Tietääkö joku, pitääkö huhut Blondie-leffan valmistumisesta paikkansa?

Suunnilleen pari vuotta sitten fanipiireissä kohistiin kovasti ja kritisoitiin suloisen ja tyttömäisen Kirsten Dunstin valintaa esittämään coolin newyorkilaisbändin keulahahmoa Debbie Harryä.
Tykkään kyllä Kirsten Dunstista – ei siinä mitään. Blondie vain on ollut suuri fanituksen kohdeja inspiraation lähde siitä lähtien, kun silloinen poikaystävä lainasi isosiskonsa levyhyllystä 15-vuotiaalle Mintulle Parallel Linesin. Jotenkin tuntuu vaikealta uskoa, että Kirsten Dunst kykenisi olemaan riittävän viileä ja tarpeeksi hot. Dunstmainen herttaisuus on vaan niin kaukana Debbie Harryn aurasta.
Leffa täytyy silti ehdottomasti mennä katsomaan, jos ja kun se nyt on tulossa.

Tsekkasimme eilen miähen kanssa lähes kolme tuntia kestävän spektaakkeli-leffan Australia. Elokuvan tuotanto on yksi Australian historian kalleimmista ja sen kyllä huomaa. Elokuvan ohjaaja Baz Luhrmann ei ole säästellyt sen paremmin pyro-efekteissä kuin eeppisissä maisemakuvauksissakaan.
Juoneltaan Australia on vähän sitä sun tätä. Rakkauselokuva, joka kääntyy sotaleffaksi, petturimainen bisnestarina sekä aboriginaali-kultturin ja valkoisen miehen maailman törmäyksen kuvaus. Jo tekovaiheessa suurelokuvaksi suunnitelluilla tarinoilla on hiukan tuollaista lapamatotaipumusta. Toisaalta se kuuluu genreen – eihän sitä mitenkään jaksaisi pelkästään pohdiskelevia indie-leffoja, joiden tapahtumien kulissina on yksi rähjäinen hotellihuone, jossain kulloinkin katu-uskottavuutta nauttivassa karussa suurkaupungissa.
Nicole Kidman on uskottava roolissaan hemmoteltuna britti-aristokraattina, josta kuoriutuu jämäkkä ja periksiantamaton tilallinen. Ei kai voida syyttää taitavaa näyttelijää siitä, että roolihahmo Lady Sarah Ashleynä on ladattu täyteen ziljoonaan kertaan nähtyjä kliseitä? Elokuvan aikana Kidmanin roolisuoritusta kuitenkin katselee ihan mielikseen ja liekö sitten syynä juorulehdistön syytökset botox-riippuvuudesta, mutta mielestäni juuri ilmeet tekevät tunteista tosia.
Jos Kidmanin rooli on hiukan kliseinen, on australialaisen Hugh Jackmanin esittämä The Drover niin stereotyyppinen macho-hunk kuin vain voi olla! Mua ei omista kukaan, pakko kulkee omia polkujani, vapaus on mulle kaikkein tärkeintä, miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä… etcetera. No, miehen karisma (ja six-pack) antaa kaiken anteeksi ja olen valmis tapetoimaan virtuaalisen huoneeni seinät Hugh Jackmanin kuvilla.
Elokuvan parasta antia on ehdottomasti kaunis kuvaus, maisemat ja tunnelma. Tätä leffaa ei kannata vuokrata DVD:nä vaan se pitää ehdottomasti katsoa isolta valkokankaalta. Mitä isompi kuva sen parempi ja hyvä äänentoisto myös!
Annan pisteitä myös elokuvan puvustukselle. Kauniit yksityiskohdat ja huolellinen taustatyö näkyy joka kohtauksessa.

Kaikesta huolimatta suosittelen Australia-leffaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat viettää lähes kolme tuntia oikean tarinan parissa. Hetkeäkään en ollut pitkästynyt, vaikka elokuva onkin pitkä kuin mikä (eikä ollut miäskään – ei ainakaan tunnustanut). Erinomaisen hyvää viihdettä siis. Joskus se riittää.

Vartin päästä – eli tasan klo 21.00 täkäläistä aikaa – tulee telkkarista yksi kaikkien aikojen mahtavimmista joululeffoista: Love Actually. Ykkönen ehkä heti It’s a wonderful life -elokuvan jälkeen. Kovin moni teistä tuskin ryntää kanssani ruudun ääreen, kun Dolcekin taitaa olla mökillä, mutta pikku vinkkinä: tuo leffa kannattaa hankkia käsiin ja katsoa, mikäli et sitä vielä ole nähnyt! Ja vaikka olisitkin. Taattua nektaria romantiikannälkään ja joulufiilistä uskolla, toivolla, rakkaudella ja huumorilla kuorrutettuna.

Pieniä maistiaisia:

Täällä tuoksuu ihanalle! Karkki ja Peetu leipovat pipareita!! 🙂

Aivan ehdoton nörttisaitti, Hilavitkutin, vinkkasi sivuillaan hauskasta I Love Maker -sivustosta. Linkin takaa löytyy yksinkertainen työkalu, jonka avulla on helppo rakentaa joko oma versio klassisesta I love NY -kuvasta tai ihan uudenlaisia versioita valmiiden logojen ja oman tekstin avulla.

Testasin heti tietty I love Go 4 it vol. 2 -kuvalla. Aika hieno tuli, vaikka aluksi en tajunnut, että kuvan osia pystyy siirtelemään ja siksi osaset sijouttuvat vähän hassusti pohjan yläreunaan. (En myöskään tajua, miksi bloggeri tulkitsee yritykseni kirjoittaa sydän väkäsen ja kolmosen avulla joksikin ihme html-koodiksi…)

Valmiista lopputuloksesta saa ladata itselleen eri kokoisia gif.-tiedostoja ja jopa painokelpoisen kuvan…

Tuskin alan tehtailla Go 4 it vol. 2 -teeppareita, mutta kuvien väkertely on hauskaa ja hyvää ajankulua silloin, kun pitäisi, siivota, laittaa ruokaa tai vaikkapa vain kirjoittaa garadua! ;D

Jokaisen (ulko)suomalaisen sisuksissa asuu mollivoittoisia iskelmiä rakastava nyyhky? Eilinen reissumme Eskilstunaan, jossa miäs toimi Mäntysoopa ShoWn vieraana ja Minttu ja Peetu live-yleisönä, antoi ainakin vahvistusta olettamukselle.

Tiedä sitten oliko syynä rokkitaustainen erinomaisen tiukka bändi, valloittava eskilstunalainen Suomi-yleisö vai mikä, mutta Minttu oli tippa linssissä ja pala kurkussa silloinkin, kun tuli vähän iloisempia ralleja… Tai ehkä sitä on tullut aikoinaan vedettyä Uralin Pihlajat niin tarpeeksi monta kertaa iltanuotiolla, että rokkitytönkin sieluun on pesiytynyt sentimentaalinen iskelmäfani. Kikan Sukkula Veenukseen sai tosin kyllä edelleenkin ihan vanhan kunnon myötähäpeän kuristamaan hengityselimiä.

Ohjelma sinänsä on aika leppoisaa jutustelua (vaikka eräät yrittivätkin olla vähän vastahankaan ;D), pieniä haastattelunpätkiä ja sekä live- että levymusaa. Ohjelma on kuunneltavissa kokonaisuudessaan netissä noin kuukauden ja eilisen lähetys löytyy täältä: ShoW lauantaiviihdettä.
Peetulla on uudet kakkulat! Tosi hienot ja so söder-indie, jos Mintulta kysytään!

Mintun virallinen radioyleisö asu…

• huivi, Monki
• rotsi, Acne
• hame, tooosi vanha, ostettu jostain pikkuputiikista Helsingistä
• neule, Zara
• saappaat, Vagabond

Minttu is COPY CAT!!
Niinkuin täällä on dokumentoitu läksin viime maanantaina liikkeelle harmaaseen Tukholmaan vuotavissa bootseissa ja ohut sifonkihuivi kaulassa. Tunnelbana-matkan aikana keskimääräinen syyskeli muuttui varsin päättäväiseksi marraskuun myrskyksi ja käsite palelen kuin eläin sai ihan uuden sisällön. Pakkotilanteessa tehty pikahankinta – Monkin muhkea kaulahuivi – osoittautuikin varsinaiseksi aarteeksi ja fiksun bloggarikollegan vinkin avulla suhteellinen lyhyyskään ei muodostunut ongelmaksi. Mintun solki on peräisin siitä anopin skottiruudullisesta hameesta, jonka lyhentämistä en vieläkään ole uskaltanut ottaa puheeksi… Kiitti inspiraatiosta Nelliina! Tämän perusteella luotan siihen, että et pistä matkimistani ainakaan kamalan pahaksesi.
Tässä on vielä kuva uutukaisesta punaisesta pikkulaukustani. Imee sisuksiinsa lompakon ja kameran, huulirasvan, kännykän ja t-bana -kortin saa ujutettua päällä oleviin pikkutaskuihin. Ei siis mikään tilaihme, mutta juuri tällaista olen ollut vailla. Passeli korvike, kun menivät kurjat myymään loppuun sen luunvalkoisen Marc by Marc Jacobsin, jonka olin jo päättänyt tilata…

Peetukin poseeraa Sisuradion toimituksen edessä.

• mekko, H&M
• neule, H&M
• leggarit, Monki
• tennarit, Converse
• rotsi, Mintun ompelimosta
• laukku, “vintage” Mintun vanha Three Bags
• kamera, Canon

Ihan ensikuulemalta ei ehkä tule mieleen, että jossain Eskilstunassa suomalaisen Sisuradion lähetyksessä soittaa Suomi-iskelmiä mielettömistä muusikoista koottu bändi. Kitarassa Fatboy-bändin Hannu Kiviaho, bassossa Heikki Kiviaho ja rumpuja sekä välillä kitaraa soitteli yhdestä vähän isommasta bändistä aikoinaan tuttu Harri Mänty. Solistilla Heidi Kaartolla on vankempi iskelmämenneisyys ja hänet on nähty mm. Suomen Tango-kuninkaalliskisojen finalistina.
Mintun pikkuisella digipokkarilla videoitu esitys ei todellakaan tee oikeutta bändille, mutta kyllä kuulkaa Paratiisi on ihana biisi!