Torstai Tarot by Minttu


Ihanaa torstai-iltaa (tai alkuyötä, miten sen nyt ottaa…)!
Lupaan, että en ala taivastella kiireitäni tai muitakaan stressejäni (ei, yksikään niistä ei liity millään tavalla jouluun – paitsi siten, että kuun loppuun ja vuodenvaihteeseen ajoitetut deadlinet aikaistuu pyhien vuoksi parilla viikolla…), mutta kuvaavaa on, että blogijuttuluonnoksistani löytyy niin katsaus Linnan juhlien asuihin kuin Nobel gaalankin garderobikurkistus. Molemmat jutut on tulossa vielä eetteriin, vaikkeivät sitten enää ihan niin päivänpolttavan kuumia aiheita olekaan.
Mutta päivän aihe ei ole gaala-asut vaan Torstai Tarot by Minttu ja tulevan viikonlopun fiilikset ja energiat.
Homma toimii siis näin:

  • Valitse yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli
Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.
Howliitti
Howliitti on erittäin rauhoittava kivi, joka auttaa löytämään ja vahvistamaan omaa kunnianhimoa. Se vahvistaa ja auttaa myös tavoitteiden saavuttamisessa. Howliitti opettaa kärsivällisyyttä sekä haihduttaa raivoa. Fyysisellä tasolla kivi yhdistetään kalsiumtasapainoon sekä hampaisiin ja luihin. On myös suositeltavaa pitää howliitteja vuoteen ympärillä, sillä se karkottaa unettomuutta.
Onyksi
Viilentää kuumina käyviä tunteita ja tasapainottaa olemuksen eri puolia (yin & yang). Helpottaa stressiä ja surua, vahvistaa itsehillintää, moraalia ja itsekuria. Antaa voimaa ja kestävyyttä korkeidenkin tavoitteiden saavuttamiseen

1. XXI – Maailmankaikkeus
Jatkuva muutos on tosiasia, joten sitä ei kannata pelätä. Luottamus elämän kantamiseen auttaa tasapainon saavuttamisessa. Keinotekoisia rajoituksia kannattaa välttää oli ne sitten ulkopuolelta tulevia tai oman sisäisen tuomarin sanelemia. Olet selkeästi saavuttanut nyt jonkin päämäärän. Nauti siitä ja anna itsellesi lupaa hengähtää hetkinen.
Vinkki viikonlopuksi: Nyt on eheytymisen aika. Elämä on tulvillaan täyttymystä ja iloa, keveyttä ja rauhaa. Nyt on todellakin aika onnitella itseä kaikista saavutuksista, juhlia ja korjata satoa. Älä anna sisäisen kriitikkosi lannistaa hyvää mieltäsi: olet päässyt päämäärään ja siitä pitää olla iloinen, sitä kannattaa juhlia.
2. Maljojen 6 – Mielihyvä
Fyysinen nautinto ja henkinen hyvän olon tunne ovat toisiaan täydentävät puoliskot. Maljojen 6 muistuttaa (ja lupaa!) pelotonta antautumista seksuaalisen rakkauden kokemukselle. Syvästi koettuna se muuttaa myös henkisen olemuksen perusteita. Toisaalta syvältä pulppuava ilo on olemassa myös kaikissa muissa läheisissä ihmissuhteissa, kun sille vain annetaan tilaa ja mahdollisuus.
Vinkki viikonlopuksi: Energiat tukevat kaikenlaista avoimuutta omiin tarpeisiisi liittyen. Kannattaa siis rohkeasti ja luottavaisesti avata suu ja kertoa haluistaan. Toisaalta samalla on tärkeää olla myös herkän vastaanottavainen toisen tunteita kohtaan. Avoimuus antaa positiivisempaa vastakaikua kuin mitä osasit odottaakaan.
3. Maljojen Ässä
Tasapainoinen, ehtymätön ja kokoajan uudistuva rakkaus on tämän viikonlopun teema. Tunne siitä, että on vihdoinkin valmis sekä vastaanottamaan että jakamaan muille pyyteetöntä rakkautta ilman vastapalvelusten vaatimusta tai “vuoroin vieraissa”-tyyppistä sulle-mulle -ajattelua. Kohde voi olla ihan mitä tahansa läheisestä ihmissuhteesta mihin tahansa elolliseen. Kun voimavarana on aito puhdas rakkaus, ei kysymys ole koskaan uhrautumisesta tai palvelujen tekemisestä.
Vinkki viikonlopuksi: Jos nyt ihan totta puhutaan, niin maljojen ässä on ennenkaikkea parisuhdekortti. Eli teille, jotka olette suhteessa vinkiksi antautua viisaan rakkauden tunteelle. Monesti sitä tulee ajateltua, että se kaikkein läheisinkin ihmissuhde on kaupankäyntiä “kun minä sitä, niin sinä tätä”. Mutta niinhän se ei ole, vaan antaessaan sitä saa enemmän myös itse. Ja samansuuntaiset vinkit on sopii myös meille, jotka olemme sinkkuja. Rakkauden kohteen ei todellakaan tarvitse olla se oma puolisko. Tosin tänä viikonloppuna kannattaa pitää silmät erityisen avoimena, sillä koskaan ei voi tietää, kehen sattuu törmäämään.
Itselleni nostin kolmosen, joten aion ihan erityisesti pitää huolta, että kaiken sen keskellä, mitä postauksen alussa vain vähän sivusin, löydän sisältäni sen rakkauden, jonka tiedän siellä olevan. Lauantaina on Karkin ja Karkin kihlatun uuden kodin tuparit, mikä ainakin potentiaalisesti on aivan ihana, rakkautta ja tulevaisuudenuskoa täynnä oleva tilaisuus!
Ja lupaan tietty pitää silmäni ja kaikki muutkin aistini avoinna muutenkin. Tosin täytyy kyllä tunnustaa, että tässä noin ziljoonannen sinkkuvuoden keskellä olen hiukan alkanut epäillä sitä romanttisista komedioista tuttua tapaa vain yhtäkkiä törmätä siihen unelmien prinssiinsä…

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *