinut tekemisen meiningistä. Nyt viikonloppuna on edessä pieni irtiotto, kun lähdetään koko perheen voimin Tampereelle juhlistamaan lääkäriksi valmistunutta rakasta kummitytärtäni!

Ihanaa viikonloppua ja lempeää ensimmäistä adventtia!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *