Torstai Tarot – intohimoa ja voimaa

Tunteellisten, herkkien ja taiteellisten Kalojen jakso menossa, mutta silti puhutaan voimakkaista tunteista, kuten intohimosta ja voimasta. Mitä ihmettä tapahtuu?

Erityisesti tänään kosmiset energiat tukee meitä kaikkia seisomaan tukevasti ja puolustamaan näkemyksiämme vakaana. Viikonlopun edetessä tuo vain vahvistuu ja suorastaan pakottaa meidät sekä määrittelemään itsellemme että kommunikoimaan ympäristölle mitä haluamme (ja mitä emme). Eli sikäli odotettavissa on hyvinkin merkittäviä keskusteluja. Kommunikaation planeetta Merkurius on itsenäisen vapaa-ajattelijan Vesimiehen tähtimerkissä, mikä toisaalta saattaa johtaa ajatukset pyörimään korkeissa sfääreissä, mutta toisaalta lisää myös molemminpuolista ymmärrystä myös tavallisuudesta poikkeavien ratkaisujen löytämiseen.

Vaikka viikonloppuna ei olekaan tiedossa mitään varsinaista turbulenssia, energiat ovat kuitenkin tosiaan aika vaativat ja kuluttavat, joten on tärkeä muistaa pitää hyvää huolta omasta jaksamisestaan.

Katsotaan sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin. Ja Mintun synttäriviikon kunniaksi esittelyssä uusi kristalli, rodokrosiitti!

Rodokrosiitti

Rakkauden ja intohimon kivi rodokrosiitti levittää ympärilleen iloista, positiivista ja optimistista energiaa. Se rauhoittaa levotonta sydäntä ja vahvistaa luottamusta asioiden järjestymiseen. Rodokrosiitti yhdistetään voimakkaimmin romanttiseen ja intohimoiseen rakkauteen, mutta se lisää ymmärrystä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta myös ystävien ja sukulaisten kesken.

Rodokrosiitti on oiva apu sydänsurujen kanssa kamppailevalle ja lisää rohkeutta ja luottamusta uusien ihmissuhteiden kohdalla. Jo olemassa oleviin romanttisiin suhteisiin se tuo leikkisää keveyttä ja intohimoista kipinää.

Kuukivi

Auttaa tunteiden vapauttamisessa ja näkemään selkeästi. Tuo onnea rakkaudessa ja tasapainottaa. Lempeästi hoitava kivi, joka näyttää tien kotiin. Tasapainottaa hormoneja ja helpottaa kaiken turhan painolastin taakse jättämisessä.

Musta turmaliini

Voimakkaasti suojeleva ja turvallisuudentunnetta lisäävä kivi, jota käytetään kilpenä kielteisiä energioita vastaan. Neutraloi negatiivisia ajatuksia ja riitoja kääntämällä niiden energian positiivikseksi. Auttaa näkemään selkeästi ja voittamaan pelot. Lisää läsnäoloa ja rohkeutta.

1. VI – Rakastavaiset

Puhdasta, vilpitöntä rakkautta, myötätuntoa ja syvällisiä ihmissuhteita olisi tiedossa nyt tälle viikonlopulle. Oikeastaan ainoa voima, jolla voi oikeasti siirtää vuoria, on rakkaus. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja luovat parhaimmillaan täydellisen harmonian.

Vinkki viikonlopuksi: On paljon mahdollista, että elämääsi astuu viikonlopun aikana uusi tärkeä ihminen, jonka kanssa saat kokea tasapuolisen harmonisen rakkaudellisen suhteen muodostumisen joko läheisenä ystävänä tai romanttisessa mielessä. Kysymys onkin: oletko valmis ottamaan vastaan tämän lahjan? Toisaalta kortti muistuttaa myös siitä kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteestamme, suhteesta omaan itseemme. Rakasta ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, niin rakkauden määrä ympärilläsi senkun lisääntyy!

 2. Miekkojen 3 – Murhe

Jokin asia tai kysymys on vaivannut sinua jo pitkään, mutta siihen ei ole tullut selkeää vastausta. Tilanne kiusaa ja painaa mielen matalaksi – ja pahinta on se, että asia ei riipu vain sinusta ja jostakusta muusta, vaan mukana on kolmas osapuoli. Epäily ja huoli sumentaa ajattelua. Yksi negatiivisen energian perusmerkkejä on asioiden loputon vatvominen, levottomuus ja ahdistus.

Vinkki viikonlopuksi: Asioihin on saatava selkeys, muuten sitä ei pääse eteenpäin ja saavuta tasapainoa. Jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen ja vaikka päätöksen tekeminen tuntuisikin tosi vaikealta, epävarmuudessa eläminen ei johda mihinkään hyvään.

 3. Lanttien 2 – Muutos

Vain muutos on pysyvää, mutta siitä tulee myös tasapaino ja harmonia. Muutosta on monenlaista, mutta juuri tämä kortti symbolisoi tasapainon löytämistä, oman itsen ja ympäristön erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymisen kautta saavutettavaa syvempää harmoniaa. Muutos on rikkaus ja sillä on mahdollisuus tuoda mukanaan sekä turvallisuutta että hyvinvointia. Muutos vaatii aina avointa mieltä ja luottamusta epävarmuudenkin keskellä.

Vinkki viikonlopuksi: Ajattele luottavaisin mielin muutosta. Olisiko nyt hyvä hetki tehdä ne pienet mielen pohjilla kyteneet muutokset, jotka voisivat johtaa tasapainoisempaan elämään? Kaikki muuttuu koko ajan joka tapauksessa, miksi sitä ei ottaisi ohjia käsiinsä ja suuntaisi muutosvoimat juuri sinne, mikä tuntuu hyvältä?

Nostin itselleni kolmosen – ja Lanttien kakkosen viesti ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Jotenkin yltiöoptimistina olen kuvitellut, että tasapaino tarkoittaa elämässä sitä, että niinkuin vaa’assa lisätään painoa toiselle puolelle pitää toisellekin puolelle lisätä painoa tasapainon säilyttämiseksi. Eli kun kuormitus töissä kasvaa, pitää vapaa-ajallakin olla entistä enemmän toimintaa (enemmän kulttuuria, enemmän urheilua, enemmän aktiviteetteja), jotta “puntit on tasassa”. Vaikka totuus taitaa juuri nyt olla, että molemmilta puolen vaakaa olisi hyvä ottaa vähän painetta pois. Oikea ratkaisu ei tosiaankaan ole lisätä painoa työhommiin ja sitten vain haukkoa henkeä ja huilata, kun on vapaata. Myös vapaa-ajalla pitää olla energiaa ja paukkuja tehdä jotain kivaa.

Omistanpa tämän viikonlopun tasapainon räätälöintiin!

Ihanaa viikonloppua!! ❤️

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *