Torstai Tarot by Minttu


Huh huh, millainen pariviikkoinen on tässä juurikin tullut kirjaimellisesti suoritettua. Mitään pahaa tai negatiivista ei (onneksi) ole sattunut tai muuten tullut eteen, mutta nyt varmasti ihan ensimmäisen kerran ikinä oikeasti syvällisesti ymmärsin heitä, joilla tulee seinä vastaan, vaikka periaatteessa tekevät toiveduuniaan kokematta mitään massiivista negatiivista kierrettä.
Onneksi työrintamalla helpottaa nyt hiukan ainakin siinä mielessä, että vaikka päällä on vuoden hektisin ajanjakso, pöydälläni ei ole enää kuin yksi vähän isompi ja pari pienempää pakollista pähkinää. Muuten työ-työt ovat business as usual – lausahduksen positiivisimmassa merkityksessä.
Viikonloppua kohti siis mennään ja tarot-kortit kertovat tarkemmin, millaista meininkiä on luvassa. Homma toimii näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vihreä Aventuriini
Vihreä Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi. Hillitsee hermoromahdustilanteissa ja helpottaa migreenin ja kroonisen päänsäryn oireita. Lisää tunteiden tasapainoa ja auttaa päätöksenteossa ammatinvalintaan tai vaihtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Auttaa univaikeuksissa. (Tätä olen kantanut taskussani koko viime viikon…)
Akvamariini
Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.
Lapis latsuli
Parantaa kommunikaatiota ympäristön kanssa, lisää itsevarmuutta ja voimistaa itseilmaisua. Se vahvistaa rehellisyyttä ja objektiivisuutta sekä voimistaa myötätuntoa. Lisäksi se helpottaa stressiä tuomalla järjestystä sekä elämään että kiireiseen mieleen. Helpottaa oman tien ja ”mission” löytämisessä.

1. Sauvojen Kuningatar
Pitkä vaikea aika on nyt takanapäin ja on vihdoinkin hetki hengähtää ja kerätä voimia. Kaikki kokemukset ovat lisänneet ymmärrystäsi ja voit katsoa ympärillesi ja tajuta asiat selkeämmin kuin aikaisemmin.
Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen kuningatar kehoittaa pitämään huolta itsestäsi – sekä fyysisestä että psyykkisestä puolesta, sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta. Raskaina aikoina ei aina tule pidettyä yllä kaikkia hyvinvointia lisääviä rutiineja, mutta nyt olisi oiva hetki helliä itseä lepäämällä, liikkumalla, rentoutumalla ja miksei vaikka vanhalla kunnon kasvohoidolla.
2. Miekkojen 9 – Julmuus
Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.
Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.
3. Maljojen Kuningatar
Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat kuunnella sisäisiä viestejäsi avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.
Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja maalailet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.
Itse valitsin ykkösen – eli Sauvojen Kuningattaren. Varsin osuvaa, sillä nyt tosiaankin on ollut työn puolesta koko vuoden raskaimmat pari-kolme viikkoa. Kaiken lisäksi viime viikon lopulla iski sellainen kokovartalomigreeni, millaista en ole kokenut vuosikausiin. Nyt on siis tosiaankin tulossa viikonloppu, jolloin haluan pitää huolta itsestäni kaikin mahdollisin tavoin. Bonuksena Peetu on tulossa kotiin viikonloppuvisiitille ja puhuin juuri hetki sitten Karkin kanssa puhelimessa ja sain kutsun illalliselle lauantaina heidän uuteen kotiin. Elikkä kaikenlaista ihanaa ja hyvinvointia elvyttävää on onneksi tiedossa.
Ihanaa viikonloppua! <3

2 Comments

  1. Henna

    Onko pakko näitä tarot-juttuja julkaista..

    Reply
    • Minttu

      Ei ole! Mutta minusta se on niin kivaa, että aion jatkaa myös tulevaisuudessa! <3

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *