Eilinen menee kyllä muistoihin yhtenä mahtavimmista fashion-elämyksistä ikinä! Lindexin ensi viikolla kauppoihin tulevaa Matthew Williamson mallistoa juhlittiin hulppein menoin Fotografiskan juhlatiloissa. Ohjelmassa oli mallistoon tutustumista, kuplivia juomia, ihania suomalaisia blogikollegoita, julkkisbongailua, shoppailua (jep!), Loreenin esiintyminen ja kohtaaminen itsensä hurmaavan suunnittelijan, Matthew Williamsonin kanssa!
Yhteistyömalliston myynnistä 10 % lahjoitetaan rintasyövän vastaiseen kamppailuun. Sikäli on enemmän kuin paikallaan, että juhliin johti punaisen maton sijaan hehkuva roosa matto!
Sisääntuloaulaa vartioi malliston vetimiin puetut mallinuket. Sinänsä hyvä, koska varsinaisen muotinäytöksen sijaan asut esiteltiinkin – sinänsä oikein vaikuttavan – video-esityksen välityksellä. Sen verran olen näköjään vanha jumittaja, että en heti tajunnut, että videoesitys on se näytös. Odottelin kamera ojossa, että seuraavaksi lavalle astuvat elävät mallit, mutta turhaan.
Eipä siitä videoesityksestä oikein saanut mitään järkeviä kuvia, joten nämä mallinukkeotokset saavat nyt ajaa sen asian.
Näissä tämäntapaisissa tilaisuuksissa yksi suurin huvini on muiden vieraiden asujen tsekkailu. Juhlan dress code oli smart casual – mikä on ehkä yksi vapaimmin tulkittavissa oleva pukeutumisohje. Yllättävän monet olivat valinneet asukseen housut ja osalla vieraista oli tietty taas jo lanseerattavan malliston vaatteita päällänsä.
Tyylikkäin joukkio tuli *luonnollisesti* Suomesta!
Mrs. V, Linda, Johanna, Irene ja Jenni – ihanat, upeat, mahtavat bloggarikollegat! Oli niin mielettömän hauska tavata pitkästä aikaa!! Yksi Tukholmassa asumisen miinuspuolia on se, että näitä ihania ihmisiä näkee aivan liian harvoin.
Peetu oli mukana häppeningissä så klart.
Neito oli aivan tikahtua, kun pääsi suuren idolinsa, herttaisen Mark Levengoodin kainaloon. Levengood juonsi tapahtuman ja haastatteli ennen “näytöstä” Matthew Williamsonia. (Pikkuisen on nassut tässä pinkkeinä, mutta tuolla oli niin merkilliset valot, että normaalin näköisten kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta…)
Mark Levengoodin hieno kravatti oli hankittu vain muutama päivä sitten Sanghaista. Meinasin kylläkin vetää kuplajuomat väärään kurkkuun, kun aina niin elegantisti pukeutuva herra alkoi ylistää, että kravatti on niin hurjan kätevä, kun sen saa kaulaan ilman, että solmua tarvitsee avata!! Eikös tuo nyt ole kardinaalimoka, jos mikä?
Illan viihteestä vastasi Loreen.
Peetu penkomassa pop-up storessa malliston antimia. Aika hyvin oli monet tangot tyhjennetty. Meillä kävi kuitenkin ihan hillitön tsägä – ja löydettiin just ne jutut, mitä haluttiinkin. Saldona kaksi mekkoa ja yksi silkkipaita. Jesss! Kuvailen nuo heti huomenna, kun olen valoisaan aikaan kotona.
Ainiin – sitä tosi hienoa Show Some Love -paitaa tuolta ei löytynyt – eli sen perään pitää vielä lähteä rynnimään.
Hurjan miellyttävän oloinen Mr Matthew Williamson hengaili vapautuneesti yleisön joukossa, jutteli kiireettömän oloisena (tässä illan toisen tähden, Loreenin, kanssa) ja poseerasi hyväntuulisena fanien kanssa valokuvissa. Taisin alkaa tykätä mallistostakin vielä enemmän, koska suunnittelija säteili niin positiivista energiaa.
Rodeon toimittaja suloisen Lindan kanssa.
Peetu ja Minttu Rodeolta lainatussa kuvassa… Kantsii muuten klikata tuota Rodeon linkkiä. Siellä on lisää tosi kivoja kuvia eilisestä tapahtumasta.