Tag: Peetun vetimet

Peetu 12.8.2015
Niin – sanoinko jotain niistä sporttivaikutteista? Tässä jälleen yksi todiste aiheesta. Peetun viime keväänä pääsiäisen aikoihin tekemältä Lontoon reissulta kotiutui mukaan mekko, josta on muodostunut todellinen suosikki kaikenlaiseen ei-urheilulliseen ulkoiluun. Mikään toimistovaate tuo ei siis ole – vaan käytössä erilaisissa pienemmissä ja isommissa biletyshäppeningeissä.
Periaatteessa mekko on hyvä versio joustavasti erilaisin stailauksin moneen menoon muuttuvasta LBD:stä. Näyttävien, tyyliin sopivien korujen, juhlavan laukun ja korkojen kanssa se käy fiksumpaankin edustukseen. Toisaalta tennareitten ja nahkatakin kanssa mainio asu vaikka puistokonserttiin.
Peetu 12.8.2015
Itsekin tykkään tosi paljon sporttisesta tyylistä urheilutilanteiden ulkopuolellakin. Silloin on tosin tärkeää pitää huolta kokonaisuuden tasapainosta. Liian monta sporttielementtiä yhdessä asussa – ja sitä näyttää helposti siltä kuin olisi pinnaamassa liikuntatunnilta. Vähän sama kuin maskuliinisten ja feminiinisten tyylien kanssa tasapainoillessa. Yleisilme ei ole kovin vakuuttava, jos näyttää siltä kuin olisi aamukiireessä eksynyt väärälle vaatekaapille.
Peetun asussa Carin Westerin sandaalit on tietyllä tavalla myös hiukan sporttiset – johtuu varmasti värityksestä ja valkoisista nauhoista. Toisaalta kampaus, niukat korut ja sandaalien korkeus merkkaa kokonaisuuden todellisen merkityksen. Tämä on siis Peetun perjantainen “lähdetään-tyttökavereitten-kanssa-vähän-ulos” -asu.
Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015 Peetu 12.8.2015

  • mekko, TFNC London
  • kengät, Carin Wester

Peetu 6.8.2015
Olen tainnut joskus mainitakin, että ihan tuossa meidän naapurissa, kävelymatkan päässä, on Tukholman Adidas-outlet -putiikki. Yllättävän harvoin siellä tulee poikettua, vaikka aikaisemmin, kun asuimme ihan toisella puolella kaupunkia, useinkin suunnittelin retkiä ko. myymälään. Onhan siellä toki joitakin kertoja tullut toki käytyä näiden viimeisen kuuden vuoden aikana. Milloin on haettu edullisia tossuja koulun jumppatunneille, milloin täsmäshopattu edullisia urheilusukkia – mutta varsinaisesti shoppailemassa ei oikeastaan koskaan.
Tänä kesänä on ollut hiukan toisin. Erityisesti Peetu (mutta myös minä – tunnustan!) on poikennut Adidas-outletissa useammankin kerran – ja poistunut aina ihan mukavan saaliin kanssa. Ostoksia tulee esittelyyn, kunhan saan niitä kuvattua. Vielä vähän kaihertaa, että pitäisikö käydä hakemassa samanlaiset sportti-bikinit, mitkä Peetukin osti… Hinta on tosi edullinen, mutta bikinivarastoni on kyllä juuri nyt aika hyvässä kuosissa.
Peetu 6.8.2015
Molemmat totesimme, että on aika merkillistä, että vasta nyt ramppaamme outletissa, vaikka tosiaan ollaan asuttu sen naapurissa jo yli kuusi vuotta. Peetu sen sitten lopulta sanoi ääneen todetessaan, että hänen tyylinsä on varmaankin muuttunut viimeisen vuoden aikana huomattavasti sporttisempaan suuntaan.
Itse olen aina tykännyt sporttisista elementeistä arkipukeutumisen yhteydessä, mutta kun jatkoimme tyylipohdintojamme, tajusin, että niinhän  se tyylin kehittyminen yleensä käy. Osa vanhoista vaatteista ei enää tunnu ollenkaan hyvältä, vaikka ne kuinka sopisivat teoriassa kokonaisuuteen. Monet vanhat suosikit jäävät ihan käyttämättä. Toisaalta sitä huomaa inspiroituvansa täysin uudenlaisista yksityiskohdista, vaikka perustyyli pysyisikin samana.
Peetu 6.8.2015
Useimmiten, ja ehkä parhaimmillaan, tyylin kehittyminen onkin täysin intuitiviinen asia. Vanha poistuu ja uudet raikkaat elementit saavat lisää tilaa. Itse koen, että tyylini ei ole juurikaan muuttunut vuosikausiin, mutta vanhoja kuvia katsellessa sitä tajuaa juuri nämä hienoiset muutokset.
Peetu 6.8.2015
Vaikka tässä olenkin Adidaksen outletia kovasti mainostanut (ihan vapaaehtoisesti ja ilman korvausta…), sen verran täytyy nyt tarkentaa, että nuo Peetun jalassa olevat ihanat Boostit eivät ole sieltä vaan joululahja Mintun työpaikalta. Ensin Peetu konfiskeerasi nuo välittömästi omaan käyttöönsä, mutta palautti sitten reunahuomautuksella, että “vähän olivat pienet”. Hiukan naftit ovat itsellenikin – etenkin juoksukäytössä – kaupunkihengailuun silti oikein hyvät.
Peetu 6.8.2015 Peetu 6.8.2015
 

  • t-paita, Urban Outfitters
  • hame, Asos
  • tennarit, Adidas

Peetu 31.7.2015
En voi ollenkaan käsittää, että tänään on heinäkuun viimeinen – en mitenkään! Luin juuri hetki sitten artikkelin, jossa todettiin, että sitä tietää olevansa keski-iässä viimeistään siinä vaiheessa, kun aika tuntuu menevän ihan älyttömän nopeasti. Keväät, kesät, syksyt, talvet vilahtelevat ohitse siihen malliin, että hyvä kun huomaa vuodenajan muuttuneen.
No, tänä vuonna tämä kesäksi kalenterin mukaan merkattu ajanjakso on kyllä antanut erinomaista taustatukea siihen tunteeseen. Keli on ollut niin alkukeväisen kolea ja epävakainen, aurinkoisetkin hetket yhtä yllätyksellisiä ja nopeasti ohimeneviä kuin maaliskuussa, että eipä kai tuo mikään ihme ole, että sitä vähän on kummissaan kesän loppumisesta. Eihän se ole vielä edes alkanut!
Peetu 31.7.2015
Peetu on hametyttö henkeen ja vereen. Housuja ei neidon päällä näe kuin oikeastaan poikkeustapauksissa; kuulemma talvi Uumajassakin meni fleece-sukkiksia helmojen kaveriksi kerrostaen. Vaikka tuntuukin lievästi sanottuna epäreilulta, että heinäkuussa pitää kiskoa sukkahousut jalkaan, jos haluaa pukeutua hameeseen ilman polvilumpioiden jäätymisvaaraa, se oli Peetun mielestä pienempi paha kuin housut. Pest eller kolera – rutto tai kolera – niin ne pukeutumisvalinnat on tänä kesänä pitkälti mennyt.
Suosikkihame on saanut tällä kertaa kaverikseen helmillä ja kivillä koristellun kauluspaidan sekä ihanaksi väripilkuksi Minimarketin punaiset nauhakengät. Samaisia nauhakenkiä oli myös mustana kiiltonahka-nappanahka -versiona Åhlénsilla, mutta vielä 40 % alessakin hinta oli niin suolainen, että en raatsinut niitä kotiuttaa. Peetulla kävi kyllä tosi tsägä, kun löysi nuo ihanat punaiset silloin aikoinaan Minimarketin ystiksestä alle 100 eurolla.
Peetu 31.7.2015
Perjantainen toimistopäivä sujui tässä outfitissä mukavasti. Huomenna Peetu suuntaakin sitten Berliiniin isosisko-Karkin luokse viikon lomalle. Toivottavasti siellä on vähän kesäisemmät kelit kuin täällä. Luulisi, että on… Tännekin on kuitenkin luvattu jo melkein kivaa keliä.
Peetu 31.7.2015 Peetu 31.7.2015 Peetu 31.7.2015 Peetu 31.7.2015
Peetu 31.7.2015

  • paita, Monki
  • hame, Monki
  • kengät, Minimarket

Peetu 20.7.2015
Meikäläinen on tässä viettänyt ihan lunkia Berliinin reissusta toipumiseen omistettua päivää. Vinkkipostaus on tekeillä ja ajattelin jakaa sen tällä kertaa  kahteen eri postaukseen. Nyt on niin paljon sisäpiirin tietoa, että ruokailuihin keskittyvät ja must-see -vinkit ei mitenkään mahdu yhteen juttuun.
Samalla, kun Minttu on keskittynyt matkalaukun ja kameran muistikortin purkamiseen, on Peetu palannut reilun viikon vapaitten jälkeen takaisin sorvin ääreen.
Peetu 20.7.2015
Sinivalkoinen perushame – Mintun mukaan “mosaiikkihame” – on tosi maanantai-aamujen pelastaja. Kapea ja napakka hame on juuri sen verran joustava, että siinä on mukava olla, mutta yleisilme on silti skarppi ja fiksu. Valkoinen t-paita on ihan klassikko, mutta pinkit Hasbeensit tuovat kokonaisuuteen rentoa peetumaista twistiä.
Nyt mun täytyy alkaa selvittää, että miksi ja kuka on tagannut minut facebookissa kiertävään alatyyliseen linkkiin. Jos joku facebook-kaverini sellaisen saa tai näkee, niin se en TODELLAKAAN ole minä, joka sitä levittää!! (Vaikka en usko, että kukaan sitä oikeasti luulisikaan…)
Peetu 20.7.2015 Peetu 20.7.2015 Peetu 20.7.2015 Peetu 20.7.2015 Peetu 20.7.2015

  • t-paita, H&M
  • hame, H&M
  • kengät, Swedish Hasbeens

Peetu 13.7.2015
Spämmätään nyt blogissa päivän asukuvilla, kun on oikein kuvaaja ja kuvattava käytettävissä säännöllisesti.
Peetun maanantaisessa toimistoasussa yhdistyy rennonrouheat farkkushortsit ja suloisen tyttömäinen helmikauluksellinen peplum-toppi. Shortsit ovat sen verran kulutetut, että ne vaativat parikseen jotain asiallista ja siistiä toimiakseen töissä. Tosin Peetun duunissa on varsin vapaamuotoinen dress code, mutta pitää sitä nyt kuitenkin hiukan kiinnittää huomiota pukeutumiseensa.
Peetu 13.7.2015
Sen verran on ollut raikkaat kesäkelit, että nauhakengät on ihan järkevä vaihtoehto. Joinain kesinä ei voi kuvitellakaan mitään sandaaleja umpinaisempia jalkineita kuin korkeintaan urheillessa. Tänä vuonna sellaista ongelmaa ei tosiaankaan ole ollut.
Ohuet nilkkasukat näyttävät tosi kivoilta ja trendikkäiltä – vaikka itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen edes testata sitä vaihtoehtoa. Jotenkin nailonsukat ovat olleet aina sellainen piilossa käytettävä asia. Peetun kilometrikoivet myös kestävät hyvin nilkkasukkien pituutta optisesti katkaisevan vaikutuksen. Me persjalkaiset saamme kyllä miettiä toisenkin kerran ennenkuin kopioimme tyylin käyttöön.
Peetu 13.7.2015
En olekaan tainnut muistaa kertoa, että olen lähdössä loppuviikosta Berliiniin Karkkia moikkaamaan! Niin mahtavan kivaa!! Tykkään valtavasti Berliinistä ja ihana nähdä lapsukaisen hoodsit siellä. Eli Berliini-juttuja tulossa blogiin – ja vinkkejäkin saa antaa, vaikka tällä kertaa ohjelmasta vastaa pääasiassa Karkki ja haluan nimenomaan nähdä ja kokea kaikki hänen suosikkipaikkansa siellä.
Peetu 13.7.2015 Peetu 13.7.2015 Peetu 13.7.2015
 

  • paita, Forever21
  • shortsit, Cheap Monday (tuunattu farkuista)
  • kengät, Vagabond (Mintun)
Old stuff