Tag: Muotiuutisia

Tämän uutisen on jo varmasti kuullut ihan jokaikinen, mutta hehkutan nyt silti: Converselta on tulossa yhteistyömallisto Marimekon kanssa!! Yleensä en kyllä ikinä ja ihan periaatteestakaan tartu kovin hanakasti meiliin tupsahteleviin pressitiedotteisiin. Conversen Marimekko-tennareita en vaan voinut vastustaa!!

marimekko converse

Mallisto on tulossa myyntiin “valikoiduissa putiikeissa” – niinkuin fraasi tällaisissa tapauksissa kuuluu – viikolla 9. Täytyy nyt vain toivoa, että Tukholmankin Marimekko olisi valittujen joukossa, että voin käydä hamstraamassa parhaimmat kevätkengät itselleni.

converse_shoes_marimekko

Tossuja on tulossa muutamaa eri mallia – sekä hi- että lo-topina – samoin legendaaristen Marimekko-suunnittelijoiden kuoseja on tarjolla useampaakin vaihtoehtoa. Ihan hillitön haaste, että pystyn päättämään, mitkä tennarit haluan kaikkein eniten… Moniahan niitä ei voi omistaa, eihän?

Eniten tekisi ehkä mieleni pikkuisin valkoisin kolmion pimpattuja mustia lo-topeja. Meillä oli joskus keittiössä samasta kuosista tehdyt verhot. Kolmiot olivat vaan tumman viininpunaisia valkoisella pohjalla. Eikös se olekin ihan hyvä syy valita tennarit?

Jossain vaiheessa epäilin, että halpisketjujen yhteistyömallistot high fashion -muotitalojen kanssa olisivat jo viimeistään tähän mennessä kokeneet pahan inflaation. Ja tietysti uutisarvo on kulahtanut sen verran, että enää ei riitä pelkästään että yhteistyötä tehdään – vasta painavien nimien julkistaminen saa kohderyhmän kehräämään.

Tänä syksynä riittää riemun aiheita.

Lindex Narciso Rodriguez

Ensiksi lokakuun alussa tulee valittuihin Lindex-myymälöihin Narciso Rodriguezin suunnittelema mallisto…

lanvin-hm

… ja heti marraskuussa H&M:lle Lanvin-mallisto!

Tuskin maltan odottaa!!

Ruotsalaisilla on merkillinen tapa valita “Vuoden Joululahja” hyvissä ajoin ennen joulua. Jotenkin tuntuisi loogisemmalta, että titteli kuuluisi sille tuotteelle/asialle, joka muodostuu kaikkein suosituimmaksi. Viime vuonna hittilahja oli elämys – tänä vuonna palataan härveliosastolle. Årets julklapp 2009 on kuulemma kuulokkeet.

Tiedotustilaisuudessa eri kuulokevalmistajat esittelivät innokkaasti uutuuksiaan. Todella seriöösien hifistelyluurien rinnalla kiilsivät karamellinsöötit kuulokkeet kaikissa sateenkaaren väreissä.

Image and video hosting by TinyPic

Kristallit kuulokkeiden somisteena ei tunnu lainkaan pöllömmältä ajatukselta. Johan niitä mustia insinööripiuhoja on katseltu vuosikaudet.

Image and video hosting by TinyPic

Huikeimmat olivat ehkä Skullcandyn traktorikuskin suojakuulokkeita muistuttavat luurit. Kohderyhmä varmasti diggailee…

Image and video hosting by TinyPic

Match made in heaven? Seuraavaksi pitää sitten varmaan olla monta iPodia, jotka voi sovittaa eri asuihin sopivaksi!

Image and video hosting by TinyPic

Ihan pikkuisen tuli kyllä sellainen tunne kaikkia herkullisen värisiä kuulokkeita hypistellessä, että niiden tarkoituskin on pääasiassa herättää kiinnostusta. Useimpien hankinta ehkä sitten kuitenkin kohdistuu diskreetteihin perusväreihin, jotka eivät hypi silmille. Vai mitä mieltä olet?

Image and video hosting by TinyPic

Ihan hillittömän söpöt Hello Kitty -kuulokkeet!! Samaa mallia löytyy myös mustana, kuvio pienempänä ja kultaisella painettuna. Sellaiset istahtaisivat helposti Mintunkin tyyliin. 🙂

Varmaan jokatoisen bloggarin sähköpostiin kolahti tänäaamuna H&M:n uutiskirje, jossa kerrotaan seuraavista yhteistyömallistoista Sonia Rykiel pour H&M. Kaikille muillekin tiedoksi, että überpariisilainen suunnittelija Sonia Rykiel on toteuttanu kaksi mallistoa H&M:lle. Kuulemma täysin uudenlaisen alusvaatemalliston lanseerauspäivä on 5.12.2009 ja neulemalliston 20.2.2010.
H&M onnistuu hämmästyttävällä tavalla ilahdyttamaan ja yllättämään yhteistyökuvioillaan. Tuskin maltan odottaa, että naisellisen, hauskan ja elegantin suunnittelun taitajan, Sonia Rykielin, luomukset saapuvat putiikkeihin. Uutta tällä kertaa on lisäksi, että alusvaatemallistoa myydään myös Rykielin omissa putiikeissa. Aikamoinen saavutus H&M:lle mielestäni!

Upea kenkämerkki Jimmy Choo vastaa H&M:n tämän syksyn yhteistyömallistosta. Mahtavia uutisia kaikille kenkäfaneille, jotka ovat kuolanneet nenä ruudussa SATC:in tyttöjen korkovalikoimia!
H&M:n Jimmy Choo -mallistossa tulee olemaan kenkien lisäksi myös laukkuja, asusteita ja jonkin verran ihan vaatteita sekä naisille että miehille.
Ensimmäisten julkaistujen kuvien perusteella kenkämallisto vaikuttaa todella lupaavalta! Ei mitään nössöjä 10 cm korkoja vaan kunnon stilettoja. Jos vielä lesti on yhtä jumalainen kuin Jimmy Choolla muutenkin, ei voi muuta kuin odottaa, että syksy tulisi pian.
Melkein jo luulin, että alan pikkuhiljaa kyllästyä H&M:n yhteistyövirityksiin, mutta tämä oli kyllä niin onnistunut valinta, että kai sitä taas pitää olla kyynärpäät ojossa jonottamassa… 😀

Old stuff