Torstai Tarot – kiinalainen uusi vuosi ja uusi kuu!


Harvinaisen merkittävä päivä osui tälle torstaille! On sekä uusiin alkuihin, tuoreisiin visioihin ja normien rikkomiseen kannustava uusi kuu Vesimiehessä että kiinalainen uusi vuosi. Tänään siirrytään kiinalaisen kalenterin mukaan Rotan vuodesta Härän vuoteen. Lisäksi Merkurius peruuttaa edelleen – eli aikamoisessa ristiaallokossa eletään.
Härän vuoden alku kuitenkin selkeästi tasapainottaa elämää ja vaikka “entisen normaalin” aikaan kaikki Härän vuodelle tyypilliset hillittyyn tasapainoon, tasaiseen työntekoon (puurtamiseen erityisesti) ja jäyheään luotettavuuteen liittyvät määritteet olisivat tuntuneet vain tylsiltä, kuluneen vuoden jälkeen varmasti kaikki toivovat jo jonkinlaisen balanssin ja varmuuden löytämistä. Vaikka Härkä on kiinalaisessa astrologiassa järjestyksessä toinen merkki, monet kuitenkin nimeävät, että Härkä kaikesta jäyhyydestään huolimatta olisi oikea uuden aikakauden airut.
Katsotaanpas myös, mitä korteilla on sanottavana tästä uuden vuoden ja uuden kuun värittämästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin. Kiinalaisen uudenvuoden kunniaksi myös uusi voimakivi Torstai Tarot -valikoimiin: lumihiutaleobsidiaani.

Lumihiutaleobsidiaani
Lumihiutaleobsidiaani on muita obsidiaaneja rauhoittavampi ja harmonisempi. Sen avulla voi puhdistaa mielestä ja sisimmästä ne asiat, jotka ovat oman onnellisuuden esteenä. Lumihiutaleobsidiaani edustaa puhtautta ja tasapainoa. Se on maadoittava kivi, jonka avulla voi taistella yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden negatiivisia tuntemuksia vastaan. Se auttaa pysähtymään ja harkitsemaan, meditoimaan ja hidastamaan tahtia.
Lumihiutaleobsidiaani vahvistaa erityisesti elämän muuttumisen hyväksymistä. Se auttaa havaitsemaan turhat negatiiviset kaavamaisuudet, itsetuhoisuudet, uhriutumisen tai henkisen stressin.
Labradoriitti
Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.
Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

 1. Maljojen Ritari
Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.
Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.
 2. Maljojen Prinsessa
Oletko tehnyt sovinnon menneisyyden kanssa? Jos et, niin nyt siihen on hyvä hetki. Maljojen Prinsessan asun helmaa koristavat kristallit kuvaavat hänen kykyään nähdä asiat sellaisena kuin ne on – ei sellaisina kuin hän haluaisi niiden olevan. Tunnistat myös omat parhaat puolesi ja viikonlopun energiat tekee sen, että uskallat nauttia niistä.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on oikea aika antautua rakkaudelle ja uskaltaa tehdä asioita, joista ihan oikeasti tykkäät ja joilla on sinulle todellista merkitystä. Irroittaudu asioista, jotka tunnet turhiksi (mutta tee se lempeästi!) ja pitäydy vain ihmissuhteissa jotka ovat totuudellisia ja rakkaudellisia.
 3. Lanttien 4 – Voima
Rajat ja säännöt tuovat turvallisuutta ja jopa mielenrauhaa – mutta ne voivat myös estää tai hankaloittaa elämään oleellisesti kuuluvan muutoksen. Kortti symboloi itsenäisyyttä ja tarvetta pitää ohjat omissa käsissä. Tunnet oman sisäisen vahvuutesi ja olet tasapainoisen tietoinen sekä kyvykäs asettamaan järkeviä tavoitteita.
Vinkki viikonlopuksi: Pysähdy hetkeksi ja tunnustele energiaasi. Oletko noudattanut liian kanssa ulkoa saneltuja sääntöjä, tavoitellut muiden asettamia tavoitteita? Ota oma elämäsi haltuusi, mutta varo liian tiukkoja sääntöjä ja rajoituksia – ne vain heikentävät toimintakykyä.
Sunnuntain ystävänpäivän myötä koko viikonloppu on oikeastaan “maljojen viikonloppu”. Niinpä en ollut yhtään yllättynyt, kun sekä ensimmäinen että toinen kortti ovat maljoja – ja vieläpä hovikortteja, jotka usein viittaavat ihan konkreettisesti johonkin henkilöön.
Toisaalta en ollut myöskään mitenkään erityisen yllättynyt, että nostin itselleni kolmosen. Lanttien nelonen on ihan kiva ja mukava kortti, mutta pikkuisen kyllä myös tylsä ja vähän pitkäveteisellä tavalla turvallinen. Oh well.. Eipä tässä nyt toisaalta mitään erityisiä tilaisuuksia mihinkään varsinaiseen säpinään olisi ollutkaan, joten ihan hyvä näin.
Ihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle! Ja muistakaa syödä laskiaispullia!!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *