Joku ehkä muistaa nämä DinSkon kengät, jotka päätyivät Mintun omistukseen varsin kaoottisen shoppailuhetken seurauksena. Palautin kengät muutaman päivän ihmettelyn jälkeen, koska ne eivät mielestäni olleet tarpeeksi klassiset/kivat/rokahtavan hauskat jne. Apua päätöksen tueksi sain kiitettävästi kommenttiboksiin.
Tulin kuitenkin katumapäälle, koska oikeasti tarvitsen tuollaisia kenkiä, eikä valitettavasti Marc Jacobsit sovi juuri tällä hetkellä budjettiini. Niinpä kävin hakemassa kengät takaisin ja uskon, että meille tulee vielä hauskaa yhdessä!

Siniseen vivahtavaa en ole vielä testannut, mutta ajattelin, että se voisi olla hauska vaihtoehto bilekynsiin. 
PUBissa on hokattu, että 2nd hand is the shit, sillä yllättävän suuri osa tilasta oli varattu vintagelle. Pikaisen silmäyksen perusteella tarjolla oli oikeasti tarkkaan valittuja, herkullisia löytöjä (mm. Diorin vintage clutch jäi mieleen) ja uuvuttava ylenpalttius, mikä yleensä on second hand putiikkien tunnusmerkki, puuttui täysin. Nina Persson on kuulemma ihan henkilökohtaisesti käynyt New Yorkissa valitsemassa ihanuuksia myyntiin. Ihmettelen vain, että mitenkähän jatkossa käy… mitäs sitten, kun Ninan löydöt on myyty? Nina Perssonin kiinnitys kun on vain puolen vuoden mittainen. No toivotaan, että jaksavat PUBissa pitää yllä korkeaa profiilia myös avajaisten jälkeen.
IVANAhelsinki oli sijoitettu oikein hyvälle ja keskeiselle paikalle! Myös Antti Asplundin mielenkiintoisia takkeja oli joitakin kappaleita myynnissä – tosin ei tällä osastolla… Go Suomi go!
Nämä tyllimekkoluomukset ovat sovituskoppeja! Vähän perinteisempiäkin oli tosin tarjolla…
Mikäli muotishoppailu ja vaatteet alkavat kesken kaiken väsyttää, löytyy 3. kerroksesta myös pieni lounge, jossa voi lepuuttaa hermojaan mm. tutustumalla Andy Warholin tuotoksiin.