Torstai Tarot – Onnenpyörä

No joo, ei todellakaan ole torstai – haha!

Nyt onkin jo peräti 2 torstaita jäänyt välistä – ensimmäinen kerta Torstai Tarotin viiden vuoden historian aikana, kun käy näin! Viikko sitten olin Italiassa ja tämän viikon torstaina palaamassa takaisin. Olin kyllä varustautunut kortein ja kristallein postausten tekemiseen, mutta muu ohjelma vei voiton.

Ja siitä alkoi oikeastaan jälleen pyöriä päässä ajatus, että jotenkin haluaisin tätä tarot-hommaa uudistaa. Viikottainen – ja vain viikonlopun yli ulottuva – juttu ei oikein enää tunnu itsestäni niin kovin antoisalta. Ja vaikka varsinkin Facebookin kautta tulleiden kommenttien välityksellä tiedän, että siellä on teitä jonkin verran, jotka näitä lukee, välillä on kuitenkin sellainen olo, että kaikki muutkin on jo vähän kyllästynyt tähän formaattiin.

31.5.2018 – eli tosiaan yli viisi vuotta sitten näki päivänvalon ihka ensimmäinen Torstai Tarot -postaus. Ehkä nyt tosiaankin on korkea aika uudistukselle!

Tarkoitus on, että tästä lähtien teen vuoden tärkeinä hetkinä vähän pidemmän ja tarkemman jutun. Yksi kortti kertoo toki hyvin paljon, mutta itseäni kiinnostaisi nyt tulkita kolmen kortin settejä – ja näin laajentaa omaakin osaamistani. Viimeistään halloweenin täydenkuun aikaan tulee testiin suunnittelemani uusi malli. Tägään edelleen kaikki “Torstai Tarot”, mikäli siellä jollakulla on seuranta laitettuna siihen, ja tietty ilmoittelen Facessa ja Instagramissa uudesta postauksesta.

Nostin tähän meille kaikille yhteisen kortin ja sain suuren arkanan kortin numero kymmenen, jonka suomenkielinen nimi on Kohtalo. ”Vain muutos on pysyvää” muistuttaa kohtalon kortti. Perusvire on onnekas ja klassisesti kohtalonpyörä enteilee odottamatonta onnenpotkua, mutta myös läpimurtoa pidemmän aikaa työn alla olleeseen tilanteeseen tai konkreettista uutta alkua. Sopii siis erinomaisesti juuri tähän tilanteeseen, sillä pidempään mukana olleet muistavat varmaan, että olen miettinyt Torstai Tarotin uudistusta jo pidempään. 

Vaikka kohtalon kortti onkin kaikin puolin positiivinen ja valoisa viestiltään, samalla se kuitenkin vaatii aktiivisen osallistumisen, jotta kaikki ihanuus materialisoituisi. Eli siis tyyliin, että onnenpyörää pitää uskaltaa ja haluta pyöräyttää, koska paikallaan olevan pyörän voittoneula ei koskaan osu omalle kohdalle. Ei siis välttämättä vaadita mitään niska limassa -tyyppistä puurtamista, mutta pelkästään sivustakatsojana jää paitsi kaikista voitoista.

Aivan ihana ja valoisaan tulevaisuuteen luottava kortti toisin sanoen meille kaikille!

Samalla, kun tarotien tahti nyt harvenee, tarkoituksena on lisätä vastaavasti kaikkea muuta, mitä tänne tontilleni on perinteisesti kuulunut, asukuvia, ompeluita ja matkajuttuja (ainakin juuri päättyneeltä Italian reissulta, ehkä syksyn pimeinä muistelen myös keväistä Köpiksen visiittiä) + muuta, mitä nyt tulee ajankohtaiseksi. Ruuanlaittoa tuskin, mutta ehkä sisustusta, kosmetiikkaa, hyvinvointia ja kuka tietää vaikka innostuisin taas liikunnastakin (en lupaa.. haha!)!

Ihanaa alkavaa viikkoa! ❤️

 

2 Comments

  1. Seija

    Hei!
    Kyllä täällä aktiivisesti seurataan!

    Reply
  2. Aikku

    Hei, seuraan kyllä blogia edelleen. Sulla on sujuva kynä,ilo lukea. Olet kauan sitten kehunut tv-sarjaa Homeland. Vähän myöhemmin Skamia. Kummatkin olivat ihan huippuja lajissaan ja täältä sain niistä tiedon,kiitos. Suosittelen sarjaa The Bear. Disney plussalla. Jos sarjoja vielä katsot, laita vinkkiä blogiin hyvistä sarjoista.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *