Tag: Pukeutuminen

Pääsin katselemaan presidentin itsenäisyyspäiväjuhlien vastaanoton piiitkästä aikaa suorana telkkarista. Täytyy sanoa, että kokemus oli vieläkin tikahduttavmpi, mitä muistin. Pukuvalintojen flipit ja flopit, kampaamatta unohtuneet hiukset, etikettimokat ja junttimaiset pikku kommellukset (siis oikeesti – miten vaikeeta on tsekata, ettei astu edellä kulkevan daamin puvun helman päälle??) jäivät tällä kertaa kuitenkin presidentin rouvan aiheuttaman hämmennyksen alle. Klassinen kysymys “what was she thinking?” ei nyt ole ajankohtainen, sillä kaikki ajateltavissa olevat mediat selvittävät auliisti, että pukuvalinnan kohdalla aateltiin niinku tota suomalaista luontoo ja suomalaista työntekoa. Joissa kummassakaan ei toki ole mitään vikaa, mutta facebookista bongaamani kommentti kiteyttää yleisilmeen: “miten joku pystyykin näyttämään yhtäaikaa sekä tyttömäiseltä että tätimäiseltä?”. Saavutus sinänsä.

Floppeja en aio alkaa tänne erityisesti listailla. Sen verran sanon, että liika yrittäminen ja tårta på tårta ei pue ketään. Ja se, mikä näyttää suloiselta 17 -vuotiaan vanhojentanssineidon päällä, ei välttämättä ole parhaimmillaan 30+ rouvien yllä. Suorastaan häkellyttävä Diamond Princess Super Star Barbie -kimallushörsötrendi näyttää vallanneen suuren osan naisvieraita. Kun soppaan lisätään vielä kasarihenkinen white trash -kihara-/riikinkukkokampaus, on ilmaisu “tyyliä ei voi ostaa rahalla” -saanut ihan uuden merkityksen…

Floppipuolelle voisi listata vielä parinkin juhlavieraan suorasta lähetyksestä päivänselvästi erottuneen jäätävän metsästyksen… Ehkä he sopisivat toisilleen??

Mutta siis ne onnistujathan tässä piti listata!

CODY DOUGLAS ORECK

 

Nude, hiekka ja savi ovat upeita juhlavärejä, mutta hyvin vaikeita kantaa. USAn suurlahettilään puoliso on varma pukeutuja. Mert Otsamon suunnittelema puku on elegantti ja hillityllä tavalla dramaattinen. Stailaus sopii pukuun täydellisesti – yksinkertainen kampaus ja hillityt pienet korut eivät kilpaile huomiosta puvun upean pääntien kanssa.

JAANA PELKONEN

Täydellinen puku sirolle tummalle kansanedustajalle. Selkä on avoin vyötärölle asti, mikä lisää puvun keveyttä. Vyötäröllä pinkkiä vilautteleva peplum ja saman sävyinen clutch riittävät katseenvangitsijoiksi. Tässäkin kokonaisuudessa on yksityiskohdat osattu pitää balanssissa.

Illan ehdottomasti säkenöivin, kaunein, coolein ja onnistunein asu, kokonaisuus, everything oli näyttelijällä…

LAURA BIRN!!

 

 

Outi Pyyn suunnittelema ja vanhoista nahkatakeista toteuttama Trashion -puku on aivan uskomattoman upea. Jenni Ahtiainen / gTie on toteuttanut pää- ja käsikorut asun hengen mukaisesti kierrätetyistä hopea- ja kultaketjuista. Luonnonlapsityylinen puhdaslinjainen stailaus täydentää kokonaisuuden henkeäsalpaavan tyylikkääksi. Illan ehdoton kuningatar ja upein kokonaisuus!

Kyllä bling-blingkin voi toimia.

Mari Kiviniemi (ja Vilja-Tuulia Huotarinen – mutta en löytänyt mistään kuvaa…) osoittaa, että kyllä kimalluskin voi olla eleganttia ja hyvin paikallaan myös Linnan Juhlissa. Tykkään myös Kiviniemen kultaballerinoista. Kaikkien niiden kättelyjonossa nähtyjen pateettisten bloggari-superplatformien jälkeen nuo ovat yksinkertaisesti raikkaat.

Kuvat: Iltasanomat, Iltalehti, Yle ja Ava

Tässä vähän kuvasatoa eiliseltä! Tai no, jos totta puhutaan – ei ihan vähän vaan aika reipas kuvapläjäys tässä on tulossa, vaikka karsin julkaistavat kuvat kolmeen kertaan. Oli niin älyttömän hauska ja antoisa ilta, että olisin halunnut jakaa jokaisen sekunnin teidän kanssanne. Toivottavasti kaikki nauru ja innostus välittyy kuvista teillekin.

Täytyy tunnustaa, että olin kyllä aikas jännässä ennenkuin tapasimme superstylistiksi itseään tituleeraavan Jonas Hallbergin.  En oikeastaan pelännyt, että hän olisi ollut ilkeä tai diivaileva. Tuskin tuossa duunissa pääsee kovin pitkälle, jos itse kuvittelee olevansa se suurin stara. Mutta onhan se nyt vaan aika hillitöntä ajatella, että vain muutama päivä sitten herra on stailannut Demi Moorea ja Uma Thurmania – ja nyt sitten Minttua ja Karkkia. Aika OMG -tilanne!

Ensin istuskeltiin tovi NK:n Rosenrummetissa Veuve Clicquota siemaillen ja juteltiin meidän toiveista ja ajatuksista pukeutumiseen ja kokonaisoutfitteihin liittyen. Jonaksen mielestä oli tosi hauskaa, että Karkki oli meistä se konservatiivinen matalia korkoja, helmikorvakoruja ja klassisia jakkupukuja rakastava tyyppi, kun taas Minttu oli enemmän hurlumhei. 🙂

 

Jonaksella taisi olla ajatuksena, että Karkki löytäisi sisältään sen vähän edgymmän pukeutujan. Klassisia leikkauksia ja hyvää kestävää laatua, mutta ripaus asennetta ja särmää – eikä Karkki vastustellut, päinvastoin. Kaikkein uskaliaimmat ideat neito tyrmäsi varsin eleettömästi toista kulmakarvaa kohottamalla, mutta tiedän, että sille I wish I was a rich girl -listalle tuli pari muutakin juttua sen Mulberryn Del Reyn lisäksi.

Jos Karkille tarjoiltiin vähän enemmän särmää, oli Mintun tarkoitus kai löytää se sensuelli nainen sisältään (haha!). Sain soviteltavakseni ison kasan kauniisti leikattuja mekkoja, yhden ihanan pehmeää nahkaa olevan hameen ja pari paria huikean korkeita (mutta sikakauniita ja jalassa älyttömän hyvän tuntuisia) kenkiä.

Henkarit ojossa puolijuoksua kohti sovituskoppia!

Taisin pikkuisen rakastua tähän Diane von Furstenbergin kietaisumekkoon, joka on rouheaa pitsiä päältä, vuoritettuna melko mattamustalla silkillä. Mekon solmiamisnauhat ovat leveät ja materiaali pehmeää kiiltävää silkkisatiinia. Mutta ehkä tuo dekoltee on sitten kuitenkin pikkuisen avonainen – vai? Kengät ovat nekin Dian von Furstenbergin. Tosi ihanan näköiset, mutta sen verran isot (oikeaa kokoa ei löytynyt), että onneksi niitä ei sentään tarvinnut alkaa himoita.

Aika harvoin (lue: ei koskaan) sitä on saanut niin hyvää palvelua ja hellää huolenpitoa kuin eilen. Jonas halusi ehdottomasti solmia itse nauhat, asetella helman poimut ja nykiä hihat kohdalleen, ennenkuin astuin ulos sovituskopista.

Joulupukille (tahi vaihtoehtoisesti lottovoittohaltijattarille) haluaisin nyt kertoa, että toivoisin kovasti tämän alla olevan asun:

Sirot ihanat kauniit Diane von Furstenbergin mokkanilkkurit. Niin elegantit ja hyvät jalkaan, että ei mitään rajaa!

Ja sitten tämä kaunis kaunis kietaisumekko (Diane von Furstenberg sekin – taisin löytää sisäisen aikuiseni… Haha!) himmeänkultaista lureksia. En olisi ikimaailmassa edes kokeillut tuota mekkoa päälleni – se ei suoraan sanottuna näyttänyt henkarissa yhtään miltään. Ja väitän kuitenkin, että minun kokemuksellani yleensä osaan tulkita myös henkarissa roikkuvan vaatteen potentiaalin. Lisäksi tuo kimallus vaikutti kaupan lamppujen alla tosi hyökkäävältä, mutta päälle puettuna se muuttui lempeäksi hohteeksi.

Niin että kuule joulupukki. Mulla olis parin viikon päästä yhdet juhlat ja tarttisin jotain kivaa päällepantavaa sinne, että jos lupaan olla tosi kiltti myös lopun vuotta, varmaan voisin saada lahjani jo vähän näin etukäteen??

 

Vähän samoilla linjoilla taisi ajatella Karkkikin, kun sai päällensä tämän Marc by Marc Jacobsin bikerin.

 

 

Karkillekin on siis olemassa biker-takki, joka sopisi hänen tyyliinsä. Täydellinen istuvuus olkapäillä, unelmanpehmeä nahka, mattakiiltävät metalliosat ja aavistuksen muotoon leikattu malli. Istuu Karkille aivan täydellisesti! (Näkeehän sen myös tuosta ilmeestä!)

Acnella Karkki testaili toista bikeria. Ihan mielettömän hieno sekin, mutta paksumpi nahka, rouheammat metalliosat ja särmikkäämpi leikkaus teki sen, että vaikka takki olikin ehkä rokumpi, se ei ollut ollenkaan niin Karkin oloinen. Hyvä tietää sekin.

Acnella Karkki sovitteli vielä tosi herkullisia nilkkureita.

 

Parin tunnin session jälkeen oltiin Karkin kanssa aivan puhki. Oli ollut tosi kiva ja intensiivinen iltapäivä. Saatiin paljon hyviä ideoita (joista keskeisin taisi kylläkin liittyä finanssipuoleen) ja roppakaupalla inspiraatiota. Lisäksi oli tosi mukava havaita, että Jonas Hallbergin kaltainen stara voi olla niin lämmin ja ihana ihminen. Tuntui ihan oikeasti siltä, että hän välitti tosissaan siitä, miltä meistä Karkin kanssa tuntuu. Ja että hän vilpittömästi halusi antaa meille vinkkejä ja inspiraatiota sen – varsin lyhyen ajan puitteissa, mitä meillä nyt kuitenkin oli käytettävissä.

Eilen juhlittiin Helsingissä Ellen Style Awardseja. “Vuoden säkenöivin juhla” kokosi yhteen “vuoden upeimmat pukeutujat”, joten eikun kuvasatoa facebookista lounastunnin riemuksi selaamaan. (Lainaukset Ellestä)

Hoksasin muutaman asian kuvia katsellessani.

  • Ellen toimittaja Salli Raeste on aivan fantastinen pukeutuja ja hänen asunsa Style Awardseissa oli ehdottomasti yksi onnistuneimmista!
  • Olen ilmeisesti asunut Ruotsissa jo liian kauan, koska muutamia bloggari-kollegoita ja männävuosien missiä lukuunottamatta, en tunnistanut kuvista oikein ketään. Kyllä täkäläiset stylistit sun muut tunnistan edes ulkonäöltä…
  • Se, että musta oli hallitseva väri naisten juhlapukeutumisessa, ei ole mikään uutinen. Sen sijaan mustan pitsin esiintymisfrekvenssi on ainakin kuvien perusteella suorastaan häkellyttävä. Black lace overdose – I say no more.
  • Suomesta löytyy näköjään hillitön määrä tosi söpöjä poikia (nuoria miehiä, miehiä)!!
  • Sileä nuttura tai muu kampaus näyttää lähes poikkeuksetta kuvissa paremmalta kuin boho-chic söherökampaus. Tämä huomio menee note to self -osastoon. Itselläni kun on taipumusta nimenomaan kaikkeen muuhun kuin sileään ja hallittuun. 😀
  • Nyt niin hot-hot barokkityyli ei ole makuuni. Ihme juttu, kun en kyllä muuten ole kuuluisa minimalismistani. Kai se on niin, että liika on liikaa – tai sitten tyylini on kehittynyt vähän toiseen suuntaan.
  • Yllättävän vähän juhlakansalla näkyi H&M:n Anna Dello Russo -yhteistyön koruja. Olin varautunut övereihin, mutta ainakaan kuviin asti ei päässyt kuin pari hassua AdR-pimpattua outfittia.
  • Ylimatsaus ei ole edelleenkään tyylikästä.
  • Harmi homma, että ainakaan näissä Ellen facebookiin laittamissa kuvissa ei näy kengät. Ne kun usein on se asun paras kohta!

Kuva: Elle Style Awards

Joskus on sellainen olo, että tekisi mieli vain liihotella ympäriinsä vaaleansinisessä hiutupilvessä.

Eilinen huonojen uutisten päivä jatkui vielä illallakin, kun poimin postilaatikosta taloyhtiön kirjeen, jossa kerrottiin melkoisen tuntuvasta vuokran korotuksesta. Ja että korotus astuu voimaan takautuvasti viime toukokuun alusta alkaen. Onneksi ei ollut mitään ylimääräisiä lomamatkasäästöjä ehtinyt kertyä. Kyllä ottaisi päähän iskeä ne vuokraan….

Kaikesta päähänpotkimisesta suivaantuneena pingoin harrastamaan shoppailuterapiaa. Kun saavuin kotiin yhtä neuletakkia, jakkua ja statement-kaularorua rikkaampana (köyhempänä?) oli jo niin pimeää, etten saanut uutukaisia kuvattua. Viimeistään viikonloppuna sitten.

Rasittava blues-olo on vaivannut vielä tänäänkin. Onneksi illaksi on kivaa ohjelmaa. Beyond Retro on järkännyt tatuointi-häppeningin Åsögatanin putiikkiin ja ollaan menossa sinne vähän Karkin ja Peetun kanssa kurkistelemaan.

Kaikkein mieluiten pakenisin harmaansateista syksyä ja liihottelisin Beyond Retron kutsuille vaaleansinisessä hattaramekossa.

 

Ja näyttäisin tietysti muutenkin yhtä ihanalta ja keveältä kuin Zooey Deschanel Emmy Awardsien punaisella matolla.

Kuva: Style.com

Palaan ihan justiinsa muotiviikkojuttuihin, mutta nyt on pakko kertoa aivan hullusta voitosta, joka osui tänään kohdalle. Taustaksi sen verran, että osallistun ihan innoissani kaikenmaailman arvontoihin ja kilpailuihin. Aivan sama, mitä on palkintona, täytän arvontalomakkeet ihan randomina. Kuulun kroonisesti siihen ihmistyyppiin, joka ei ikinä koskaan voita mitään. Enkä yleensä edes ikinä muista, mihin kaikkiin kilpailuihin sitä on tullut osallistuttua.

Ihan hetki sitten sain puhelun NK:n tavaratalosta ja olen kuulemma voittanut stailaussession superstylisti JONAS HALLBERGIN kanssa!!

 

 Jonas Hallberg on stailannut lukuisia Hollywood-tähtiä Cameron Diazista Scarlett Johanssoniin, kansainvälisistä mainoskampanjoista ja muotieditoriaaleista nyt puhumattakaan.

Lyhyen puhelun aikana ei oikein käynyt selväksi, mitä kaikkea palkinto pitää sisällään, mutta ainakin tyyli- ja pukeutumisvinkkejä Mintulle + yhdelle kaverille. Oikeastaan aika hauska  – mutta samalla kieltämättä vähän hassulta tuntuva palkinto. Tottakai aion käyttää tilaisuuden hyväkseni ja kuunnella tarkkaan, mitä arvostetulla stylistillä on sanottavana. Toisaalta tyylini on niin kaukana Hollywood-pukeutumisesta, että pikkuisen olen skeptinen tulevien ohjeiden suhteen…

Kuvat täältä: Jonas Hallberg homepage

Old stuff