Tag: Näytökset

Marc by Marc Jacobs AW15 1
Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan.
Aina välillä tuntuu, että jostain syystä elämässä asiat kasaantuvat tai tekevät visiitin kaltaistensa kanssa samassa ryppäässä. Tänään ikuinen klisee siitä, miten naiset ovat tai eivät ole susia toisilleen ja onko naisista ylipäätään pönkittämään toisten menestystä millään elämän osa-alueella, on pulpahdellut eteeni siellä täällä heti aamusta alkaen. Niinpä en ollut lainkaan hämmästynyt, kun matkalla töistä kotiin huvitin itseäni tsekkailemalla puhelimesta randomisti New Yorkin muotiviikon näytöskuvia ja ensimmäiseksi valikoitui Marc by Marc Jacobs. Malliston viesti on tismalleen se, minkä kanssa olen ollut tekemisissä pitkin päivää.
Periaatteessa olen aina tykännyt Marc by Marc Jacobsin mallistoista. Ne on nuorekkaita, värikkäitä, kokeilevia ja kuitenkin siinä mielessä kaupallisen iisejä, että ei tarvitse ihan älyttömästi pingottaa, että tajuaisi jutun juonen. Kuitenkaan en ole koskaan varsinaisesti tuntenut tyyliä ihan omakseni, mikä on ihan hyväksyttävää, koska tuskin olen edes teoriassa varsinaista kohderyhmää. Marc by Marc Jacobsin AW15 -mallisto on kuitenkin poikkeus, koska nyt tuntuu siltä, että todella haluan inspiroitua ja napata vaikutteita pukeutumiseeni juuri näistä tyyleistä.
Marc by Marc Jacobs AW15 2
Solidarity, Unite, Suffragette – on malliston viesti, joka ystävällisesti kerrotaan kissankorkuisin kirjaimin jokatoisessa vaatteessa ja asusteessa. Voidaan aloittaa lista kaikista niistä asioista, joista mallistossa tykkään, vaikka näistä iskusanoista. Suffragettet taistelivat naisten äänioikeuden puolesta. Marc by Marc Jacobsin mallistot ovat aina kaupallisia, joten ylianalysointi on täysin ajan hukkaa. Silti en voi olla ajattelematta sitä, miten muoti – ja pukeutuminen ylipäätään – on niin hurjan tärkeä ja uskomattoman voimakas viestinnän väline, ja nyt MbMJ huutelee asujensa myötä naisten sananvapauden perään.
Enkä sano ei myöskään solidaarisuudelle tai yhdistymiselle. Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan – mutta koska sitä ei voi (ei vaan voi) sanoa ikinä kenellekään ääneen, voisin kyllä mielelläni huutaa ajatuksen julki vaatteissani.
Marc by Marc Jacobs AW15 3
Vyötärölaukku – onko vihatumpaa asustetta? Vyötärölaukku – onko kätsympää ja näppärämpää asustetta olemassakaan? Mielestäni molempiin vastaus on “ei”. Pitkään on muodin edelläkävijät yrittäneet tuoda tuota maailman mainiointa pikkulaukkua takaisin muodin a-luokkaan, siinä täysin onnistumatta. Korkeintaan se on saavuttanut “ironinen-hipster-statement-asuste” -statuksen.
Nyt voisi jo vihdoinkin olla aika. Haluan vyötärölaukun takaisin! Etenkin tuollainen vyöhön pujotettava clutchin ja kännykkäkotelon risteytys olisi niin hieno!
Marc by Marc Jacobs AW15 4
Malliston inspiraation lähteet tuntuvat aika ilmiselviltä. Ensi syksynä selvitään tuskin yhdestäkään trendivaihtoehdosta ilman 70-lukuvaikutteita. Täällä se näkyy aktivisti-hippi -tyylissä baretteineen ja muine army-vaikutteineen. Ja tietty 70-luvun ihan lopusta on poimittu punk-estetiikan parhaimmat: niitit, räätälöidyt jakut, tyylitellyt skottiruudut ja rajut silmänrajaukset.
Entinen hippi-punkkari kiittää – eikä voi olla tuntematta oloaan kotoisaksi.
Marc by Marc Jacobs AW15 5 Marc by Marc Jacobs AW15 6
Juuri, kun kehuskelin, miten kulmakarvat ovat ottaneet ykköspaikan silmänrajauksilta päivittäisessä meikissäni, tulee sitten tämä! Niin tyypillistä ja niin fashion! Haha!
Marc by Marc Jacobs AW15 7
Pinssit, niitit, baretti, iskusanat ja peace-army – kyllä, me likes!
Marc by Marc Jacobs AW15 8 Marc by Marc Jacobs AW15 9 Marc by Marc Jacobs AW15 10 Marc by Marc Jacobs AW15 11 Marc by Marc Jacobs AW15 12 Marc by Marc Jacobs AW15 13 Marc by Marc Jacobs AW15 14 Marc by Marc Jacobs AW15 15 Marc by Marc Jacobs AW15 16 Marc by Marc Jacobs AW15 17
 
Tämän viimeisen kuvan ideana on esittää army-vihreän kynsilakan ihanuus. Luulin pitkään, että en tosiaankaan tarvitse enää yhtään kynsilakkaa, mutta kaikki omistamani vihreät ovat jollain lailla kimaltelevia tai shimmer-lakkoja. Tuollainen basic army-vihreä olisi niin hieno etenkin juuri vaalean harmaan tai navy-sinisen kaverina.
Mallistosta noin yleensä haluan sanoa vielä sen, että mielestäni on tosi hienoa, että perinteisesti lällyjä feminiinisiä juttuja, kuten esimerkiksi isoja helmoja tyllin kera ja pitsimekkoja esitetään vahvoina ja ei paljasta pintaa seurakseen vaativina kokonaisuuksina.
Niin ja siis muistakaa, että toisen auttaminen ei ole itseltä pois, vaikka hän päätyisikin sen ansiosta “pidemmälle” tai “korkeammalle” kuin sinä itse. Meidän naisten tulee pitää yhtä – ilman sitä ei olisi meillä edes äänioikeutta!
Kuvat: Style.com (tuolta löytyy kaikki loputkin kuvat!)

Huomasin juuri, että viimeisen Tukholman muotiviikkopäivän raportti on jäänyt jonnekin Peetun muuton aiheuttaman kaaoksen jalkoihin. Kuvia peratessani ajattelin, että kirjoittelenkin vähän yleisemmin siitä, millaista muotiviikoilla oleminen noin ylipäätään on. Tai on täällä Tukholmassa. Voin vain kuvitella, että kaikenlainen bisnes ja show ja säätäminen on ihan eri luokkaa maailman suurilla Fashion Weekeillä. Perusasiat on varmaankin kuitenkin aika samat oli missä tahansa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Eli tästä lähdetään. Ohjelma on yleensä rakennettu väljän tiiviiksi, mikä tarkoittaa sitä, että näytösten välillä ehtii tehdä oikeastaan vain yhtä asiaa: jonottaa seuraavaan näytökseen. Syöminen rajoittuu pikaisesti suuhun tungettuihin kolmioleipiin ja mahdollisesti jossain tapahtumassa tarjottuihin pikkupalleroihin. Jos haluaa lounaalle tai illalliselle, se pitää tehdä joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla – tai sitten pitää jättää joku näytös väliin. Jonossa on tosin yleensä leppoisa tunnelma ja fashionistat astuvat mielihyvin sivuun kuvattavaksi, kunhan vain joku kaveri jää pitämään paikkaa.
Tosin jonopaikalla ei kyllä varsinaisesti ole mitään väliä, sillä sisään pääsee kaikki, joiden nimi on kutsuvieraslistalla ja istumapaikan saa ne, joille sellainen on etukäteen määrätty. Ja front row – se kaikkein tärkein paikka näytöksessä – on tietty varattu niille kaikkein tärkeimmille vieraille.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jonotuksen jälkeen päästään saliin ja järjestävän PR-toimiston ahkera henkilökunta yritää parhaansa mukaan löytää kaikkien oikeat paikat ja saada vieraat istumaan ajoissa paikoilleen. Näytöksen pitää alkaa ainakin suht ajallaan, koska suurimmalla osalla on jo taas kiire seuraavaan näytökseen. Ei kyllä käy kateeksi PR-ihmisiä tuossa hommassa, välillä väki ei vain kertakaikkiaan suostu istumaan, kun vielä tuon ja tuonkin kanssa pitää vaihtaa äkkiä kuulumiset tässä ja nyt. (PS. Ruotsalainen fashion-väki ei käytä poskisuudelmia! Olen yllätyksekseni huomannut, että suomessa bloggari- ja muotiporukoissa on vallalla oikeen fransmannien kolmen pusun menetelmä. Huisaa!)
Tuo ylläoleva hurjan tarkka ja hieno, kolmosriviltä napattu, kuva on Altewaisaomen aivan mielettömän upeasta näytöksestä!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Näytössalissa menee toki aikansa, ennenkuin itse action alkaa. Silloin voi vaikka diskreetisti bongailla kivoja detaljeja ihmisten asuista. Tuon samaisen, siis saman mallisen, Stella McCartneyn ketjulaukun bongasin niin monella muotiviikon aikana, että ihan tuli mieleen, että onko nyt joku salainen it-laukkuboomi, josta en ole kuullut ollenkaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja sitten lähdetään kohti seuraavaa näytöstä. Bussissa tuli istuttua pienen luokkaretken verran, sillä yksi Tukholman muotiviikon virallisista näytöspaikoista sijaitsee Djurgårdenilla vanhassa venevarastossa. (Kuullostaapa “venevarasto” kovin köyhältä? “Båthall” ruotsiksi eniveis.)
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Valokuvaaja tiukassa paikassa. Kameroita ja kuvaajia on koko ajan ja joka paikassa. Kaikkia tosin ei kuvata. He he!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Joskus näytöselämys antaa vielä vähän enemmän. Erik Bjerkesjön musiikista vastasi livebändi. Hyvä oli myös näytös, mutta olen lopettanut melkein kokonaan miesten vaatteiden kommentoimisen, kun en siitä niin kovasti mitään kunnolla tiedäkään. Mutta jos siellä on muodista kiinnostuneita miehiä ruudun toisella puolella, suosittelen pistämään nimen muistiin!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sit jonotetaan taas vähän lisää.. Pakko saada musta pohjemittainen kellohame, btw.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ja sitten katsotaan näytöstä. Tässä ihan käsittämättömän lahjakkaan Ida Klambornin design. Viimeiselle muotiviikkopäivälle osui sekä upeimmat että myös ne vähän vahemmän vaikuttavat elämykset. Kaikki eivät ehkä ole ihan vielä valmiita oikealle catwalkille luomustensa kanssa, mutta esimerkiksi juuri Ida Klamborn on hyvä esimerkki siitä, että kun on kunnianhimoa, näkemystä ja taitoa, onnistua voi myös ilman vuosikausien kokemusta!
Fashion Week in Stockholm 9
Seuraavaksi bongaillaan pitsejä ja nahkatakkeja.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Aina välillä sponsorit pitävät huolta muotiviikkovieraiden nestetasapainosta. Peroni on kyllä kunnostautunut myös auttamalla hyvin paljon eri taidealojen nuoria luovia suunnittelijoita ja muotoilijoita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sitten lopuksi vielä vähän front rown julkkisbongailua! Kesän suuren svenne-hitin (Girls) tekijä Beatrice Eli ja talvella Ida Klambornin näytöksessä esiintynyt Silvana Imam. (Karkki – tää oli sulle! <3)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tukholman muotiviikon viimeinen näytöspäivä on jo oikeastaan käynnistynyt. Kiire olisi taas päästä tästä liikkeelle ja laittaa itsensä kuntoon, vaikka teinkin sellaisen radikaalin päätöksen, että jätin aamupäivän ensimmäisen näytöksen väliin. Se olisi ollut Boråsin tekstiilikoulun show, ja nyt kun katselen muiden Instaan laittamia kuvia, harmittaa kieltämättä hiukan, että en saanut itseäni ajoissa liikkeelle… No, tälle päivälle on luvassa vielä monta kiinnostavaa näytöstä.
Tässä kuitenkin ensin muutamat highlightsit eiliseltä. Yksi ihanimmista jutuista oli kesäisen lämpimän ja aurinkoisen sään paluu!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Uusia tulokkaita ruotsalaisessa muotiskenessä on naisellisia muotoja ja kauniita leikkauksia tarjoava Valerie. Käyttökelpoista aikuisen naisen tyyliä.
Täysin toisenlaista ajattelumaailmaa edustaa lahjakas Minna Palmqvist. Kokeileva mallisto esittää vahvan statementin jokaisen oikeudesta omaan vartaloonsa. Kauneusleikkauskuvioidut asut tekivät suuren vaikutuksen.
Stockholm Fashion Week 3 Stockholm Fashion Week 4
Yllättävän monella suunnittelijalla on tänä vuonna ollut mallistoissaan voimakkaitakin kannanottoja. Tasa-arvoisen feminiinisyyden puolesta julistaa myös Ida Sjöstedt. Pinkki, kimallus ja hörselöt eivät ole vähempiarvoisia vain siksi, että ne ovat perinteisesti naisellisia tai tyttömäisisä atribuutteja.
Osallistuin eilen myös Fashion Talks -tapahtumaan, jossa keskusteltiin kestävästä kehityksestä vaateteollisuudessa ja muotimaailman ristiriidasta kertakäyttökulutuksen kanssa. Samoja asioita on mielestäni jauhettu jo niin kauan (jokainen pohjoismaalainen heittää roskiin – siis roskikseen – noin 8 kg vaatteita vuodessa), että luulisi tästä pääsevän jo seuraavalle tasolle pikkuhiljaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mielenkiintoinen havainto, joka keskustelussa tuli esiin, on se, että vaatevaraston rakkaimmat ja pysyvimmät osaset ei suinkaan ole niitä “ikuisia” klassikkoja – vaan ne persoonalliset, ehkä vähän erikoiset vaatteet, jotka tuntuvat omimmilta. Niiden käyttöikä on tehdyn tutkimuksen mukaan paljon pidempi ja niitä korjataan ja säilytetään huomattavasti enemmän kuin vartavasten pitkää käyttöä varten hankittuja perusvaatteita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Maaginen Diana Orving (keskellä) ottaa vastaan ansaitut aplodit näytöksen jälkeen.
Aivan uskomattoman hilpeän ja hauskan breikin coolista fashion-maailmasta tarjoili eilen Cheap Monday.
Stockholm Fashion Week 7
Näytös järjestettiin täkäläisessä perus-uimahallissa. Kieltämättä alkoi jo vähän naurattaa, kun näki omissa ja kaikkien tärkeiden muoti-ihmisten jaloissa siniset suojapussukat!
Itse näytös oli kivan värikäs ja cheapmondaymaisen särmä. Yleisö hiukan kohahti, kun mallit alkoivat yksi toisensa jälkeen riisua kenkiä ja koruja päältään. En usko, että kukaan siitä huolimatta oikeasti ajatteli, että mallit ihan oikeasti hyppäisivät veteen – kiitoskierroksen sijaan…
Stockholm Fashion Week 8
Mutta niin ne vain hyppäsi!! Koko yleisö nauroi ja hurrasi, ja tunnelma oli tosi riehakas. Myös malleilla näytti olevan hirmu hauskaa! Periaatteessa olen sitä mieltä, että perinteinen catwalk näytös on aina parempi kuin teennäinen trixailu. Nyt täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa onnistuttiin ihan täydellisesti – tunnelma oli kaikilla katossa hilpeän shown jälkeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Illan viimeisenä oli vielä Dagmarin ensi kevään malliston esittely ja tuttuun dagmarmaiseen tyyliin myös elegantit cocktail-juhlat. Kyllä tunnustan, en haluaisi tätä viimeistä kesälomaviikkoani käyttää mitenkään muuten!

Aavistuksenomaista kateutta tuntien olen tässä seuraillut New Yorkin muotiviikkoaiheisista päivityksistä täyttyviä Instagram- ja Twitter -feedejäni. Niin kauan kuin muistan, olen hinkunut maailman muotiviikoille, mutta Kööpenhamina on kauimpana, mihin olen päässyt. Tiedän, että olen ihan etuoikeutettu, että olen saanut sesonki toisensa jälkeen osallistua Tukholman muotiviikon näytöksiin. Välillä tämä kotoinen meininki tuntuu kuitenkin vähän liiankin kotoisalta, ennalta arvattavalta ja – niin – suoraan sanottuna pikkuisen kaupalliselta.
En oikeasti kritisoi. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että pärjätäkseen kiivaasti kilpaillussa muoti-busineksessa on aivan pakko tehdä kompromisseja kaupallisuuden ja luovuuden välillä. Tosin kestävää menestystä on odotettavissa korkeintaan niille, joiden käsitys kompromissista on 1+1 => 3.
Onneksi Tukholman muotiviikon ohjelmassa on aina useampiakin eri tahojen sponsoroimia nuorten suunnittelijoiden näytöksiä. Yksi suosikkini on Swedish Fashion Councilin Rookies -näytös. Mm. nykyisin kansainvälistä menestystä nauttivan Dagmarin, olen ensimmäisen kerran nähnyt juurikin Rookies-kokoelmanäytöksessä.
BlackBook 1
Päätin antaa periksi sisäiselle fashion-kriitikolleni ja tunnustaa aivan suoraan, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun Black Book -merkin ensimmäinen asu marssi pitkin catwalkia. Tiedän kyllä, että hassut printtipaidat ja karamellipurkan väriset nahkahameet eivät ole mikään oikeasti uusi juttu. Mutta rakkaus on sokea… Eikös se niin mennyt? 😀
BlackBook 2
Black Bookin vampyyriteeppari ja A-linjainen nahkahame. Olen edelleenkin myyty!
Ida Klambornista hehkuttelin jo aikaisemminkin. Totuus on se, että aika harvoin kuitenkin osuu kohdalle debyytti-näytös, jota kaikki – oikeasti kaikki – hehkuttavat. Viimeksi näin on varmaan käynyt ALTEWAISAOMEN ja sitä ennen sittemmin hieman matalammalla profiililla etenevälle Nhu Duongille.
Ida Klamborn
Ida Klambornin kaltaista itsevarmaa energiaa ei Tukholman catwalkeilla olla nähty aikoihin. Ei oikeastaan mikään ihme, että käytännöllisesti kaikki olivat aivan ihastuksissaan. Rodeon sivuilta löytyi tämä hyvä video:

 
Wilhja
Rookie-näytöksestä pitää vielä mainita huikean upeita luomuksia esitellyt Wilhja. Juuri tällaisten tekijöiden toivoisi löytävän asiakkaita, pysyvän hengissä. Ja mistä sitä tietää. Useammatkin uskalsivat sanoa ääneen sen sanan, jonka yleensä kuulee vasta, kun se on ohi (nousukausi). Ehkä paremmat ajat tietävät suurempaa hengissäsäilymisprosenttia myös muotialan yrittäjille?
Muotitulevaisuus näyttää oikein hyvältä myös Suomessa. Pääsin jututtamaan H&M:n Design Awards -finalistia, Sophie Sälekaria, joka nuoresta iästään huolimatta on jo päässyt hämmästyttävän pitkälle. Haastattelu ja koko juttu on luettavissa täältä: Henkilökuvassa Sophie Sälekari.
Kuvat: Kristian Löveborg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
En ollenkaan unohtanut, että viimeisen muotiviikkopäivän kuulumiset on postaamatta. Jotenkin sitä kävi taas vain niin, että kun tämä “lomamatka” fashion-maailmaan oli ohi, normi-elämä imaisi taas mennessään niin että Bernsin kristallikruunujen loiste ja samppanjakuplien kipristely kielen päällä tuntui taas olevan valovuosien päässä. No, omien kuvien myötä ajattelin vielä kerran elää tämänkertaisen muotiviikon viimeisen päivän high lightsit uudelleen.
Keskiviikko-aamu valkeni (lue: “valkeni”) yhtä harmaana ja jäätäväntuulisena kuin kaikkina muinakin päivinä. Tukholman muotiviikko järjestettiin nyt jo seitsemättätoista kertaa (!!) ja laskettiin siinä Camillan kanssa, että minä olin nyt mukana viidettätoista ja Camilla kuudettatoista kertaa. Puolet ko. kerroista on luonnollisesti osunut tammi-helmikuulle. Keskiviikon ensimmäiseen näytökseen jonottaessamme muisteltiin, kuinka sinä yhtenäkin vuonna satoi räntää a i v a n  k o k o  a j a n niin, että kaikkien kengät, kampaukset ja meikit olivat aina pilalla. Siihen verrattuna siis koleasti puhaltava tuuli oli vain pieni haitta.
Ja lämmittihän se, että jonossa saattoi bongata super-herttaisia blogi-staroja, kuten esimerkiksi Indiedaysin Bloggers Inspiration Day:ssäkin vierailleen suloisen Angelica Blickin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Beckmans College of Design -koulun muotisuunnittelun päätöskurssin oppilaat olivat saaneet mielenkiintoisen tehtävän tulkita valittujen ruotsalaisdesignereitten tuotantoa. Tarkoitus oli sekä tavoittaa brändin olennainen tyyli että lisätä siihen oma näkemys. Ihan hillittömän vaikea tehtävä – ainakin minun mielestäni. Tässä vasemmalla tulkinta BACKin tyylistä ja oikealla Dagmarin tyypillinen “luuranko”neulemekko hieman rohkeampana versiona.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tässä yhteiskuva kaikista tulkintaluomuksista. BACKin ja Dagmarin lisäksi yhteistyössä oli mukana mm. Filippa K, Diana Orving, Lagom ja Örjan Andersson.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikko oli siitä merkiilinen päivä, että ehdimme oikein käydä kunnon lounaalla. Muina päivinä on tiiviin ohjelman vuoksi pitänyt lähinnä turvautua juosten nautittuihin suklaapatukoihin ja nestemäiseen ravintoon aamiaisen ja myöhään illalla (yöllä) kotona nautitun mikro-aterian lisäksi.
Voisin itseasiassa tässä samassa yhteydessä suositella Spritmuseumin kivaa ja freesiä lounasravintolaa Tukholman reissaajille. Sijainti on turistin kannalta mukavasti Djurgårdenilla, ja lämpimään vuodenaikaan paikalla on myös kivan oloinen terassi – näköala Tukholmanlahdelle on ainakin ihan mieletön. Ravintolassa on lyhyt, mutta vaikuttava lista, erinomaista ruokaa hyvistä raaka-aineista ja tosiaan huomattavasti mukavampi tunnelma kuin esmes viereisessä Vasa Museetissa.
Täytyy kyllä tunnustaa, että tunsin olevani aikamoinen fashion rebel, kun söin lounaaksi poromakkaraa ja hapankaalia! Haha! Mutta oli kyllä ihan älyttömän hyvää. 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Moninaisten sattumien summana päädyin kurkistamaan myös backstagelle. Arvatkaapas, miltä siellä näytti…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
No, suoraan sanottuna ei ihan kovin glamourilta! Hirveä hässäkkä kaikkialla, irtohiuksia, harjoja, vesipulloja ja kaikenmaailman hiustenlaittotuotteita jokapuolella. Ei voisi uskoa, että täällä se magic happens. Haha!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikon hienoimmat huulet – hopeahileet on kuvattu about päivän puolivälissä, mutta bongasin saman neidon vielä illan päätösnäytöksessäkin ja yhä oli hopeat paikoillaan! Respect!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Blogikollegahengailu on ihan parasta! Ihana Stockholm by Me Veera pääsi kiireiltään osallistumaan keskiviikkona muutamaan näytökseen. Oli tosi mukava tavata! (Veera, sorry tuosta kuvan laadusta, Båthusetin valaistus oli mitä oli… Laita mulle viestiä, jos et tykkää kuvasta, otan sen kyllä pois. Mun mielestäni olet tosi kaunis, niinkuin aina!).
Suomibloggareista paikalla pyörähtivät myös ainakin Johanna, Jenni ja Linda. Valitettavasti oli sen verran pitkät piuhat, että kaverikuvat jäivät nopeissa tapaamisissa ottamatta…
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Keskiviikon kohokohdat menivät aivan kirkkaasti nuorten suunnittelijoiden piikkiin. Rookies-näytös oli mielestäni niin mainio, että päätin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Olen kyllä yleensäkin sitä mieltä, että on hienoa, että nuoret ei-etabloituneet suunnittelijat ovat mukana muotiviikoilla, oli sitten kysymys design-koulun näytöksestä (Beckmans), kaupallisen tahon sponsoroimasta kilpailusta (nyt H&M, aikaisemmin Max Factor) tai ruotsalaisen “järjestön” tukemasta kilpailusta, kuten Swedish Fashion Talents Councilin kohdalla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuten sanottu, saatte kohta pienen katsauksen nousussa olevaan Ruotsi-muotiin, mutta tässä esimakua. Rookies-näytöksen avasi valloittava Awesome Things hienolla villapompula-bomberilla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Front Row ja parit rusettipuserot.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Monena aikaisempana sesonkina joko Karkki tai Peetu – joskus jopa molemmat – ovat henganneet mukana muotiviikkotapahtumissa enemmän tai vähemmän kokoajan. Nyt oli poikkeuksellinen kerta, sillä Karkki oli totaalisen kiinni opiskeluissaan ja Peetu päivätöissään ja harrastuksissaan. Vasta viimeisenä iltana Peetu tuli perinteisesti avecikseni Tiger of Swedenin näytökseen. Ensin piti tietenkin ottaa lasilliset pulssintasoitusviiniä Bernsin pressitoimistolla.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sisäänkäynti Tiger of Swedenin näytökseen oli kuin olisi käppäillyt catwalkilla itsekin (mikä lienee myös tarkoitus..). Cool, mutta ei kovin antoisa paikka ottaa asukuvia. Hursomhelst – Peetu oli superhienona Moschinon neuleessaan, (Mintun) nahkahameessa ja kiilanilkkureissaan (Bella).
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Juttelin back stagella yhden meikkitaiteilijan kanssa tulevista trendeistä. Hänen mukaansa keskeisin muutos aikaisempaan on kulmakarvojen roolin korostuminen. Ehostus voi muuten olla aika hillitykin, mutta kulmakarvat ovat selkeät, näyttävät ja eivät missään tapauksessa ohuet viivamaiset. Sumusilmät ovat hänen mukaansa klassikko, mutta trendikkäin silmämeikki koostuu sävyltään melko neutraalista (mielellään vähän hohtavasta) luomiväristä ja näyttävistä kissarajauksista. Huulimeikissä suositaan puhtaita näyttäviä sävyjä raikasta pinkkiä, puhdasta punaista, selkeää purppuraa.
Jotenkin tuntuu, että Peetu on bongannut aika monta näistä trendeistä tietämättä yhtään Mintun meikkitaiteilijan kanssa käymistä keskusteluista. 🙂
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tiger of Swedenin näytös on päättänyt Tukholman muotiviikot jo useamman sesongin ajan. Ja jo pelkästään se tekee sen, että itse näytös on häppening vailla vertaa. Lisäksi paikalla on ennätysmäärä muotimaailman julkkiksia ja muitakin, pääasiassa kuulemma urheilumaailmasta, mutta olen niin surkea, että en edes tunnista nimiä, kun ne minulle sanotaan (paitsi Björn Borg! Hänet tunnistin – ex-tenniksen pelaajan sydän kyllä teki pari ekstra lyöntiä!!). Näytös oli hieno ja kyllä, vaikka sieluni kuinka rakastaisikin sekä BACKia että Ida Klambornia, tiedän, että arkiduunissani haluan kuitenkin olla enemmän Tiger of Sweden.
(Btw, täältä löytyy korkeatasoinen video Ida Klambornin näytöksestä. Sitä ei pysty linkittään tai upottaan muuten, mutta jos yhtäänkään progressiivinen muoti kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti katsomaan koko pätkän. You’re going to fall in love !!)

Old stuff